Tuohikirje numero 403 on Novgorodin tuohikirje, jossa on kyrillisin kirjaimin kirjoitettua tekstiä sekä muinaisvenäjäksi että jollain itämerensuomalaisella kielellä. Kirjettä ei ole ajoitettu kunnolla stratigrafisesti, mutta tyyliltään sen on päätelty olevan 1300-luvun lopulta, jolloin se olisi parisataa vuotta uudempi vanhinta tunnettua itämerensuomalaista tekstiä, tuohikirjettä 292. Kirjeen löysi sattumalta vuonna 1960 rakennusmies nimeltään Klopov kaivettaessa rakennuksen perustuksille kuoppaa Novgorodissa, minkä vuoksi stratigrafista ajoitusta ei pystytty tekemään.
Teksti Tuohen yläosassa on vähän yli kaksi riviä juoksevaa kyrillistä tekstiä, jonka venäläiset tutkijat ovat tulkinneet ongelmitta jo 1960-luvulla: U Marka koroběja. U Gymujeva brata polutorě bělki v Sandalakši. U Mundanahta 2 bělě. U Pjuhtino koroběja. To v Pogii u naimita bělka. ’Markilla [miehennimi] vakkoja. Gymuj(evi)n (Himoi(nen)?) veljellä puolitoista oravaa Sandalakšassa (Sa(a)ntalaksi?). Mundanahtilla [miehennimi] 2 oravaa. Pyhtinillä [miehennimi] vakkoja. Sekä Pogijassa (Pohja?) palkkalaisella orava.’
Tekstissä, joka vaikuttaa olevan luettelo kaupoista tai saatavista, esiintyy joitakin itämerensuomalaisia henkilön- ja paikannimiä (Himoi, Pyhtin, jota on arveltu johdokseksi pyhä-sanasta, Pohja, Sa(a)ntalaksi). J. S. Jelisejevin mielestä Mundanaht olisi germaaninen nimi, jota hän vertaa saksan sanaan Mondnacht ‘kuu(tamo)yö’, mutta Helimskin mukaan kyseessä on itämerensuomalaiseen Monto-nimistöön liittyvä nimi.
Ongelmallisempi tulkittava on tuohen alaosa, jossa on sinne tänne kirjoiteltuja itämerensuomalaisia ja venäläisiä sanoja. Vasemmassa alakulmassa lukee soromo (соромо) ja sen alapuolella gulkija (гулкия), sen oikealla puolella samoin allekkain věli (вѣли) ja kjaski (кяски), niistä edelleen oikealle kiselo (кисело) ja hapala (хапала). Oikeassa alakulmassa on kolme epätasaista riviä: ylimpänä lukee cerevo (церево), sen alapuolella socilekohti (социлекохти, kohti on cerevo-sanan alapuolella), ja sen alapuolella kjuzuvělěkadonindaly (кюзувѣлѣкадониндалы).
J. S. Jelisejev on yrittänyt tulkita näitä sanapareja tai -rykelmiä fraaseiksi tai lauseiksi. Soromo gulkija tarkoittaisi jonkun olevan ’häpeällinen (ven. sorom, sram ’häpeä’) hylkiö’, sen oikealla puolella lukisi ’veli käski (käymään) Haapalan kylässä’ (ven. selo ‘kylä’), ja oikean alakulman teksti tarkoittaisi ’turkista (cerevo ’vatsanahka’) vaihtoa varten (”vaihdolle kohti”, socile olisi allatiivimuoto venäjän sočit’-verbistä muodostetusta substantiivista), kysyä veljeä pitää (kado-sanan sijasta Jelisejev lukee nado ven. ’täytyy’), niin antoivat (ven. dali ‘(he) antoivat’)’. Myöhemmin Jelisejev muokkasi tulkintaansa: vělěnado tarkoittaisi ’veljen nato’, nindaly olisi tulkittava ’niintä riittää’ (karj. lieu ‘tulee olemaan’).
Eugen (Jevgeni) Helimskin mukaan Jelisejevin tulkinta ei ole uskottava. Sanojen omituinen asettelu selittyy paremmin siten, että ne ovat sanapareja eli kirjoittaja on merkinnyt muistiin itämerensuomalaisia sanoja tai ilmauksia ja niiden venäläisiä vastineita. Helimskin tulkintaa on oikean alakulman sanaryhmän osalta edelleen täsmentänyt Willem Vermeer:
soromo (ven. ’häpeä’) – hylkiä (hylkiö), věli (ven. ’käske!’) – käske, kiselo (ven. ’hapan’) – happala (hapan-sanan jonkinlainen variantti), cerevo (’vatsanahka’) – jokin viron kõht ’vatsa’ ja suomen kohtu -sanoihin liittyvä sana, socil(e) (ven. ’peri (velkaa)!’) – kysy velkaa, niintä – ly(ko) (ven. ’niini’).
Tämän tulkinnan mukaan kyseessä olisi vanhin itämerensuomalaisista kielistä tunnettu eräänlainen pienoissanakirja.
Katso myös Tuohikirje 292
Lähteet E. A. Helimski 1986 = Хелимский, Е. A.: О пpибалтийско-финском языковом матеpиале в новгоpодских беpестяных гpамотах. – Янин, В. Л. & Зализняк, А. А.: Новгоpодские гpамоты на беpесте (из pаскопок 1977–1983. гг.). Наука, Москва. 252–259. J. S. Jelisejev 1960: Itämerensuomalaisia kielenmuistomerkkejä. – Virittäjä 70: 3 J. S. Jelisejev 1975: Itämerensuomalaisen tuohikirjoituksen n:o 403 tulkinta. – Pertti Virtaranta & Esko Koivusalo (toim.): Suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen symposiumi Petroskoissa 26.-27.3.1974 s. 105–113. Castrenianumin toimitteita 13. Helsinki. Johanna Laakso: Vielä kerran itämerensuomen vanhimmista muistomerkeistä (1999) Vermeer, Willem 1991: Aspects of the oldest Finnic poem and some related texts (Novgorod birchbark documents 292, 56 and 403). – A. A. Barentsen, B. M. Groen & R. Sprenger (ed.): Studies in West Slavic and Baltic Linguistics. Studies in Slavic and General Linguistics 16 s. 315–369. Rodopi, Amsterdam 1991.
Aiheesta muualla Грамота 403 (venäjäksi)
Luokka:Novgorodin tuohikirjeet