Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluja. Ne voidaan jakaa neljään luokkaan: tuotanto-, ylläpito-, sääntely- ja kulttuuripalveluihin. Luonnon tarjoamia tuotantopalveluja ovat esimerkiksi ravinto ja vesi sekä lääke- ja rakennusaineet. Ylläpitopalveluihin kuuluvat esimerkiksi yhteyttäminen, ravinteiden kierto sekä maaperän muodostus. Lisäksi luonto vaikuttaa ilmaston sääntelyyn ja puhdistaa ilmaa ja vettä (sääntelypalvelut) sekä tarjoaa kulttuuripalveluina mahdollisuuden esimerkiksi virkistykseen ja esteettisyyden kokemuksiin.
Ympäristötietoisuus on kasvanut jatkuvasti, mutta luonnon ja ympäristön hyötyarvot ymmärretään edelleen huonosti. Se johtuu osoittain ekosysteemipalveluiden huomaamattomuudesta, jolloin niitä on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Ekosysteemipalveluiden käsitettä tarvitaan luonnon monimuotoisuuden merkityksen hahmottamiseen ja sen taloudelliseen arvottamiseen. Tällöin on mahdollista ottaa ne paremmin huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja luonnonvarojen käytön suunnittelussa.
Ekosysteemipalvelujen luokittelu Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa neljään luokkaan: tuotanto-, ylläpito-, sääntely-, ja kulttuuripalveluihin.
Ylläpitopalvelut Ylläpitopalvelut tukevat muiden ekosysteemipalveluiden muodostumista ja ne ovat edellytyksenä elämälle maapallolla. Ylläpitopalveluilla tarkoitetaan ylläpitäviä ja säilyttäviä palveluita, jotka ovat muiden ekosysteemipalveluiden taustalla. Ylläpitopalveluita ovat muun muassa geneettinen, lajistollinen ja elinympäristöllinen monimuotoisuus, veden kierto, vihreiden kasvien yhteyttäminen eli fotosynteesi ja hiilen sidonta. Ylläpito- ja säilyttävien palveluiden ansiosta saamme nauttia puhtaasta ilmasta sekä kasvien tuotannosta. Ylläpitopalveluista tärkein lienee vihreiden kasvien yhteyttämisprosessi eli fotosynteesi, joka tuottaa meille elämän perustarpeet: puhdasta ilmaa ja ravintoa. Muita tärkeitä ylläpitopalveluita ovat ravinteiden kierto, maaperän muodostus ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Ylläpitopalvelut ovat korvaamattomia ja elintärkeitä kaikille eläville olioille. Luonnon monimuotoisuus on kaikkien ekosysteemipalveluiden perustana, joten tältä kannalta ajateltuna ylläpitopalvelut ovat kaikista tärkein ekosysteemipalvelu.
Tuotantopalvelut Tuotantopalvelut tarkoittavat luonnosta saatavia aineellisia hyödykkeitä, joiksi luetaan syötävät luonnonvarat, maanviljelyn tuotteet, makea vesi, energia ja raaka-aineet . Tuotantopalvelut ovat suuressa taloudellisessa roolissa kansantaloudessa. Suomen tärkein tuotantopalvelu on puu. Metsätalous tuottaa noin 7 miljardin euron arvonlisäyksen vuosittain, mikä vastaa neljää prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Maataloustuotteet ovat toiseksi tärkein tuotantopalvelu Suomen taloudelle.
Kaikkien tuotantopalvelujen arvoa ei voi määrittää yksinkertaisesti. Esimerkiksi marjastus ja sienestys ovat suosittuja Suomessa, mutta yksityiseen käyttöön kerättyjen luonnonvarojen arvoa on vaikea määritellä. Markkina-arvon lisäksi näillä on myös terveydellisiä ja hyvinvointiin liittyviä hyötyjä, jotka tuovat lisäarvoa yhteiskunnan näkökulmasta .
Bioenergia luetaan myös tuotantopalveluksi ja sen merkityksen ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Bioenergialla on aina ollut tärkeä energialähde runsaspuustoisessa Suomessa ja sitä voidaan käyttää uusiutuvana luonnonvarana ilmastonmuutoksen hillinnässä. Luonto toimii myös ihmisten monimuotoisena geenipankkina, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi lääkekäytössä .
Sääntelypalvelut Sääntelypalvelut ovat ekosysteemipalveluita, jotka ylläpitävät edellytyksiä elämälle. Sääntelypalveluihin luetaan esimerkiksi ilmaston sääntely, tulvien tasaus, pohjaveden muodostuminen, veden puhdistus, tautien sääntely, eroosion sääntely ja kasvien pölyttyminen. Sääntelypalveluista on vaikeaa valita yhtä tärkeätä ekosysteemipalvelua, sillä ne kaikki ovat elintärkeitä nykyisenmuotoisen ekosysteemin olemassaolon kannalta.
Sääntelypalveluiden arvon määrittäminen on hankalaa, koska useat niistä ovat julkishyödykkeitä, eli yhden sääntelypalveluhyödykkeen kuluttamisesta ei tule lisäkustannuksia. Tämän takia sääntelypalveluiden kohdalla törmätään helposti yhteismaan ongelmaan, jonka mukaan talouden toimijat kuluttavat hyödykkeen loppuun, koska sen kulutusta ei ohjaa mikään mekanismi.
Yksi sääntelypalvelu, jota yritetään hallita markkinamekanismin avulla on hiilen kiertokulku. Hiiltä sitoutuu esimerkiksi puihin, maahan ja veteen. Hiilen kiertoa yritetään hallita esimerkiksi päästökaupan avulla. Päästökaupassa on yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että hiiltä kiertoon päästävän talouden toimijan tulee ostaa markkinoilta päästöoikeuksia. Suomessa päästöoikeuksien huutokauppoja järjestää Energiavirasto.
Kulttuuripalvelut Kulttuuripalveluita ovat esimerkiksi tiede, taide, virkistys, toimeentulo, koulutus sekä henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Metsät ja suot tarjoavat kaikille ilmaista virkistäytymistä elämyksien, kuten maiseman ja tuoksun, muodossa. Luonto parantaa niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia. Kansalaisten hyvinvoinnilla on myös suuria taloudellisia vaikutuksia. Taiteilijat, kuten muusikot ja kirjailijat, inspiroituvat luonnosta. Opetukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin saadaan tieteen avulla luonnosta aineksia. Luontoarvojen turvaaminen tuo myös työpaikkoja ja rahaa. Esimerkiksi Suomen kansallispuistot tuottivat 70 miljoonaa euroa vuonna 2008. Sekä luonto kyseisellä alueella että monet yritykset, kuten ravintolat ja majoituspalveluiden tarjoajat, hyötyvät. Myös luonnonsuojelualueiden hoito työllistää ihmisiä.
Kulttuuripalveluiden arvo voi vähetä luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja elinympäristöjen äkillisten muutosten seurauksena. Ilmastonmuutos saattaa vaikuttaa esimerkiksi metsässä liikkumiseen, marjastukseen ja sienestykseen. Jokaisenoikeudet antavat suomalaisille oikeuden esimerkiksi marjastaa lähiluonnossa. Se onkin yleinen harrastus suomalaisten keskuudessa. Pohjoisen havumetsävyöhykkeen vetäytyessä ilmastonmuutoksen seurauksena kohti pohjoista lehtimetsän tieltä, mustikan peittävyys saattaa pienentyä, koska mustikkaa on vähemmän lehtimetsissä kuin havumetsissä.
Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen Ekosysteemipalveluiden taloudellista arvottamista tarvitaan yhteiskunnassa, jotta luonnon merkitystä pystyttäisiin vertailemaan esimerkiksi taloudellisiin tekijöihin yhteiskunnallisissa päätöksenteon prosesseissa. Päätöksentekoprosesseissa päättäjien pitää ottaa huomioon taloudellisen näkökulman lisäksi sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset ympäristössä. Taloudellinen arvottaminen mahdollistaa myös pitkän aikavälin ekosysteemipalveluiden tilan vaihteluiden seuraamisen.
Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen on niistä saatavien hyötyjen rahamääräistämistä. Osaa ekosysteemipalveluista vaihdetaan markkinolla ja niillä on markkinahintoja. Osa ekosysteemipalveluista on julkishyödykkeitä, jotka jäävät markkinoiden ulkopuolelle. Niiden rahamääräiseen mittaamiseen tarvitaan erityisiä markkinattomien hyötyjen arvottamismenetelmiä. Suurin osa arvottamismenetelmistä pohjautuu ns. maksuhalukkuuteen. Talousteorian (kuluttajan teorian) mukaan maksuhalukkuus tarkoittaa arviota sitä, mistä hyödykkeestä kuluttaja on valmis luopumaan lisätäkseen toisen hyödykkeen käyttöä. Ympäristöön liittyvät arvot jaetaan usein kahteen luokkaan: käyttöarvoihin ja ei-käyttöarvoihin. HyötyluokkaEsimerkkiKäyttöön liittyvät hyödytUiminen, kalastus ja matkailuKäytöstä riippumattomat hyödytLuonnon monimuotoisuus ja tietoisuus ekosysteemipalveluiden saatavuudesta
Taloudelliseen arvottamiseen vaikuttaa suuresti arvottajan subjektiiviset arvot, elinolosuhteet ja tulotaso. Arvottamismenetelmän valintaan vaikuttaa taas vaikuttaa se, mikä on arvotettavana oleva hyödyke tai ekosysteemipalvelu ja tilanne.
Menetelmät jaetaan kahteen luokkaan: Ilmaistujen preferenssien menetelmiin ja Paljastettujen preferenssien menetelmiin. EpäsuoratSuoratPaljastetut preferenssit•Matkakustannusmenetelmä •Hedonisten hintojen menetelmä
•Vältettyjen kustannuksien menetelmä•Markkinahinnat •Simuloidut markkinat
•KorvauskustannuksetIlmaistut preferenssit•Valintakoemenetelmä•Ehdollisen arvottamisen menetelmä
Ilmaistujen preferenssien menetelmät
Ehdollinen arvottaminen: Ehdollisen arvottamisen menetelmän eli CV-menetelmän (engl. contingent valuation) perusideana on kerätä kyselyn tai haastattelun avulla tietoa vastaajilta, kuinka paljon he olisivat valmiita maksamaan tietystä ympäristön tilan muutoksesta, ja sen kautta saada arvioitua ympäristöhyödykkeen arvo. Menetelmällä voidaan selvittää julkishyödykkeen (esimerkiksi puiston) määrässä tapahtuvan muutoksen tuomat hyvinvointivaikutukset, jotta tuloksia voitaisiin käyttää esimerkiksi kustannus-hyötyanalyysissa.
Menetelmällä pyritään siis selvittämään ilmaistun preferenssin kautta kuluttajan maksuhalukkuus ekosysteemipalvelulle. Menetelmässä vastaajalle kuvaillaan ensin selvityksen kohteena olevan ympäristöhyödykkeen piirteet, sekä siihen kohdistuva muutos (esim. puuston lisääntyminen tietyllä alueella). Samalla kuvaillaan, miten mahdollinen maksu ympäristön tilan muutoksesta tulisi hoitaa (esim. verotuksella). Tästä kuvauksesta käytetään nimitystä skenaario. Tämän jälkeen selvitetään, kuinka paljon vastaaja olisi valmis maksamaan kyseisestä muutoksesta, eli selvitetään vastaajan maksuhalukkuus. Muutoksen maksuhalukkuuden selvittämiseen voidaan soveltaa montaa eri tapaa. Maksuhalukkuus voidaan selvittää avoimella kysymyksellä, jolloin vastaajalta kysytään suoraan, miten paljon hän olisi valmis maksamaan ympäristön tilan paranemisesta. Tässä tilanteessa vastaajalle ei anneta mitään tietoa etukäteen siitä, mikä muutoksen arvo voisi olla. Tavalla saadaan hyvin selville vastaajan maksimaalinen maksuhalukkuus, sillä annettu tieto ei aiheuta harhaa vastaukseen. Kysely voidaan myös toteuttaa maksukorttimenetelmällä tai dikotomisella valinnalla. Maksukorttimenetelmässä vastaajalle esitetään useampia eri rahasummia, joista vastaaja valitsee sen vaihtoehdon, joka vastaa (lähinnä) hänen omaa maksuhalukkuuttaan. Dikotomisessa valinnassa vastaajalle esitetään jokin rahasumma, joka kuvaa muutoksen hintaa, ja vastaaja joko hyväksyy rahasumman tai ei. Kyselylomakkeesta on liikkeellä eri versioita, joissa vastaajalle esitettävä rahasumma eroaa toisistaan. Vastaajalle voidaan myös esittää jatkokysymys, jossa esitettävä rahasumma taas riippuu edellisestä vastauksesta. Näin saadaan enemmän informaatiota vastaajan maksuhalukkuudesta.
Ehdollisen arvottamisen menetelmällä saadaan arvotettua ympäristöhyödykkeestä ihmisen kokemaa käyttö- ja ei-käyttöarvoa (olemassaoloarvoa), sillä kyselyn vastaajalta voidaan kysyä maksuhalukkuutta tietyn alueen suojelusta, vaikkei hän itse käyttäisi kyseisen alueen ekosysteemipalveluita. Ympäristöhyödykkeen arvottaminen voi olla kuitenkin vastaajalle vaikeaa. Kysymyksen muotoilu voi myös vaikuttaa siihen kuinka paljon vastaaja on halukas maksamaan. Lisäksi menetelmällä vastaajalta saatu maksuhalukkuus voi poiketa vastaajan todellisesta maksuhalukkuudesta asian suhteen, eli vastauksissa esiintyy hypoteettista harhaa.
Valintakoemenetelmä: Valintakoemenetelmä eli CE-menetelmä (engl. choice experiment) on ekosysteemipalveluiden taloudelliseen arvottamiseen käytetty menetelmä, jolla selvitetään, kuinka paljon ihminen olisi valmis maksamaan ekosysteemin eri ominaisuuksista teoreettisen valintatilanteen avulla. Valintakoetta voi soveltaa hyvin tilanteisiin, joissa pyritään arvottamaan useiden palvelun ominaisuuksien samanaikaisia muutoksia . Menetelmä on ilmaistujen preferenssien menetelmä, sillä menetelmällä saatu tieto perustuu kuvitteeliseen, mutta toteuttamiskelpoiseen markkinatilanteeseen.