Henrik Visnapuu (2. tammikuuta 1890 Valgamaa, Viro – 3. huhtikuuta 1951 New York, Yhdysvallat) oli virolainen runoilija. Hän kuului kirjailijaryhmä Siuruun, jonka myrsky ja kiihkokauden huomattavin edustaja hän oli Marie Underin ohella.
Visnapuun esikoiskokoelma Amores (1917) herätti kohua. Siinä ja muissa varhaisissa kokoelmissaan Visnapuu esiintyy varsinkin rakkauslyyrikkona, mutta mukana niissä on myös luontoaiheita. Hän kirjoitti myös vallankumouksen tragiikasta ja uskonnollisista kokemuksista. 1920-luvulta lähtien hän kirjoitti erityisesti isänmaasta. Lyriikan lisäksi hän julkaisi muun muassa näytelmiä ja esseitä sekä vuonna 1951 muistelmateoksen Päike ja jõgi.
Visnapuu oli 1935–1937 propagandaministeriön neuvos, kuului vuosina 1937–1940 Uus-Eestin toimituskuntaan ja oli samaan aikaan kirjallisuusaikakauskirja Varamun toimittaja. Hän lähti 1944 maanpakoon Saksaan, mistä 1949 muutti Yhdysvaltoihin. Hänen pakolaisvuosinaan kirjoittamastaan lyriikasta ilmenee isänmaan kaiho ja rakkauden peruselämys.
Suomennettuja runoja Antologiassa Eestin runotar: virolaisen lyriikan antologia, toim. Elsa Haavio, Helsinki: WSOY 1940Henrik Visnapuu, Luettelo suomennetuista runoista. Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta. Päivitetty 28.10.2021, viitattu 10.11.2021 Iäisesti, suom. Elina Vaara Jouluyö, suom. Elina Vaara Lunta lankes -, suom. Elina Vaara Luopumus, suom. Elina Vaara Metsätalo, suom. Elina Vaara Nyt on yö ja kuu, suom. P. Mustapää Oh, surullinen koira..., suom. P. Mustapää, Ole tervehditty: nuorten kaatuneitten muistoksi, suom. Elina Vaara On akkunani selkoselällään, suom. P. Mustapää, Suviyö, suom. P. Mustapää, Yli kotimäen, suom. Elina Vaara
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Virolaiset runoilijat Luokka:Vuonna 1890 syntyneet Luokka:Amerikanvirolaiset henkilöt Luokka:Vuonna 1951 kuolleet