Pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira

Pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira eli pitkäkarvainen collie () on Skotlannista peräisin oleva koirarotu, missä sitä edelleen käytetään paimentamaan lampaita. Vuosina 2021–2025 Suomessa rekisteröitiin 300–700 pitkäkarvaista collieta vuosittain ja vuonna 2025 se oli 27. suosituin rotu.

Pitkäkarvaisesta colliesta on tullut suosittu seurakoira; maailman kuuluisin collie on Lassie, elokuvissa ja tv-sarjoissa näytellyt sankaricollie, jonka nimeä käytetään lähes synonyymina rodulle.

Ulkonäkö Collien säkäkorkeus on rotumääritelmän mukaan nartuilla 51–56 cm ja uroksilla 56–61 cm. Urokset ovat siis selvästi suurempia. Pitkäkarvaisella colliella on huomiota herättävä, pitkä ja erittäin tiheä karvapeite. Peitinkarva on suoraa ja karkean tuntuista, pohjavilla pehmeää ja tuuheaa sekä hyvin tiivistä. Eturaajat ovat hyvin hapsuiset ja häntäkarvat erittäin runsaat. Collien pää kapenee tasaisesti ja pehmeästi kirsua kohti. Collien askeleiden tulisi olla kohtuullisen pitkät, kevyet ja vaivattomilta näyttävät.

Collien rotumääritelmä hyväksyy kolme eri värimuunnosta: soopeli, ”tricolor” eli merkkivärinen ja ”blue merle” eli mustapohjainen merle. Blue merle -väritys tunnettiin alun perin nimellä tortoise shell . Kaikkiin värityksiin liittyy valkoiset merkit, joiden määrä voi vaihdella. Seuraavat merkit ovat toivottuja: täysi tai osittainen valkea kaulus, valkea rinta, raajat ja käpälät, valkea hännänpää. Kuonossa, kallossa tai molemmissa voi olla valkea piirto.

Soopeli on mikä tahansa ruskean sävy vaaleasta kullanväristä tumman mahonginruskeaan. Peitinkarvoissa on vaihtelevasti mustat karvanpäät. Rodun harrastajien piirissä soopeliväritys jaetaan kahteen tyyppiin: niin sanottuun ”dominanttisoopeliin” (oletettu genotyyppi AyAy) ja ”tricolor-tekijäiseen soopeliin” (oletettu genotyyppi AyAt eli merkkivärityksen kantaja). Edellinen on väritykseltään ruskeavoittoinen, jälkimmäinen mahonginsävyinen ja tumma runsain mustin karvoin. Nimitys ”dominanttisoopeli” viittaa siihen, että tällainen koira saa kolmiväriseen yhdistettynä vain soopelinvärisiä pentuja. Genetiikan kannalta nimitys on virheellinen, koska dominoivuus on alleelin, ei genotyypin ominaisuus.

Tricolorilla eli kolmivärisellä pääväri on musta, jossa on syvän punaruskeat merkit raajoissa ja päässä. Blue merlellä pääväri jakautunut epätasaisina laikkuina sinervän harmaaseen ja mustaan väriin. Näyttelykoirilla vaikutelma mustista laikuista siniharmaalla pohjalla on toivotumpi. Syvät punaruskeat merkit ovat blue merle -värityksessä toivottuja, mutta niiden puuttuminen ei ole virhe.

Homotsygoottiin merleen kiinteästi liittyvien vakavien terveysongelmien vuoksi Suomen Kennelliitto ei enää rekisteröi pentuja yhdistelmistä merle × merle. Blue merle x soopeli, soopelimerle x soopeli ja tricolour x soopelimerle yhdistelmät sallitaan, jos merle-geenitesti osoittaa, että soopelin värinen koira ei ole genotyypiltään merle.

FCI:n ja The Kennel Clubin mukaan sekä kokonaan valkoinen väritys että valkovoittoisuus ovat virheitä. Yhdysvalloissa American Kennel Club hyväksyy myös "valkoisen" eli käytännössä valkovoittoisen värityksen, jossa on useimmiten soopelit, blue merlet tai musta-ruskeat merkit.Official Standard of the Collie. American Kennel Club]. Haettu 11.6.2021.

Luonne ja käyttäytyminen Rotumääritelmän mukaan pitkäkarvaisen collien tulisi olla ystävällinen eikä aggressiivinen. Rodulla kuitenkin esiintyy arkuutta jonkun verran. Collie on toiminnanhaluinen ja valpas koira, joka kiintyy helposti erityisesti yhteen ihmiseen, mutta on vieraiden suhteen pidättäytyvä. Collien tulee olla omanarvontuntoinen ja työskentelykykyinen. Se on tarmokas, iloinen ja kestävä koira, joka soveltuu moneen harrastukseen ja aktiviteettiin. Rodun paimennusominaisuudet ovat seurakoirakäytön tultua pääasialliseksi käyttötarkoitukseksi heikentyneet.

Tutkimuksien mukaan yksinoloon liittyvät ongelmat ovat pitkäkarvaisella colliella keskimääräistä harvinaisempia verratuna keskimääräiseen koirarotuun. Sen sijaan rodulla esiintyy keskimääräistä enemmän pelkoja erilaisia alustoja ja korkeita paikkoja kohtaan. Alusta- ja paikka-arkuutta esiintyy noin 30 %lla pitkäkarvaisista collieista. Tutkimuksen mukaan pelkoja kovia ääniä kohtaan esiintyy myös noin 30 %:lla rodun edustajista. Pakko-oireista käyttäytymistä, kuten valojen jahtaamista tai hännän jahtaamista, pitkäkarvaisella colliella esiintyy puolestaan vähemmän verrattuna keskimääräiseen koirarotuun. Agressiivinen käytös niin vieraita ihmisiä kuin vieraita koiria kohtaan on rodulla harvinaisempaa kuin koirilla keskimäärin.

Alkuperä pienoiskuva|Cruftsin vuoden 1906 BIS-voittaja Wishaw Leader. Pitkäkarvaisen collien alkuperää ei juuri tunneta ja siitä on monia erilaisia selityksiä. Erään hypoteesin mukaan 1700-luvun lopulla Islannista tuotiin koiria Englantiin. Jotkut väittävät collien olevan suoraan näiden koirien jälkeläinen. Todennäköisesti collie on kuitenkin syntynyt vanhoista brittiläisistä koirista. Saattaa kuitenkin olla, että näihin vanhoihin brittiläisiin paimenkoiriin on jossain vaiheessa sekoittunut muualta tullutta verta – esimerkiksi erään teorian mukaan roomalaisten valloittajien noin 0–100-luvulla mukanaan Skotlantiin tuomia koiria.

1500-luvun lopulla tuli Britanniassa voimaan laki, jonka mukaan kaikki koirat, joista ei maksettu veroa, piti tehdä raajarikoiksi. Ainoastaan lammas- ja sikopaimenet sekä metsämiehet saivat pitää koiraa verotta, mikäli siltä typistettiin häntä. Satojen vuosien valinnan tuloksena perinnöllinen töpöhäntäisyys yleistyi. Näillä luonnostaan töpöillä koirilla oli aina valkoinen hännänpää. Paimenilla oli apunaan lampaita paimentamassa niin sanottu grazier’s dog. Nämä paimenkoirat ovat varmasti vaikuttaneet collien kehitykseen ennen sen standardisoimista roduksi.

Collie-rodun kehitykseen ovat eniten vaikuttaneet skotlantilaiset paimenkoirat, joista juontuu collien ulkonäkö ja luonne. Ulkonäöltään alkuperäinen collie muistutti paljon nykyistä bordercollieta. Se oli matalahko, sen kallo oli leveämpi ja pää lyhyempi, karvapeite vähemmän liioiteltu. Työskenteleviltä lammaskoirilta edellytettiin työskentelykykyä ja -halua, oppimiskykyä ja tottelevaisuutta, ja koiran toimintakyvyn säilymistä vaikeassakin ilmastossa. Koiran oli oltava myös erittäin kestävä ja tarvittaessa ketterä. pienoiskuva|Pitkäkarvainen collie venäläisessä postimerkissä.Näihin piha- ja paimenkoiriin ei juurikaan kiinnitetty huomiota. Käännekohta rodulle tuli kuitenkin 1800-luvulla, kun kuningatar Viktoria kiinnostui rodusta. Kuninkaallisten ja aristokraattien kiinnostus on varmasti vaikuttanut rodun suosioon. Prinsessa Viktorian tullessa kuningattareksi vuonna 1837 hänellä oli useita pitkä- ja lyhytkarvaisia collieita sekä paimenina että seurakoirina. Tunnetuimpia kuningattaren koirista oli Gipsy, joka oli pikimusta lukuun ottamatta valkoisia varpaiden kärkiä. Lyhytkarvaisista tunnetuin oli uros Sharp, joka oli kuningattaren kumppani 15 vuoden ajan ja jonka haudalla Windsorin puistossa on muistopatsas. Suurimmalla osalla sen ajan collie-tyyppisistä koirista oli lyhyt tai lyhyehkö karvapeite. Pitkäkarvaiset koirat kerittiin samaan aikaan lampaiden kanssa. Koiranäyttelytoiminta alkoi Britanniassa 1800-luvun puolivälin jälkeen, jolloin monesta koirarodusta alkoi kehittyä nopeasti entisen käyttötyypin rinnalle näyttelyihin ulkonäön perusteella jalostettu kanta.

Väitetään, että collien värin parantamiseksi jalostuksessa käytettiin irlannin- ja gordoninsetteriä. Pään pitkän muodon kehittämiseksi rotuun uskotaan risteytetyn borzoita.Halkio, Birgit. "Collierotujen risteyttämisestä hyviä kokemuksia", Koiramme 5/2025, s. 73.

Englannin kennelklubin rotukirja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1874 ja siinä on rekisteröitynä 78 lammaskoiraa ja scotch-colleyta, joista kuusi oli töpöhäntäisiä. Vuonna 1895 collie oli Englannin rekisteröintilistan kärjessä. Ensimmäisen rotumääritelmän collielle tekivät Mr. Shirley ja W. W. Thomson vuonna 1881. Rodun nimeksi muutettiin pitkä- ja lyhytkarvainen collie 1885. Rotumääritelmät olivat samanlaiset molemmille, turkinlaatua lukuun ottamatta. Ensimmäinen maailmansota vaikeutti kovasti jalostustyötä. Koirille ei kyetty hankkimaan ruokaa, ja niitä oli lopetettava. Sodan jälkeen kasvattajille koitti uusi aika ja monet maailmankuulut kasvattajat aloittivat toimintansa. Toinen maailmansota aiheutti monen colliekennelin tuhon, ja useimmat joutuivat rajoittamaan koiriansa yhteen tai kahteen. Vuonna 1946 huomattiin, että collieita oli jäljellä vain muutamia yksilöitä. Silloin alkoi muutaman kasvattajan ahkera jalostustyö.

Molempien colliemuunnosten perimään on vaikuttanut erityisesti vuonna 1873 syntynyt tricolour Trefoil, joka löytyy lähes kaikkien nykyisten koirien takaa (varsinkin poikansa Charlemagnen kautta). Pitkäkarvaisen muunnoksen jalostuksessa on käytetty hyvin paljon myös vuonna 1962 syntynyttä urosta Dazzler of Dunsinanea.

Suomeen ensimmäiset pitkäkarvaiset colliet tulivat Englannista vuonna 1889. 1920-luvulla collie ei saavuttanut suurta suosiota, rekisteröintejä oli vain parikymmentä vuodessa. Heti toisen maailmansodan jälkeen colliet pääsivät vauhtiin. Suomeen tuotiin paljon koiria Ruotsista ja Englannista.

Etymologia Termi rough tarkoittaa sananmukaisesti "karkeaa" tai "karheaa", ja karvapeitteen onkin alun perin ollut tarkoitus olla lähinnä karheaa ja tuuheaa, ei liioitellun pitkää.

Valkoinen collie Alun perin collie-pentueisiin syntyneet valkoiset pennut todennäköisesti tapettiin, koska paimenet halusivat koiria jotka erottuisivat helposti heidän lampaistaan. Myöhemmin kun pitkäkarvaisesta skotlanninpaimenkoirasta tuli suosittu seura- ja näyttelykoira, valkoiset yksilöt alkoivat saavuttaa suosiota Yhdysvalloissa – vaikka sekä FCI-maissa että alkuperämaassa Britanniassa väritys ei olekaan rotumääritelmän mukaan sallittu. Värimuunnoksen taustalla uskotaan olleen jonkin verran samojedinkoiran perimää.Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 509–510. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.

Vaikka valkoinen collie onkin fenotyypiltään lammaskoira, on erittäin todennäköistä että se ei ole koskaan paimentanut – sen käyttötarkoitus on lähinnä olla ylellinen lemmikki ja näyttelykoira. Se oli viktoriaanisen aikakauden Englannissa hetken aikaa suosittu. Kaksi warwickshirelaista collie-kasvattajaa, J. ja W.H. Charles, esitteli kasvattamansa valkoisen collien kuningatar Viktorialle ja toisen yksilön Walesin prinssille. Lisäksi 1800-luvun lopulla useampi prinsessa poseerasi valokuvissa eksoottisten valkoisten koiriensa kanssa. Kuninkaallisen suosion myötä värimuunnokselle alkoi olla enemmänkin kysyntää.

Perinteisen pitkäkarvaisen skotlanninpaimenkoiran kasvattajat eivät pitäneet uudesta värityksestä, joskin myönsivät että sillä olivat hyvät mahdollisuudet menestyä. Amerikkalaisten hankittua valkoisia collieita ne alkoivat menettää suosiotaan Englannissa ja lopulta katosivat saarivaltiosta kokonaan. Yhdysvalloissa ne alkoivat kuitenkin kukoistaa, ja pian niille perustettiin oma rotujärjestö. Jopa Washingtonin Valkoisessa talossa on maalaus, jossa esiintyy valkoinen collie.

Nykyinen valkoinen värimuunnos muistuttaa hyvin paljon tavallista pitkäkarvaista collieta. Sillä on muun muassa pidempi ja suippokärkisempi kuono kuin alkuperäisellä kuningatar Viktorialle esitellyllä variaatiolla. Nimestään huolimatta se on harvoin puhtaanvalkoinen, vaan yleensä sillä esiintyy tummempia merkkejä päässä ja toisinaan myös hännässä.

Käyttötarkoitus