Neova Oy (toukokuuhun 2021 asti Vapo Oy) on suomalainen valtionyhtiö. Vuonna 2021 yhtiön liikevaihdosta noin kaksi kolmasosaa tuli turpeesta jalostetuista kasvualustoista, joita myytiin muun muassa Kekkilä-tuotemerkillä. Muita tärkeitä tuotteita ovat turpeesta valmistettu aktiivihiili ja puupohjaiset polttoaineet sekä polttoturve.
Suomen valtio omistaa Neovasta 50,1 % ja suomalaisten energiayhtiöiden omistama Suomen Energiavarat Oy (SEV) loput.
Vuonna 2024 Neova oli liikevaihtonsa mukaan Suomen 164. suurin yritys.
Historia Yhdestä virkamiehestä Puutavaratoimistoksi (1897–1939) Kun rautatieliikenne käynnistyi nykyisen Suomen alueella vuonna 1862, veturien polttoaineena käytettiin puuta. Varastokonttori hankki rautatien tarvitsemat puutavarat ja vuonna 1897 ostoja hoitamaan nimitettiin virkamies. Viran ympärille syntyi puutavarakonttori, johon kuului muun muassa puutavarakirjanpitäjät ja myöhemmin omasta hakkuutoiminnasta vastaavat työntekijät. Vuonna 1933 konttorista syntyi Rautatiehallituksen Puutavaratoimisto, johon kuului puutavaranostojaosto ja metsänhakkausjaosto, josta tuli seuraavana vuonna valtionrautateiden puutavaraliike. Sen tehtäviä oli muun muassa halkojen hankinta ja kuljetus ja VR:n laivauskaluston, telakoiden ja Roikosken sahan toiminnoista vastaaminen. Yhtiön ensimmäinen toimitusjohtaja oli Jukka Hiillos.
Puutavaratoimistosta Valtion Polttoainetoimisto, Vapo (1940–1950) Hiilloksen seuraajana toimitusjohtajana aloitti Lauri Karttunen. Toisen maailmansodan syttyminen vaikeutti valtion laitosten polttoaineen hankintaa Suomessa. Tammikuussa 1940 valtion laitosten polttopuiden sekä puutavaran hankinta keskitettiin väliaikaisesti laajennetulle Rautatiehallituksen Puutavaratoimistolle. Puutavaratoimiston toiminta laajentui, ja se siirtyi kansanhuoltoministeriön alaisuuteen. Toimisto vastasi VR:n lisäksi myös armeijan, valtion virastojen, teollisuuslaitosten ja kolmen suurimman kaupungin polttoainehuollosta. Sodan päättyessä Vapo vastasi noin neljänneksestä Suomen polttoainehuollosta.
Toimitusjohtaja Karttusen seuraajana aloitti vuonna 1943 Bjarne Bützow.
Vuonna 1945 nimi vaihdettiin Valtion Polttoainetoimistoksi ja VAPO-lyhennettä alettiin käyttää. Maaliskuussa VAPOn toimitusjohtajana aloitti Tapio Saikku, joka oli yhtiön ensimmäinen päätoiminen toimitusjohtaja. Puutavaraa hakattiin noin viisi miljoonaa kuutiota ja hakkuut työllistivät yli 30 000 ihmistä. Pilkkeen ja ratapölkkyjen tuotanto aloitettiin. 1940-luvun puolivälissä Vapo alkoi välittää valtiolle polttoturvetta.
Kun Suomeen alettiin tuoda polttoaineita ulkomailta kesällä 1948, polttopuun tarve väheni. Vuonna 1949 Vapostakin tuli tuontipolttoaineiden kuten kivihiilen ja koksin välittäjä.
Valtionrautateiden Polttoainetoimistosta Valtion Polttoainekeskus (1950–1969)
Huhtikuussa 1950 yrityksen nimeksi muutettiin Valtionrautateiden Polttoainetoimisto. Yhtiön omien puutavarankuljetusajoneuvojen määrä väheni, pinotavaran uitot loppuivat ja laivaukset vähenivät. Yhtiön ensimmäinen saha avattiin vuonna 1954 Mikkeliin ja se aloitti ratapölkkyjen sahaustoiminnalla. Sahalle hankittiin myös rimahakkuri sekä hake- ja purusiilot, jotka mahdollistivat sahausjätteen hyödyntämisen. Vuonna 1956 Vapo alkoi hankkia ulkomailta lämmitysöljyä.
Vuonna 1959 toimitusjohtaja Tapio Saikku kuoli ja hänen seuraajakseen valittiin Kosti Ranta.
1960-luvun alussa VR:n osuus Vapon liikevaihdosta oli lähes kaksi kolmasosaa. Vuonna 1962 yhtiö osti Hankasalmen sahan. Vuonna 1963 nimeksi muutettiin jälleen Valtion polttoainetoimisto, ja VAPO-lyhenne virallistettiin. Vuonna 1964 ratapölkkyjen valmistus päätettiin keskittää Kemin Tuomilahteen. Vuonna 1968 yhtiön nimeksi tuli Valtion polttoainekeskus ja se siirtyi kauppa- ja teollisuusministeriön alaisuuteen. Vapon tehtäväksi annettiin polttonesteiden varmuusvarastointi.. Sahausta tehostettiin ja keskitettiin muutamille tuotantopaikkakunnille. Ari-sirkkelilaitoksia oli Inarissa Nukkumajoella ja Peuravuonossa, Kemin Tuomilahdessa, Paltamon Autioniemessä, Enon Rahkeella, Nokian Siurolla ja Nurmijärven Röykässä. Vuonna 1969 Vapo osti Suo Oy:n, jonka valtio oli perustanut 1940-luvun alussa ja joka oli siirtynyt Imatran Voimalle 1960-luvulla. Kaupassa Vapo sai muutaman toimivan turvetyömaan, runsaasti suoalueita sekä tuotantokalustoa. Eduskunta antoi Vapolle tehtävän hankkia uusia turpeen käyttäjiä. Ensimmäinen iso polttoturveasiakkuus solmittiin Kuopion kaupungin kanssa.
Vapo (1970–1999)
Turvetuotanto käynnistyi Suomessa suuressa mittakaavassa 1970-luvulla, ja Vapolle siirrettiin suuria osuuksia valtion maista. Esimerkiksi vuonna 1970 valmistui puolustusvoimien jyrsinturvelämpökeskus Niinisalossa ja Oy Serlachius alkoi hyödyntää turvetta Mäntän tehtaillaan. Turpeen tuotantoa kasvatettiin edelleen, kun öljyntuottajamaiden etujärjestö OPEC nosti raakaöljyn hintaa vuonna 1971 ja kun vuonna 1973 alkanut Jom kippur -sota aiheutti öljykriisin. Polttoturvetuotannon rinnalla aloitettiin kasvuturpeen tuotanto.
Vuonna 1972 Vapon uusi öljyvarasto Akonniemessä otettiin käyttöön ja myös Nokialla sijainnut kauppa- ja teollisuusministeriön öljyvarasto siirtyi Vapon hallintaan.
Turvetuotannon laajetessa henkilökuntaa palkattiin lisää ja Helsingin Bulevardin pääkonttori alkoi käydä ahtaaksi. Helsingistä oltaisiin saatu isommat tilat vasta 1980-luvulla, joten muuttoa muualle alettiin harkita. Turveteollisuus oli keskittynyt Pohjois-Satakuntaan, Etelä-Pohjanmaalle, Keski-Suomeen, Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan ja tuotantoa aloiteltiin myös Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Valtion Tietokonekeskuksen laskelmien mukaan Vapon toimintojen painopiste sijaitsi Saarijärvellä, joten pääkonttorin paikaksi valittiin saman läänin pääkaupunki Jyväskylä. Pääkonttorin siirto tuli henkilöstölle täytenä yllätyksenä, eivätkä toimiston naiset halunneet muuttaa työpaikan perässä. Kaikille 9 naistyöntekijälle löytyi uusi työpaikka, osittain Vapon avulla. Miestyöntekijät sen sijaan muuttivat Jyväskylään. Vuonna 1973 pääkonttori siirrettiin Helsingistä Jyväskylään ja vaikka tilaa oli Kalevankadun toimistossa aluksi riittävästi, jo seuraavana vuonna ne alkoivat käydä ahtaiksi, kun valtio kaksinkertaisti polttoturvetuotanto-ohjelmansa. Ensiapuna ostettiin lisätilaa samasta rakennuksesta, mutta vuonna 1977 muutettiin uusiin tiloihin Yrjönkadulle.
Vuonna 1974 Vapo tuotti turvetta miljoona kuutiota vuodessa.
Vuonna 1975 yhtiön toiminta jaettiin kolmeen toimialaan: turve, puunjalostus ja öljy. Vientiin tarkoitetun kasvuturpeen käsittely ammattimaistui ja sitä alettiin aluksi säkittää Kihniön Aitonevalla. Vuonna 1976 Peräseinäjoen Haukinevalla avattiin turvekoksitehdas ja seuraavana vuonna sen yhteydessä aloitti myös turvebrikettitehdas. Ilomantsin brikettitehdas avattiin vuonna 1980.
Vapoa 20 vuotta johtanut Ranta jäi eläkkeelle joulukuussa 1981 ja hänen seuraajakseen valittiin Olavi Lähteinen, joka oli tehtävässä noin vuoden, ennen kuin jäi itse eläkkeelle. Vuonna 1982 pääkonttori muutti jälleen uusiin ja isompiin tiloihin. Maaliskuussa 1983 toimitusjohtajana aloitti Juhani Arppe.
1. tammikuuta 1984 Vapo muuttui valtion kokonaan omistamaksi osakeyhtiöksi. Samalla sen edellytykset tehokkaalle yritystoiminalla kasvoivat. Muun muassa tuontipolttoaineiden välityksestä ja polttoaineiden varmuusvarastoinnista luovuttiin. Vapo Oy osti Paltamon sahan vuonna 1984 ja lieksalaisen Kevätniemen sahan vuonna 1985.
Vuonna 1987 Vapolla oli hallussaan 123 000 hehtaaria suoalueita, joista omaa maata oli 47 000 hehtaaria.
Toimitusjohtaja Arppen seuraajana aloitti kesäkuussa 1988 Esko Muhonen. Briketin ja koksin tuotannosta luovuttiin 1980-luvulla kannattavuussyistä.
Ympäristöliiketoiminta aloitettiin vuonna 1991, kun Vapo Oy Biotech perustettiin. Biotechin ensimmäinen tunnelikompostointilaitos otettiin käyttöön viisi vuotta perustamisen jälkeen.
Turve- ja puutoimialan yhteiset tekijät olivat merkittävästi vähentyneet puupolttoaineen kysynnän vähennyttyä. Siksi vuonna 1993 yhtiön puutoimiala, joka muodostui Vapon omistamista sahoista, organisoitiin Vapo Timber Oy -tytäryhtiöksi.. Vapo Timber Oy:n toimitusjohtajana toimi vuodesta 1993 teollisuusneuvoksen arvon myöhemmin saanut Juha Tuominen, joka toimi aiemmin Vapon varatoimitusjohtajana 1991–1993. Vapon kasvuturvetoimiala ja Kekkilä Oy fuusioituivat vuonna 1994.
Vuonna 1996 Vapon jätteenkäsittelyyn keskittynyt tytäryhtiö Vapo Wastech toimitti Pohjoismaiden ensimmäisen biojätteen ja lietteen kompostointiin tarkoitetun laitoksen Kiteelle.
Vapo aloitti tuulivoimatuotantonsa vuonna 1998, kun Kuivaniemen tuulipuistoon Kuivamatalan saareen rakennettiin kolme 750 kilowatin tuulivoimalaitosta.
Yhtiön kasvuturveliiketoimintoihin keskittynyt Kekkilä listautui Helsingin pörssiin vuonna 1998.
Vuonna 1999 Vapo osti Forssan Energia Oy:n. Yhtiön hallinnassa oli kuusi tuulivoimalaa ja 13 voima- tai lämpölaitosta. Puupellettien tuotanto aloitettiin Ilomantsissa.
Vapo (2000–2010) 2000-luvun alussa Vapo tähtäsi Itämeren johtavaksi bioenergiayhtiöksi ja se osti turveyrityksiä Ruotsista, Virosta ja Latviasta, esimerkiksi ruotsalaisen Råsjö Torv AB:n ja virolaisen Tootsi Turvas AS:n. Puupelletin tuotanto biopolttoaineena alkoi.
Metsäliitosta tuli Vapon osaomistaja vuonna 2002, kun valtio myi kolmanneksen yhtiöstä osuuskunnalle. Vuoden 2005 alussa Metsäliiton omistusosuus nousi 49,9 prosenttiin. Samalla Metsäliitto myi Biowatti Oy:n pellettiliiketoiminnot Vapolle ja muun osan yhtiöstä Lassila & Tikanojalle.
Vapon Forssan tehdas päätettiin sulkea vuonna 2006. Kekkilä poistettiin Helsingin pörssistä.
Vapo Oy ilmoitti marraskuussa 2007 haluavansa tehdä turpeesta liikenteen polttoainetta. Vapo suunnitteli dieselin valmistusta turpeen ja puun seoksesta vuoden 2010 alusta.Vapo alkaa tehdä turpeesta dieseliä, Vihreä lanka 16.11.2007 s.7 Vapon rahoittaman ja VTT:n tekemän tutkimuksen mukaan uudella tuotantomenetelmällä tuotetun turvedieselin ilmastovaikutukset olisivat 80 prosenttia fossiilista dieseliä alhaisemmat, jos tuotannossa käytettäisiin hiilidioksidineutraalia sähköä ja jos tarkastelujaksoksi otettaisiin 300 vuotta ja jos turve tuotettaisiin suopellolla sen sijaan, että suopeltoa viljeltäisiin. Vastaavasti metsäojitetuilla soilla tuotetun dieselturpeen vaikutukset olisivat 10–20 prosenttia fossiilista dieseliä alhaisemmat, kun dieselturpeen jalostuksessa tehtäisiin vähäpäästöisellä sähköllä ja myös suon pohjan jälkikäytössä syntynyt biomassa hyödynnettäisiin.
VTT:n tutkimusprofessori Ilkka Savolainen arvosteli heinäkuussa 2008 Vapon turvedieselin ilmastovaikutuksia koskevia lausuntoja virheellisiksi, koska niissä oli tulkittu VTT:n tutkimuksen tuloksia liian pitkällä aikajänteellä. Turpeesta tuotettu diesel ei täytä EU:n vaatimia kriteereitä Uutislehti Demari heinäkuussa 2008 Savolaisen mukaan tulkinnssa käytetyn 300 vuoden aikajänteen takia turvediesel ei täytä EU:n asettamia kestävyyskriteerejä.
Vuonna 2009 Metsäliitto myi koko omistusosuutensa Vaposta Suomen Energiavarat Oy:lle. Yhtiöstä oli tullut yksi Euroopan suurimmista pelletintuottajista, maailman suurin turpeen tuottaja, Suomen kolmanneksi suurin sahuri ja Pohjoismaiden markkinajohtaja kasvualustoiden tarjoajana.
Vapo (2011–2021) Huhtikuussa 2011 Valkeakosken Energian ja Sallila Energian perustama Forssan Energia osti Vapo Sähkömyynnin. Vapo kertoi tarjoavansa ympäristöministeriön suojelukseen yli 2 300 hehtaaria luonnontilassa olevia soitaan.
Vuonna 2012 Jyväskylän kaupunki halusi ostaa Vapolta sen osuuden jätteenkäsittelykeskus Mustankorkea Oy:stä. Vapo oli omistanut yhtiöstä 55 prosenttia. Kauppa toteutui joulukuussa 2014.
Vuonna 2013 Vapo oli Itämeren alueen suurin pelletinvalmistaja. Se tuotti pellettejä Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Tanskassa ja Puolassa. Vapo Oy kertoi olevansa myös maailman johtava turveteollisuusyritys. Lisäksi se tuotti kaukolämpöä, sähköä sekä valmisti ympäristöturpeita, kasvualustoja sekä kasvinravinteita ja kehitti ympäristöteknologian ratkaisuja.