James Abram Garfield (19. marraskuuta 1831 – 19. syyskuuta 1881) oli Yhdysvaltojen 20. presidentti. Ennen sisällissotaa Garfield toimi opettajana ja myöhemmin rehtorina Western Reserve Eclectic Institute -nimisessä collegessa. Sisällissodan sytyttyä Garfield liittyi Unionin armeijaan, jossa hän nousi johtamistaitojensa ansiosta nopeasti kenraalimajuriksi. Garfield jätti armeijan lopulta presidentti Lincolnin pyynnöstä vuonna 1863 ja palveli tämän jälkeen Yhdysvaltain kongressissa aina vuoteen 1881 asti. Kongressissa Garfield keskittyi erityisesti talousasioihin ja hänet tunnettiin muun muassa jalometallikantaan sidotun dollarin kannattajana.
Garfield valittiin yllättäen republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1880 presidentinvaaleihin, kun yksikään puolueen kolmesta kärkiehdokkaasta ei saanut tarpeeksi tukijoita taakseen. Poikkeuksellisen tiukoissa vaaleissa Garfield voitti demokraattien Winfield Scott Hancockin. Garfieldin kausi presidenttinä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Charles J. Guiteau ampui häntä heinäkuussa 1881, mistä saamiinsa vammoihin hän kuoli syyskuussa samana vuonna.
Nuoruus James Abram Garfield on sukujuuriltaan ranskalais-brittiläinen. Hän syntyi Orangessa Ohiossa sijainneessa hirsimökissä 19. marraskuuta 1831. Jamesin isä, maanviljelijä Abraham Garfield, kuoli alle kaksi vuotta hänen syntymänsä jälkeen, minkä takia hänen äitinsä Eliza Ballou Garfield joutui kasvattamaan Jamesin ja tämän kolme sisarusta, Thomasin, Mehitabelin ja Maryn yksin. Jamesin toinen veli, James Ballou, kuoli lapsena ennen Jamesin syntymää.
James Garfield oli nuorena kiinnostunut seikkailukirjoista ja halusi isona merimieheksi. Perheensä heikon rahatilanteen takia hän kuitenkin päätti teini-ikäisenä perustaa kaksi Ohion kanavaa liikennöivää lauttaa. Vuosina 1851–1853 (joidenkin lähteiden mukaan 1854) Garfield kävi Western Reserve Eclectic Institute (nykyinen Hiram College) -nimistä koulua Hiramissa. Opiskelun ohessa hän työskenteli osa-aikaisena opettajana ja kirvesmiehenä. Vuonna 1854 Garfield alkoi opiskella Williams Collegessa Williamstownissa, Massachusettsissa, jossa hänet tunnettiin ahkerana opiskelijana ja hyvänä puhujana. Ahkeran opiskelun lisäksi Garfieldin kerrotaan nauttineen opiskeluaikanaan muun muassa metsästyksestä ja kalastuksesta sekä naisista. Jossain vaiheessa opintojaan Garfieldin on kerrottu tapailleen yhtä aikaa kolmea eri naista.
Valmistuttuaan collegesta vuonna 1856 Garfield palasi Eclectic Instituteen ja ryhtyi opiskelemaan kreikkaa ja latinaa. Vuotta myöhemmin hänet valittiin koulun presidentiksi. Ecletic Instituten velvollisuuksiensa ohella Garfield vihittiin protestanttisen Disciples of Christ -kirkon pastoriksi ja hän opiskeli lakia itsenäisesti. Vuonna 1858 Garfield meni naimisiin opettajana toimineen vanhan opiskelijatoverinsa Lucretia Rudolphin kanssa. Garfieldille myönnettiin lupa lakimiehen ammatin harjoittamiseen Ohiossa vuonna 1860 tai 1861.
Poliittisen uran alku ja sotilasura Garfield vastusti jo opiskeluaikanaan orjuutta ja kannatti hiljattain perustettua republikaanipuoluetta. Vuonna 1856 Garfield kampanjoi Ohiossa republikaanien presidenttiehdokkaan John C. Frémontin puolesta.
thumb|Garfield palveli Yhdysvaltain sisällissodassa Unionin puolella ja kotiutui armeijasta kenraalimajurina. Ensimmäiseen poliittiseen virkaansa Garfield valittiin vuonna 1859, kun hän pääsi republikaanien listalta Ohion senaattiin. Jo tuolloin aavisteltiin Etelävaltioiden eroamista Yhdysvalloista. Senaattorina Garfield puolsi Etelävaltioiden liittämistä pakolla takaisin Yhdysvaltoihin, jos nämä eroaisivat. Lisäksi hän vastusti voimakkaasti orjuuden sallimista missään Yhdysvaltain länsiosien territorioista. Vuoden 1860 vaaleissa Garfield kampanjoi jälleen republikaanien ehdokkaan puolesta, joka tällä kertaa oli Abraham Lincoln.
Vuonna 1861 Etelävaltiot erosivat Yhdysvalloista, ja uusien maiden, etelän Konfederaation ja pohjoisen Unionin, välille syttyi sisällissota. Pian sisällissodan syttymisen jälkeen Garfield liittyi Unionin armeijaan ja auttoi kokoamaan Ohion 42. vapaaehtoisjalkaväkirykmenttiä. Rykmentissä hänestä tehtiin aluksi everstiluutnantti ja jo muutaman viikon päästä eversti. Vaikka Garfield ei ollut aiemmin palvellut armeijassa, hän oli hyvä johtaja. Garfieldin johtama prikaati ajoi marraskuussa 1861 Konfederaation joukot eteläisestä Kentuckysta. Kentuckyn taistelujen lisäksi Garfield palveli muun muassa Shilohin ja Chickamaugan taisteluissa sekä Corinthin piirityksessä. Syyskuuhun 1863 mennessä Garfield oli ylentynyt jo kenraalimajuriksi, mikä teki hänestä koko Unionin armeijan nuorimman kenraalimajurin. Garfield toimi myös Cumberlandin armeijan komentajan kenraalimajuri William S. Rosecransin esikuntapäällikkönä.
Vuoden 1863 loppupuolella Garfieldilla oli avioliiton ulkopuolinen suhde New Yorkissa asuneen Lucia Calhounen kanssa. Garfield myönsi myöhemmin syrjähyppynsä vaimolleen ja sai tältä anteeksi.
Yhdysvaltain kongressissa Garfield valittiin 1862 Ohion edustajana Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen. Garfield ei sodan vuoksi voinut kampanjoida lainkaan valintansa puolesta, mutta hän voitti vaalit tästä huolimatta. Garfield oli haluton jättämään armeijaa kesken sotatoimien, mutta päätti ottaa virkansa vastaan presidentti Abraham Lincolnin pyynnöstä loppuvuodesta 1863.
Garfield palveli yhtäjaksoisesti Yhdysvaltain kongressissa vuoteen 1881 asti. Ensimmäisellä kongressikaudellaan Garfield oli yksi kongressin radikaaleimmista republikaanipoliitikoista, mutta ajan myötä hänen jyrkimmät näkemykset laantuivat. Garfield osasi myös myöhemmässä vaiheessa tasapainotella puolueensa vanhoillisen Stalwartin ja progressivistisen half-breed-siipien välillä. Garfield myös suostui usein erilaisiin kompromissiratkaisuihin. Suhtautuminen Garfieldin sovitteluhakuisuuteen oli kaksijakoista: toisten mielestä kompromissien hyväksyminen oli merkki opportunismista, toisten mielestä taas käytännönläheisestä suhtautumisesta politiikkaan. Sisällissotaa seuranneella jälleenrakennuksen aikakaudella Garfield kannatti ajatustapaa, jossa entisiin etelävaltioihin suhtauduttiin suopeasti.
thumb|1870-luvun alussa Garfield liitettiin mukaan Crédit Mobilier of America -yrityksen ympärillä pyörinyttä lahjusskandaalia. Vuonna 1873 julkaistussa pilakuvassa setä Samuli kehottaa skandaaliin sotkeutuneita poliitikkoja suorittamaan harakirin. Kongressissa Garfield erikoistui talousasioiden hoitamiseen. Rahapolitiikassa Garfield kannatti (oman vaalipiirinsä yleisen mielipiteen vastaisesti) dollarin sitomista jalometallikantaan. Lisäksi hän vastusti rahan määrän lisäämistä sisällissodan aikana painetuilla vihreäselkäisillä dollareilla, koska ne olivat fiat-rahaa eli niitä ei ollut sidottu mihinkään jalometallikantaan. Ajatusmaailma oli erityisesti itärannikon ”kultakärpäsiin” () kuuluneiden republikaanien mieleen. Kultakärpäset olivat yleensä pankkiireja ja tukkukauppiaita, jotka olivat lainanneet jalometallikantaan sidottuja dollareita muille ihmisille. Koska vihreäselkäisten dollarien todellinen ostovoima oli pienempi kuin niiden nimellisarvo, velkojen takaisinmaksu olisi vihreäselkäisinä dollareina aiheuttanut heille taloudellisia tappioita. Talouspolitiikassa yleensä Garfield vastusti rautateiden sääntelyn lisäämistä ja maatilojen tukemista julkisin varoin, mitä hän vertasi kommunismiin. Garfield myös vastusti ammattiliittoja ja kannatti liittovaltion joukkojen käyttämistä työtaistelujen rikkomiseen. Tullimaksujen suhteen Garfieldilla sen sijaan ei ollut voimakkaita mielipiteitä, vaan hänen mielipiteensä vaihtelivat eri hyödykkeiden mukaan.
1870-luvun alussa Garfield joutui osalliseksi Crédit Mobilier of America -yritykseen liittyvään lahjusskandaaliin. Crédit Mobilier of America oli rakennusyhtiö, joka teki rakennustöitä valtiontukia saaneelle Union Pacific Railroad -rautatieyhtiölle. Garfield ja useat muut kongressiedustajat olivat osakkaina Crédit Mobilier of Americassa, mikä herätti epäilyjä siitä, että osakkaina olleet kongressiedustajat olisivat käyttäneet asemaansa kongressissa heikentääkseen yritykseen kohdistunutta viranomaisvalvontaa. Garfield ei koskaan saanut tuomiota lahjusskandaaliin liittyen, mutta hän oli lähellä hävitä vuoden 1874 kongressivaalit sen takia.
Vuoden 1876 presidentinvaaleissa Garfield tuki republikaanien ehdokasta Rutherford B. Hayesia. Epäselvän äänestystuloksen jälkeen Garfield nimitettiin kongressin komissioon, jonka oli tarkoitus päättää, olisiko sekavan presidentinvaalin voittaja republikaani Rutherford B. Hayes vai demokraatti Samuel J. Tilden. Garfield äänesti Hayesin puolesta, joka lopulta julistettiinkin vaalien voittajaksi.
Vuonna 1880 Garfield valittiin Yhdysvaltain senaattiin. Hän ei kuitenkaan ottanut virkaa vastaan, koska republikaanipuolue nimitti hänet yllättäen puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Nousu presidentiksi thumb|Garfieldin valinta republikaanien presidenttiehdokkaaksi oli suuri yllätys. Pilakuvassa puoluekokouksen ennakkosuosikki Ulysses S. Grant ja tämän tukijat "antautuvat ehdoitta" puolueen sisäisen kamppailun voittaneelle Garfieldille. Istuva presidentti Rutherford B. Hayes oli luvannut olla hakematta toiselle kaudelle, ja hän piti lupauksensa. Republikaanien kansallisessa puoluekokouksessa kesäkuussa 1880 republikaanit eivät tahtoneet päästä sopuun puolueen presidenttiehdokkaasta. Ensimmäisillä äänestyskierroksilla eniten ääniä keräsi stalwartilaisiin kuulunut entinen presidentti Ulysses S. Grant, jota seurasivat halfbreedilainen senaattori James G. Blaine ja näiden kahden välinen kompromissiehdokas, valtiovarainministeri John Sherman. Garfield oli puoluekokouksessa mukana Ohion edustajana ja kannatti Shermania. Kukaan ehdokkaista ei kuitenkaan saanut valintaan vaadittua enemmistöä, jolloin valintatilaisuus ajautui pattitilanteeseen. 34. äänestyskierroksella Wisconsin edustajat päättivät yllättäen tukea Garfieldia ja antoivat tälle 16 ääntä, vaikka Garfield oli aikaisemmilla kierroksilla saanut vain yhden tai kaksi ääntä kullakin kierroksella eikä hän ollut lähelläkään kärkikolmikkoa. Seuraavalla kierroksella Garfieldin taakse tuli lisää kannattajia ja hän sai jo 50 ääntä. Tämän jälkeen Blainen ja Shermanin tukijat päättivät yhdessä asettua Garfieldin taakse, jotta Grant ei voittaisi esivaaleja. 36. kierroksella Garfield sai 399 ääntä Grantin 306 ääntä vastaan ja voitti näin esivaalit mustana hevosena. Vuoden 1880 puoluekokous on yhä republikaanisen puolueen eniten kierroksia vaatinut puoluekokous (vertailun vuoksi, viimeksi republikaanit tarvitsivat ehdokkaan valintaan enemmän kuin yhden kierroksen vuoden 1948 presidentinvaaleissa).
Myöhemmin Garfieldin varapresidenttiehdokkaaksi valittiin stalwartien tukema entinen tullimies Chester A. Arthur. Arthur valittiin republikaanien varapresidenttiehdokkaaksi Garfieldin tietämättä, ja Garfield hyväksyi valinnan, joskin vastahakoisesti, koska tiesi tarvitsevansa vaaleissa puolueen stalwartien tuen.
Vaaleissa Garfield sai vastaehdokkaakseen demokraattien kenraali Winfield Scott Hancockin, joka oli Yhdysvalloissa suuri sotasankari. Garfield ja Hancock olivat melko yksimielisiä tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä. Yksi harvoista suurista mielipide-eroista löytyi tullipolitiikasta: Garfield oli jo kongressissa ottanut voimakkaasti kantaa Yhdysvaltain tullipolitiikkaan, kun taas Hancock piti koko tullipolitiikkaa pelkkänä ”paikallisena kysymyksenä”. Varsinaisten asiakysymysten lisäksi demokraatit yrittivät kiinnittää äänestäjien huomiota Crédit Mobilier of American skandaaliin, johon Garfield oli liitetty mukaan. Garfield taas levitti vaalien alla itsestään ryysyistä rikkauksiin -tarinaa. Garfield päätti kuitenkin vaalikampanjan aikaan pitää Rutherford B. Hayesin neuvon mukaisesti melko matalaa profiilia.