Etiopian historia ulottuu miljoonien vuosien takaa nykypäivään.
Esihistoria Etiopia on varsin hyvin tunnettu vanhoista esi-ihmisten ja nykyihmisen fossiileistaan. Etiopiasta on löydetty esimerkiksi varhaisimmat ja parhaimmin säilyneet Australopithecus afarensis -ihmisapinan fossiilit. Lucyksi nimetty fossiili on täysikasvuinen naaras ja noin 3,2 miljoonaa vuotta vanha, kun Selam on noin 3-vuotiaan tytön 3,35 miljoonaa vuotta vanha fossiili. Nämä kohtalaisen hyvin säilyneet A. afarensis -ihmisapinoiden fossiilit ovat tärkeitä ihmisen evoluution tutkimuksen kannalta, sillä nykykäsityksen mukaan Homo-suku (johon nykyihminen Homo sapiens kuuluu) kehittyi heistä, mutta uudemmat löydöt Tšadista (Sahelantrophus tchadensis) ja Keniasta (Orrorin tugenensis) ovat antaneet syytä olettaa, ettei Australopithecus afarensis olisi suora ihmisten edeltäjä, vaan vain yksi ihmisen kehityksen erillinen haarauma. Etiopiasta on löydetty myös vieläkin varhaisempien hominidien luita. Näihin kuuluu Ardipithecus ramidus, jonka varhaisimmat luut ovat noin 5,8 miljoonan vuoden ikäisiä. A. ramidus -ihmisapinan varvasrakenteesta on päätelty, että se käveli pystyasennossa.
Varhaisimmat nykyihmisen (H. sapiens) fossiilit ovat löytyneet Etiopian Omojoen laaksosta. Jo vuonna 1967 löytyneet fossiilit todettiin aluksi 130 000 vuotta vanhoiksi, mutta vuonna 2005 uusien ajoitusmenetelmien ansiosta fossiilien todettiin olevan paljon aiemmin luultua vanhempia. Niiden uudeksi iäksi todettiin 195 000 vuotta. Nämä vanhimmat fossiilit on nimetty Omo I:ksi ja Omo II:ksi, aiemmin vanhimpana nykyihmisen fossiilina pidetty Herto löydettiin niin ikään Etiopiasta.
pienoiskuva|Noin 700–600-luvulla eaa. rakennettu Yehan kivitemppeli.
Jääkauden jälkeen noin 5000 eaa. etiopialaiset keräilijä-metsästäjät alkoivat perustaa yhteisöasutusta. On löydetty todisteita, että etiopialaiset siirtyivät metsästys- ja keräilykulttuurista maanviljelyyn ja karjanhoitoon ennen vuotta 2000 eaa. maan luoteisosassa.Early Populations and Neighboring States Ethiopia: A Country Study. Library of Congress, 1991. Tähän aikaan osa nykyisestä Etiopiasta kuului Puntmaahan, jonka tarkasta sijainnista ei ole täyttä varmuutta. Se oli tärkeä kauppakumppani antiikin Egyptille, joka toi alueelta paljon mausteita, kultaa, norsunluuta, mirhamia, villieläimiä ja orjia. Puntmaahan muutti paljon väestöä ympäröiviltä alueilta ja pohjoisrannikolla oli hyvät yhteydet Punaisen meren toisella puolella eläviin arabeihin, Jemenin sabaelaisiin. Kulttuurien kanssakäyminen oli niin voimakasta, että historioitsijat ajattelivat tämän Dʿmtin kuningaskunnan muodostuneen arabien ympärille, sillä heillä oli käsissään sellaista teknologiaa ja kädentaitoja, joita ei pidetty muutoin mahdollisina. Heillä oli toimiva keinokastelujärjestelmä, kyntöauroja, kasvattivat hirssiä ja valmistivat työkaluja ja aseita raudasta. Nykyisin kuitenkin ajatellaan, että kulttuuri muodostui nimenomaisesti afrikkalaisväestön ympärille. Aikakaudesta muistuttaa muun muassa Yehan kivinen temppeli. Arabien ja afrikkalaisten vuorovaikutus synnytti afro-aasialaisia kieliä, kuten ge’ezin, johon amharan kieli pohjautuu. Dʿmt romahti noin 600 eaa., mutta se miten tämä vaikutti tulevan Aksumin kuningaskunnan kehittymiseen tai muodostivatko dʿmtiläiset esiaksumilaisen kulttuurin pohjan, on epäselvää.
Nimen alkuperä
Nimi Etiopia on peräisin kreikan kielestä ja tarkoittaa paahtokasvoisia. Antiikin kreikkalaiset jo Homeroksen ajoista saakka käyttivät tätä nimeä Egyptin ja nykyisen Sudanin välisestä raja-alueesta, joka tunnetaan myös nimellä Nubia. Nykyisen Etiopian valtion nimenä oli 1900-luvulle saakka Abessinia.
Aksumin kuningaskunta Ensimmäinen voimakas etiopialainen kuningaskunta oli Aksum, jonka olemassaolosta kertoo ensimmäisen kerran Periplus Maris Erythraei (1. vuosisata eaa.). Ottaen huomioon valtakunnan suuren koon, on se ilmeisesti selvästi vanhempi. Arkeologiset todisteet viittaavat siihen, että kuningaskunta muodostui jo 400-luvulla eaa. Aksum vei runsaasti eläintuotteita, kuten luita ja nahkaa, sekä eläviäkin eläimiä. Valtakunnan länsiraja sijaitsi alueella, jossa oli rikkaat kultaesiintymät. Muualta maailmasta Aksumiin tuotiin rautaa, vaatteita, sekä ylellisyystuotteita, kuten italialaista ja syyrialaista viiniä ja oliiviöljyä. Aksumilaisilla oli teknistä taitoa, jota he käyttivät patojen ja kaivojen rakentamiseen viljelymaiden kastelua varten. Valtakunta oli myös taiteellisesti ja taloudellisesti vauras. Taiteellisuudesta kielii 200–500-luvuilla jaa., jolloin Aksum laajeni voimakkaasti Sudaniin ja Jemeniin, rakennetut suuret monumentit ja arvometalleista valmistetut kolikot.Ethiopia & Eritrea, s. 27
Aksumin valtakunta on Etiopian historian kannalta tärkeä siinäkin mielessä, että se otti kristinuskon valtionuskonnoksi 300-luvulla, toisena maana koko maailmassa. Kristinuskon toi maahan syyrialainen apostoli Frumentius Tyroslainen, joka joutui kollegansa kanssa etiopialaisten vangeiksi noin vuonna 340. Kuningas Eznan palvelijana hän onnistui käännyttämään tämän kristityksi. Laajemmalle kristinuskoa levitti Bysantista monofysitismin kannattamisen vuoksi karkotetut yhdeksän pyhimystä. He rakennuttivat luostareita ja käänsivät Raamatun kreikasta ge’eziksi. Etiopialaiset eivät omaksuneet uutta uskontoa suoraan, vaan sovelsivat bysanttilaista ortodoksilaisuutta Egyptin koptilaisuuden kautta omaan kulttuuriin. Juutalaisuuskin lisääntyi alueella vuosisata myöhemmin. Islam alkoi levitä Arabian valtakunnasta mahdollisesti 800-luvulla. Ibn Hishamin Muhammed-elämäkerrassa 800-luvulta kerrotaan tarina, jonka mukaan 83 mekkalaista muslimimiestä olisi saanut turvapaikan Etiopiasta kuningas Neguksen suojissa.
Uskontojen vuorovaikutus säilyi hyvänä aina kuningas Armahin kuolemaan saakka, jonka jälkeen Etiopian kristityt jäivät islamilaisen maailman saartamaksi ja eristetyksi Euroopasta. Se myös tarkoitti Aksumin valtakunnan kaupan alamäkeä. Aksumin romahtaminen 700-luvulla tarkoitti neljän vuosisadan mittaista pimeätä ajanjaksoa, jolta ei juuri kirjallisia lähteitä ole jäänyt.Ethiopia & Eritrea, s. 28
900-luvulta lähtien arabiekspansion seurauksena alueelle alkoi syntyä Punaisenmeren kauppaa hyödyntäviä islamilaisia yhteisöjä. Punaisenmeren päätepisteenä toimi Zeila, josta kauppiaat loivat kauppareittejä länteen ja etelään norsunluun, kullan ja orjien hankkimiseksi. Samalla kauppiaat tekivät käännytystyötä. Alueelle syntyi useita pikkuvaltiota, jotka kilpailivat kaupasta. Samaan aikaan keski- ja pohjoisosien kristityt jatkoivat lähetystyötä etelässä.Afrikan historia, s. 59–60
Zagwe-dynastia ja keskiaika
Vuosina 1137–1270 maata hallitsi Zagwe-dynastia.Ethiopia & Eritrea, s. 28–29 Muslimien käyttämät etelän kauppareitit siirtyivät dynastian hallintaan. Kauppareitin pohjoispää siirtyi Niilin varteen ja Eritrean rannikolle. Dynastia loi hyvät suhteet Egyptin aijubideihin ja myöhemmin mamelukeihin yhteisten kauppaetujen nimissä. Yhteydet egyptin koptilaiseen kirkkoon palautettiin.Afrikan historia, s. 60
Kuuluisat Etiopian kalliokirkot rakennettiin Lalibelaan tämän dynastian aikana. Hallinto kaatui ilmeisesti erimielisyyksiin paikallisten pappien kanssa ja hallinnon sisäisiin ristiriitoihin.
Aksumin kuningaskunnan hallitsijat väittivät olleensa kuningas Salomon ja Saban kuningattaren jälkeläisiä. Raamatun mukaan Saban kuningatar vieraili Salomon luona 900-luvulla eaa. Jerusalemissa. Kuningatar kääntyi juutalaiseksi ja rakastui Salomoon. Etiopialaisen legendan mukaan kuningatar synnytti Etiopiaan palattuaan pojan nimeltä Menelik I, josta tuli maan kuningas. Tästä kertoo Etiopian keskiajalta peräisin oleva kansalliseepos Kebra Negast. Vuonna 1270 Yekuno Amlak nousi uudeksi hallitsijaksi. Hän katsoi kuuluvansa Menelik I:stä polveutuvaan salomonilaiseen dynastiaan. Uuden monarkian alla rahan painaminen lopetettiin ja talous nojasi vaihtokauppaan.
Kanssakäyminen Euroopan kristityihin alkoi uudelleen vahvistua, mutta välit paikallisen muslimiväestön kanssa alkoivat vuorostaan kiristyä. Eurooppalaiset ymmärsivät Etiopian strategisen sijainnin lähes ainoana Euroopan ulkopuolisena kristillisenä alueena ja toivoivat maasta olevan hyötyä Jerusalemin valtaamisessa saraseeneilta kristityille. Somaliassa vaikuttanut Mahfuz ajoi muslimit ja Etiopian kristityt pyhään sotaan 1400–1500-lukujen vaihteessa, minkä kohteeksi erityisesti Shewan autonominen kuningaskunta joutui. Ahmad Ibn Ibrahim al-Ghazi jatkoi Mahfuzin aloittamaa pyhää sotaa, ja maaliskuussa 1529 hän kukisti keisari Lebna Dengelin. Se ei saanut häntä kuitenkaan lopettamaan, vaan hän halusi tuhota koko kristillisen Etiopian. Tässä hän onnistui hyvin, sillä hän sai aseellista tukea ottomaaneilta ja Punaisen meren takana eläviltä arabeilta. Lebna Dengel vetosi hädissään portugalilaisiin vuonna 1535, jotka toivat 400 musketein aseistettua sotilasta kristittyjen tueksi. Portugalilaissotilaita johti Cristóvão da Gama, joka oli kuulun merenkävijän Vasco da Gaman poika. Kristittyjen ja muslimien verinen sota pitkittyi, eikä se loppunut ennen kuin 1560. Sota vaati tuhansia ihmishenkiä ja useita arvokkaita rakennuksia ja asiakirjoja tuhoutui, mutta kristinusko ei hävinnyt.Ethiopia & Eritrea, s. 29–30
Etiopian keisarikunta joutui nopeasti uuden konfliktin eteen kun edellisen sodan jäljiltä syntynyt valtatyhjiö sai Kenian seudun oromot muuttokannalle. Keisarikunta ja oromot taistelivat lähes 200 vuoden ajan, mutta oromot kävivät taisteluita myös lähialueen muslimivaltioiden kanssa. Oromoille menetettyjen alueiden lisäksi keisarikunta menetti tärkeitä verotuloja. Taisteluiden tukahduttamiseksi Etiopian keisari haki tukea portugalilaisilta jesuiitoilta, joiden vaikutus näkyi esimerkiksi Etiopian keisareiden Za-Dengelin ja Susenyosin kääntymisellä katolilaisiksi. Brutaalimpi vaikutus näkyi, kun keisareiden valta päättyi, sillä Za-Dengel syöstiin vallasta ja Susenyosin katolilaistamispyrkimykset saivat aikaan verisen sisällissodan, jossa surmansa sai arviolta 32 000 maanviljelijää. Ortodoksi-kristinusko palautettiin Susenyosin vallan päätyttyä, jesuiitat häädettiin ja ulkomaalaisia kiellettiin tulemasta maahan. Pääkaupungin siirtäminen Gonderiin ajoi maan epävakauteen, jonka keisari Bakaffa onnistui lopettamaan 1720-luvulla. Se oli kuitenkin vain väliaikaista, kun maa ajautui uudelleen sisällissotaan ja poliittinen valta hajaantui kulissien takana hääränneille maanomistajille. Aikakautta onkin Etiopiassa kutsuttu termillä Zamana masafint eli tuomareiden aikakausi, mikä sisältää rinnastuksen Raamatun Tuomarien kirjaan (Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki., Tuom. 21:25).Ethiopia & Eritrea, s. 30–31
Taistelu itsenäisyydestä Maan yhtenäisti keräämällään voimakkaalla armeijallaan Lij Kassa Haylu, joka vuonna 1855 kruunattiin keisari Teodorokseksi (Tewodro). Hän sai surmansa Britannian sotaretken aikana vuonna 1868. Italialaiset käyttivät tilannetta hyväkseen valloittamalla Asebin (1869) ja Mits’iwan (1885). Italialaisilla oli pyrkimys alistaa koko Etiopia hallintaan, sillä italialaiset tukivat Menelik II:sta Etiopian keisariksi. Etiopian kanssa italialaiset allekirjoittivat myös Wuchalen sopimuksen, jolla Italia tunnusti Etiopian suvereniteetin, ja nykyinen Eritrea siirtyi Italian siirtomaaksi. Jälkikäteen sopimuksesta tuli erimielisyyttä, koska italiankielinen ja amharankielinen sopimus poikkesivat toisistaan. Italia päätti ratkaista asian sodan keinoin. Hajanaiseksi uskottu Etiopia kuitenkin löi Italian Adowan taistelussa, joka takasi lopulta Etiopian itsenäisyyden. Taistelu on erityinen Afrikan historiassa, siksi harvoin afrikkalaiset olivat pystyneet voittamaan taistelussa merkittävästi modernimmalla aseistuksella varustautuneet siirtomaavalloittajien ammattiarmeijat.Ethiopia & Eritrea, s. 32