Transneptuninen planeetta uudelleenohjaa tänne. Transneptunisista kohteista on oma artikkeli. thumb|right|200px|Percival Lowell, Planeetta X:n tunnettu etsijä. Neptunuksentakaisilla planeetoilla tarkoitetaan planeettoja, joiden on oletettu kiertävän Aurinkoa Neptunuksen kiertoradan takana. Asialla spekuloitiin paljon sen jälkeen, kun Neptunus oli löydetty vuonna 1846. Planeetan etsintä alkoi 1800-luvun puolivälissä, mutta saavutti huippunsa vasta 1900-luvun alussa, kun Percival Lowell alkoi etsiä planeettaa, jonka hän nimesi Planeetta X:ksi. Lowellin mukaan Planeetta X voisi selittää epäjohdonmukaisuudet kaasujättiläisten, pääasiassa Uranuksen ja Neptunuksen kiertoradoissa.Ernest Clare Bower (1930). "On the Orbit and Mass of Pluto with an Ephemeris for 1931–1932". Lick Observatory Bulletin 15 (437): 171–178. Hänen mukaansa tarpeeksi suuri yhdeksäs planeetta voisi aiheuttaa Uranuksen kiertoradan häiriöt.Tombaugh (1946), s. 73.

Lowellin olettamuksia pidettiin oikeiksi todistettuina, kun Clyde Tombaugh löysi Pluton vuonna 1930, ja Plutoa pidettiinkin yhdeksäntenä planeettana vuoteen 2006 asti. Vuonna 1978 kuitenkin esitettiin, että Pluto olisi liian pieni aiheuttaakseen poikkeamia kaasujättiläisten kiertoratoihin, minkä tuloksena aloitettiin kymmenennen planeetan etsintä. Etsintä unohdettiin lähes kokonaan 1990-luvulla, kun Voyager 2:n tekemästä tutkimuksesta pääteltiin, että suurimman osan Uranuksen radan poikkeamista aiheuttaa Neptunus.Tom Standage (2000). The Neptune File: A Story of Astronomical Rivalry and the Pioneers of Planet Hunting. New York: Walker. pp. 188. Vuoden 1992 jälkeen löydettiin muutamia transneptunisia kohteita eli Pluton kaltaisia pikkuplaneettoja ja niille annettiin oma luokituksensa, joka erottaa ne aurinkokunnan sisempien osien pikkuplaneetoista eli asteroideista. Asteroid Myöhemmin tämän joukon suurimmat kappaleet luokiteltiin kääpiöplaneetoiksi.

Nykyään luokkaan kuuluvat Ceres, Eris, Haumea, Makemake ja Pluto."IAU 2006 General Assembly: Resolutions 5 and 6" (PDF). Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni. 2006-08-24. Eris, Haumea, Makemake ja Pluto ovatkin Neptunuksen takaisia kohteita, mutta Ceres on suurin Marsin ja Jupiterin välillä kiertävistä päävyöhykkeen asteroideista. Pluton planeetan aseman menetys ei ole kuitenkaan ainutlaatuinen, sillä ensimmäisinä löydetyt asteroidit Ceres, Pallas, Juno ja Vesta luokiteltiin planeettojen joukkoon 1800-luvun alussa monen vuosikymmenen ajan, ennen kuin yhä uusia kappaleita löytyi samalta alueelta ja niiden ymmärrettiin muodostavan pienten kappaleiden vyöhykkeen.James L. Hilton: "When Did the Asteroids Become Minor Planets?"

Nykyisin tähtitieteellisessä yhteisössä on yleisesti hyväksytty, että Planeetta X:ää ei ole olemassa. Kuitenkin jotkut tähtitieteilijät selittävät yhä poikkeamia Aurinkokunnan ulkoreunoilla Planeetta X -teorian avulla.S. C. Tegler and W. Romanishin (2001). "Almost Planet X". Nature 411 (6836): 423–424

Varhaiset olettamukset

thumb|left|Jasques Babinet, transneptuninen planeetta -teorian varhainen kannattaja 1840-luvulla ranskalainen matemaatikko Urbain Le Verrier käytti Newtonin menetelmiä tutkiakseen Uranuksen kiertorataa ja esitti teorian, että siihen vaikuttaa tuntemattoman planeetan vetovoima. Le Verrier arvioi planeetan mahdollisen sijaintipaikan ja lähetti laskelmansa saksalaiselle tähtitieteilijälle Johann Gottfried Gallelle. 23. syyskuuta 1846, kirjeen saapumista seuraavana yönä, Galle ja hänen oppilaansa Heinrich d'Arrest löysivät Neptunuksen. Planeetta oli lähes tarkalleen paikassa, jonka Le Verrier oli arvioinut.Croswell (1997), p. 43 Kaasujättiläisten kiertoratoihin jäi silti edelleen joitakin poikkeamia, minkä vuoksi syntyi olettamuksia siitä, että Neptunustakin kauempana olisi vielä tuntematon planeetta.

Jo ennen Neptunuksen löytymistä oli arveltu, että yksi planeetta ei riittäisi selittämään poikkeamia. 17. marraskuuta 1834 brittiläinen amatööriastronomi, pappi Thomas John Hussey kertoi tähtitieteilijä George Biddell Airylle keskustelusta, jonka hän oli käynyt ranskalaisen tähtitieteilijä Alexis Bouvardin kanssa. Hussey kertoi ehdottaneensa Bouvardille, että Uranuksen epätavalliset liikkeet johtuvat tuntemattomasta planeetasta. Bouvard oli pitänyt sitä mahdollisena ja keskustellut asiasta Seebergin observatorion johtajan, Peter Andreas Hansenin, kanssa. Hansenin mukaan yksi planeetta ei riittäisi selittämään poikkeamia, vaan niitä pitäisi olla kaksi.Morton Grosser (1964). "The Search For A Planet Beyond Neptune". Isis 55 (2): 163–183.

Vuonna 1848 Jacques Babinet tutki Le Verrierin laskelmia ja ilmoitti, että Neptunuksen massa olisi pienempi ja sen kiertorata suurempi kuin Le Verrier oli arvioinut. Babinet oletti, että Neptunuksen takana voisi olla planeetta, jonka massa olisi noin 12 kertaa Maan massa. Hän nimesi planeetan "Hyperioniksi". Le Verrier ei kannattanut Babinetin teoriaa vaan ilmoitti, että "mikään ei viittaa toisen planeetan olemassaoloon, eikä todisteeksi hyväksytä teorioita, joissa mielikuvituksella on liian suuri osa."

Vuonna 1850 James Ferguson, US Naval Observatory -tähtitornin tähtitieteilijä ilmoitti, että hän oli "kadottanut" löytämänsä tähden, GR1719k:n. Luutnantti Matthew Maury, tähtitornin ylitarkastaja, piti tätä todisteena uudesta planeetasta. Kuitenkin uuden planeetan etsinnät epäonnistuivat, ja vuonna 1878 Hamiltonin yliopiston tähtitornin johtaja ilmoitti, että tähti ei ollut kadonnut vaan kyseessä oli ollut inhimillinen erehdys. thumb|300px|United States Naval Observatory Vuonna 1879 Camille Flammarion huomasi, että komeetoilla 1862 III ja 1889 III oli 47 ja 49 AU:n apogeum ja ehdotti, että tuntematon planeetta olisi vetänyt ne elliptiselle kiertoradalle. Tähtitieteilijä Georges Forbes tutki asiaa ja sanoi sen todistavan Neptunuksentakaisen planeetan olemassaolon. Hän koetti laskea planeetan sijaintia komeettojen radan perusteella. Myös toinen tähtitieteilijä, David Peck Todd, piti teoriaa mahdollisena. Teorian epäilijät kuitenkin pitivät komeettojen apogeumia liian heikkona todisteena, eikä planeettaa lopulta löydettykään.

Vuosina 1900 ja 1901 Harvardin tähtitornin johtaja William Henry Pickering johti kahta transneptunisen planeetan etsintää. Ensimmäinen etsintä alkoi, kun tanskalainen tähtitieteilijä Hans Emil Lau tutki Uranuksen kiertoradasta vuosina 1690-1895 kerättyjä tietoja ja teki niistä johtopäätöksen, että Uranuksen kiertoradan poikkeamat johtuivat kahdesta tuntemattomasta planeetasta. Toinen alkoi, kun Gabriel Dallet ehdotti, että poikkeamat aiheuttaisi yksi transneptuninen planeetta 47 AU:n päässä. Pickering suostui etsimään planeettoja, mutta kumpikaan etsintä ei tuottanut tulosta.

Vuonna 1909 tähtitieteilijä Thomas Jefferson Jackson See, joka tunnettiin itsekeskeisenä toisinajattelijana, esitti että "Neptunuksen takana oli varmasti yksi, mutta luultavasti jopa kaksi tai kolme planeettaa".TJ Sherrill (1999). "A Career of Controversy: The Anomaly of T. J. J. See". Journal for the History of Astronomy: 25–50. Hän nimesi ensimmäisen planeetan alustavasti "Oceanukseksi" ja määritteli planeettojen todennäköiset radan säteet 42, 56 ja 72 AU:n pituisiksi. Hän ei kuitenkaan antanut mitään tietoa siitä, miten oli päätellyt planeettojen olemassaolon. Ei myöskään tiedetä, yrittikö hän koskaan etsiä planeettoja.

Vuonna 1911 intialainen tähtitieteilijä Venkatesh P. Ketakar ehdotti, että olisi olemassa kaksi transneptunista planeettaa, jotka hän nimesi Brahmaksi ja Vishnuksi. Hän sovelsi niihin tutkimuksia, jotka Pierre-Simon Laplace oli tehnyt Jupiterin kuista.G Chhabra, SD Sharma, M Khanna (1984)."Prediction of Pluto by V. P. Ketakar" (PDF). Indian Journal of the History of Science 19 (1): 18–26.] Kolme sisintä kuuta, Io, Europa ja Ganymedes, ovat lukkiutuneet Laplacen resonanssiin, 1:2:4.Musotto, Susanna; Varadi, Ferenc; Moore, William; Schubert, Gerald (2002). "Numerical Simulations of the Orbits of the Galilean Satellites". Icarus 159: 500–504 Ketakar ehdotti, että Uranus, Neptunus ja transneptuniset planeetat olivat samankaltaisessa resonanssissa. Hänen laskujensa mukaan Brahman kiertoradan säde olisi 38,95 AU ja kiertoaika 242,28 Maan vuotta (3:4 -resonanssi Neptunuksen kanssa). Kun Pluto löydettiin 19 vuotta myöhemmin, ilmeni että sen kiertoradan säde (39,48 AU) ja kiertoaika (248 Maan vuotta) ovat melko lähellä Ketakarin arvioita, mutta Pluton resonanssi Neptunuksen kanssa on 2:3. Kuitenkaan ei ole varmaa, miten Ketakar päätyi laskelmiinsa, eikä toista planeettaa löydetty koskaan.

Planeetta X Vuonna 1894 Percival Lowell, rikas bostonilainen, perusti Lowellin tähtitornin Flagstaffiin, Arizonaan William Pickeringin avustuksella. Vuonna 1906 Lowell ilmoitti, että hän aikoo selittää Uranuksen kiertoradan poikkeamat ja aloitti Planeetta X:ksi nimeämänsä planeetan laajat etsinnät.Tombaugh (1946) Lowell toivoi, että Planeetta X:n löytäminen olisi lisännyt hänen tieteellistä uskottavuuttaan ja antanut sitä myös hänen teorialleen, jonka mukaan Marsin kanavat ovat älykkään sivilisaation tuotoksia.Croswell (1997), s. 43.

Aluksi Lowell etsi planeettaa suunnilleen ekliptikan tasosta. Hän kuvasi taivasta valokuvakameralla ja tutki yli 200 kolmen tunnin näytettä suurennuslasilla, mutta ei löytänyt planeettoja. Tuohon aikaan Pluto oli liian kaukana, jotta sen olisi voinut löytää kyseisellä menetelmällä. Tutkittuaan ensin ehdottamansa kohdat Lowell aloitti toisen etsinnän, joka kesti vuodesta 1914 vuoteen 1916. Vuonna 1915 hän julkaisi teoksensa Memoir of a Trans-Neptunian Planet, jossa hän arvioi, että Planeetta X:n massa olisi seitsemän kertaa Maan massa ja puolet Neptunuksen massasta, ja että kiertoradan säde olisi 43 AU. Hänen mukaansa Planeetta X olisi suuri kohde, jonka tiheys on pieni ja albedo korkea. Etsintä ei tuottanut tulosta.Littman (1990), s. 70

Samaan aikaan vuonna 1908 Pickering teki omaa tutkimustaan ja ilmoitti, että hän oli löytänyt Uranuksen kiertoradan avulla todisteita yhdeksännestä planeetasta. Hän kutsui sitä "Planeetta O:ksi", koska O on aakkosjärjestyksessä seuraava kirjain Neptunuksen ensimmäisen kirjaimen N:n jälkeen,Govert Schilling (2009). The Hunt For Planet X. Springer. s. 34 ja oletti kiertoradan säteeksi 51,9 AU ja kiertoajaksi 373,5 vuotta. Tämäkään yritys hänen tähtitornissaan Arequipassa, Perussa, ei tuottanut minkäänlaista tulosta. Lowell ilmoitti näihin aikoihin, että "planeetan nimi O tulee luultavasti termistä nothing at all".Croswell s. 50 Pickering etsi myös muita transneptunisia planeettoja, jotka hän oli nimennyt kirjaimilla P, Q, R, S, T ja U, tuloksetta vuoteen 1932 asti.

Pluton löytäminen

thumb|200px|Taiteilijan näkemys Plutosta Lowellin yllättävä kuolema vuonna 1916 lopetti Planeetta X:n etsimisen joksikin aikaa. Erään hänen ystävänsä mukaan etsintöjen epäonnistuminen "itse asiassa tappoi hänet".Croswell (1997), s. 49. Hänen leskensä Constance Lowell hylkäsi tähtitornin pitkän oikeusprosessin aikana, jonka hän kävi saadakseen Lowellin perinnön itselleen. Sen vuoksi Planeetta X:n etsintä ei olisi voinut jatkua muutamaan vuoteen.Croswell (1997), s. 32–55. Vuonna 1925 tähtitorniin saatiin lasikiekot uutta teleskooppia varten ja etsintä saattoi alkaa uudelleen. Kiekot kustansi perintörahoillaan George Lowell, Percivalin serkku. Vuonna 1929 tähtitornin johtaja Vesto Melvin Slipher antoi planeetan etsimisen tehtäväksi Clyde Tombaughille, 22-vuotiaalle kansasilaiselle maanviljelijän pojalle, joka oli juuri aloittanut työt Lowellin tähtitornissa.

Tombaughin tehtävänä oli ottaa kuvapareja yötaivaasta kahden viikon välein. Sitten hän asetti molemmat kuvat laitteeseen, joka vertasi kuvia ja etsi niistä mahdollisia liikkuvia kohteita. Etsintää tehtiin järjestelmällisesti ja tarkoituksena oli kartoittaa jokainen yötaivaan alue. Tombaugh otti myös kolmannet kuvat sulkeakseen pois viallisten kiekkojen aiheuttamat virheelliset tulokset.