Sergei tai Sergij (), siviilinimeltään Ivan Nikolajevitš Stragorodski () (11. tammikuuta 1867 Arzamas–15. toukokuuta 1944 Moskova) oli Suomen ortodoksisen hiippakunnan kolmas arkkipiispa vuosina 1905–1917 ja myöhemmin Moskovan ja koko Venäjän patriarkka vuosina 1927-1944.
Ivan Nikolajevitš syntyi vuonna 1867 pappisperheeseen Nižni Novgorodin kuvernementissa ja kuoli patriarkka Sergius I:nä Moskovassa 77-vuotiaana.Sergius I. Biographisch Kirchenlexikon
Viipurin ja Suomen arkkipiispa Sergei toimi Viipurin piispana vuosina 1905–1917. Suomen ortodoksinen kirkko kuului tuohon aikaan Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen. Sergei oli edeltäjäänsä Nikolaita etevämpi diplomaatti ja vähemmän panslavisti. Sergei opetteli jonkin verran suomen kieltäkin ja otti suomalaisten mielipiteet huomioon. Tämä olikin tarpeen, koska uutta arkkipiispaa odotti Suomessa heti alkuun joukko ongelmia: kieli- ja kansallisuuskysymykset, yhä avoimempi pakkoluterilaistaminen sekä orastava ajanlaskukiista. Hänen huomattavimpana saavutuksenaan on pidetty apulaispiispa Kiprianin nimittämistä, jonka virkakausi kuitenkin jäi lopulta vain vuoden mittaiseksi.
Monet tutkijat ovat otaksuneet, että jos Sergei olisi saanut jäädä Suomeen, ajanlaskukiista ja yleensäkin itsenäistymiseen liittyneet kirkon ongelmat olisivat olleet paljon lievempiä kuin ummikkovenäjänkielisen ja panslavistisen arkkipiispa Serafimin aikakaudella. Näin siksi, että Sergei korosti joka käänteessä, että slaavinkielisestä käytännöstä kiinni pitäminen olisi ollut toimintaa vastoin ortodoksisuuden etua - eli panslavististen kielitavoitteiden sijasta arkkipiispa olikin käytännön realisti.
Patriarkaatti Vuonna 1917 Sergei nimitettiin Vladimirin ja Šujan arkkipiispaksi ja ylennettiin samana vuonna metropoliitaksi. Vallankumousta seuranneissa mullistuksissa Sergei oli toistamiseen pidätettynä ja vangittuna. Toisaalta hän toimi bolševikkeja myötäilleessä Elävä kirkko -liikkeessä 1922-1923. Kaduttuaan tätä eriseuraisuutta hänet nimitettiin Nižni Novgorodin metropoliitaksi 1924.
Vuonna 1927 Sergei antoi julistuksen, jossa kirkko myönsi alisteisen asemansa Neuvostoliiton valtiovallalle. Julistus aiheutti kirkon sisällä suurta eripuraa.
Silloinen patriarkka Tihon näki, ettei hänen kuoltuaan normaalia patriarkanvaalia toimitettaisi, ja siksi nimesi itse kolme ehdokasta häntä seuraavaksi sijaispatriarkaksi (locum tenens -patriarkka); yksi näistä oli Sergei. Tihonin kuoltua keväällä 1925 sijaispatriarkaksi kuitenkin nimitettiin metropoliitta Pietari. Kun Pietari vangittiin 8 kuukauden kuluttua, hänen tilalleen virkaa tekeväksi sijaispatriarkaksi tuli Sergei. Sergei itse oli taas väliaikaisesti vangittuna 1926-1927. Pietaria ei koskaan vapautettu, vaan hänet teloitettiin 1937. Sergei hoiti virkaa tekevänä sijaisena Venäjän kirkon johtajuutta vuoteen 1937 ja sen jälkeen locum tenens -patriarkkana vuoteen 1943.
Toisen maailmansodan aikana Sergei ohjasi kirkoon varoja venäläisten panssarivaunuyksiköiden varustamiseen ja avusti kenttäsairaaloiden ja kodittomien turvakotien perustamisessa. Hänet kutsuttiin Leningradin ja Kiovan arkkipiispojen kanssa audienssiin Neuvostoliiton johtajan Josif Stalinin luo 4.9.1943 taviotteena päästä sopimukseen kirkon ja valtion suhteiden normalisoimisesta, ensimmäistä kertaa vuoden 1917 bolshevikkien vallankumouksen jälkeen. Hän sai luvan avata rajoitetun määrän uskonnollisia kouluja ja kutsua koolle 8. syyskuuta kansallisen synodin, joka sitten valitsi hänet virallisestikin Moskovan ja koko Venäjän patriarkkaksi. Venäjän ortodokseille näin annettu tunnustettu status kumosi tehokkaasti kaikki skismaattisen "elävän kirkon" esittämät legitimiteettivaatimukset.
Sergei kuoli kahdeksan kuukautta nimityksen jälkeen.
Kirjallisuutta
Lähteet
Aiheesta muualla
HAP (Hannu Pyykkönen): Sergij (arkkipiispa) ortodoksi.net
Luokka:Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispat Luokka:Viipurin ortodoksiset piispat Luokka:Venäjän patriarkat Luokka:Vuonna 1867 syntyneet Luokka:Vuonna 1944 kuolleet