Valkoailakki (Silene latifolia subsp. alba) on Euroopassa ja Suomessa yleinen valkokukkainen kuivan paikan kohokkikasvi.
Ulkonäkö ja koko thumb|220px|vasen|Valkoailakki kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796). Valkoailakki kasvaa 30–60 cm korkeaksi. Yläosastaan nystykarvainen ja tahmaton varsi on pysty ja haarova. Kasvin lehtien muoto vaihtelee puikeista puikean suikeisiin. Iltaisin aukeavat, heikkotuoksuiset kukat ovat kaksikotisia, eli heteet ja emit ovat eri yksilöissä. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on ulkoverhiötön. Teriö on valkoinen ja lisäteriöllinen. Terälehtien lavat ovat melko syvään kaksihalkoisia, ja niiden liuskat ovat 3–6 mm leveitä. Valkoailakki kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Hedelmä on kymmenliuskaisesti aukeava kota. Valkoailakki on yksi-, kaksi- tai lyhytikäinen monivuotinen kasvi.Retkeilykasvio 1998, s. 118, 121.
Valkoailakki saattaa joskus risteytyä puna-ailakin (S. dioica) kanssa. Risteymä eli rusoailakki on kantalajejaan kookkaampi ja vankempi. Kukat ovat tavallisesti vaaleanpunaisia tai vaalean violetinpunaisia.Retkeilykasvio 1998, s. 121.
Levinneisyys Valkoailakkia tavataan koko Euroopassa lukuun ottamatta Portugalia, Espanjaa, entisen Jugoslavian aluetta, Kreikkaa ja Bulgariaa. Laji puuttuu myös aivan pohjoisimmasta Euroopasta. Levinneisyysalue jatkuu läpi Euroopan Keski-Aasiaan asti, ja edelleen satunnaisena Siperiaan saakka. Sitä tavataan satunnaisena myös Turkissa. Valkoailakki on levinnyt laajalle alueelle myös Pohjois-Amerikkaan, mutta on siellä ihmisen mukanaan tuoma tulokaslaji. Paikoitellen sitä tavataan myös Grönlannissa sekä myös Uudessa-Seelannissa ja Tasmaniassa.Den virtuella floran: Vitblära (myös levinneisyyskartat) Viitattu 4.9.2012.
Suomessa valkoailakki esiintyy harvinaisena koko maassa, varsinkin Etelä- ja Itä-Suomessa. Runsaimmillaan laji on maan itäosissa.Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 24.10.2017. Valkoailakki on Etelä-Lappia myöten vakiintunut uustulokas, pohjoisempana se on satunnaisempi uustulokas. Suomeen laji lienee levinnyt alun perin varsinkin venäläisen sotaväen ja viljan mukana. Myöhemmin laji on levinnyt muun muassa länsieurooppalaisen heinänsiemenen mukana.Helsingin kasvit 1998, s. 170.
Elinympäristö Valkoailakki kasvaa erilaisissa ihmisen muovaamissa kulttuuriympäristöissä, kuten pellon- ja tienpientareilla, kuivilla niityillä, kedoilla, asumusten seinustoilla, satama-alueilla, joutomailla ja radanvarsilla.
Kuvia
Lähteet Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998. Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
Aiheesta muualla
Pinkka, Lajintuntemuksen oppimisympäristö: Valkoailakki (Silene latifolia subsp. alba) Luontoportti: Valkoailakki (Silene latifolia) Pohjolan kasvien pauloissa: Silene latifolia subsp. alba - ilta-ailakki subsp. valkoailakki Pohjolan kasvien pauloissa: Silene ×hampeana - rusoailakki (puna- ja valkoailakin risteymä) United States Department of Agriculture (USDA): Silene latifolia Flora of China: Silene latifolia
Luokka:Kohokit