Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change on William R. Cattonin vuonna 1980 julkaisema sosiologian tieteenalaan kuuluva englanninkielinen tietokirja. Catton yhdistää kirjassa ekologian käsitteistöä sosiologiseen teoriaan ja käsittelee ihmisen sekä ympäristön suhdetta. Teos on merkittävä lähde yhteiskuntien ekologisen perustan tarkastelulle ja käsitteelliselle määrittelylle. Catton arvostelee ikuiseen kasvuun perustuvia näkemyksiä. Hän olettaa, että maailman väkiluku ylittää maapallon kantokyvyn, mikä johtaa lopulta väestön ja yhteiskunnan romahdukseen. Vaikka Overshootista ei ikinä tullut suurta myyntimenestystä, siitä on otettu useita uusintapainoksia vuoden 1980 jälkeen ja se on käännetty venäjäksi sekä espanjaksi.Catton, William: A Retrospective View of My development as an Environmental Sociologist.
Ympäristön kantokyky Teoksessaan Overshoot Catton katsoo ympäristön kantokyvyn olevan merkittävä ihmiskunnan historiaa muovannut tekijä. Tietty teknologinen kehitysvaihe on mahdollistanut vain tietyn kokoisen väestön, joka ennen maatalouden käyttöönottoa oli maailmanlaajuisesti vain muutama miljoona ihmistä. Teollistumisen kynnyksellä 1700-luvun lopulla maailman väestö oli kasvanut vajaaseen miljardiin, mutta teollistumisen myötä väestömäärät ovat räjähtäneet useisiin miljardeihin. Kulttuurisesti erittäin tärkeänä vaiheena Catton pitää Uuden maailman asutusvaihetta 1500-luvulta 1800-luvun lopulle, jolloin länsimaisen kulttuuri kykeni laajenemaan vapaasti. Tätä vaihetta hän kutsuu yltäkylläisyyden aikakaudeksi (Age of Exuberance).
Ympäristön kantokyvyn laajentaminen ei ole Cattonin mukaan tapahtunut kustannuksitta. Maapallon biosfääri on systeemi, jossa eliölajit vaikuttavat toisiinsa. Catton erottaa kaksi päästrategiaa, joilla ihminen on teknologiaa hyödyntäen laajentanut omaa siivuaan biosfääristä:
Overtake eli ekologisten lokeroiden valtaaminen muilta eliölajeilta. Tämä voi olla sekä maantieteellistä laajenemista, joka on usein johtanut esimerkiksi muiden suurten nisäkkäiden tuhoamiseen, tai dominanssin laajentamista saman alueen sisällä esimerkiksi kaatamalla puita ihmisasutuksen ja viljelysten tieltä. Strategia toimii myös lajinsisäisessä kilpailussa, kuten eurooppalaisten maanviljelijöiden vallatessa metsästäjä-keräilijäintiaanien metsästysmaita. Drawdown eli uusiutumattomien resurssien kuluttaminen. Malliesimerkkeinä toimivat fossiiliset polttoaineet sekä kaivostuotteet.
Catton huomauttaa, että rajallisessa maailmassa kumpikin strategia on kertaluontoinen. Kun yksi alue on vallattu, on jäljellä yksi alue vähemmän vallattavaksi. Hän lisää myös, että kun Yhdysvallat oli pääosin asutettu 1800-luvun loppuun mennessä, oli koko maapallo tärkeimmiltä osiltaan vallattu maanviljelyksen käyttöön. Tällöin siirryttiin laajassa mitassa fossiilisten polttoaineiden käyttöön, jolla ihmisasutusta voitiin tihentää. Väestö kasvoi, mutta koska fossiiliset polttoaineet tulevat väistämättä jonakin päivänä loppumaan, ei nykyinen väestömäärä voi olla kestävä. Maapallon kantokyky on ylitetty, mitä ekologiassa kutsutaan ”ylilyönniksi” (overshoot). Ylilyönnin seurauksena on ”romahdus” (crash), mikä eliölajin kannalta tarkoittaa ”joukkokuolemaa” (die-off).
Teollisuusyhteiskunnissa väestön ylilyöntiä on vaikea havaita, koska ympäristön kantokykyä täydennetään esihistoriallisella energialla (fossiiliset polttoaineet) sekä ”haamupinta-alalla”. Esimerkiksi Yhdistynyt kuningaskunta tai Japani eivät pysty kasvattamaan tarpeeksi ruokaa valtionsa alueella, jolloin ne joutuvat turvautumaan tuontiruokaan sekä merten ryöstökalastukseen. Catton ei tarkkaan arvioi ylilyönnin suuruutta, mutta arvelee kestävän väestömäärän ylittyneen viimeistään 1900-luvun alkupuolella. Hän myös esittää, että 1970-luvulla kestävän kulutuksen rajat oli ylitetty jo kymmenkertaisesti.
Suhtautumistapoja ylilyöntiin Cattonin mukaan ongelma olisi pitänyt havaita viimeistään vuoden 1973 öljykriisin yhteydessä. Arabivaltiot onnistuivat öljysaarrolla lähes tuomaan länsivaltiot polvilleen. Aikakauden ihmiset pitivät tätä vain arabien pahansuopaisuutena ja väliaikaisena ongelmana, mutta varsinainen syy tilanteeseen heiltä jäi huomaamatta: Yhdysvaltojen öljyntuotannon huippu oli saavutettu kolme vuotta aikaisemmin. Ilman tätä geologista välttämättömyyttä ei öljysaarto olisi toiminut. Cattonin mukaan ihmiset halusivat uskoa ikuiseen kasvuun, joten todellista tilannetta ei tunnustettu. Häivähdys ylilyönnin ymmärtämisestä saattoi esiintyä presidentti John F. Kennedyn puheessa 1960-luvun alussa, kun hän halusi avata uuden rajaseudun avaruuteen sulkeutuneen Amerikan lännen tilalle. Kennedy siis tiedosti, että maapallo oli rajallinen, mutta hän toivoi uutta kasvua saavutettavan avaruudesta.
Catton erittelee viisi erilaista suhtautumistapaa ylilyöntiin:
Realismi: ymmärretään, että ylilyönti on tapahtunut ja että ihmisen toimintaa on muutettava tilanteen ratkaisemiseksi. Cargoismi: ymmärretään, että ylilyönti on tapahtunut, mutta luullaan, että uutta kasvua voidaan luoda teknologisilla innovaatioilla. Nimitys on johdettu lastikulteista ja viittaa sellaiseen teknologiauskoon, joka perustuu vääriin käsityksiin aikaisempien teknologioiden merkityksestä. Kosmeettisuus: puutteellinen ymmärrys tilanteesta ja usko siihen, että kasvusta johtuvia ongelmia voidaan poistaa kosmeettisilla muutoksilla, kuten roskien lajittelemisella tai pienempipäästöisillä autoilla. Kyynisyys: sekä aikaisemman kehityksen että nykyisen tilanteen merkityksen vähätteleminen. Strutsin toimintamalli eli haudataan pää hiekkaan: kielletään koko tilanne.
Yltäkylläisyyden aikakauden päättyminen Cattonin mukaan Yhdysvallat, sen demokratian ja vapausaatteen synnytti vapaan tilan olemassaolo. Toisin kuin Euroopassa, missä jokainen maa-alue oli jo jonkun omistuksessa, oli Uudessa maailmassa runsaasti tilaa laajeta. Overtake-metodilla tilaa vallattiin muilta lajeilta sekä intiaaneilta. Catton huomauttaa, että koska intiaanien talousjärjestelmä edellytti enemmän tilaa henkeä kohden kuin eurooppalainen maatalous, oli Amerikka intiaanien mielestä täynnä, mutta eurooppalaisten mielestä tyhjä. Eurooppalaiset eivät ymmärtäneet, miksi intiaanit vastustivat heidän etenemistään.
Amerikkalainen unelma syntyi siis jokaisen mahdollisuudesta vallata oma maakaistaleensa ilman, että se oli pois joltakulta muulta (eurooppalaiselta). Amerikkalainen unelma käytännössä lakkasi olemasta rajaseudun sulkeutuessa 1800-luvun lopulla. Välittömiä reaktioita olivat vaatimukset rajoittaa maahanmuuttoa, sotilaallinen laajeneminen Filippiineille sekä puuttuminen Amerikkojen ulkopuolisiin sotiin ensimmäisessä maailmansodassa vastoin aikaisempaa Monroen oppia.
Kasvun rajoja ei kuitenkaan haluttu tunnustaa, vaan kasvua jatkettiin uusiutumattomien luonnonvarojen varassa. Uuden ajan lähetyssaarnaajat vieläpä levittivät tietoisesti kasvuideologiaa ympäri maailmaa. Cattonin mukaan tämän lähetystyön huipentuma oli YK:n vuoden 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, jossa kaikille maailman ihmisille luvattiin sellaista elintasoa, mitä he ympäristön rajallisuudesta johtuen eivät koskaan voi saavuttaa, ja jonka perusteita julistuksen antajat eivät kunnolla ymmärtäneet.
Ekologinen ymmärrys Catton pitää ihmisen ylimielisyytenä sitä, että ekologisten järjestelmien ei katsota koskevan ihmistä samoin kuin muita eliölajeja. Mikäli jokin tavoite ei onnistukaan, on vika muissa ihmisissä, ei ympäristössä. Esimerkiksi kommunismi ja kansallissosialismi rakentuivat tälle periaatteelle, ja kolmannen maailman kehittämisen oletetaan myös olevan vain ihmisistä kiinni. Todellisuudessa kuitenkin, Cattonin mukaan, todella merkitsevät prosessit ovat ekologisten systeemien tuotosta. Kaikki eliölajit ovat riippuvaisia toisistaan. Ihminen on riippuvainen esimerkiksi kasvien hiilidioksidista erottamasta hapesta sekä niiden fotosynteesin kautta keräämästä energiasta, jota myös fossiilisten polttoaineiden energia edustaa. Eliölajit muodostavat symbioottisia riippuvaissuhteita sekä antibioottisia kilpailuasetelmia samoista ekologisista lokeroista. Symbioottisten suhteiden vuoksi ihminen ei voi muodostaa maapallolle yhden lajin monokulttuuria, ja antibioottisten suhteiden vuoksi kasvu johtaa väistämättä kilpailuun muiden lajien kanssa sekä myös lajin sisällä.
Ekologisessa seuraannossa eliölaji muokkaa ympäristöään siten, että se muuttuu lajille itselleen vähemmän suotuisaksi ja muille lajeille suotuisammaksi. Myös ihminen muokkaa ympäristöään siten, että se saastuu ja lakkaa tuottamasta ihmisen tarvitsemia tuotteita. Samalla jokin muu laji voi hyötyä tilanteesta. Alkuperäisten olosuhteiden palauttaminen on äärimmäisen hankalaa ja kallista.
Catton puolustaa Thomas Malthusin näkemyksiä siitä, että väestön kasvupotentiaali on suurempi kuin ruoantuotannon kasvunopeus, mikä johtaa kurjistumiseen. Catton huomauttaa, että ympäristön kantokykyä onnistuttiin kyllä nostamaan nopeammin kuin väestö kasvoi, mutta vain väliaikaisesti ja perustuen rajallisiin luonnonvaroihin. Hän viittaa myös Charles Darwinin näkemykseen siitä, että malthusilainen periaate johtaa lajinsisäiseen kilpailuun minkä tahansa lajin sisällä. Yhdysvaltojen historiassa periaate voidaan havaita sekaantumisesta ulkomaisiin sotiin ja maahanmuuton rajoittamisesta yltäkylläisyyden aikakauden päättyessä. Uudesta maailmasta tällöin tuli käytännössä vanha.
Talousteoreetikot ovat olettaneet, että itseään ylläpitävä teollistuminen lähti Englannissa käyntiin rahallisen pääoman kasautumisen myötä (takeoff). Cattonin mukaan todellisuudessa kyse oli geologisesta pääomasta, kivihiilestä. Aluksi luonnonvaroja tuntui riittävän loputtomasti, eikä niitä katsottu talouskasvua määrittäviksi tekijöiksi. Vaikka sitä ei ymmärretty, jokainen hiili- tai öljylöytö tuotti hyötyä kuitenkin vain määräajaksi. Pitkin 1900-lukua ympäristö alkoikin asettaa yhä enemmän rajoituksia kasvulle. Esimerkiksi malmien mineraalipitoisuus pieneni, jolloin kaivosteollisuus vaati yhä enemmän energiaa. Toisaalta Yhdysvaltojen öljyhuippu vuonna 1970 asetti vakavia rajoituksia käytettävissä olevan energian kasvulle. Väestönkasvu alkoi saavuttaa ruoantuotannon kasvua, toteuttaen näin malthusilaista periaatetta.
Homo colossus Catton nimittää ihmisen keksintöjä, työkaluja, autoja ja lentokoneita proteeseiksi. Ne ovat ruumiinosiemme jatkeita, joiden avulla voimme tehdä enemmän kuin pelkillä käsillämme ja jaloillamme. Niiden avulla ihminen on voinut laajentaa vaikutustaan ympäristöön ja vallata useampia ekologisia lokeroita. Fossiilisten polttoaineiden energia on antanut ihmiselle äärimmäisiä mahdollisuuksia, kuten vienyt ihmisen Kuuhun asti. Proteesien avulla kasvanutta ihmistä Catton kutsuu homo colossukseksi. Homo colossus on kuitenkin samalla äärimmäinen rasitus ympäristölleen.
Catton pitää teollistumista vain yleisen romahduksen esivaiheena. Romahduksen toteutumista hän perustelee Justus von Liebigin määrittämällä minimitekijän lailla. Se merkitsee sitä, että järjestelmän välttämättömistä ainesosista heikoiten saatavilla oleva rajoittaa koko järjestelmän kokoa. Tämä näkyi jo 1930-luvun lamassa, jolloin finanssijärjestelmän romahdus romahdutti myös luottamuksen, kaupankäynnin ja logistiikan. Ihmiset jäivät yllättäen paikallisten resurssien varaan. Toisaalla kärsittiin nälästä, kun samaan aikaan toisaalla kaadettiin elintarvikkeita maihin.