Suomen tienumerointijärjestelmä on Suomen tieverkkoon sovellettava tapa numeroida tiet niiden laadun ja tyypin mukaan; vastaavia järjestelmiä on käytössä myös monissa muissa maissa. Tienumeroinnin avulla tien käyttäjä voi jo numeron perusteella tehdä päätelmiä tien laadusta ja tyypistä. Teiden numerointia käytetään opasteissa paikannimien ohella. Lisäksi teiden numerointi helpottaa niiden hallinnointia. Suomessa vuonna 1938 käyttöön otettu valtateiden ja kantateiden numerointijärjestelmä on perusteiltaan säilynyt verraten muuttumattomana.
Nykyinen tienumerointijärjestelmä
Suomen maantieverkko on jaettu valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteihin. Opasteissa eri tieluokat erottaa toisistaan sekä opasteen värin että käytetyn numeron perusteella. Toisin kuin eräissä muissa maissa, kuten Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Suomessa moottoritiet numeroidaan samoin kuin muut tiet.
Toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa, eurooppatiet eivät Suomessa ole osa kansallista tieluokitusjärjestelmää, vaan ainoastaan opasteissa annettava lisätieto. Suomessa eurooppateillä on siis aina myös kansallinen tienumero.
Opastuksellisen merkityksen lisäksi tienumerointijärjestelmällä on myös hallinnollinen merkitys. Järjestelmän tarkoitus on auttaa tienpitäjää yksikäsitteisesti määrittelemään tiet ja niiden osuudet. Hallinnollinen tienumero on myös monilla sellaisilla teillä tai tienosilla, joille sitä ei opasteisiin merkitä. Tällaisia ovat esimerkiksi paikallistiet, eritasoliittymien rampit ja polut. Toisaalta hallinnollisesti kullakin tieosuudella voi olla vain yksi numero. Näin ollen useamman tien kulkiessa ”päällekkäin” toisen tien numerointi katkeaa hallinnollisesti, vaikka tieopasteisiin yleensä merkitäänkin kaikki tienumerot.
Seuraavassa on esitetty yhteenveto Suomen tienumerointijärjestelmästä:
Tieluokka Numerot Numeroinnin merkitys Numeron merkitseminen opasteisiin Valtatiet 1–39 hallinnollinen ja opastuksellinen valkoinen teksti punaisella pohjalla Kantatiet 40–99 musta teksti keltaisella pohjalla Seututiet 100–999 musta teksti valkoisella pohjalla Yhdystiet (1) 1000–9999 valkoinen teksti sinisellä pohjalla; ei aina merkitä Yhdystiet (2), entiset paikallistiet 11000–19999 hallinnollinen ei merkitä Rampit (maantieluonteiset) 20001–29999 Rampit (paikallistieluonteiset) 30001–31999 Kadut 40001–49999 Autolla ajettavat polkutiet 50001–50999 Muut polut 52001–52999 Talvitiet (maantieluontoiset) 60001–60999 Talvitiet (paikallistieluontoiset) 61001–61999 Jalankulun ja pyöräilyn väylät maanteillä 70001–79999 Jalankulun ja pyöräilyn väylät paikallisteillä 81001–89999 Jalankulun ja pyöräilyn väylät rampeilla 90001–99999 Eurooppatiet E4, E8, E12, E18, E45, E63, E75 opastuksellinen valkoinen teksti vihreällä pohjalla
Historiaa Ensimmäinen numerointi
1920-luvun tielait siirsivät päätieverkon rakentamis- ja ylläpitovastuun kunnilta valtiolle. Autoliikenteen kasvu pakotti suunnittelemaan tieverkkoa laajemmalla kuin yksittäisten kuntien tasolla. 1930-luvulla määriteltiin tärkeimpien valtakunnallisten teiden verkko, ja vuonna 1938 otettiin käyttöön termit valtatie ja kantatie sekä ensimmäinen numerointijärjestelmä.
Numerointijärjestelmässä numerot 1–49 oli varattu valtateille ja numerot 51–99 kantateille. Valtatiet 1–15 lähtivät säteittäisesti isoista kaupungeista: Tiet 1–7 Helsingistä, tiet 8–10 Turusta, tiet 11–12 Tampereelta ja tiet 13–15 Viipurista. Tässä vaiheessa kaikkiaan 21 tietä nimettiin valtateiksi. Kantateiden numerointi ei ollut näin systemaattinen.
Ensimmäiset valtatiet olivat
Helsinki – Turku Helsinki – Nummi – Somero – Loimaa – Huittinen – Pori Helsinki – Loppi – Hämeenlinna – Pälkäne – Tampere – Vaasa Helsinki – Hyvinkää – Lammi – Padasjoki – Jyväskylä – Oulu – Rovaniemi – Petsamo Helsinki – Lahti – Mikkeli – Kuopio – Kuusamo – Kemijärvi Helsinki – Kouvola – Lappeenranta – Sortavala Helsinki – Viipuri Turku – Pori – Vaasa – Oulu Turku – Huittinen – Tampere – Kangasala – Jämsä Turku – Somero – Hämeenlinna – Tuulos Tampere – Pori Tampere – Lahti – Kouvola Viipuri – Lappeenranta – Mikkeli – Jyväskylä – Kokkola Viipuri – Savonlinna – Juva Viipuri – Rajajoki Vaasa – Lapua – Kyyjärvi Kuopio – Joensuu Sortavala – Joensuu – Kajaani Iisalmi – Pulkkila Oulu – Kuusamo Kemi – Muonio
Ensimmäiset kantatiet olivat
Helsinki – Hanko Tammisaari – Salo Lohjanharju – Lohja – Tammisaari Loppi – Forssa – Jokioinen Porvoo – Hämeenlinna Hämeenlinna – Toijala – Tampere Huittinen – Toijala Lahti – Padasjoki Lusi (silloinen Heinolan mlk) – Viisarimäki (Toivakka) Hamina – Kouvola Viipuri – Lahdenpohja Viipuri – Metsäpirtti Viipuri – Kivennapa Viipuri – Koivisto – Terijoki Noormarkku – Parkano Orivesi – Lapua Kristiinankaupunki – Seinäjoki – Uusikaarlepyy Koivulahti – Ylihärmä Kuusa (Laukaa) – Vehmasmäki (silloinen Kuopion mlk) Varkaus – Viinijärvi (Liperi) Savonlinna – Tohmajärvi Sortavala – Salmi Sortavala – Suojärvi Joensuu – Ilomantsi Siilinjärvi – Nurmes Sotkamo – Kuhmo Oulu – Kajaani Rovaniemi – Pudasjärvi Rovaniemi – Muonio Rovaniemi – Kemijärvi Rovaniemi – Kuusamo Kemijärvi – Kuolajärvi
Sodan aiheuttamien aluemuutosten vaikutukset
Karjalan alueluovutusten takia valtatie 15, Karjalankannaksen kantatiet 61–64 ja Laatokan Karjalan kantatiet 72–73 lakkautettiin. Valtatie 6 sai uuden suunnan Lappeenrannasta Parikkalan kautta Joensuuhun, ja valtatie 7 päättyi uudelle valtakunnanrajalle Virolahden Vaalimaalle. Tie 13 päätettiin Lappeenrantaan ja 14 Parikkalan Särkisalmelle.
Petsamon luovutuksen takia valtatie 4 linjattiin Ivalosta Kaamasen kautta Utsjoen Karigasniemelle. Utsjoen kirkonkylään ei tuolloin vielä ollut kunnollista tietä. Porkkalan vuokraamisen takia kantatie 51 linjattiin kulkemaan vuokra-alueen pohjoispuolitse Espoon Kivenlahdesta Kauklahden, Kirkkonummen Lapinkylän ja Siuntion kirkonkylän kautta Lohjan maalaiskunnan Virkkalaan. Nykyisin tie on yhdystietä 1130.
Päätieverkon uudelleenrakentaminen
1950–1970-luvuilla rakennettiin pääosa Suomen nykyisestä päätieverkosta. Uudet päätiet saivat yleensä samat numerot, jotka ennestään olivat kuuluneet samojen paikkakuntien välillä kulkeneelle vanhalle tielle. Samalla vanhat tiet menettivät valta- tai kantatien asemansa. Numeroinnin pääperiaate pysyi silti pitkälti ennallaan.
Muutamia kokonaan uusiakin valtateitä perustettiin. Kun Kouvolasta Mikkeliin rakennettiin uusi tie, se yhdessä Kotkasta Kouvolaan johtaneen entisen kantatie 60:n kanssa numeroitiin valtatieksi 15. Tämä numero oli vapaana, koska entinen samannumeroinen valtatie oli jäänyt kokonaan luovutetulle alueelle. Lisäksi Oulun ja Kajaanin välinen kantatie muutettiin valtatieksi ja sai numerokseen 22. Uusi reitti Pori – Parkano – Jyväskylä – Joensuu nimettiin valtatieksi 23, jolloin numerot 65 ja 70 poistuivat käytöstä. Lisäksi muutamia kantateitä lakkautettiin, koska lähelle oli valmistunut uusi valtatiereitti.
Kantateiden numerointi päätettiin ulottaa alkamaan numerosta 40. Numeron 40 sai Naantalista Piikkiöön kulkeva Turun ohikulkutie.
Maantiet ja paikallistiet
1960-luvulla ruvettiin merkitsemään maanteitä numeroilla 100–9999. Tieluokitus on tällä tasolla kolmiportainen: Seututiet saavat numerot 100–999 Yhdystiet ovat valtion ylläpitämiä alempitasoisia teitä. Ne saavat numerot 1000–9999. Paikallistiet ovat viisinumeroisia, mutta niiden numeroita ei yleensä merkitä tienviittoihin.
Perusidea oli numeroinnin alkuvaiheessa, että kolminumeroinen tie on tärkeämpi ja nelinumeroinen tie liittyi kolminumeroiseen. Esimerkiksi 113 oli tärkeämpi tie, johon 1131 liittyi. Tieverkon muuttuessa tästä periaatteesta ei ole voitu pitää kiinni.
Alun perin maantiet numeroitiin tiepiireittäin ja numerointiin jätettiin kolmi- ja viisinumeroisilla teillä varaumia mahdollisille uusille teille jättämällä joka toinen tai kolmas numero välistä, jos joka toinen numero jätettiin välistä, kolminumeroiset tiet olivat yleensä parillisia ja viisinumeroiset tiet parittomia tietyin poikkeuksin. Todennäköisesti osa numeroista oli lisäksi varattu rakenteilla oleville tai suunnitelluille maanteille numerointia tehdessä. Nelinumeroiset tiet numeroitiin peräkkäin alkaen numerosta 1 kolminumeroisen tien numeron ja suunnan mukaan. 1970-luvulta alkaen kolminumeroisen tien muuttuessa nelinumeroiseksi alettiin viimeisenä numerona käyttää ajoittain numeroa 0 (esim. maantie 279 muuttui maantieksi 2790).
Tienumerointi tiepiireittäin 1960-luvulla:
Koodi Tiepiiri Seututiet Yhdystiet Paikallistiet 01 Uusimaa 100–179 1000–1799 11000–11999 02 Turku ja Pori 180–279 1800–2799 12000–13499 04 Häme 280–349 2800–3499 13500–14499 05 (myöh. 03) Kymi 350–409 3500–4099 14500–14999 06 Mikkeli 410–479 4100–4799 15000–15499 07 Pohjois-Karjala 480–529 4800–5299 15500–15999 08 Kuopio 530–599 5300–5999 16000–16499 09 Keski-Suomi 600–659 6000–6599 16500–16999 10 Vaasa 660–749 6600–7499 17000–17999 11 Keski-Pohjanmaa 750–799 7500–7999 18000–18499 12 Oulu 800–869 8000–8699 18500–18999 13 Kainuu 870–919 8700–9199 19000–19499 14 Lappi 920–969 9200–9699 19500–19999
Tiepiirin koodi 03 on mahdollisesti alun perin tarkoitettu Satakunnan lääniin. Koodi 15 on todennäköisesti ollut käytössä väliaikaisilla numeroilla 970–999 ja 9700–9999. Väliaikaista numeroista luovuttiin 1980-luvulla.
Tällä hetkellä koodi 16 on käytössä E18-tiellä Lohjan ja Salon välillä, koodi 17 väliaikaisena ja koodi 18 kaupungeissa. Tiepiirin koodeja on käytetty myös tiesääsemien ja kelikameroiden numerointiin (sääasemat C##001–499 ja kelikamerat C##501–999).
Aukot tienumerointijärjestelmissä Suomessa ja ulkomailla
Maanteiden numeroinnissa kolminumeroisilla teillä oli alun perin erityisesti Itä-Suomessa järjestelmässä ylimääräisiä suuriakin aukkoja, Lapissa numeroita 970–999 ei alun perin käytetty ja viisinumeroiset teiden numerosarjaa 10000–10999 ei ole koskaan käytetty. Teoriassa on mahdollista, että numerointiin on alun perin tehty sisäinen teoreettinen varauma luovutetuille alueille ja Torniolaaksoon, tosin mainintaa tästä ei löydy mistään arkistoista.
Saman tyyppistä järjestelmää on käytetty tiettävästi ainakin Virossa (aukko valtateiden 2 ja 4 välissä), Latviassa (aukko valtateiden A2 ja A6 välissä), Valko-Venäjällä (valtatie M2 menee Minskin Lentoasemalle) ja Venäjällä (osa säteittäisistä teistä Moskovasta on väärässä järjestyksessä) säteittäisten pääteiden numeroimiseksi myötäpäivään/vastapäivään pääkaupungista ensin sisäisesti ja sen jälkeen jättämällä tietyt numerot välistä maastossa tai käyttämällä numerot siten, että osa kylteistä voidaan tarvittaessa helposti vaihtaa myöhemmin. Latvian, Viron ja Valko-Venäjän tieverkossa ja suunnitelmissa on maastossa sekä kartoilla nähtävissä tyngät sekä Tallinnan ja Minskin väliselle että Riiasta itään lähteville kahdelle päätielle.
Kiina on käyttänyt tiettävästi 2010-luvulla maakuntien moottoriteiden numerointiin samantyyppistä järjestelmää, puuttuvat numerot on yleensä varattu moottoriteille jotka ovat tulleet suunnitelmaan myöhemmin (usein tosin samassa yhteydessä on päivitetty koko numerojärjestelmä tai vaihdettu se toiseen).
Saksan Autobahn-verkon puuttuvat kolminumeroiset numerot ovat kaikki varaumia 1970-luvun suunnitelmakartoilla nykyisen numerointijärjestelmän laatimisen ajalta.
Samantyyppisiä aukkoja on myös Intiassa valtakunnallisten maanteiden numeroinnissa varaumana jo suunnitteilla tai rakenteilla oleville teille.
Eurooppatiet
Suomi liittyi vuonna 1965 yleiseurooppalaiseen eurooppatiesopimukseen. Tuolloin Suomeen määriteltiin neljä eurooppatietä:
Helsinki – Tornio (– Lissabon) Tornio – Kilpisjärvi (– Tromssa) Helsinki – Vaasa (– Uumaja – Mo i Rana) Turku – Helsinki – Lappeenranta – Imatra
Myöhemmin tie E3 (Lissabon – Pariisi – Tukholma) jatkettiin Turun ja Helsingin kautta Vaalimaalle ja E80 siirrettiin reitille Turku – Kuopio.