New Yorkin historia

New Yorkin kaupungin historia alkoi vuonna 1524, kun Giovanni da Verrazzano ankkuroi ranskalaisen laivansa Hudson-joen suulle lenape-intiaanien asuinalueelle, jonne New Yorkin kaupunki myöhemmin perustettaisiin. Vuonna 1609 meritietä Intiaan etsinyt englantilainen Henry Hudson tutki Hudson-jokea ja totesi sen suun erinomaiseksi satamapaikaksi. Alankomaalaiset perustivat Manhattanin saaren eteläkärkeen siirtokunnan, jonka nimeksi he antoivat Uusi Amsterdam. Britit ottivat kaupungin haltuunsa vuonna 1664 ja nimesivät sen New Yorkiksi. Vuonna 1783 britit vetäytyivät New Yorkista, ja kaupungista tuli itsenäisten Yhdysvaltojen pääkaupunki 1789–1790.

New York kasvoi 1800-luvulla voimakkaasti etenkin Euroopasta tulleiden siirtolaisten myötä. Vuoteen 1898 mennessä New Yorkiin olivat yhdistyneet kaupungin kaikki nykyiset hallintoalueet, ja kaupungista tuli 1900-luvulla yksi maailman suurimmista ja johtavista metropoleista. New York kärsi vakavista taloudellisista vaikeuksista 1970-luvulla, mutta koki uuden nousukauden 1990-luvulla.

Esihistoria pienois|Henry Hudson kohtaa lenape-intiaanit vuonna 1609. New Yorkin alueella asui useita intiaaniheimoja ennen eurooppalaisten tuloa. Hudsonin alajuoksua asuttivat delawareintiaanit, joiden omakielinen nimi oli lenape. He kuuluivat algonkin-kansoihin. Manhattania asuttivat manatet ja Brooklynia canarseet. Lenapet olivat metsästäjä-keräilijöitä ja viljelivät myös maissia. Heidän asutuksestaan muistuttaa nykypäivänä Etelä-Manhattanin katu Pearl Street ('Helmikatu'), jonka hollantilaiset nimesivät intiaanien jättämien suurten simpukankuorikasojen mukaan.Homberger 1998, s. 16–17 Eurooppalaisten saapuessa lenapeja arvioidaan asuneen nykyisen kaupungin alueella noin 5 000.

Eurooppalaisten saapuminen

Ensimmäinen eurooppalainen New Yorkin seudulla oli Giovanni da Verrazzano, joka ankkuroi ranskalaisen laivansa Hudsonin suulle vuonna 1524Homberger 1998, s. 12. Vuonna 1609 meritietä Intiaan etsinyt englantilainen Henry Hudson totesi Hudsonjoen suun erinomaiseksi satamapaikaksi ja havaitsi joen varrella runsaasti majavia, joiden turkiksille oli Euroopassa suuri kysyntä. Hudsonin löytö herättikin kiinnostusta eurooppalaisten turkismyyjien keskuudessa. Hän kohtasi myös lenape-intiaaneja, joiden hän kertoi olevan sotaisia joen alajuoksulla mutta ystävällisiä yläjuoksulla.Homberger 1998, s. 12–13

Uusi Amsterdam, 1625–1664

thumb|left|Uusi Amsterdam vuonna 1664. Vuonna 1623 alankomaalainen alus Nieuw Nederlandt toi 30 protestanttista perhettä, 110 henkeä, New Yorkin alueelle ja sisämaahan. Hollannin Länsi-Intian kauppakomppania perusti Uusiin-Alankomaihin siirtokunnan, jonka oli tarkoitus olla vain väliaikainen. Vuonna 1625 alueelle tuli lisää hollantilaissiirtolaisia, jotka asettuivat Manhattanin eteläkärkeen, jonka siirtokunnan johtaja Peter Minuit oli ostanut intiaaneilta. Kylä nimettiin Uudeksi Amsterdamiksi () vuonna 1626. Sinne pystytettiin orjatyövoimalla Fort Amsterdamin linnake, jonka muurien sisäpuolelle rakennettiin asuintaloja, kouluja, kirkko, sairaala ja tori. Alankomaalaiset kävivät rauhanomaista kauppaa intiaanien kanssa, mutta sekaantuivat ajoittain myös intiaaniheimojen keskinäisiin sotiin. Kun suhteet intiaaneihin huononivat, sisämaassa sijainnut Fort Oranje siirrettiin turvallisemmalle paikalle Manhattaniin. Vuonna 1635 saaren poikki rakennettiin puinen suojamuuri nykyisen Wall Streetin kohdalle. Vuosina 1642–1643 alankomaalaiset kävivät johtajansa Willem Kieftin aloitteesta uhkarohkean sodan algonkin-heimoja vastaan, minkä seurauksena siirtokunta melkein tuhoutui.Homberger 1998, s. 20–23, 26–27 thumb|Uuden Amsterdamin kartta. Vuonna 1643 Manhattanin siirtokunnassa oli 400–500 asukasta ja siellä puhuttiin 18 kieltäHomberger 1998, s. 28. Kolme Long Islandilla sijainnutta kylää yhdistyivät 1642 Breukelenin kaupungiksi, joka nimettiin myöhemmin Brooklyniksi. Alankomaalaiset ostivat intiaaneilta maata Queensista vuonna 1635 ja Bronxista 1639, ja myös Staten Island asutettiin. Harlemin asutuksesta tuli pysyvää vuonna 1658.Homberger 1998, s. 30

Vuonna 1647 Uuden Amsterdamin johtajaksi tuli Peter Stuyvesant. Hänen ankaran hallintonsa aikana rappioituneeseen siirtokuntaan palautettiin järjestys, sen puolustusta vahvistettiin, ja kaupankäyntiä etenkin englantilaisten kanssa kehitettiin. Siirtokunta ei kuitenkaan menestynyt, mistä on syytetty muun muassa huonoa hallintoa, vähäistä väestönkasvua, jatkuvaa sodankäyntiä sekä korkeita tulleja ja veroja, jotka haittasivat kaupankäyntiä ja taloutta. Englantilaiset valtasivat 8. syyskuuta 1664 siirtokunnan rauhanomaisesti, ja sen nimeksi annettiin Yorkin herttuan mukaan New York City.Homberger 1998, s. 23–25 Siirtokunnan asukasluku oli tuolloin 1 500Homberger 1998, s. 32.

Brittiläinen New York, 1664–1783

New Yorkin ensimmäinen brittikuvernööri Richard Nicholls jatkoi aluksi alankomaalaisten hallintomallia kaupungissa, jonka varakkaimmat asukkaat olivat edelleen alankomaalaisia. Vuonna 1665 New Yorkin kauppayhteydet Amsterdamiin katkesivat Englannin ja Alankomaiden välisen sodan seurauksena, ja kaupungin englantilaistuminen voimistui. Vuonna 1673 Alankomaat valtasi kaupungin väliaikaisesti takaisin itselleen, mutta vaihtoi sen vuonna 1674 Etelä-Amerikan Surinameen.Homberger 1998, s. 34–35

Vuonna 1682 New Yorkin provinssi jaettiin neljään piirikuntaan, New Yorkiin (Manhattan), Kingsiin (nimettiin kuningas Kaarle II:n mukaan, nykyisin Brooklyn), Richmondiin (Richmondin herttuan mukaan, nykyisin Staten Island) ja Queensiin (kuningatar Katariinan mukaan). Vuonna 1685 Yorkin herttuasta tuli Englannin kuningas Jaakko II, mikä teki New Yorkista kruunun omaisuutta ja vahvisti kuvernöörin valtaa.Homberger 1998, s. 36–37 Alankomaalaisia kaupungin asukkaista 1600-luvun lopulla oli yhä yhä 60 prosenttia, mutta englantilaisten ja ranskalaisten hugenottien osuus kasvoi etenkin kauppiaiden yhteiskuntaluokassaHomberger 1998, s. 40. Myös juutalaisia oli muuttanut kaupunkiin Brasiliasta. Brittien vallan aikana New Yorkin juutalaisilla oli täydet kansalaisoikeudet, mikä oli harvinaista tuon ajan maailmassa.Homberger 1998, s. 42–43 Afrikkalaisia oli tuotu kaupunkiin orjiksi jo varhain, ja 1700-luvulla kaupungissa koettiin joitain väkivaltaisia orjakapinoitaHomberger 1998, s. 44–45. Lenape-intiaanien määrä alueella oli pudonnut 200:aan.

New Yorkin taloudelliseen kehitykseen vaikutti ennen kaikkea kauppa ja merenkulku ja se seikka, että Hudson-joen suu on yksi koko Amerikan parhaita luonnonsatamia. Uuden-Englannin hollantilaista ja englantilaista alkuperää olevien asukkaiden, jenkkien, joukossa oli erinomaisia merenkulkijoita. Tyypillisesti kauppaa käytiin kolmionmuotoisilla reiteillä, joiden yhdessä kärjessä oli Englanti. Mistään muusta ostajamaasta ei nimittäin ollut saatavilla ylellisiä teollisuustavaroita, joita amerikkalainen yläluokka halusi. Legitiimin kaupankäynnin lisäksi jenkkipurjehtijat eivät kaihtaneet ryhtyä moraalisesti arveluttavampiinkin hankkeisiin. Tuottoisin ja vähiten kunniallinen kolmioreiteistä oli ”orjakolmio”, jonka liikenteelle Amerikan eteläisten siirtokuntien maataloustuotteiden massatuotanto merkitsi paljon. Lisäksi jenkit olivat valmiita suoranaiseen merirosvoukseenkin. Utrechtin rauha 1713 vei kapteeneilta laillisen oikeuden ryöstää Englannin vihollisia, mutta käytännössä se merkitsi vain kaikkien maiden kauppalaivojen joutumista saaliiksi. New York oli itse asiassa johtavien merirosvopäälliköiden avoin turvapaikka ja heidän miehistöjensä eniten suosima satama.Miller, W.: Yhdysvaltain historia, WSOY, 1969.

New Yorkin taloudellisesta kasvusta 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla todisti myös se, että entisestä pikkukadusta Wall Streetistä kehittyi merkittävä talouselämän keskus. Kaupunkiin rakennettiin myös uusia kirkkoja ja kaupungintalo. Vuonna 1764 britit yrittivät kiristää siirtokunnan verotusta, mutta protestien seurauksena yrityksestä luovuttiin. Bostonin teekutsujen tapainen protesti järjestettiin vuonna 1774, ja vuonna 1776 kaupunki perusti tasavaltalaisen hallinnon.Homberger 1998, s. 38–39 George Washingtonin avustaja luki Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen 9. heinäkuuta 1776 joukoilleen ja New Yorkin kansalaisille, jotka myöhemmin hyökkäsivät Bowling Greeniin, jossa seisoi kuningas Yrjö III:n patsas, sitoivat sitten köydet patsaaseen ja repivät sen jalustaltaan lähettäen sen jäännökset Litchfieldiin, Connecticutiin, missä suurin osa patsaan lyijystä muutettiin 42 000 muskettipalloksi mannermaa-armeijalle.

Yhdysvaltain vapaussota ja brittimiehitys, 1776–1783 thumb|George Washington marssi New Yorkiin 25. marraskuuta 1783. Aikaisemmin samana päivänä britit olivat evakuoineet kaupungin. Useita Yhdysvaltain vapaussotaan liittyviä taisteluja käytiin New Yorkissa vuonna 1776, ja Britannia piti New Yorkia hallinnassaan vuosina 1776–1783. Kaupunki kärsi miehityksen aikana taisteluista ja tulipaloista, joista pahin, vuoden 1776 tulipalo tuhosi neljänneksen kaupungista. Miehitys päättyi 25. marraskuuta 1783, kun viimeiset britit lähtivät Yhdysvalloista. Samana päivänä George Washington palasi voitokkaana kaupunkiin. Miehityksen jälkeen noin 10 000 lojalistia ja brittiä, kolmasosa asukkaista, muutti pois kaupungista.Homberger 1998, s. 48–51 Kaupunkiin jääneet lojalistit menettivät äänioikeutensa kahdeksi vuodeksi, ja osa heistä menetti omaisuutensaHomberger 1998, s. 60.

Yhdysvaltalainen kaupunki, 1783– thumb|300px|Manhattanin katunäkymä vuodelta 1797. Oikealla Wall Street East Riverille päin. Vasemmalla pörssi Tontine Coffee House. Öljymaalaus, Francis Guy 1797. Kaupunki oli brittimiehityksen jäljiltä huonossa kunnossa, ja osa väestöstä asui telttakylissä. Tulvivat kadut ja viemärien puute aiheuttivat keltakuume-epidemioita. Jälleenrakennus ja katujen päällystäminen aloitettiin, ja kaupunki laajeni nopeasti. Etenkin pohjois–eteläsuuntainen kauppakatu Broadway ja talouden keskuskatu Wall Street kunnostettiin. Uusi kaupungintalo rakennettiin vuosien 1803–1812 välillä.Homberger 1998, s. 56–59

New York Citystä tuli uuden New Yorkin osavaltion pääkaupunki vuonna 1788, ja se toimi Yhdysvaltain pääkaupunkina vuosina 1789–1790Homberger 1998, s. 59. New Yorkissa oli brittien vetäytymisen jälkeen 12 000 asukasta. Alankomaalaisten määrä kaupungissa väheni jatkuvasti, ja Uudesta-Englannista muutti paljon väkeä tilalle. Vuonna 1790 kaupungin asukasluku oli jo 33 131: heistä 5 000 oli taustaltaan irlantilaisia, 2 000–2 500 saksalaisia ja 3 470 afroamerikkalaisia, joista 2/3 oli orjia. New Yorkissa luovuttiin orjuudesta vaiheittain 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.Homberger 1998, s. 54–55

Kaupunki kasvaa ja uudistuu 1800-luvulla thumb|130px|left|Manhattanin ruutuasemakaavan suunnitelma vuodelta 1807. New Yorkin vienti oli vuonna 1803 arvoltaan 3,1 miljoonaa dollaria, ja vuonna 1807 jo 16,4 miljoonaa dollaria. Kaupan kasvu oli suureksi osaksi saksalaissyntyisen John Jacob Astorin harjoittaman turkiskaupan ansiota. Astor oli myös kaupungin merkittävin kiinteistösijoittaja 1800-luvun kolmella ensimmäisellä vuosikymmenellä ja rakensi kaupunkiin muun muassa kuuluisan Astor House -hotellin.Homberger 1998, s. 66–67