Imppaus eli imppaaminen on haihtuvien aineiden, kuten nestekaasujen ja teknisten liuottimien, hengittämistä päihtymistarkoituksessa. Yleisiä impattavia aineita ovat muun muassa erilaiset liimat, tinneri ja butaani, jotka ovat helposti saatavilla. Teknisten liuottimien ja kaasujen imppaus lamaannuttaa yleisesti keskushermostoa, ja päihtymystila muistuttaa alkoholihumalaa. Monien impattavien aineiden käytössä on suuri yliannostuksen ja äkkikuoleman riski. Imppaus aiheuttaa psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta. Suomessa imppaus on verrattain harvinainen ilmiö.
Polttamisen tai kuumentamisen jälkeen hengitettäviä päihteitä – kuten tupakkaa, marihuanaa, heroiinia tai kokaiinia – ei lueta impattaviin päihteisiin, sillä haihtumisella ei ole niiden käyttötavoissa osuutta.
Varhainen käyttöhistoria thumb|200px|John Collier, Priestess of Delphi, 1891. Delfoin oraakkelia kuvaava maalaus. Päihdyttäviä kaasuja on käytetty antiikin Kreikan ajoista saakka. Ensimmäisellä vuosisadalla eläneen kreikkalaisen historioitsijan Plutarkhoksen mukaan Delfoin oraakkelin ennustajatar saattoi kammiossaan hengittää makeanhajuisia höyryjä ja päästä osin tämän johdosta transsitilaan, minkä jälkeen hän jakoi ennustuksia. Kaasut saattoivat aiheuttaa arvaamatonta käytöstä, ja Plutarkhoksen mukaan vaikutukset poikkesivat eri papittarilla huomattavasti toisistaan. Plutarkhos kuvasi myös yhden tapaturmaisen kuolemantapauksen, jossa papitar oli muuttunut hysteeriseksi ja surmannut itsensä. Plutarkhos arveli kaasujen olevan peräisin temppelin alla olevan kallion raoista ja oletti lähistön maanjäristysten vapauttaneen ne. Rooman kristitty keisari Theodosius I lakkautti Delfoin oraakkelin, mutta ihmiset jatkoivat päihdyttävien kaasujen käyttöä.
Joidenkin sittemmin tehtyjen geologisten tutkimusten mukaan Plutarkhos oli oikeassa kaasujen vapautumisen suhteen; kammioon oli saattanut vapautua lähdevedestä peräisin olevaa eteeniä. Maanjäristykset saattoivat vapauttaa sen kallionmurtumasta kammioon. Eteeni on metaanista muodostuva makeanhajuinen kaasu, joka hengitettynä stimuloi keskushermostoa ja tuottaa hyvänolontunteen, huumaantuneisuutta ja aistiharhoja. Eteeniä käytettiin 1900-luvulla anestesia-aineena.
Englantilainen kemisti Humphry Davy totesi 1800-luvulla, että jokin aika sitten keksityllä ilokaasulla oli tajuntaa muuntavia vaikutuksia. Davy ei ajatellut, että aineella voisi olla vakavia haittavaikutuksia, ja alkoi pitää ilokaasujuhlia ystäviensä kesken. Aineen käyttö levisi nopeasti, ja siitä tuli muoti-ilmiö. Asiakkaat saattoivat maksaa ilokaasukokeiluista kiertävissä näytöksissä. Kaasua kutsuttiin englannin kielessä nimellä laughing gas (laugh = nauraa, gas = kaasu), koska se sai ihmiset sekaviksi ja kikattaviksi. Englantilainen runoilija Robert Southey kirjoitti kokemuksensa jälkeen olevansa varma, että Taivaan ilma on ilokaasua.
Eetterin hypnoottisen vaikutuksen huomasi jo Paracelsus, ja päihdekäyttömahdollisuudetkin tunnettiin jo 1790-luvulla: eetterin imppaaminen ja juominen oli suosittua Englannin ja Yhdysvaltojen yliopistoilla. Eetterin ja kloroformin käyttö anestesia-aineina keksittiin 1840-luvulla, ja tutkijat myös huomasivat niiden päihdevaikutukset. Etenkin eetterin päihdekäyttö alkoi samanaikaisesti levitä ether frolics -nimellä kutsuttujen julkisten tilaisuuksien myötä. Monet, jotka halusivat pidättäytyä alkoholin käytöstä, käyttivät sen sijaan eetteriä. Eetteristä ei tullut krapulaa ja se vaikutti nopeasti; sitä saattoi käyttää useita kertoja päivässä. Iso-Britannia alkoi 1850-luvulla verottaa alkoholia raskaasti, mikä lisäsi eetterin käyttöä entisestään. Eetterin myyntiä alettiin rajoittaa 1890-luvulla, mutta käyttö jatkui tästä huolimatta 1900-luvun alkupuolelle.
Orgaanisten liuotinten imppaus alkoi 1920-luvulla ja laajeni toisen maailmansodan aikana. Liiman imppaus alkoi todennäköisesti 1920-luvulla, mutta siitä ei dokumentoitu ennen vuotta 1959, jolloin Yhdysvaltain Denverissä raportoitiin liimaepidemia. Tätä seurasi liiman imppauksen vastaisia kampanjoita, ja myöhemmin nuoria saatettiin pidättääkin sen vuoksi. Liimat ja kynsilakanpuhdistusaineet levisivät laajemmalle 1960-luvulla.
Yleisyys, ehkäisy ja laki Imppaajat ovat tyypillisesti nuoria, jotka eivät saa käsiinsä muita päihteitä – tämä on myös osasyy siihen, ettei esimerkiksi seka- ja yhteiskäytön riskejä juuri tunneta. Yhdysvaltalaisten vuosina 2006–2008 tehtyjen kyselyjen mukaan 12-vuotiaista useampi oli kokeillut imppausta kuin katuhuumeita (marihuanaa, kokaiinia tai hallusinogeenejä). Aineiden helpon saatavuuden vuoksi imppaus on usein ensimmäinen päihdyttävä kokemus tai ensimmäisten joukossa. Useimmissa huumetesteissä ei tarkisteta impattavia aineita.
Imppausta esiintyy kaikissa yhteiskuntaluokissa, mutta se on yleisintä ilmeisesti köyhien ihmisten keskuudessa. Myös valtaväestöstä jollakin tavalla eroavien kansojen – kuten Australian aboriginaalien sekä Yhdysvaltojen ja Kanadan intiaanien ja inuittien – nuorten keskuudessa se on yleisempää, koska he tuntevat, että heillä on valtiossaan vähemmän mahdollisuuksia kuin valtaväestöllä. Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa jopa kahdeksanvuotiaiden katulasten kerrotaan käyttävän aineita. Syynä on ilmeisesti elämän epämiellyttävyys ja rasittavuus ja niistä seuraava halu paeta todellisuutta. Monet heistä jatkavat käyttöä aikuisina.
Joissakin maissa hallitukset ja aineiden valmistajat ovat pyrkineet korvaamaan yleisten valmisteiden väärinkäyttöön soveltuvat yhdisteet, etenkin liimojen tolueenin, väärinkäyttöön soveltumattomilla. Esimerkiksi 1960-luvun loppupuolella valmistajat Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa aloittivat tolueenin, johon liittyi mittava väärinkäyttöongelma, poiston valmistamistaan tuotteista. Tämä vähensi imppausta kyseisissä valtioissa, mutta samat tuotemerkit jäivät edelleen katulastenkin saataville suureen osaan maailmaa. 1990-luvulla yhdysvaltalainen H.B. Fuller -yritys poisti tolueenin monessa maassa myydystä Resistol-liimasta. Vaikutus ulottui myös eteläamerikkalaisiin katulapsiin, sillä valmiste oli ollut heidän keskuudessaan suosittu päihde.
Vaikka imppaus on yleistä, monilla nuorilla on toisaalta erityisiä syitä välttää sitä. Jotkut ajattelevat impattavien aineiden olevan vain katuojaluokan, hyvin köyhien ihmisten tai alaluokkaisten ”narkkareiden” päihteitä. Huomioitavaa on myös, että mediassa harvemmin hehkutetaan impattavia päihteitä. Monet mieltävät imppaajien lemuavan, osa huomioi paheksunnan imppausta kohtaan ja osa ei yksinkertaisesti nauti imppauksen tuottamasta päihtymyksestä.
Suomessa Imppaus on Suomessa verrattain harvinainen ilmiö, minkä vuoksi sen kansanterveydellinen merkitys on vähäinen. Imppaus on varhaisnuorten keskuudessa joskus epidemianomaista. Vuonna 1988 tehdyn tutkimuksen mukaan 3 % koululaisista kokeilee imppausta vähintään kerran. Elämä on parasta huumetta -järjestön maaliskuussa 2006 tekemän kyselyn perusteella noin 10 % Suomen yläastelaisista on impannut vähintään kerran. Vuonna 2008 deodorantin imppaamisesta oli tullut ainakin hetkellisesti Jyväskylän seudulla muoti-ilmiö. Lääkäri Kalle Hoppu arvioi, että deodorantilla on tuskin päihdyttävää vaikutusta.
Liuotinaineiden imppaamiseen liittyneitä kuolemantapauksia todettiin oikeuskemiallisesti seitsemän vuosina 1986–1987. Nuorin oli 14-vuotias ja vanhin 29-vuotias. Kuolemantapaukset ovat tavallisesti liittyneet trikloorietyleeniä sisältäviin liimoihin. Vuonna 1985 tehtyjen tutkimusten ja kyselyiden mukaan liuottimien osuus koululaisten päihdekäytöstä oli pysynyt 1970- ja 1980-lukujen aikana suunnilleen samana. Tyttöjen imppauksen havaittiin vuonna 1985 yleistyneen; liuotinaineiden osuus kaikista kouluissa todetuista päihdetapauksista oli tytöillä 13 % ja pojilla 10 %.
Suomen laissa tekniset liuottimet luetellaan myrkyiksi eikä niihin sovelleta huumausainelakia. Päihdehuoltolain mukaan ne ovat päihteitä, kun niitä käytetään päihtymistarkoitukseen. Päihdekäyttöön soveltuvien aineiden myyjiä on velvoitettu varotoimiin käytön ehkäisemiseksi, eikä myrkyllistä tai erittäin myrkyllistä kemikaalia saa luovuttaa alle 18-vuotiaalle.
Aineet Impattavat aineet ovat haihtuvia aineita, kuten nestekaasuja ja teknisiä liuottimia. Useimmat impattavat liuottimet ovat nimenomaan orgaanisia liuottimia, jotka ovat käytännössä sekä helpoimpia hankkia että vaarallisimpia käyttää. Myös joitakin ponnekaasuja voidaan impata. Kaiken kaikkiaan yleisimmät impattavat aineet ovat tolueenia ja asetonia sisältävät liimat; myös tupakansytyttimien butaanin imppaus on hyvin yleistä. Lääkkeenä käytettäviä kaasuja, joita voidaan väärinkäyttää, ovat muun muassa ilokaasu, eetteri, kloroformi ja halotaani. Impattavia alkyylinitriittejä kutsutaan yleisemmin nimellä ”poppers”, ja niillä on myös lääke- ja muuta hyötykäyttöä.
Impattavia aineitaRakenneNimiLähde50pxBentseeniPuhdistusaineet, bensiini50pxTolueeniLennokkiliimat, tinneri, spraymaali100pxKsyleeniOhenteet, liimat, lakat, maalinpoistoaineet75pxAsetoniKynsilakanpuhdistusaineet, liimat, permanentit merkkauskynät65pxPropaaniSpraymaali, sytytinnesteet70pxButaaniSytytinnesteet (etenkin tupakansytyttimien), bensiinituotteet, hiusspray, spraymaali, ilmanraikastajat, deodorantit85pxN-heksaaniSytytinnesteet100pxIlokaasuKermavaahtopurkit100pxEetteri75pxNitriititks. poppersKlooratut hiilivedytKorjausnesteet, tahranpoistoaineet, kemiallisessa pesussa käytettävät aineetFluorihiiletHiusspray, ilmanraikastajat, spraymaali, kivunlievitykseen käytetyt suihkeet
Käyttö ja vaikutukset 200px|thumb|Poppersvalikoima rivissä. Aineita voidaan hengittää suoraan pakkauksesta tai säiliöstä tai vaihtoehtoisesti aineeseen kastetusta rätistä. Aineen tai rätin voi myös laittaa muovipussiin. Liuotinpitoinen ilma imeytyy nenän ja suun kautta höyrynä, ärtyneiden limakalvojen ja keuhkojen kautta verenkiertoon ja sitä kautta muun muassa aivoihin. Monet impattavat liuottimet ovat rasvaliukoisia, minkä vuoksi ne imeytyvät nopeasti keskushermostoon.
Vaikutus alkaa muutamassa minuutissa ja kestää 10–40 minuuttia. Liuottimet lamaavat yleisesti keskushermostoa, ja vaikutuksiltaan ne luokitellaan sedatiiveihin, hypnootteihin tai anesteetteihin. Päihtymystila muistuttaa alkoholihumalaa. Siihen liittyy euforiaa, raukeutta, sekavuuden tunne ja ongelmien unohtaminen hetkeksi. Jotkut muuttuvat puheliaiksi ja riehakkaiksi. Käyttäjällä voi olla todentuntuisia kuvitelmia. Monet tuntevat itsensä voimakkaiksi ja ylivertaisiksi, mistä voi seurata arvaamatonta käytöstä. Vaikutuksiin vaikuttavat paljon muun muassa käyttäjän kokeneisuus, senhetkinen mielentila ja käyttöseura. Päihtymystilaa saatetaan tehostaa alkoholilla ja tupakalla.
Haittavaikutukset thumb|200px|Butaania suihkepullossa. Epämiellyttävät vaikutukset Etenkin kokeilijat voivat kärsiä päihtymystilan aikana pahoinvoinnista. Muita epätoivottuja vaikutuksia ovat sekavuus, itsekontrollin menetys, epämiellyttävät aistiharhat, aivastelu sekä yskiminen, hitaat refleksit ja valonarkuus.
Päihtymyksen jälkeen seuraa raukea tylsyyden vaihe ja muistikatkoja. Lopuksi tulee usean tunnin mittainen krapulavaihe, johon liittyy päänsärkyä, pahoinvointia ja voimattomuutta. Pahimmillaan krapulavaihe voi kestää useita päiviä. Kaikki impattavat aineet eivät aiheuta krapulaa; esimerkiksi eetteri.
Akuutit riskit