Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan kirjoittama romaanitrilogia, jonka osat julkaistiin vuosina 1959, 1960 ja 1962.
Trilogia yhdistää yhden suvun elämän 1880-luvulta 1950-luvulle suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin (kieliriidat, nationalismi, sosialismi, ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäisyys, Suomen sisällissota, Lapuan liike, toinen maailmansota) tavallisen ihmisen kannalta.
Trilogian erityisenä ansiona on pidetty sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat ”toisten” eli sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta. Teossarjaa on pidetty sepitteellisyydestään huolimatta kuvaamansa ajanjakson yhteiskunnallisten olojen realistisena kuvauksena, eräänlaisena sosiaalihistorian yleistajuistamisena.
Historiallisten tosiseikkojen lomassa kirjan pääteemoja ovat pappilan torpparin, Jussin ja hänen perheensä raskas maalaiselämä sekä Akseli Koskelan ja Elina Kivivuoren rakkaustarina. Pääteemojen lisäksi kirjasarjassa seurataan hyvin tiiviisti räätäli Aadolf Halmeen taistelua työläisten oikeuksien puolesta sekä Töyryn ratsutilasuvun ja Laurilan torppariperheen välistä riitaa. Kolmannen osan keskeisimpien henkilöiden joukkoon nousee Pentinkulman koulun opettaja Pentti Rautajärvi, joka on innokas heimoaatteen ja Lapuanliikkeen kannattaja, suojeluskuntalainen, reservin upseeri ja Akateemisen Karjala-Seuran jäsen.
Teoksella on joitain yhtymäkohtia Linnan toisen tunnetun teoksen Tuntemattoman sotilaan kanssa. Esimerkiksi Tuntemattomassa sotilaassa esiintyvä konekiväärijoukkueen johtaja Vilho Koskela on Akselin ja Elinan vanhin poika. Vilho Koskelan kuolinkohtaus Tuntemattomassa sotilaassa ja Täällä Pohjantähden alla -sarjan kolmannessa osassa on lähes sanasta sanaan identtinen.
Täällä Pohjantähden alla jäi Väinö Linnan viimeiseksi romaaniksi, mutta tällä ja 1954 ilmestyneellä Tuntemattomalla sotilaallaan hän oli jo noussut yhdeksi Suomen arvostetuimmista kirjailijoista.
Kirjasta on tehty lukuisia sovituksia. Vuonna 1968 trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta valmistui Edvin Laineen ohjaama samanniminen elokuva, joka on Suomen neljänneksi katsotuin elokuva kautta aikain. Myös trilogian kolmannesta osasta Laine ohjasi elokuvan Akseli ja Elina vuonna 1970, mutta se ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Kaksiosaisena julkaistu Timo Koivusalon elokuvasovitus sai ensi-iltansa vuosina 2009 ja 2010.
Aloituslause Teoksen ensimmäinen osa alkaa lauseella ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”, jota on sanottu suomalaisen kirjallisuuden tunnetuimmaksi aloitukseksi. Se on viittaus kahteen Raamatun jakeeseen, luomiskertomuksen aloituslauseeseen ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan” sekä Johanneksen evankeliumin aloituslauseeseen ”Alussa oli Sana”.Tuula Uusi-Hallila & Anne Helttunen: Sitaattien salat – Mitä jokaisen tulee tietää suomalaisesta kirjallisuudesta, s. 18. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2016.
Synty Tuntemattoman sotilaan ilmestyttyä Väinö Linna oli suunnitellut kirjoittavansa romaanin omasta lapsuusympäristöstään hämäläisellä maaseudulla 1920- ja 1930-luvuilla – käytännössä siis sen teoksen, josta lopulta tuli Täällä Pohjantähden alla -trilogian kolmas osa. Sitä aikaisempien tapahtumien kuvaaminen tuli mukaan vasta myöhemmässä vaiheessa, kun Linna alkoi järjestellä keräämäänsä aineistoa. Hänestä alkoi tuntua, että romaanin antama kuva jäisi epätäydelliseksi ja vaikeaselkoiseksi, ellei hän palaisi ajassa kauemmaksi taaksepäin ja selvittäisi romaanihenkilöiden ja tapahtumien lähtökohtia. Tämä vei hänet sisällissotaan ja sen yhteydessä ratkaisemattomiin kysymyksiin, ajassa aina 1880-luvulle saakka.Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna, s. 184. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1963.
Ennen kuin Linna sai ajatuksen tehdä Koskelan perheestä toiminnan kiinnekohdan ja keskipisteen, hän kirjoitti pari luonnosta, joissa olisi kuvattu saman suvun eri jäsenten sijoittumista sosiaaliseen kenttään. Luonnoksissa erään veljessarjan vanhin veli peri talon, toinen ryhtyi torppariksi ja kolmannesta tuli pappi. Linna kuitenkin hylkäsi tämän romaanisuunnitelman liian teoreettisena ja kaavamaisena. Tässä vaiheessa hänen silmänsä iskeytyivät Tuntemattoman sotilaan 10. luvun kohtaan, jossa konekiväärikomppanian miehet juhlivat marsalkka Mannerheimin 75-vuotissyntymäpäivää:
Linna huomasi, että tässä oli tiivistettynä sellainen tapahtumakulku, jota hän tarvitsi. Avuksi tuli myös onnekas sattuma, kun Linnan serkku – hänen isänsä sisarentytär – tuli käymään hänen luonaan ja toi mukanaan 1920-luvulla kuolleen veljensä laatiman käsikirjoituksen. Tästä kirjoituksesta Linna löysi sellaisen henkilön peruspiirteet, josta tuli Jussi Koskela, ja myös Preeti Leppäsen hahmon alkuaihe oli näissä muistiinpanoissa.Stormbom, s. 186–187. Romaanitrilogian nimen Linna kertoi keksineensä, kun hän oli palaamassa tyttärensä kanssa kotiin kansakoulun joulujuhlasta, jossa oli laulettu Täällä Pohjantähden alla -laulu.Pertti Virtaranta: Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä, s. 319. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS:n toimituksia 582), 1993.
Suunnitelma Täällä Pohjantähden alla -trilogian rakenteesta oli pääpiirtein valmiina syksyllä 1956. Ensimmäisen osan ilmestyessä syyskuussa 1959 – ruotsinkielinen käännös Högt bland Saarijärvis moar julkistettiin kuukautta myöhemmin – koko trilogian ensimmäinen, lyijykynällä kirjoitettu versio oli jo kertaalleen kirjoitettuna. Monet yksityiskohdat muuttuivat työn aikana, mutta teoksen perusrakenne pysyi koko ajan samana. Saadakseen miljöökuvauksen niin oikeaksi ja taustan niin vakuuttavaksi kuin mahdollista Linna syventyi hämäläiseen kotiseutukirjallisuuteen, sisällissodan kuvauksiin niin "valkoisten" kuin "punaisten" puolelta, moniin muistelmateoksiin, säätyvaltiopäivien ja eduskunnan pöytäkirjoihin, sanomalehtikirjoituksiin, kokousselostuksiin ja kokousten pöytäkirjoihin sekä haastatteli lukuisia, erityisesti sisällissodan tapahtumiin ja 1930-luvun alun sisäpoliittiseen kuohuntaan osallistuneita henkilöitä.Stormbom, s. 187. Trilogian toinen osa ilmestyi syksyllä 1960. Kolmannen osan oli alun perin tarkoitus ilmestyä syksyllä 1961, mutta yksityiskohtien sommittelu, toiminnan monien lankojen solmiminen yhteen ja luonnekuvien viimeistely veivät suunniteltua enemmän aikaa. Lisäksi toisen osan synnyttämä kiihkeä keskustelu vuoden 1918 tapahtumista ja ensimmäisen osan dramatisointi vaativat Linnan aikaa ja voimia. Kolmannen osan kirjoitustyö keskeytyi pariksi viikoksi Linnan saatua liikarasituksesta aiheutuneen sairauskohtauksen kevättalvella 1962. Näin trilogian päätösosa tuli kirjakauppoihin vasta syyskuun alussa 1962.Stormbom, s. 241. Kirjojen kansikuvan on suunnitellut itävaltaissyntyinen graafikko Alfons Eder.
Vastaanotto Täällä Pohjantähden alla -trilogian ensimmäistä osaa myytiin vuoteen 1963 mennessä 130 000 kappaletta. Koska kyseessä oli laajemman teossarjan alku, arvostelu asettui hieman odottavalle kannalle, mutta oli enimmäkseen hyvin myönteistä. Professori V. A. Koskenniemi antoi Uudessa Suomessa tunnustusta varmoista repliikeistä ja elävästä ihmiskuvauksesta. Nuoren polven edustaja Jörn Donner luonnehti teosta Hufvudstadsbladetissa "Väinö Linnan suureksi prologiksi". Hyvin positiivisia arvioita esittivät myös muiden muassa Matti Kurjensaari Päivän Sanomissa ja Maija Savutie Kansan Uutisissa. Varauksellisemmin teokseen suhtautui Edwin Linkomies Valvojassa; hänen mielestään Linnan näkemys 1900-luvun vaihteen sivistyneistöstä oli liian kielteinen ja tarkoituksellisen yksipuolinen. Linkomies paheksui myös "säädyttömien sanojen runsasta viljelyä". Kielteisiä arvioita teoksesta esittivät eräät nuoren polven kriitikot, muiden muassa Timo Tiusanen Helsingin Sanomissa, Arvo Salo Ylioppilaslehdessä ja Jouko Tyyri Parnassossa. Tiusasen mielestä – Toini Havuun viitaten – Linna katseli asioita "sammakkoperspektiivistä". Ruotsissa Täällä Pohjantähden alla sai keskimäärin vielä myönteisemmän vastaanoton; Sven Ulric Palme sanoi Stockholms-Tidningenissä Linnan "täyttävän Nobel-kirjailijan mitat".Stormbom, s. 188–190.
Trilogian toista osaa odotettiin yleisesti jännittyneesti, koska oletettiin, että kansalaissodan täytyi olla sen toiminnan keskipisteenä. Tällä kerralla kirjallisuuskriitikot olivat kautta linjan innostuneita ja luonnehtivat miltei poikkeuksetta toista osaa suureksi tai ainakin huomattavaksi taideteokseksi, kiittivät sen dramaattista voimaa ja kiihtyneen tapahtumisen tiivistä kuvausta. Monien mielestä luonnekuvaukset olivat saaneet lisää syvyyttä ja etenkin idealistisen sosialismin ja idealistisen porvarillisuuden henkilöitymät, räätäli Halme ja kirkkoherra Salpakari, nousivat aivan uusiin mittoihin. Parnasso-lehden arvion kirjoitti tällä kerralla professori Matti Kuusi, joka päätti kirjoituksensa: "Kirja on ruhjovan vakava, karun huumorillinen, ainutlaatuinen. Se luo historiaa, taakse- ja eteenpäin."Stormbom, s. 195–199. Dagens Nyheterin kulttuuritoimittajan Mauritz Edströmin artikkeli "Väinö Linna Suomen valkoisesta valheesta" marraskuussa 1960 sytytti historiantutkijoiden kesken kiivaan väittelyn vuoden 1918 tapahtumista. Linna itse korosti, että artikkelin otsikko oli Edströmin.Virtaranta 1993, s. 319. Edströmin haastattelussa Linna totesi: Stormbom, s. 201–202.
Trilogian päätösosan saamat arvostelut tarkastelivat miltei poikkeuksetta koko teoskokonaisuutta. Melko yleisesti todettiin, että Linna oli luonut teoksen, joka etsii mittasuhteiltaan vertaistaan Suomen kirjallisuudessa. Eräät kriitikot antoivat kolmannelle osalle kuitenkin moitteita liian pitkistä kommentoivista jaksoista ja tarpeettoman seikkaperäisistä pitkäveteisten puheiden lainauksista. Toisaalta monet myös katsoivat Linnan valottaneen Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeniä uudesta näkökulmasta.Stormbom, s. 244–246.
Romaanitrilogian tapahtumaympäristön, Pentinkulman kyläyhteisön, todettiin yleisesti tulleen kuvatuksi asiantuntevasti ja vakuuttavasti. Tosin ensimmäisessä osassa esiintyi muutamia pieniä anakronismeja ja kansatieteellisiä virheellisyyksiä. Pärekaton teossa ei 1800-luvun lopulla ilmeisesti menetelty aivan sillä tavalla kuin Linna oli sen kertonut, ja juopunut torppari lauloi kattotalkoissa laulun, joka on syntynyt vasta myöhemmin. Lisäksi romaanin mukaan tamperelainen työväenlehti julkaisi kuvan Laurilan torpan häädössä syntyneestä mellakasta, vaikka suomalaisissa sanomalehdissä ei vielä vuonna 1907 ollut valokuvia. Stormbom, s. 259.
Henkilöhahmot
Koskelat Jussi ja Alma Akseli ja Elina (o.s. Kivivuori) Vilho Eero Voitto Kaarina Juhani Aleksis (Aleksi) August (Akusti, Aku)
Kiviojat Vihtori (Vikki) Lauri (Late) Aulis ja Kaarina (o.s. Koskela)
Kivivuoret Otto ja Anna Janne ja Sanni (o.s. Silander) Allan Jouko Oskari (Osku) Elina
Laurilat Anton (Anttoo) ja Aliina Antti Arvi Uuno Elma
Silanderit Kalle Sanni
Töyryt Kalle Arvo Ensio Aaro
Yllöt Artturi Uolevi
Salpakarit Lauri ja Ellen Ilmari Aino
Halmeet Aadolf ja Emma
Leppäset Preeti ja Henna Valenti Aune Valdemar (Valtu)
Muita henkilöhahmoja
E. Hellberg, rakennusmestari, punakaartin päällikkö hieroja-Priita, hieroja, Susi-Kustaan äiti Elias Kankaanpää, kyläjuoppo Antero Mellola, sahan patruuna Pentti Rautajärvi, kansakoulun opettaja Aarne Siukola, työmies Susi-Kustaa, kylähullu Kalle Ylöstalo, punakaartilainen
Koskelan aikajana
1884: Jussi Koskela aloittaa torpan maiden kuivattamisen suosta. 1885–1888: Ensimmäiset Koskelan rakennukset rakennetaan. 1887: Akseli Koskela syntyy. Otto ja Anna Kivivuori nimetään hänen kummeikseen. 1891: Aleksis Koskela syntyy. 1894: Vanha Valleen (rovasti) kuolee. Lauri Salpakari nimetään uudeksi kirkkoherraksi. Hän vierailee Koskelassa loppukesästä. August "Aku" Koskela syntyy. 1895: Pentinkulman kansakoulu valmistuu. Jussi lähettää Akselin kouluun kahdeksi vuodeksi, missä hän ystävystyy Kivivuoren nuoremman pojan Oskarin kanssa. 1897: Kirkkoherra vierailee rouvansa kanssa toistamiseen Koskelassa. He päättävät luovuttaa Jussille raivausmitalin. 1902: Akseli menee ripille.