Qing Shunzhi (, ) (15. maaliskuuta 1638 – 5. helmikuuta 1661) oli mantšulaisen Qing-dynastian kolmas hallitsija ja ensimmäinen tähän sukuun kuuluva Kiinan keisari vuosina 1644–1661. Mantšuruhtinaiden asettama työryhmä valitsi hänet isänsä, Hong Taijin (1592–1643) seuraajaksi syyskuussa 1643, jolloin hän oli viisivuotias. Ruhtinaat nimittivät myös kaksi kanssahallitsijaa: Dorgonin (1612–1650), Qing-dynastian perustajan Nurhacin (1559–1626) neljännentoista pojan, ja Jirgalangin (1599–1655), yhden Nurchacin veljenpojista, jotka molemmat kuuluivat Qing-sukuun.
Vuosina 1643–1650 poliittinen valta oli pääasiassa Dorgonin käsissä. Hänen hallituskaudellaan Qing-dynastia valloitti suurimman osan kukistuneelle Ming-dynastialle (1368–1644) kuuluneista alueista, karkotti Ming-dynastian lojaalit kannattajat pitkälle lounaisiin maakuntiin ja loi perustan Qing-dynastian vallalle Kiinassa huolimatta eräistä paljon suuttumusta herättäneistä toimenpiteistä kuten vuoden 1645 "hiustenleikkuumääräyksestä", jolla Qing-dynastian alamaiset pakotettiin ajamaan otsatukkansa pois ja sitomaan jäljelle jäänyt hiuksensa palmikoksi yhdenmukaisesti mantšulaisen hiusmallin kanssa. Dorgonin kuoltua vuoden 1650 viimeisenä päivänä nuori monarkki alkoi itse hallita. Hän yritti vaihtelevalla menestyksellä taistella korruptiota vastaan ja vähentää mantšuaateliston poliittista vaikutusvaltaa. Vielä 1650-luvulla Ming-dynastialle uskolliset ryhmät tekivät hänelle vastarintaa, mutta vuoteen 1661 mennessä hänen armeijansa olivat voittaneet Qing-dynastian viimeiset viholliset kuten merikapteeni Koxingan (1624–1662) ja Guin prinssin (1623–1662), Eteläisen Ming-dynastian hallitsijan, jotka molemmat menehtyivät seuraavana vuonna. Keisari Shunzhi kuoli 22-vuotiaana isorokkoon, hyvin tarttuvaan tautiin, joka oli endeeminen Kiinassa mutta jota vastaan mantšuilla ei ollut immuniteettia. Hänen seuraajansa oli hänen kolmas poikansa Xuanye, joka oli jo selvinnyt hengissä isorokosta, ja joka hallitsi seuraavat 60 vuotta nimellä Kangxi. Koska Shunzhin valtakaudelta on säilynyt vähemmän asiakirjoja kuin Qing-dynastian myöhempien keisarien ajoilta, Shunzhin valtakausi on jokseenkin huonosti tunnettu vaihe Kiinan historiassa.
"Shunzhi" oli tämän keisarin valtakauden kiinalainen nimi. Tällä nimellä on vastineensa mantšun ja mongolin kielissä, koska Qing-dynastia oli mantšulainen ja hallitsi myös monia mongoliheimoja, mikä auttoi Qing-dynastiaa valloittaman Kiinan. Keisarin oma nimi oli Fulin, ja kuoltuaan hän sai temppelinimen Shizu (k-zh|世祖), jolla häntä palvottiin keisarillisessa esi-isien temppelissä.
Historiallinen tausta Alkuperäinen kuvateksti selitti, että džurtšenit asuivat lähellä Changbain vuoristoa ja käyttivät peurannahkaisia kenkiä ja kalansuomuista tehtyjä vaatteita.Wakeman, 1985, s. 34
Vielä 1580-luvulla, kun Kiinaa hallitsi Ming-dynastia (1368–1644), džurtšen-kansat asuivat Kiinan koillispuolella alueella, jota nykyään sanotaan Koillis-Kiinaksi tai Mantšuriaksi.Roth Li, 2002, s. 25–26 Taistelujen tuloksena, joita käytiin 1580-luvulta 1610-luvulle saakka, Nurhaci (1559–1626), Jianzhou-džurtšenien johtaja, yhdisti useimmat džurtšen-heimot valtansa alle.Roth LI, 2002, s. 29–30, 40. Yksi hänen huomattavimmista uudistuksistaan oli džurtšen-klaanien yhdistäminen neljän erivärisen, keltaisen, valkoisen, punaisen ja sinisen sotalipun alle; kukin näistä ryhmistä jaettiin edelleen kahteen alaryhmään, jotta saatiin aikaan Kahdeksana lippukuntana tunnettu yhteiskunnallinen ja sotilaallinen järjestelmä,Roth Li, 2002, s. 34 lippukunta-armeija. Nurhaci luovutti näiden lippukuntien johdon pojilleen ja pojanpojilleen.Roth Li, 2002, s. 36 Noin vuonna 1612 Nurhaci antoi omalle klaanilleen uuden nimen Aisin Gioro ("kultainen Gioro") toisaalta erottaakseen oman perheensä muista Gioro-suvun haaroista, toisaalta viitatakseen aikaisempaan džurtšenien perustamaan dynastiaan, Jin-dynastiaan, "kultaiseen dynastiaan", joka oli hallinnut Kiinaa vuosina 1115–1234Roth Li, 2002, s. 28 Vuonna 1616 Nurhaci julisti perustetuksi myöhemmän Jin-dynastian ja julisti täten džurtšenit itsenäisiksi Ming-dynastian alaisuudesta.Roth Li, 2002, s. 37 Muutaman seuraavan vuoden aikana hän valloitti Kiinalta useimmat Liaodongin suurimmat kaupungit.Roth Li, 2002, s. 42 Hänen voittokulkunsa päättyi helmikuussa 1626 Ningyuanin taisteluun, jossa Ming-komentaja Yuan Chonghuan voitti hänet portugalilaisilta vastikään hankkimansa tykin avulla.Roth Li, 2002, s. 46 Todennäköisesti taistelussa haavoittuneena Nurhaci kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin.Roth Li, 2002, s. 51
Nurhatšin poika ja seuraaja Hong Taiji (1592–1643) jatkoi isänsä toimia valtion rakentamiseksi: hän keskitti vallan omiin käsiinsä, muotoili myöhemmän Jinin hallinnon kiinalaisen mallin mukaiseksi, hankki mongolit liittolaisiksiin ja värväsi kiinalaisia sotilaita Kahdeksaan lippukuntaan.Elliott, 2001, s. 63. Vuonna 1629 hän johti sotaretkeä Pekingin läheisyyteen, jossa hän vangitsi kiinalaisia mahtimiehiä, jotka osasivat valaa portugalilaisen mallin mukaisia tykkejä.Roth Li, 2002, s. 29–30. Vuonna 1635 Hong Taiji muutti džurtšen-kansan nimen mantšuiksi, ja vuonna 1636 hän antoi dynastialleen uuden nimen Qing. Vuonna 1643, Valloitettuaan loputkin Liadongin kaupungit, hän valmisteli taistelua Ming-dynastiaa vastaan, joka oli suurissa vaikeuksissa, koska valtio oli vararikossa, maassa esiintyi tuhoisia kulkutauteja ja laajalle levinnyt nälänhätä oli johtanut kansannousuihin.Elliott, 2001, s. 64Spence, 2999, s. 21–24
Tulo keisariksi thumb|180px|Hong Taiji, jonka viisivuotias poika Fulin tuli keisariksi vuonna 1643 nimellä Shunzhi. Kun Hong Taiji kuoli 21. syyskuuta 1643 nimittämättä itselleen seuraajaa, nuori Qing-valtio uhkasi joutua vakavaan kriisiin.Oxnam, 1975, s. 38Wakeman, 1985, s. 297Gong, 2010, s. 51 Useat vallantavoittelijat, joita Nurhacin toinen ja vanhin elossa ollut poika Daišan, Nurhacin neljästoista ja viidestoista poika Dorgon ja Dodo sekä Hong Taijin vanhin poika Hooge, alkoivat kiistellä keskenään valtaistuimesta.Rawski, 1998, s. 98 Veljiensä Dodon ja Ajigen ohella 31-vuotias Dorgon johti Valkoisia lippukuntia, 60-vuotias Daišan molempia Punaisia, kun taas 34-vuotias Hooge oli lojaali isänsä kahdelle Keltaiselle lippukunnalle.Rawski, 1998, s. 99Dennerline, 2002, s. 79
Päätös siitä, kenestä tuli uusi Qing-keisari, annettiin tehtäväksi prinssien ja ministerien neuvostolle, joka oli mantšujen tärkein päättävä elin, kunnes 1720-luvulla perustettiin Qing-dynastian suuri neuvosto.Dennerline, 2002, s. 77Hucker, 1985, s. 266Bartlett, 1991, s. 1 Monet mantšuprinssit suosittelivat keisariksi Dorgonia, joka oli jo ansioitunut sotilasjohtaja, mutta Dorgon kieltäytyi ja vaati, että yhden Hong Taijin pojista tuli seurata isäänsä.Dennerline, 2002, s. 78 Tunnustaakseen Dorgonin arvoaseman kruunun pysyessä Hong Taijin jälkeläisten sukulinjassa neuvoston jäsenet valitsivat Hong Taijin yhdeksännen pojan, Fulinin, uudeksi keisariksi, mutta päättivät, että Dorgonin ja Nurhatšin veljenpoika Jirgalangin oli käytettävä valtaa niin kauan kuin silloin vasta viisivuotias Fulin oli alaikäinen. Fulin kruunattiin virallisesti Kiinan keisariksi 8. marraskuuta 1643, jolloin hänelle samalla annettiin kiinalainen hallitsijanimi Shunzhi.Fang, 1943a, s. 255. Koska Shunzhin valtakaudelta on säilynyt niukasti asiakirjoja, se on jokseenkin huonosti tunnettu vaihe Qing-dynastian historiassa.Dennerline, 2002, s. 73
Dorgonin hallituskausi (1643–1650) thumb|left|Prinssihallitsija Dorgon keisarillisine vallanmerkkeineen. Hän hallitsi keisarin tavoin vuodesta 1643 kuolemaansa saakka 1650, jonka aikana mantšut valloittivat lähes koko Kiinan.
Helmikuun 17. päivänä 1644 Jirgalang, joka oli kyvykäs sotilasjohtaja mutta jota valtion asioiden hoito ei näyttänyt kiinnostavan, luovutti mielihyvin vallan kaikkiin virallisiin asioihin nähden Dorgonille.Wakeman, 1985, s. 299 Sen jälkeen kun saman vuoden toukokuun 6. päivänä paljastui, että Hooge oli juonitellut Dorgonin hallitusta vastaan, Hooge menetti keisarillisen prinssin arvonimensä ja muut juonessa mukana olleet teloitettiinWakeman, 1985, s. 300, alaviite 231.
Dorgonin valtakaudella mantšut valloittivat melkein koko Kiinan lyhyessä ajassa sen jälkeen, kun maassa oli puhjennut laajoja talonpoikaiskapinoita ja Ming-dynastian viimeinen keisari Chongzhen oli 25. huhtikuuta 1644 tehnyt itsemurhan.
Shunzhin oma valtakausi (1651–1661)
Dorgonin kannattajien syrjäyttäminen thumb|185px|Keisari Shunzhi Dorgon kuoli odottomatta metsästysmatkalla 31. joulukuuta 1650. Tämä johti kiihkeisiin valtataisteluun ja antoi aihetta syvällisille poliittisille uudistuksille.Oxnam, 1975, s. 47Wakeman, 1985, s. 892, 907 Koska Dorgonin kannattajilla oli hovissa yhä suuri vaikutusvalta, Dorgon sai keisarillisen hautauksen ja postuumisesti keisarillisen arvonimen "Oikeamielinen keisari (yi huangdi 義皇帝).. Samana päivänä tammikuun puolivälissä 1651 kuitenkin muutamat Dorgonin kannattajan Ubain johtamat Valkoisten lippukuntien upseerit vangitsivat Dorgonin veljen Ajigen peläten, että hän saattaisi julistautua uudeksi hallitsijaksi; Ubai ja hänen upseerinsa nimittivät sen sijaan itsensä useiden ministeriöiden puheenjohtajiksi ja valmistautuivat hallitsemaan valtakuntaa.
Sillä välin Jirgalang, jolta vuonna 1647 oli riistetty hallitsijan arvo, sai kannatusta lippukunta-armeijan upseereilta, jotka olivat olleet tyytymättömiä Dorgonin valtakautena.Oxnam, 1975, s. 48 Saadakseen keisarille tukea Keltaisten lippukuntien keskuudesta, jotka olivat kuuluneet Qing-monarkille Hong Taijin ajoista saakka, ja voittaakseen puolelleen seuraajia Dorgonin Täysin Valkoisesta lippukunnasta, Jirgalang antoi näille nimen "Ylimmät kolme lippukuntaa" (shang san qi 上三旗; Manchu: dergi ilan gūsa), ja siitä lähtien he nämä olivat keisarin hallinnassa ja valvonnassa.Elliott, 2001, s. 79 Oboi ja Suksaha, joista vuonna 1661 keisari Kangxin aikana tuli sijaishallitsijoita, kuuluivat niihin lippukunta-armeijan upseereihin, jotka tukivat Jirgalangia, ja Jirgalang kutsui koolle Neuvottelevien Prinssien Neuvoston palkitakseen heidät.
Jirgalang ilmoitti 1. helmikuuta, että tuolloin 13-vuotias Shinzhi saisi nyt haltuunsa täyden keisarillisen vallan. Holhoojahallitus siis lakkautettiin kokonaan. Helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa hän syytti Dorgonia keisarin vallan tavoittelusta: Dorgonia pidettiin syyllisenä, ja häneltä riistettiin postuumisti kaikki hänelle postuumisti myönnetyt arvo- ja kunnianimet. Jirgalang jatkoi hallinnon puhdistamista Dorgonin klikin entisistä jäsenistä ja myönsi korkeita arvoasemia ja aatelisarvoja kasvavalle joukolle Kolmen Keisarillisen Lippukunnan seuraajia, niin että vuonna 1652 kaikki Dorgonin entiset kannattajat oli joko tapettu tai tehokkaasti erotettu viroistaan.Oxnam, 1975, s. 49
Poliittiset kiistat ja taistelu korruptiota vastaan