pienois|pysty|Rukoilevaa naista esittävä alabasteriveistos. Varhaisdynastinen kausi, noin 2400 eaa. Sumerin uskonto oli monijumalainen järjestelmä, jossa jumalat edustivat kaupunkeja, luonnonvoimia ja yhteiskunnallisia ilmiöitä. Sumerilaisten tärkeimmät jumalat olivat taivaanjumala An, ilmanjumala Enlil, vedenjumala Enki sekä rakkauden ja sodan jumalatar Inanna.
Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa, jota kuningas ja papisto edustivat. Jumalten palvontapaikoiksi rakennettiin suuria temppeleitä. Monikerroksisten zikkuratien huipulla sijaitsi pyhäkkö. Kuoleman jälkeen ihminen meni Irkallaan, varjomaiseen maanalaiseen maailmaan, jota hallitsi jumalatar Ereškigal.
Monia sumerilaisia jumalia palvottiin vielä ensimmäisellä vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua. Esimerkiksi Inannan eli Ištarin palvonta oli muinaisessa Lähi-idässä laajalle levinnyt.
Maailmankuva
Sumerin kulttuuri ja yhteiskunta perustuivat uskontoon. Jumalten uskottiin tuoneen järjestyksen kaaokseen, ja ihmisten työnä oli järjestyksen ylläpito. Myös kuninkaiden valta oli jumalten antama. Kuninkaan tehtävänä oli valvoa, että jumalten tahto toteutui maan päällä.
Sumerit uskoivat maan olevan litteä kiekko. Sen yläpuolella oli vuorten kannattelema kupumainen taivaankansi ja alapuolella makean veden valtameri Abzu. Maan sisällä sijaitsi tuonpuoleinen. Maasta, taivaankannesta ja tuonpuoleisesta koostunutta kokonaisuutta kutsuttiin nimellä an-ki (’maailma’, kirjaimellisesti ’taivasmaa’). Taivas yhdistettiin valoon ja maan alla sijainnut vainajien valtakunta pimeyteen. Maailmaa ympäröi suolainen valtameri Nammu, joka jatkui loputtomasti kaikkiin ilmansuuntiin.
Kaikkeutta ylläpitivät me-voimat, jotka edustivat ja säätelivät erilaisia ilmiöitä. Niihin lukeutuivat esimerkiksi yhteiskunnan instituutiot ja käytöstavat, virat ja niiden tunnusmerkit sekä tunteet. Sekä luonto että inhimillinen yhteiskunta olivat jumalten luomia ja ylläpitämiä.
Vettä pidettiin pyhänä elämän lähteenä, jonka voima ulottui myös kuoleman jälkeiseen elämään. Vedellä oli rituaaliseen puhtauteen liittyviä ominaisuuksia ja sitä käytettiin sekä taikuudessa että uskonnollisissa menoissa. Vettä merkitsevä sana ʔaj tarkoitti myös siemennestettä ja jälkeläisiä.Sahala 2020, s. 354.
Sumerin uskonto vaikutti suuresti Mesopotamian myöhempien seemiläisten asukkaiden maailmankuvaan. Heidän kauttaan sillä oli huomattava välillinen vaikutus myös abrahamilaisiin uskontoihin.
Yliluonnolliset olennot
Jumalat
pienois||Yön kuningattarena tunnettu korkokuva Isin-Larsa-kaudelta (noin 1800–1750 eaa.). Kuvan on arveltu esittävän joko rakkauden ja sodan jumalatarta Inannaa, tuonpuoleisen kuningatarta Ereškigalia tai syöjätär Lilitua. Sumerin uskonto oli monijumalainen, mutta ihmisillä oli usein erityissuhde tiettyyn jumalaan. Jumalten uskottiin olevan ihmisten kanssa aktiivisessa vuorovaikutuksessa. Heiltä kysyttiin neuvoja ja heitä lepyteltiin uhrilahjoilla ja rukouksilla. Yleensä jumalat kuvattiin inhimillisiksi mutta joskus myös eläinhahmoisiksi. Joskus jumalat kuvattiin kuolevaisia isokokoisemmiksi. Päässään heillä oli usein sarvikruunu. Jumalat saattoivat olla oikukkaita ja häikäilemättömiä, joten oli tärkeää pitää heidät tyytyväisinä.Crawford 2004, s. 27.
Pääjumalat olivat taivaanjumala An ja ilmanjumala Enlil. An puuttui ihmisten elämään vain harvoin, mutta jumalten välisissä kiistoissa hänelle kuului lopullinen ratkaisuvalta. Enlil vaikutti aktiivisesti ihmisten elämään niin hyvässä kuin pahassa. Tärkeitä olivat myös viisaudenjumala Enki, sodan ja rakkauden jumalatar Inanna, äitijumalatar Ninhursag̃, kuunjumala Nanna ja auringonjumala Utu. Seitsemällä mahtavimmalla jumalalla oli valta määrätä kohtaloista. Heidän alapuolellaan oli viisikymmentä suurta jumalaa. Lisäksi oli lukuisia vähäisempiä taivaan (Igigi) ja tuonpuoleisen (Anunna) jumalia.
Nuolenpääteksteissä mainitaan tuhansia jumalia, jotka enimmäkseen olivat vähämerkityksellisiä ja vain harvojen tuntemia. Kullakin oli oma vastuualueensa, joka saattoi liittyä esimerkiksi luonnonilmiöihin, maatalouteen, karjanhoitoon tai erilaisiin erikoistuneisiin ammatteihin. Jumalten keskinäinen arvojärjestys vaihteli ajasta ja paikasta riippuen, ja siihen vaikuttivat poliittiset ja yhteiskunnalliset mullistukset. Jumalpantheon pysyi kuitenkin vuosituhansien ajan melko muuttumattomana, ja monia sumerilaisia jumalia palvottiin vielä ensimmäisellä vuosituhannella eaa.
Lukemattomat paikallisjumalat järjestettiin varhaisdynastisen kauden (2900–2350 eaa.) alussa pantheoniksi, joka jakautui useisiin sukulinjoihin. Jumalilla oli puolisoita ja lapsia, mutta tarkat sukulaisuussuhteet vaihtelivat kertomuksesta ja paikasta riippuen. Jumalten seurueet muistuttivat maallisten kuninkaiden hoveja. Niihin kuului perheenjäseniä, neuvonantajia ja palvelijoita. Jumalilla oli myös omaisuutta, kuten pyhiä aseita ja soittimia.
Uruk-kaudella (4000–2900 eaa.) naispuolisia jumalia palvottiin miespuolisia laajemmin. Akkadilaisvalloituksen myötä jumalatarten merkitys väheni. Kirjallisuudessa jumalattaret esiintyvät lähinnä miesjumalten puolisoina. Merkittävä poikkeus on sodan ja rakkauden jumalatar Inanna (akkadiksi Ištar), joka oli sumerilaisten jumaltarujen suosituin hahmo. Inanna-Ištarin kultti oli muinaisessa Lähi-idässä laajalle levinnyt, mikä kertoo jumalattaren kestävästä suosiosta. Ištar oli muun muassa Sargonin dynastian suojelusjumalatar.
Muut olennot
Jumalten lisäksi mytologiaan kuului monia mielikuvituksellisia olentoja, joissa yhdistyivät eri eläinten ruumiinosat tai inhimilliset ja eläimelliset piirteet. Suhde demoneihin oli kaksijakoinen. Ne aiheuttivat ihmisille onnettomuuksia ja sairauksia, mutta saattoivat toisaalta myös suojella. Loitsuissa mainittuja demoneja ovat esimerkiksi pahantahtoinen Asag ja Enlilin vihan välikappaleena toimiva Namtar.
Temppelikultti
pienois|vasen|Urista löytynyt korkokuva, noin 2500 eaa. Kuvan ihmishahmot tarjoavat juomauhreja istuvalle jumalalle ja temppelille. Jokaisella kaupungilla oli oma suojelusjumalansa. Enki oli Eridun jumala, Enlil Nippurin ja Ninhursag̃ Kešin. Urukissa jumalia oli kaksi – An ja Inanna – sillä se oli alkujaan kaksi erillistä asutusta, jotka kasvaessaan yhdistyivät suurkaupungiksi. Inanna oli poikkeuksellisesti myös monien muiden kaupunkien suojelusjumalatar. Nannalla ja Utulla oli kaupungit sekä pohjoisessa (Urum ja Sippar) että etelässä (Ur ja Larsa).
Kaupunkijumalaa edusti kuningas, jonka tehtäviin kuuluivat jumalan patsaasta ja temppelistä huolehtiminen, uhrilahjojen toimitukset sekä kunnioituksen osoittaminen jumalalle. Kaupungin varsinainen hallitsija oli sen nimikkojumala, jonka suojelus takasi kaupungin ja sen asukkaiden menestyksen. Suojeluksen ehtona oli, että kuningas ja kaupunkilaiset täyttivät velvollisuutensa jumalaa kohtaan. Rituaalien kautta ihmisten ja jumalten suhde muodostui vastavuoroiseksi. Kaupunkijumalan uskottiin asettaneen kuninkaan virkaansa. Hallitsija sai apua myös muilta jumalilta: Enki soi hänelle viisautta, Inanna rakkautta, Ninhursag̃ ravintoa ja niin edelleen. Kun kaupunkivaltioiden kilpailu kiihtyi varhaisdynastisen kauden lopulla, alettiin Enlilin suosiota pitää erityisen tärkeänä. Osa kuninkaista katsoi polveutuvansa jumalista tai jopa korotti itsensä jumalaksi.
Kulttimenojen keskuksia olivat temppelit. Kaupungin päätemppelin jumala oli yleensä samalla kaupungin suojelusjumala.Sahala 2020, s. 13–14. Tärkeimmillä jumalilla oli useita kulttipaikkoja. Urukin Eannan kaltaiset temppelit olivat kokonaisia kaupunginosia, joihin päärakennuksen lisäksi kuului pienempiä pyhättöjä, asuinrakennuksia, arkistoja, varastoja ja puutarhoja. Temppelialueen keskuksena oli usein zikkurat eli päällekkäisistä tasanteista koostuva porraspyramidi. Korotettu temppelialue oli paikka, jossa jumalten ja ihmisten maailmat kohtasivat. Temppelikorttelia ympäröi muuri. Temppelit olivat tärkeitä hallinnon keskuksia.Sahala 2020, s. 10. Niillä oli valtaa myös maaomistustensa kautta. Temppeleihin viitattiin sumerin sanalla é, ’talo’, ’talous’.
Temppeleihin suhtauduttiin jumalten asumuksina, ja niissä säilytettiin jumalten patsaita. Patsasta ei sinänsä pidetty jumalana, mutta sitä palvottiin jumalan näkyvänä symbolina. Patsaat ja niiden vaatteet valmistettiin kalleimmista saatavilla olleista materiaaleista. Jumalille tarjottiin ruokaa, ja heidän asuinsijansa sisustettiin ylellisesti. Uhreja annettiin myös jumalten yliluonnollisille seuralaisille ja jopa temppelille itselleen. Pappien lisäksi temppeleissä työskenteli erilaisia käsityöläisiä ja palvelijoita.
Päivittäisten ruoka- ja juomauhrien lisäksi temppeleissä suoritettiin monenlaisia rituaaleja, kuten päivittäisiä eläinuhreja. Juhlapäiviin kuuluivat omat seremoniansa. Vähäisiä juhlia järjestettiin joka kuukauden 7., 15. ja viimeisenä päivänä. Suuria juhlamenoja oli muutaman kerran vuodessa. Uuttavuotta vietettiin huhti–toukokuun tienoilla. Se oli vuoden tärkein juhla, johon liittyvät seremoniat jatkuivat monta päivää. Ensimmäiset seikkaperäiset kuvaukset uskonnollisista juhlamenoista on löydetty varhaisdynastisen kauden lopun Girsusta, missä niiden johtaminen oli hallitsijan vaimon vastuulla. Tämä johti juhlakulkueita Girsuun ja sen vasallikaupunkeihin. Jokaisessa kaupungissa uhrattiin arvostetuimmille jumalille lampaita ja vähäisemmille jumalille vuohia. Uskonnollisilla juhlilla oli tärkeä tehtävä valtioiden yhtenäisyyttä ylläpitävinä tapahtumina.
Arkipäivinä voitiin rukoilla temppeliin kuuluvissa pikkupyhätöissä, ja rikkaat saattoivat antaa yksityisiä uhreja. Tavallista kansaa ei päästetty temppeleihin. Juhlapäivinä myös tavallisilla ihmisillä oli mahdollisuus nähdä jumalten patsaita, kun niitä kannettiin kulkueissa temppelin ulkopuolella. Toisinaan jumalpatsaat vierailivat muissa kaupungeissa. Matka tehtiin yleensä jokiveneellä.
Ennustaminen
Jumalten toiminnan uskottiin heijastuvan ihmisten maailmaan. Poikkeukselliset tapahtumat antoivat vihjeitä jumalten suunnitelmista, ja niiden perusteella yritettiin ennustaa tulevaa. Enteellisenä voitiin pitää esimerkiksi lintujen lentoa tai tietynvärisen eläimen syntymää.
Viimeistään Urin kolmannen dynastian aikana yleistyi enteiden lukeminen uhrieläimen sisälmyksistä. Yleisimmin käytettiin lampaiden ja vuohien maksaa, jonka muodot ja kuviot antoivat vihjeitä tulevasta. Aiemmista havainnoista ja niitä seuranneista tapahtumista pidettiin kirjaa, ja uusia havaintoja verrattiin vanhoihin.
Unien tulkintaan oli oma erikoistuneiden pappien ammattikuntansa. Toisinaan hallitsijat näkivät enneunia itse tai tulkitsivat muita enteitä turvautumatta pappien neuvoihin.
Uskonnollinen kirjallisuus
Alkuperämyytit
Sumerilainen luomiskertomus, niin sanottu Eridun Genesis, on säilynyt vain katkelmallisesti. Osia kertomuksesta voidaan kuitenkin rekonstruoida vertaamalla sitä myöhempiin akkadinkielisiin eepoksiin.
Kertomuksen alussa taivaanjumala An, ilmanjumala Enlil, viisaudenjumala Enki ja äitijumalatar Ninhursag̃ luovat maailman, mustapäisen kansan ja eläinkunnan. Seuraavaksi jumalat säätävät kaupunkien perustamisen ja kastelukanavien rakentamisen. Ensimmäisenä luodaan Eridu, joka perimätiedon mukaan oli maailman vanhin kaupunki. Myöhemmin jumalat päättävät kuitenkin tuhota ihmiskunnan hukuttamalla maan suureen tulvaan. Assyrialaisen Atrahasis-eepoksen perusteella syynä on runsaslukuiseksi kasvaneen ihmiskunnan jatkuva metelöinti, joka häiritsee Enlilin lepoa. Jumalat vannovat, etteivät puutu Anin ja Enlilin suunnitelmaan, mutta juonikas Enki ryhtyy silti toimiin ihmisten pelastamiseksi. Hän matkustaa Šuruppagin kaupunkiin, jota hallitsee hyvä pappiskuningas Ziusudra. Siellä Enki puhuu itsekseen jumalten suunnitelmasta niin, että Ziusudrakin kuulee. Myrsky raivoaa seitsemän päivää ja yötä, mutta Ziusudra pelastuu rakentamansa laivan ansiosta. An ja Enlil katuvat päätöstään ja palkitsevat Ziusudran ikuisella elämällä Dilmunin paratiisissa.