Valtakunnanlainsäädäntö tarkoittaa koko liittovaltiota koskevaa lainsäädäntöä erotuksena osavaltioiden lainsäädännölle. Nimityksellä voidaan tarkoittaa myös tavallisen valtion lainsäädäntöä erotuksena autonomisen alueen erikoislainsäädännölle.Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusana valtakunnanlainsäädäntö.
Historia Suomen historiassa valtakunnanlainsäädännöllä tarkoitetaan autonomian aikaista venäläistä lainsäädäntöä, joka ulotettiin koskemaan myös Suomen suuriruhtinaskuntaa sen perustuslakien vastaisesti. Keisari Aleksanteri III asetti vuonna 1891 Nikolai Bungen johtaman komitean selvittämään Venäjän keisarikunnan ja Suomen suuriruhtinaskunnan lainsäädännön suhdetta. Komitean suomalaiset jäsenet vetosivat Porvoon valtiopäivistä alkunsa saaneisiin keisarin vakuutuksiin pitää voimassa Suomen perustuslait ja lait, minkä vuoksi Suomessa saattoi tulla voimaan vain sellainen laki, jonka Suomen säädyt ovat hyväksyneet vuoden 1772 hallitusmuodon mukaisesti. Enemmistö komitean venäläisistä jäsenistä taas katsoi, että yksinvaltaisen keisarin hallitseman Venäjän yhden osan säädyillä ei voinut olla veto-oikeutta koko Venäjän keisarikuntaa koskeviin lakeihin. Bungen komitean venäläisten jäsenien kannan mukainen linja alkoi edetä keisarikunnan hallinnossa maaliskuun 1893 jälkeen.
Valtakunnanlainsäädäntö pantiin alulle 1899 helmikuun manifestilla. Tämän julistuskirjan mukaan koko Venäjän keisarikuntaa koskevien lakien säätäminen tuli tapahtua Venäjän lainsäädäntäjärjestystä noudattaen. Yleisvaltakunnallisiin lakeihin Suomen valtiopäivillä oli vain lausunto-oikeus. Koska manifestissa ei määritelty mitkä asiat olivat yleisvaltakunnallisia, pelättiin Suomessa koko oman lainsäädäntövallan menettämistä.Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana helmikuun manifesti. Marraskuun suurlakko vuonna 1905 keskeytti valtakunnanlainsäädännön toimeenpanon, mutta 1908 alkaneella toisella sortokaudella toiminta jatkui. Suomessa tätä venäläistä lainsäädäntöä ei koskaan tunnustettu velvoittavaksi, ja se kumottiin muodollisesti 20. maaliskuuta 1917 annetulla julistuskirjalla eli maaliskuun manifestilla.
Ahvenanmaan itsehallintolaissa 670/1951 käytettiin nimityksiä valtakunnanlaki (11 §) ja yleinen laki (11 §), kun haluttiin tehdä ero maakuntalakeihin. Nykyisessä itsehallintolaissa (1144/1991) on nimityksinä valtakunnan lainsäädäntö (19 §), valtakunnan laki (19 §) ja valtakunnan lainsäädäntövalta (27 §). Ensimmäinen laki Ahvenanmaan itsehallinnosta (124/1920) käytti nimitystä tasavallan laki (10 §).
Lähteet
Luokka:Oikeustiede Luokka:Sortokaudet