Kari Kyösti Väänänen (s. 17. syyskuuta 1953 Inari) on suomalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.
Savolaisen rajavänrikin ja viipurilaisen evakon poika Kari Väänänen aloitti näyttelijän uransa Vaasan kaupunginteatterissa 1977. Hän siirtyi 1970-luvun lopulla Helsinkiin, missä hän oli alkuun kiinnitettynä Kaupunginteatteriin. 1980-luvulla Väänänen näytteli Ryhmäteatterissa, joka eli tuolloin kukoistuskauttaan. 2000-vuosikymmenellä hän näytteli Tampereen Työväen Teatterissa ja seuraavalla vuosikymmenellä hänellä oli johtajanpesti Rovaniemen kaupunginteatterissa.
Väänänen on näytellyt muun muassa puhenäytelmissä Pete Q (1978), Jumalan rakastaja (1984) ja Taru sormusten herrasta (1988) sekä musikaaleissa Oliver! (2001) ja Mielensäpahoittaja mussikaali (2022). Tuntemattomassa sotilaassa Väänänen on näytellyt Lahtisen teatterin lavalla ja Lammion valkokankaalla.
Elokuvauransa Väänänen aloitti 1980-luvun alussa. Hän sai Jussi-palkinnon pääosasta vuoden 1983 elokuvassa Jon ja parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon roolista elokuvassa Juoksuhaudantie (2004). Muita huomattavia elokuvarooleja Väänänen on tehnyt muun muassa elokuvissa Rosso (1985), Helsinki Napoli All Night Long (1987), Paperitähti (1989), Amazon (1990) Joulutarina (2007) ja Saunavieras (2012). Väänänen on ohjannut kolme elokuvaa: Vaiennut kylä (1997), Klassikko (2001) ja Havukka-ahon ajattelija (2009).
Väänänen toimi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina vuosina 1992–1998. Väänänen ohjasi ja käsikirjoitti Taivaan tulet -televisiosarjaa, jota tehtiin neljä tuotantokautta vuosina 2005–2013.
Väänäsestä ilmestyi lokakuussa 2022 Docendon kustantama, Tuomas Marjamäen toimittama 306-sivuinen elämäkertakirja Vänä elävänä.
Lapsuus ja nuoruus Kari Väänänen syntyi keisarileikkauksella Ivalon sairaalassa. Hänen ensimmäinen asuinpaikkansa oli vaatimaton mökki Ivalossa, ja alle kaksitoista kuukautta siellä elettyään hän sairastui vakavasti. Kari vietiin Rovaniemelle saamaan parempaa hoitoa, ja hänen vointinsa koheni pikkuhiljaa. Hänen isänsä, rajavänrikki Kyösti Väänänen, hankki paremmin palkatun työn Oulusta, jotta sairaalakulut saatiin katettua. Perhe muutti mukana ja asettui Karin äidin, viipurilaissyntyisen Annelin (o.s. Liukkonen) äidin perheen taloon. Liukkosten seitsenlapsinen perhe oli siirtynyt Viipurista Ouluun evakkona.Väänänen, 1. luku: Olin kuolla ennen kuin ehdin elääkään
Karin vanhemmat erosivat tämän ollessa viisivuotias. Kari määrättiin isälleen ja pikkuveli Eero äidilleen. Kauppamatkustajan työnsä takia Kyösti Väänänen lähetti Karin äitinsä Elina Väänäsen hoiviin Kemijärvelle. Elina-mummi oli erinomainen kasvattaja ja Kemijärvi metsineen, järvineen ja tuohon aikaan runsaine lapsilaumoineen oli inspiroiva ympäristö. Mielikuvitukselliset leikit veivät Karia jo tuolloin taiteellisten ammattien suuntaan. Hän vietti viisi vuotta Kemijärvellä.
Kyösti Väänänen oli avioitunut uudestaan ja haki Karin luokseen Ouluun. Muistelmateoksessaan Kari Väänänen kutsuu äitipuoltaan hirviöksi, joka muun muassa kutsui häntä huoranpenikaksi. Hän oppi pitämään puoliaan ja pakeni tuon tuosta äitinsä, pikkuveljensä ja siskopuolensa Riitan luo kaupungin toiselle puolelle. Kyösti Väänäsen oli pakko viheltää peli poikki ja lähettää Kari takaisin Kemijärvelle, missä elämä alkoi jälleen lutviutua isän vanhempien hoivissa.
Kari luki paljon proosaa, runoista hän ei niinkään piitannut. Erityisen merkitsevä teos oli Havukka-ahon ajattelija. Villit leikit jatkuivat ja Väänänen luonnehti niitä pohjaksi hänen taiteilijan uralleen.
Opinnot Kuopion lyseo Viisitoistavuotiaana Kari muutti Kuopioon opiskelemaan sikäläisessä lyseossa. Hän asui opettajana työskennelleen ja niin ikään Kuopioon siirtyneen isänäitinsä luona tämän keittiössä. Kari menestyi kohtalaisesti taideaineissa ja kirjoitti ylioppilaaksi keskinkertaisin arvosanoin. Hän oli koulukiusattu – savolaisten luokkatoveriensa taholta. Karin teiniangsti kesti noin 20-vuotiaaksi, mutta hän oppi terapoimaan itseään etsimällä ongelmiensa juurisyyt.Väänänen, s. 37–39
Teatterista Väänänen kiinnostui ensi kerran lyseovuosinaan, kun hän oli seuraamassa Kuopion Yhteisteatterin kabareen Savonmuan Hilma harjoituksia. Hän päätti haluta näyttelijäksi ja jätti lupaavasti alkaneen uintiuransa. Hän lyöttäytyi yhteen Allan Tuppuraisen kanssa ja he alkoivat esiintyä yhdessä. Väänänen pyrki Suomen Teatterikouluun ja pääsi sisään ensimmäisellä yrittämällä. Hänen äitinsä, joka oli nuorena haaveillut näyttelijän ammatista ja toiminut avustajana Viipurin teatterissa, oli innoissaan poikansa ammatinvalinnasta. Isä oli vähemmän mielissään.Väänänen, s. 42–46
Suomen Teatterikoulu Väänänen aloitti Suomen Teatterikoulun syksyllä 1973. Koulu sijaitsi tuohon aikaan Suomen Kansallisteatterin ullakolla ahtaissa tiloissa. Väänäsen kurssikavereita olivat muun muassa Eija Ahvo, Jukka-Pekka Palo, Matti Pellonpää ja Kari Sorvali. Pellonpäästä ja Väänäsestä tuli erittäin läheisiä ystäviä. Maalaispoikana Väänänen koki televisiosta ja elokuvista tutut opettajat suurina taiteilijoina ja tunsi jossain määrin alemmuutta, kun osa opiskelukavereista oli tunnettujen näyttelijäsukujen vesoja. Lisäksi koulu alkoi hänen osaltaan huonosti, ensimmäisenä syksynä hän alisuoriutui. Neljä vuotta kestänyt koulu oli kuitenkin kaikkinensa antoisa.Väänänen, s. 52–57
Väänänen analysoi näyttelijäntyön olemusta kaiken aikaa ja näyttelemisen mysteeri avautui hänelle vähitellen. Eräs hänen varhaisia töitään oli Lokki, jossa hän sai näytellä Eeva-Kaarina Volasta vastaan. Volasen yhtäkkinen muuttuminen Ninan hahmoksi oli Väänäselle avainkokemus, joka järisytti nuorta näyttelijänalkua.Väänänen, s. 66–69 Väänänen valmistui näyttelijäksi keväällä 1977, ja hän aloitti Vaasan kaupunginteatterissa seuraavana syksynä.Väänänen, s. 73
Koulutusta sivuten Väänänen on todennut, että hänen teatterikorkeakoulunsa oli Ryhmäteatteri ja Villealfa puolestaan hänen elokuvakorkeakoulunsa.Väänänen, s. 122
Väänänen on maininnut näyttelijän antoisaksi, mutta vaaralliseksi ammatiksi. Etenkin nuorena oman egon pullistuminen oli lähellä: Väänäsen rinta röyhistyi siinä määrin isoksi, ettei hän ollut nähdä eteensä. Väänäsen mukaan näyttelijän on unohdettava itsensä, kuten leikkivä lapsi. Hän ei pidä siitä, että "näyttelijä näyttelee näyttelijää, joka näyttelee". Väänänen ei pidä myöskään toimintaväkivallasta, joka ihmisen kokemien pelkojen kautta "lypsää rahat pois".Vänä, dokumentti Kari Väänäsestä. Ohjaus Leo Torvalds. Matila & Röhr Productions 2000.
Teatteriura Vaasan kaupunginteatteri Väänäsen debyytti ammattilaisena oli Niskavuoren Aarnen rooli Hella Wuolijoen kolmiodraamassa Niskavuoren naiset 9. syyskuuta 1977. Kevätkaudella 1978 hän teki Daniel Hjortin nimiroolin. Kahden Vaasan-vuotensa aikana Väänänen koki olevansa vielä raakile, ja moni roolisuoritus epäonnistui. Maakuntateatteri tarjosi kuitenkin tilaisuuden käyttää teatterikoulun oppeja ja se opetti paljon uutta näyttelijän työstä. Väänänen alkoi erottaa työn kannalta toisarvoiset asiat ja pääsi eroon turhamaisuudesta, jota hän pitää näyttelijän pahimpana vihollisena.Väänänen, s. 80–82 ja 278 Kaudella 1978–1979 Väänänen näytteli muun muassa draamassa Kolme sisarta ja Jack Londonin näytelmässä Salamurhaajat. Vähitellen hän alkoi myös uumoilla, ettei laitosteatteri ollut hänelle paras paikka, hän kaipasi vapautta.Väänänen, s. 86 ja 279
Pete Q Kesällä 1978 Väänänen näytteli Helsingissä Koiton salissa Arto af Hällströmin ohjaamassa kulttinäytelmässä Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet. Kari Heiskanen teki nimiroolin ja Väänäsellä oli Ernestin osa. Teosta on kuvailtu Lapualaisoopperan tapaiseksi tienristeykseksi Suomen teatterihistoriassa. Väänänen käsittelee elämäkerrassaan teosta varsin lyhyesti: "Minullekin produktio jäi kyllä mieleen ---".Väänänen, s. 86 Pete Q -näytelmää on kuvailtu myös "nauruksi taistolaisuudelle". Näytelmä on myös Väänäsen varhaisimpia televisioesiintymisiä, sillä se taltioitiin kuvanauhalle ja ensiesitettiin 21. syyskuuta 1978.
Helsingin kaupunginteatteri Jouko Turkka soitti Väänäselle ja pyysi tätä Helsingin kaupunginteatteriin Tuntemattoman sotilaan Lahtisen rooliin. Väänänen aloitti Kaupunginteatterissa syyskaudella 1979. Hän joutui saman tien kokemaan Turkan omintakeiset menetelmät nöyryyttämisineen ja höykyttämisineen, mutta kun Turkka tajusi ettei pysty nujertamaan Väänästä, hän vaihtoi taktiikkaa ja aloitti ylenpalttisen kehumisen. Väänänen näki Turkan läpi ja toivoi, että tämä olisi antanut edes jonkin negatiivisen kommentin. Väänänen summasi Turkan metodeja: "Hän halusi murskata ihmisen, repiä palasiksi ja koota sitten omansa." Väänänen tuli kuitenkin toimeen Turkan kanssa, vaikka ei arvostanutkaan tämän opetustapoja.Väänänen, s. 87–93
Kaupunginteatterin Tuntematon sotilas esitettiin 93 kertaa ja se sai noin 74 000 katsojaa. Väänänen näytteli myös Olli Tolan ohjaamassa nuorisomusikaalissa Haavoittunut enkeli (yli 25 000 katsojaa) ja Turkan ohjaamassa draamassa Kohti toista tasavaltaa. Sen jälkeen hän lähti Kaupunginteatterista palkkakiistan takia. Syynä ei ollut hänen oma palkkansa, vaan silloisen puolison palkka, jota teatterin talousosasto ei suostunut korottamaan.Väänänen, s. 95–96
Helsingin Kaupunginteatterin jätettyään Väänänen joutui taloudellisiin ongelmiin. Hänen onnistui saada Amaryllixin rooli Helsingin Ylioppilasteatterin Asterix-produktiosta, jota näyteltiin kesällä Helsingin Seurasaaressa. Näytelmä oli kassamenestys, mutta se tyssäsi puutteellisiin tekijänoikeuksiin ja jouduttiin lopettamaan.Väänänen, s. 97–98
Väänänen palasi Kaupunginteatteriin vierailijana helmikuussa 1985, jolloin hän näytteli Kalle Holmbergin ohjaamassa Aleksandr Puškinin näytelmässä Boris Godunov. Se sai lähes 30 000 katsojaa.Väänänen, s. 281 Marraskuussa 1991 sai ensi-iltansa Kari Heiskasen ohjaama Oliver Twist, jossa Väänäsellä oli kaksi roolitehtävää. Näytelmää esitettiin 43 kertaa ja sen katsojaluku oli noin 25 000. Vuonna 1999 Väänäsellä oli Johnnyn rooli Ville Mäkelän ohjaamassa näytelmässä Frankie ja Johnny.
Kului lähes 20 vuotta kun Väänänen näytteli seuraavan kerran Helsingin Kaupunginteatterissa. Marraskuussa 2018 sai ensi-iltansa Mika Waltarin rikosnäytelmä Kaasua, komisario Palmu!, jossa Väänänen näytteli Palmun roolin. Näytelmän ohjasi Heikki Kujanpää. Kokin roolin näytteli Petrus Kähönen ja Virran roolin Heikki Ranta. Länsi-Uusimaa-lehden Kaarina Naski näki Väänäsen osasuorituksessa "äreätä karismaa ja salaviisautta". Väänänen itse tunsi, että Joel Rinteen haamu leijaili esityksissä, ja hänen piti pyristellä vastaan välttääkseen Rinteen matkimista. Osa esityksistä onnistui loistavasti, osassa puolestaan oli enemmän virheitä, ja Väänänen kärsi myös jalkojensa heikkoudesta. Kaasua, komisario Palmu! näyteltiin 38 kertaa ja katsojia kertyi noin 26 000.Väänänen, s. 261
Ryhmäteatteri
1980-luvulla Väänänen näytteli Ryhmäteatterissa, joka oli tuolloin vahvassa vedossa. Myös Väänäsen elokuvaura alkoi 1980-luvun alussa, joten tuloja virtasi sekä teatterista että elokuvista. Väänäsen esikoinen oli syntynyt 1983 ja perhe-elämä oli suhteellisen auvoista. Väänänen näytteli Ryhmäteatterissa herra Evergreenin roolin rockoopperassa Sopimus Mr. Evergreenin kanssa, joka oli yleisömenestys. Ryhmäteatterin huonon taloudellisen tilanteen takia rockoopperaa esitettiin keväällä 1983 tiuhaan tahtiin.Väänänen, s. 110–113 Kesällä 1983 Väänäsellä oli Nick Bottomin rooli komediassa Kesäyön unelma, jota näyteltiin Suomenlinnassa. Väänäsen mukaan Bottom on jokaisen Shakespearea vähänkään tuntevan näyttelijän toiverooli.Väänänen, s. 115