pienoiskuva|Mäntyvaltaista kangasmetsää kesällä Satakunnassa. pienoiskuva|Lahopuu luonnontilaisessa metsässä. pienoiskuva|Siemenpuita talousmetsässä.

Suomen metsät kuuluvat pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, joka levittäytyy pohjoisella pallonpuoliskolla Alaskasta Siperian kautta Kamtšatkan niemimaalle Kaukoidässä. Havumetsävyöhyke käsittää 40 prosenttia maailman metsistä. Vyöhykkeellä kasvaa vain muutamia puulajeja. Pohjoisessa Utsjoella ja Enontekiöllä kulkee metsäraja, jonka pohjoispuolella avautuu puuton tundra.

Suomi on maailman metsäisimpiä maita: maapinta-alasta 75 prosenttia on metsää. Seuraavina ovat Japani (61,8 %) ja Ruotsi (56 %). Pohjoismaista Suomessa on kaikkein eniten metsää asukasta kohden eli 4,6 hehtaaria. Ruotsissa vastaava luku on 2,9, Norjassa 1,6 ja Tanskassa ainoastaan 0,08 hehtaaria.

Metsämaa jaetaan nykyisin lisäkasvun perusteella useampaan luokkaan, jossa varsinainen metsämaa tarkoittaa puuston 1 m³/ha vähimmäislisäkasvua kuorineen vuodessa. Kitumaalla vastaava lisäkasvu on 1,0–0,1 m³/ha ja joutomaalla alle 0,1 kuutiometriä hehtaarilla. Suomen metsien kokonaispinta-ala on 26,3 miljoonaa hehtaaria, josta varsinaista metsämaata on 20,3 miljoonaa hehtaaria. Metsien kokonaispinta-alasta soita on 9,1 miljoonaa hehtaaria (34 %), joista ojitettu 4,9 miljoonaan hehtaaria. Puuston tilavuus on 2,1 miljardia kuutiometriä. Metsien hiilensidontavarasto on 960 miljoonaa tonnia. Tiukasti suojeltuja metsiä on koko maassa 924 000 hehtaaria (4,5 %). Uhanalaisia lajeja Suomessa on kaikkiaan 1 505 kappaletta, joista 564:lle metsä on ensisijainen elinympäristö, ja suo 67 lajille.

Yksityinen sektori omistaa metsien pinta-alasta 52 prosenttia, valtio 35 prosenttia ja metsäteollisuus kahdeksan prosenttia. Loput viisi prosenttia jakautuu kuntien, seurakuntien, yhteismetsien ja muiden yhteisöjen kesken.

Metsien käytön historia Ihmisten elinehdot ovat vuosisatojen ajan rakentuneet metsän tarjoamien luonnontekijöiden varaan, josta he saivat suojaa ja monenlaisia antimia. Metsä, vesi ja puuttomat suot muodostivat alkuperäisen luonnon perustekijän, joka erosi huomattavasti nykyisestä talousmaisemasta. Metsien taloudellinen hyväksikäyttö ja järkiperäinen hoitaminen alkoi paljon myöhemmin. Metsää on hyödynnetty eränkäyntiin, ammattimetsästykseen, kaskiviljelyyn, laiduntamiseen, marjastukseen ja sienestämiseen. Metsien puustoa on puolestaan hyödynnetty polttopuuksi, tervanpoltossa, laivanrakennuksessa, veisto/käsisahauksena, vesi/höyrysahoissa, vuoriteollisuudessa ja rautaruukeissa. Teollistumisen seurauksena puunkysyntä alkoi voimakkaasti kasvaa 1800-luvulla, jolloin syntyi oma erillinen teollisuuden haara eli metsäteollisuus. Kysynnän seurauksena metsien puuston rahallinen arvo alkoi nousta voimakkaasti.

Maanviljelyn kehittyessä parhaat metsät raivattiin pelloiksi. Metsää on hävitetty runsaasti myös liikenteen ja asumisen tieltä.

Metsänhoitotiede ja metsänhoito on keskittynyt voimakkaasti puunkasvatuksen tehostamiseen, jolloin metsien muu käyttö on jäänyt vähemmälle huomiolle. Metsä on kuitenkin kokonaisuus, joka muodostaa elinympäristön kasveille, eläimille ja puille. Eläinten elinympäristöjä alettiin merkitä metsätaloussuunnitelmiin vasta 1990-luvulla. Puuntuotannossa oli 1900-luvun alussa tarkoituksena kehittää metsän uudistamiseen ja kasvattamiseen menetelmiä, joilla tuotannolliset tavoitteet voitiin saavuttaa mahdollisimman pienin kustannuksin. Näiden tutkimusten perusteella luovuttiin 1940-50-luvuilla harsintametsätaloudesta. Metsänhoidon tutkimuksen suuntautuminen pelkästään puuntuotantoon katkaisi lähes 30 vuodeksi tutkimuksen metsien luontaiseen kehitykseen ja vaihtoehtoisiin metsänhoidon muotoihin. Vallitsevaksi menetelmäksi talousmetsissä tuli tasaikäinen kasvatus, joka eroaa merkittävästi luontaisesta metsästä.

Hakkuut Yhteensä Suomen metsistä hakattiin vuonna 2024 68,6 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta. 86 prosenttia käytettiin ainespuuna eli kuitupuuna ja tukkipuuna. Loput 9,7 miljoonaa kuutiometriä pääosin poltettiin energiaksi lämpö- ja voimalaitoksissa tai pientalojen polttopuina.

Puun määrä Puuston määrä: Inventointi Metsämaan pinta-ala (1000 ha) Puuston tilavuus metsä- ja kitumaalla (milj. m³) 1922 VMI1 18032,0 1385 1937 VMI2 1370 1952 VMI3 1493 1967 VMI5 1448 1974 VMI6 19733,5 1520 1981 VMI7 20065,2 16601990 VMI820053,018901999 VMI920337,820912006 VMI1020085,422062011 VMI1120266,523562016 VMI1220337,424752021 VMI1320287,52552 Inventointi kulloisissakin valtion rajoissa

Metsien puuston lisäkasvu vuodessa on vuosien 1971–1976 inventoinnin mukaan: Etelä-Suomessa 45,43 milj. m³ Pohjois-Suomessa 12,00 milj. m³ Yhteensä 57,43 milj. m³

Puuston lisäkasvuksi on 2000-luvulla arvioitu 86,7 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Tästä määrästä poistuu hakkuina ja kuolleina puina 69,9 miljoonaa kuutiometriä.

Metsätyypit Metsämaa voidaan jakaa kankaisiin ja turvemaihin eli soihin. Kangasmailla on yleensä ohuen humuskerroksen alla kova, peruskalliosta rapautumalla muodostunut mineraalimaa. Suot ovat luonnontilassaan usein vetisiä ja kasvavat huonosti metsää. Suomessa on paljon soita ja kolmannes metsämaasta on turvepohjaista.

Metsät jaetaan metsätyyppeihin, joita ovat lehtometsät, tuoreet kangasmetsät ja kuivat kangasmetsät. Turvepohjaiset metsät jakautuvat vastaavasti korpiin ja rämeisiin. Metsätyypit perustuvat kasvitieteelle, joka ei huomioi pinnan alla olevaa maaperää ja maan päällä liikkuvia eläimiä, paitsi tuhohyönteisiä.

Metsien omistus thumb|right|Mänty- ja koivumetsää Lappajärvellä. Metsien omistussuhteet ovat Suomessa kehittyneet pitkäaikaisen kehityksen tuloksena. Erämaiden asuttamisen yhteydessä syntyi yksittäistaloja, jotka kasvoivat vähitellen kyliksi. Aurinko- eli sarkajaossa metsät katsottiin yhteisiksi ja jätettiin jakamatta. Kylien ulkopuolella sijainneet suuret metsät ja erämaat katsottiin kenellekään kuulumattomiksi yleismaiksi, joihin uudisasukkaat saattoivat vapaasti asettua asumaan. Kustaa Vaasa julisti vuonna 1542 nämä yleismaat valtion maiksi, josta katsotaan valtion metsänomistuksen alkaneen. Vuonna 1775 alettiin toteuttaa isojakoa, jossa kylien yhteiset metsät jaettiin talojen kesken ja liikamaat jäivät valtion omistukseen.

Kuntien metsänomistus on syntynyt ostojen kautta, mutta kaupungit saivat suuriakin metsälahjoituksia valtiolta. Seurakuntien omistus on hyvin vanhaa, ja se on syntynyt yksityisten ja valtion lahjoituksista. Yhtiöiden metsänomistus on alkanut ostoilla yksityisiltä. Valtion harjoittama asutustoiminta on kaikkein voimakkaimmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä metsien omistussuhteisiin. Suomen itsenäisyyden aikana runsaat 4,5 miljoonaa hehtaaria metsää on siirtynyt yksityiseen omistukseen.

Puuston kokonaisosuudet omistajaryhmittäin: yksityiset 70,5 % valtio 18,3 % osakeyhtiöt 6,9 % muut 4,3 %

Yksityisiä metsätiloja, joissa on vähintään kaksi hehtaaria metsämaata on 443 800. Tilojen keskimääräinen metsäpinta-ala on 23,6 hehtaaria. Yksityisiä metsänomistajia on arvioitu olevan 600 000.

Metsänhoidollisista kustannuksista metsänomistajien omarahoitus ja omantyönhinta on 103 miljoonaa euroa. Valtio tukee yksityisten metsien hoitoa 64,7 miljoonalla eurolla, josta 43 prosenttia kului taimikoiden hoitoon ja nuorten metsien kunnostukseen. Loppu jakautuu kunnostusojituksiin, metsänuudistamiseen ja metsäteiden rakentamiseen ja ylläpitoon.

Katso myös Suomen metsätalous Suomen metsäteollisuus

Lähteet

Kirjallisuutta Pakkanen, Esko. Suomen metsien käytön historiaa. Ensimmäinen nide, Metsää, puuta ja kovaa työtä : puukauppaa, puunkorjuuta sekä metsässä toimijoita. Metsäkustannus, 2010. . Aiheesta muualla

Finlex: Metsälaki ja Yksityismetsälaki Luonnonvarakeskus (Luke): Suomen metsät 2012 -raportti Findikaattori – Puuston kasvu ja poistuma (aikasarja vuodesta 1879 alkaen)

*