Kreivitär du Barry (oikealta nimeltään Marie-Jeanne Bécu, vuodesta 1762 Jeanne Gomard de Vaubernier, vuodesta 1768 Jeanne Bécu de Cantigny); 19. elokuuta 1743 Vancouleurs, Meuse, Ranskan kuningaskunta – 8. joulukuuta 1793 Place de la Révolution, Pariisi, Ranskan ensimmäinen tasavalta) oli ranskalainen aatelinen ja Ranskan kuninkaan Ludvig XV:n viimeinen julkinen rakastajatar.
Du Barry ei ollut kiinnostunut politiikasta, mutta hänen vaikutusvaltaansa käytettiin muun muassa ulkoministeri Étienne François de Choiseulin kukistamiseen. Du Barry oli yksi Ranskan suuren vallankumouksen terrorin ajan uhreista. Hänet tuomittiin mestattavaksi valtiollisesta vehkeilystä. Hänen epäsuosionsa vaikutti kruunun arvovallan laskuun 1770-luvun alussa.
Elämäkerta Lapsuus ja nuoruus Jeanne Bécu syntyi Meusen departementin alueella Lothringenin herttuakunnassa sijaitsevassa Vaucouleursin kylässä ja oli ompelijatar Anne Bécun esikoinen. Lapsen isänä pidettiin yleisesti [myöhemmin väärennetyn syntymätodistuksen perusteella] fransiskaaniveli eli frère Ange, Jean-Baptiste Gomard de Vaubernieria, johon Jeannen äiti oli tutustunut tehdessään ompelutöitä läheisessä luostarissa. Jeannen ollessa kolmivuotias Anne Bécu tuli uudelleen raskaaksi ja muutti Vancouleursista Pariisiin, jossa synnytti pojan vuonna 1747.Haslip 2005. s. 2.
Pariisissa Anne asettui asumaan sisarensa Hélènen luo, ja pojan isänä pidetty Pariisin kaupungin talouspäällikkö Billiard-Dumonceaux huolehti Annen ja hänen lastensa elatuksesta. Pojan kuollessa vain muutaman kuukauden ikäisenä Anne ja kolmivuotias Jeanne siirtyivät asumaan talouspäällikön asuntoon. Billiard-Dumonceauxin italialaissyntyinen rakastajatar Francesca, joka asui samassa taloudessa, otti Bécun perheen hoiviinsa. Annen isän puolelta perityt kulinaariset taidot pääsivät oikeuksiinsa ja keittiöstä tuli hänen valtakuntansa. Francesca, joka tunnettiin Pariisissa La Frédériquena, hemmotteli nuorta Jeannea hienoilla vaatteilla ja opetti tälle erilaisia seuratansseja ja hovielämään sisältyviä käytöstapoja.
Seuraavien kahden vuoden aikana Jeannesta tuli La Frédériquen lemmikki, mutta samalla hän vieraantui äidistään. Kun Anne Bécu avioitui Nicolas Rançonin kanssa vuonna 1749, La Frédérique järjesti viisivuotiaalle tytölle opiskelupaikan augustinolaisjärjestön Saint-Auren nunnaluostarissa Pariisin laitamilla. Tämä muutti pienen Jeannen elämän dramaattisesti, ja hän muisti luostariintulopäivänsä elämänsä onnettomimpana päivänä. Hän joutui luopumaan hienoista vaatteistaan ja pukeutumaan karkeatekoiseen sarssikankaiseen luostariasuun ja mustaan päähuntuun, joka peitti hänen kullanväriset enkelinkiharansa. Jeanne vietti luostarissa yhdeksän vuotta, ja sai hyvän koulutuksen uskonnossa, laskennossa, historiassa, musiikissa, piirtämisessä ja kauno- sekä oikeinkirjoituksessa. Hänen äitinsä satunnaiset vierailut jäivät tytön ainoaksi kontaktiksi ulkomaailmaan.Haslip 2005. s. 4.
Kampaamosta muotisalonkiin Jätettyään 15-vuotiaana luostarin Jeanne teki vierailun hyväntekijänsä La Frédériquen luo, mutta tapaaminen osoittautui suureksi pettymykseksi. La Frédérique oli muuttunut keski-ikää lähestyväksi katkeraksi naiseksi, joka ei nähnyt Jeannea enää pikkutyttönä vaan nuorena naisena, joka vei häneltä miesten huomion. Myös Anne Bécu oli häädetty pois Pariisin talouspäällikön taloudesta, ja Jeanne siirtyi asumaan äitinsä kanssa tämän aviomiehen Nicolas Rançonin asuntoon. Asuminen äidin luona jäi lyhytaikaiseksi, ja Jeanne matkusti Pariisiin, jossa hän kauppasi kadulla mukaansa ottamiaan vanhoja koruja.
Hän pääsi vuonna 1758 nuoren Monsieur Lametzin kampaamoon harjoittelijaksi tätinsä suosituksilla, omistajan kanssa hänellä sanotaan olleen suhde. Jo ennen 16-vuotispäiväänsä hän muutti tämän pieneen asuntoon, joka tuntui salongilta luostarin askeettiseen huoneeseen verrattuna.Haslip 1992, 2005. S. 5-6 Onnellinen yhteiselämä päättyi puoli vuotta myöhemmin kampaajan äidin kuultua poikansa alempiarvoisesta morsiamesta, joka tuhlasi kaikki tämän säästöt. Joidenkin lähteiden mukaan Jeannelle syntyi tästä suhteesta tytär, joka ristittiin Marie-Joséphineksi. Tyttö annettiin Jeannen enon Nicholas Bécun hoiviin, joka nimettiin virallisesti lapsen isäksi.
Erottuaan poikaystävästään vuonna 1762 Jeanne, joka otti tässä vaiheessa käyttöön oletetun isänsä sukunimen de Vaubernier, toimi varakkaan lesken, kirjallista salonkia pitäneen Madame de Delay de la Garden lukijana ja seuraneitinä. Tytön kauneus sai pauloihinsa rouvan kaksi naimisissa olevaa poikaa, jotka piirittivät Jeannea niin että tämä joutui jättämään työnsä.Haslip 1992. S. 7 Vuonna 1763 Jeanne otettiin harjoittelijaksi hienoon pariisilaiseen Madame ja Monsieur Labillen omistamaan La Toilette -muotiliikkeeseen [viittaa kosmetiikkaan, ei tuohon aikaan wc:hen], jonka asiakkaat edustivat vaikutusvaltaisia seurapiirejä ja demi-mondea.Haslip 2005. s. 7. Työskennellessään modistin apulaisena Jeanne huomasi lopullisesti, miten voimakkaasti hänen ulkonäkönsä vaikutti miespuolisiin asiakkaisiin. Viikonloppuisin hän pääsi vapaasti kiertämään Pariisissa ja nauttimaan suurkaupungin värikkäästä elämästä. Madame Labillen tyttärestä, taidemaalari Adélaïde Labille-Guiardista (1749–1803), tuli hänen hyvä ystävänsä.
Seurapiireihin Vuonna 1763 Jeanne vieraili pelikasinossa, jonka omistaja kreivi Jean-Baptiste du Barryn (1723–1794) tehtävänä oli hankkia rakastajattaria varakkaille miehille. Toulousesta kotoisin oleva, köyhtyneen aatelisperheen vanhin ja naimisissa oleva du Barry lumoutui Jeannen kauneudesta ja tämä otti hänet rakastajattarekseen.Haslip 1992, s. 12 Myöhemmin du Barry teki Jeannesta kurtisaanin, joka palveli vuodesta 1766 lähtien vain Pariisin yhteiskunnan korkea-arvoisimmissa piireissä viihdyttäen ministereitä ja hovin virkamiehiä.Herman, Eleanor: An Indecent Pitch of Luxury as to Insult the Poverty of the People. Sex with Kings: 500 Years of Adultery, Power, Rivalry, and Revenge. New York: Morrow 2004. s. 175. Hänen "taiteilijanimekseen" tuli Mademoiselle Lange.
Tiedot siitä miten Jeanne päätyi Versailles'hin vaihtelevat, kuitenkin leskeytyvälle, masentuneelle ja kyllästyneelle 60-vuotiaalle kuninkaalle oltiin etsimässä uutta rakastajatarta.Haslip 1992, s. 19 vasen|pienoiskuva|221x221px|Madame du Barry Florana, François-Hubert Drouais 1770-1774 Kun Richelieun herttua Louis-François-Armand de Vignerot du Plessis (1696–1788) oli kuullut Jeanne Bécusta, hän kutsui tämän Versailles'hin. Toisten tietojen mukaan Richelieun herttua oli ollut "Mademoiselle Langen" asiakkaana. Toisten lähteitten mukaan kuninkaan vaikutusvaltaisin ministeri Ètienne-Francois de Choiseul piti Jeannea melko tavanomaisena, mutta vei hänet Versaillesiin vuonna 1768, missä kuningas Ludvig XV huomasi hänet. Taasen toisten tietojen mukaan vuonna 1768 Jean-Baptiste du Barry vei Jeannen Versaillesiin ja esitteli tämän kuningas Ludvig XV:lle. Erään tarinan mukaan kuninkaan ensimmäinen kamaripalvelija Dominique Guillaume Lebel (1696–1768), jonka tehtävänä oli hankkia jatkuvasti uusia nuoria naisia "pikku rakastajattariksi" kuninkaan metsästyspaviljonki Parc-aux-Cerfs'iin,Haslip 1992, s.19 auttoi häntä esittelemään Jeannen hovissa. Elämäkerturi Joan Haslipin mukaan Lebel kutsui Jeannen suoraan Versailles'hin ilman mitään välikäsiä tai Jean-Baptiste du Barryn osallisuutta. Kuningas näki Jeannen keväällä 1768 matkallaan messuun, kiinnostui ja halusi tietää kuka tämä ihastuttava nuori nainen oli.Haslip 1992, s. 24
Aluksi 25-vuotias Jeanne majoitettiin Versailles'n kaupungissa olevaan hotelliin ja hänen sukulaisensa vuokrattuun taloon, josta häntä haettiin palatsiin. Joulukuussa 1768 asunto järjestyi palatsin pohjakerroksessa Lebelille aiemmin kuuluneesta pienestä, kuuden huoneen huoneistosta linnan kappelin vierestä, heti kuninkaan huoneitten yläpuolella olevaan kerroksesta, jossa hän joutui pysyttelemään eikä voinut näyttäytyä julkisesti. Kuningas oli raivoissaan Lebelille, kun tämä tunnusti että Jeanne Gomard de Vaubernier ei ollut naimisissa eikä hyväsukuinen.Haslip 1992, s. 25, 31vasen|pienoiskuva|upright|Madame du Barry, François-Hubert Drouais 1770.Heti kun kuningatar Maria Leszczyńska oli kuollut 24. kesäkuuta 1768 ja Ludvig XV oli surrut häntä muutaman viikon, tämä päätti ryhtyä toimeen rakastajattarensa aseman järjestämiseksi. Jeanne ei voinut asua hovissa ilman titteliä ja aviomiestä. Asia korjattiin pikaisesti, 23. heinäkuuta laadittiin avioliittosopimus ja hänet naitettiin 1. syyskuuta 1768 kreivi Jean-Baptisten nuoremmalle veljelle Guillaume du Barrylle (1732–1811), joka saapui paikalle Toulousesta tätä tehtävää varten ja palasi kotipaikkakunnalleen jo samana päivänä. Hänen on kerrottu saaneen 5 000 livren vuosieläkkeen ja Gascognen rannikolla sijaitsevan L'Isle-Jourdain'n saaren kreivikunnan omistusoikeuden. Hänellä oli suhteesta Madeleine Lemoine'n kanssa syntynyt tunnustamaton poika Alexandre Edmé «Lolo» Dubarry (1769–1837).
Hääseremonioiden yhteydessä Jeanne sai uuden syntymätodistuksen, kolme vuotta varhaisemman syntymäajan ja uuden aristokratiaan viittaavan menneisyyden nimellä Jeanne Bécu de Cantigny, joiden avulla hänestä tuli du Barryn kreivitär.Haslip 2005. s. 27. Hänet esitteli hovissa virallisesti suurista peliveloista kärsinyt Angélique-Gabrielle de Sufferte-Joumard des Achards, kreivitär de Béarn (1716–1782), jonka Richeliun herttua lahjoi tekemään esittelyn 22. huhtikuuta 1769. Jeanne oli pukeutunut herttua Richelieun, kuninkaan valtuuttamana hankkimaan, loisteliaaseen hopeakankaiseen kultabroderattuun hovipukuun, ja hänellä oli yllään 100 000 livren edestä kuninkaan edellisenä iltana lahjoittamia timantteja, jopa kenkiensä koroissa.Weber, Caroline: Queen of Fashion. Internet Archive. Henry Holt and Co. 2006. S. 39, 52, 60. Hänen virallisen aviomiehensä naimaton ja sivistynyt sisar Claire Françoise du Barry kutsuttiin hoviin opettamaan kälylleen hovitapoja ja etikettiä.Haslip 1992, s. 29
Kuninkaan rakastajatar Seuraavat vuodet Madame du Barry oli kuninkaan maîtresse-déclarée, mikä tarkoitti, että kuningas oli julkisesti tunnustanut hänet rakastajattarekseen. Alhaisen syntyperänsä vuoksi hän ei saanut maîtresse-en-titre eli virallisen rakastajattaren nimitystä.Kelley, Jan: "A Mistress's Tale". The Wall Street Journal 7.12.2012. ISSN 0099-9660
vasen|pienoiskuva|upright|Madame du Barry ja tarjotinta kantava paasipoika Zamor (vas.), Jean-Baptiste André Gautier-Dagotyn mukaan. Uudessa asemassaan kreivitär sai paljon etuja. Hänelle maksettiin 250 000 - 300 000 livren kuukausirahaa, hänellä oli palveluksessaan 16 kamaripalvelijaa ja 16 kamarineitoa, joita piti majoittaa palatsin ulkopuolelle. Yksi Madame de Siglyltä tilattu puku maksoi 1 000 livreä.Haslip 2005. s. 52. Hän sai Versailles'n palatsin kolmannesta kerroksesta lähes 350 m² suuruisen, 14 huonetta käsittävän huoneiston, jonka makuuhuoneeseen kuningas pääsi suoraan omista yksityishuoneistaan salaista portaikkoa pitkin.Reopening of Madame Du Barry's Apartments Palace of Versailles. 30.11.2023. Viitattu 23.6.2024 Hänellä oli oma huoneisto myös huvilinna Petit Trianonissa. Lisäksi kuningas lahjoitti hänelle Yvelinesistä Pariisin länsipuolelta, Versailles'n ja German-en-Layen väliltä, Louveciennesin linnan, jonne vuonna 1771 valmistui musiikkipaviljonki, sekä toinen toistaan kalliimpia jalokivikoruja.