Paavo Eevertti Simola (17. heinäkuuta 1902 Alatornio – 25. kesäkuuta 1961 Hämeenlinna) oli suomalainen lääkäri ja biokemisti. Hän oli Helsingin yliopiston lääketieteellisen kemian professori vuodesta 1933. Hän teki tutkimuksia yleisen biokemian ja fysiologisen kemian aloilta.Otavan Iso tietosanakirja, osa 7, p. 1468. Otava 1966.
Paavo Simolan vanhemmat olivat professori Eevert Simola ja tämän ensimmäinen puoliso Signe Dagmar Sorrila. Hän pääsi ylioppilaaksi 1920 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maiteriksi 1924, lääketieteen kandidaatiksi 1926, lääketieteen lisensiaatiksi 1929, lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1931, filosofian lisensiaatiksi 1935 ja filosofian tohtoriksi 1937. Simola opiskeli Rockefeller-stipendiaattina Tukholmassa 1932–1933 Nobel-palkinnon saaneen Hans von Euler-Chelpinin (1873–1964) assistenttina ja kiinnostui silloin vitamiineista ja niiden vaikutusmekanismeista. Hän teki opintomatkoja Frankfurt am Mainiin Saksaan 1933 ja useisiin Euroopan maihin 1936 ja 1938.Kuka kukin on 1954 (Projekt Runeberg)Aikalaiskirja 1934 (Projekt Runeberg)
Simola oli Valion laboratoriossa tieteellisenä assistenttina vuodesta 1926 ja Helsingin yleisen sairaalan 2. sisätautien osaston vt. avustavana lääkärinä vuodesta 1930. Simola kuului Valion laboratoriossa A. I. Virtasen (1895–1973) ympärille muodostuneeseen tutkijapiiriin. Hän oli sitten Helsingin yliopiston lääketieteellisen kemian professorina vuodesta 1933, lääketietellisen tiedekunnan varadekaanina vuodesta 1939, Duodecimin johtokunnan jäsenenä 1937–1939 ja Acta A-sarjan toimittajana ja Suomalaisen tiedeakatemian jäsenenä vuodesta 1939. Hän sai lääkintämajurin arvon 1941. Valtaosan mittavasta tieteellisestä tuotannostaan Simola julkaisi vuosina 1925–1940. Simola kehitti avustajineen merkittävänä saavutuksena pidetyn sitruunahappokiertohypoteesin, josta ilmestyi 1930-luvulla yli puolenkymmentä artikkelia ja joka esiteltiin kansainväliselle tiedeyhteisölle 1939 Science-lehdessä. Kaikkiaan yli kymmenen Simolan lääketieteelisen kemian laboratoriossa 1930-luvulla työskennellyttä nuorta tutkijaa väitteli hänen ohjauksessaan ja teki sen jälkeen huomattavia uria suomalaisessa tiedemaailmassa.
Simolan laboratorissa työskenteli tutkijana myös 1937 lääkäriksi valmistunut suomenjuutalainen Leo Skurnik. Skurnikin kertoman mukaan Simola antoi hänelle väitöskirjaan tutkimusaiheen 1930-luvulla natsien pahamaineiseksi tekemän kranologian eli kallonmittauksen alalta, Skurnik ei juutalaisena suostunut tähän ja piti ehdotusta henkilökohtaisena loukkauksena. Skurnik ei saanut muita väitöskirjan aiheita ja hän lähti kesän 1938 ajaksi määräaikaiseksi vt. alilääkäriksi Oulun lääninsairaalaan ja sieltä edelleen kevättalveksi 1939 väliaikaiseksi vt. kunnanlääkäriksi Oulun pohjoispuolella sijaitsevaan Iin kuntaan. Syynä Skurnikin tutkijanuran katkeamiseen on pidetty Helsingin yliopistossa 1930-luvulla esiintynyttä antisemitismiä ja saksalaismielisyyttä, jota edustivat muun muassa silmätautien professori ja Suomen Valtakunnan Liiton puheenjohtaja Mauno Vannas, A.I. Virtanen, dosentti Erkki Leikola ja yliopiston rehtorina vuosina 1941–1945 toiminut Rolf Nevanlinna.Samuli Skurnik ja Mikael Skurnik : "Ne eivät halua päästää sinua etenemään täällä" - Juutalaisten opiskelijoiden akateemiset urat katkesivat Suomessa 1930-luvun antisemitismiin
Paavo Simola oli naimisissa vuodesta 1930 hammaslääkäri Kerttu Marjatta Simolan kanssa. Heidän tyttärensä oli Helsingin yliopiston kasvifysiologian ja anatomian professori Liisa Simola (1938–2023).
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Suomalaiset lääkärit Luokka:Suomalaiset biokemistit Luokka:Helsingin yliopiston professorit Luokka:Vuonna 1902 syntyneet Luokka:Vuonna 1961 kuolleet