pienoiskuva|Keisari Ludvig IV Baijerilainen, seinäreliefi n. 1330 (rajattu). Ludvig IV Baijerilainen (); (n. 1283? München — 11. lokakuuta 1347 München, Baijeri) oli Wittelsbachin sukuun kuulunut Saksan kuningas ja Italian kuningas vuosina 1314–1347 sekä Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari vuosina 1328–1347.

Hänen hallituskauttaan leimasivat jatkuvat diplomaattiset ja sotilaalliset taistelut valtakunnan oikeuden puolustamiseksi, oikeus valita keisari paavinvallasta riippumatta, oman asemansa vakiinnuttaminen ja sukunsa aseman parantaminen.

Suku ja koulutus Ludvigin vanhemmat olivat Ylä-Baijerin herttua, Reinin paladiini Ludvig II Ankara (1229–1294) ja tämän kolmas puoliso prinsessa Matilda Habsburgilainen (n. 1253–1304), joka oli Saksan kuningas Rudolf I Habsburgilaisen ja kuningatar Annan tytär. Hän oli viidestä lapsesta nuorin; sisar Matilda (Mechthild) oli avioiduttuaan Braunschweig-Lüneburgin herttuatar, Agnes oli avioiduttuaan Brandenburg-Stendalin markkreivitär ja Anna ryhtyi nunnaksi Ulmin luostariin.

Nuorempana poikana Ludvigilla ei ollut syntymäoikeutta kruunuun. Isänsä kuoltua vuonna 1294 tuolloin 11-vuotias poika asetettiin 20-vuotiaan isoveljensä Rudolfin (1274–1319) ja äitinsä holhoukseen. Ludvig joutui heti mukaan valtapolitiikkaan; hänen veljensä asettui Nassaun kuningas Adolfin puolelle ja äitinsä veljensä, Itävallan herttua Albert I:n, puolelle, joka yritti syrjäyttää Adolfin. Pitääkseen poikansa poissa Münchenistä äiti lähetti hänet veljensä hoviin Wieniin, missä Ludvig kasvoi yhdessä Habsburg-serkkujensa Frederickin (tuleva Itävallan herttua ja Saksan kuningas Fredrik III Kaunis) ja Leopoldin kanssa. Tällä seikalla oli epäilemättä pysyvä vaikutus Ludvigiin, vaikka hän ei koskaan antanut perhesiteiden vaikuttaa poliittisiin päätöksiinsä.

Hän oli Ylä-Baijerin herttua vuodesta 1294/1301 lähtien isoveljensä Rudolfin kanssa sekä Brandenburgin rajakreivi ja Kurpfalzin vaaliruhtinas. Hän hallitsi myös Ala-Baijeria, Hainautia, Hollantia, Seelantia ja Friisinmaata. Ludvig hallitsi Ylä-Baijeria veljensä kanssa, mutta joutui kiistoihin Habsburgien kanssa, mikä johti sotaan veljeä vastaan. Rauha tehtiin Münchenissä vuonna 1313.

Albertin voitto Nassaun kuningas Adolfista Göllheimissa 2. heinäkuuta 1298 antoi Ludvigille mahdollisuuden ottaa haltuunsa osuuden hallitsemisesta, joka lain mukaan kuului hänelle, mutta jonka vanhempi veli oli aiemmin häneltä evännyt. Veljesten välinen kilpailu, joka oli leimahtanut uudelleen kuningas Albertin salamurhan vuonna 1308 jälkeen, päättyi vuonna 1310 alueiden jakoon, jonka Ludvig pystyi toteuttamaan alabaijerilaisten serkkujensa suojelijana. Ala-Baijerin perinteinen Itävalta-vastainen asenne johti kuitenkin riitaan Habsburgien kanssa. Vakuutettuaan veljensä hyvän tahdon kompromissilla 21. kesäkuuta 1313 Ludvig saavutti ratkaisevan voiton Habsburgeista Gammelsdorfissa 9. marraskuuta, kun taas Saksan kruununperimys, joka vapautui keisari Henrik VII:n odottamattoman kuoleman myötä 24. elokuuta, oli edelleen neuvottelujen kohteena.

Avioliitot ja jälkeläiset Ludvig IV:n puolisoita olivat vuonna 1308 puolalainen Świdnican prinsessa Beatrycze (1290–1322) ja vuonna 1324 Hainautin ja Hollannin kreivitär Margaret II de Avesnes (1311–1356).

Ensimmäisestä avioliitosta syntyi kuusi lasta:

Mathilde (1313–1346), avioitui Nürnbergissä 1329 Meißenin rajakreivi Fredrik II:n (k. 1349) kanssa Nimetön tytär (1314), kuoli pian syntymänsä jälkeen Ludvig V Brandenburgilainen (1316–1361), Ylä-Baijerin herttua, Brandenburgin markkreivi, Tirolin kreivi Anna (1317–1319), kuoli alle 2-vuotiaana Agnes (n. 1318), kuoli pian syntymänsä jälkeen Stefan II (1319–1375), Ala-Baijerin herttua

Toisesta avioliitosta syntyi yhdeksän lasta:

Margaret (1325–1374), avioitui (1) 1351 Budassa Slavonian, Kroatian ja Dalmatian herttua Stefanin (István, 1332–1354) kanssa, joka oli Unkarin kuningas Kaarle Robert I:n ja kuningatar Erzsébet Łokietekin poika, heillä oli jälkeläisiä. Avioitui (2) vuonna 1357/1358 ruhtinas Gerlach von Hohenlohen kanssa. Anna (n. 1326–1361), avioitui Ala-Baijerin herttua Johan I:n kanssa (k. 1340), ei jälkeläisiä. Ludvig VI Roomalainen (1328–1365), Ylä-Baijerin herttua ja Brandenburgin ruhtinas. Naimisissa kahdesti, ei jälkeläisiä. Elisabet (1329–1402), avioitui (1) Cangrande II della Scala, Veronan herra (k. 1359) Veronassa 1350. Ei jälkeläisiä ; Avioitui (2) Württembergin kreivi Ulrich (k. 1388) vuonna 1362, heidän poikansa oli Württembergin kreivi Eberhard III:n (1364–1417). Vilhelm (1330–1389), Ala-Baijerin herttua Vilhelm I; Hainaut'n ja Hollannin kreivi Vilhelm V. Avioitui 1352 Lancasterin kreivitär Maudin kanssa, heidän ainoa tyttärensä kuoli lapsena 1354. Oli mielisairas vuodesta 1358 lähtien ja oli loppuelämänsä lukittuna huoneeseensa. Agnes (1335–1352), nunna, kuoli nuorena huonon terveyden vuoksi. Albert (1336–1404), Ala-Baijerin herttua sekä Hainaut'n ja Hollannin kreivi vuodesta 1358. Otto (1340–1379), Ylä-Baijerin herttua ja Brandenburgin vaaliruhtinas. Ludvig (1347–1348), kuoli alle 2-vuotiaana

Kuningas pienoiskuva|Ludvig IV:n kultainen bulla eli sinetti 1329. Keisari Henrik VII Luxemburgilaisen kuoltua vuonna 1313 vaaliruhtinaat valitsivat lokakuussa 1314 Ludvigin serkun Fredrik III Kauniin kuninkaaksi. Seuraavana päivänä Luxemburgin suvun tukijat järjestivät kuitenkin oman vaalinsa Mainzin arkkipiispa Pietari Aspeltilaisen johdolla ja valitsivat Ludvigin kuninkaaksi. Tämän jälkeen arkkipiispa kruunasi Ludvigin nopeasti Aachenin katedraalissa, kun Henrik oli vielä menossa Kölnin arkkipiispan kruunattavaksi.

Seuranneessa verisessä sodassa Fredrik näytti pääsevän lopulta niskan päälle, mutta hän kärsi tappion Ampfingissa lähellä Mühldorfia 28. syyskuuta 1322. Fredrik jäi vangiksi, kuten 1 300 aatelista Itävallasta ja häntä tukeneesta Salzburgin hiippakunnasta. Ludvig piti Fredrikiä vankina Trausnitzin linnassa kolme vuotta, mutta joutui vapauttamaan hänet vuonna 1325 Fredrikin veljen Leopoldin ja paavi Johannes XXII:n asettaman pannan vuoksi. Fredrik tunnusti Ludvigin kuninkaaksi ja lupasi saada myös veljensä vannomaan hänelle valan, tai hän palaisi vankeuteen. Vaikka paavi vapauttikin hänet valasta Fredrik palasi Müncheniin, jolloin Ludvig tästä rehellisyydestä päätti uudistaa ystävyytensä hänen kanssaan ja hallita valtakuntaa yhteisesti. Ulmin sopimuksessa sovittiin että Fredrik saisi hallita Saksaa roomalaisten kuninkaana, kun taas Ludvig kruunattaisiin keisariksi Roomassa. Leopoldin kuoltua vuonna 1326 Fredrik vetäytyi hallitsemaan vain Itävaltaa. pienoiskuva|Ettalin luostari Baijerissa, 1700-luvun asussa. Ludvig matkusti Italiaan ja hänet kruunattiin Italian kuninkaaksi Milanossa vuonna 1327. Jo aiemmin hän oli lähettänyt armeijan suojelemaan Milanoa Napolin kuningaskuntaa vastaan Ranskan kanssa. Tammikuussa 1328 Ludvig saapui Rooman ja hänet kruunasi keisariksi senaattori Sciarra Colonna. Kolme kuukautta myöhemmin Ludvig julisti paavin erotetuksi heresian vuoksi. Hän asetti fransiskaani Pietro Rainalduccin vastapaavi Nikolaus V:ksi, mutta molemmat joutuivat pakenevaan Roomasta, kun Napolin kuningas Robert lähetti heitä vastaan laivaston ja armeijan. Täyttääkseen valansa Ludvig perusti palauttuaan Baijeriin Ettalin luostarin. pienoiskuva|Edvard III:sta tulee keisari Ludvig IV:n sijaishallitsija. Jean Froissart, Chroniques (osa I) käsikirjoitus Pariisi, Vergilius-mestari n. 1410. Kirkon ja valtion eroa kannattavat filosofit kuten Michele di Cesena, Marsilius Padovalainen ja Vilhelm Occamilainen saivat nyt oleskella keisarin hovissa Münchenissä. Myöhemmät epäonnistuneet neuvottelut pyhän istuimen kanssa johtivat vuoden 1338 Rhensin julistukseen vaaliruhtinaiden kesken. Ludvig liittoutui Englannin Edvard III:n kanssa Ranskan Filip VI:ta vastaan, joka suojeli uutta paavi Benedictus XII:tta Avignonissa. Filip VI oli estänyt sopimuksen keisarin ja paavin välillä. pienoiskuva|Lyypekin kulta guldeni 1341. Ludvig suojeli Saksalaista ritarikuntaa, ja vuonna 1337 hänen väitetään myöntäneen ritarikunnalle oikeuden valloittaa Liettua ja Venäjä eli Kiovan Rus, vaikka veljeistö oli pyytänyt vain kolmea pientä aluetta. Vuonna 1340 Ludvig antoi Lyypekille oikeuden lyödä kultaisia gulden rahoja. Vanhemmalle pojalleen, josta tuli Baijerin herttua Ludvig V, hän antoi Brandenburgin. Veljenpojilleen Rudolfille ja Ruprechtille hän palautti Kurpfalzin. Kärntenin hän antoi keisarilliseksi läänitykseksi sukulaisilleen Habsburgeille.

Juhana I:n kuoltua vuonna 1340 Ludvig peri Ala-Baijerin ja yhdisti ruhtinaskunnan. Juhanan äiti, joka oli Luxemburgin sukua, joutui palaamaan Böömiin. Vuonna 1342 Ludvig otti myös Tirolin Wittelsbacheille peruuttamalla Böömin prinssi Juhana Henrik Luxemburgilaisen ja tämän puolison, Tirolin kreivitär Margareetan ilman täytäntöön panoa jääneen avioliiton ja naitti Margareetan pojalleen Ludvig V Brandenburgilaiselle. Vuonna 1345 keisari määräsi Alankomaiden alueet (Hainaut ja Hollanti) puolisolleen, kuningatar Margareetalle, jonka isänperintöä ne olivat alun perin olleetkin. pienoiskuva|Keisari Ludvig IV Baijerilaisen hautamonumentti Frauenkirchessä Münchenissä.

Kuninkuuden menetys Ludvig IV:n holtiton politiikka toi hänelle paljon vihollisia, ja kesällä 1346 Kaarle IV valittiin kilpailevaksi kuninkaaksi paavi Klemens VI:n tuella. Ludvig oli kuitenkin saanut kannatusta keisarillisten vapaakaupunkien keskuudessa ja myös Habsburgit pysyivät uskollisina. Crécyn taistelussa 26. elokuuta 1346 Kaarle IV:n isä Juhana Luxemburgilainen surmattiin, mutta Kaarle pääsi pakenemaan.

Ludvig IV Baijerilaisen kuolema 64-vuotiaana sydänkohtaukseen karhunmetsästyksessä lähellä Müncheniä lokakuussa 1347 päätti tulevan sodan. Hänet haudattiin Frauenkircheen Müncheniin.

Aiheesta muualla

Lähteet

Luokka:Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijat Luokka:Vuonna 1282 syntyneet Luokka:Vuonna 1347 kuolleet Luokka:Vuonna 1283 syntyneet Luokka:Italian kuninkaat