Irving Fisher (27. helmikuuta 1867 – 29. huhtikuuta 1947) oli yhdysvaltalainen taloustieteilijä, tilastotieteilijä, keksijä ja progressivistinen yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän oli Yhdysvaltain yksi ensimmäisistä uusklassisista taloustieteilijöistä, joskin hänen myöhempi tutkimuksensa velkadeflaatiosta on omaksuttu ennen kaikkea jälkikeynesiläisessä koulukunnassa. Joseph Schumpeter kuvasi hänet "Yhdysvaltain kaikkien aikojen suurimmaksi taloustieteilijäksi", ja samaa mieltä ovat myöhemmin olleet James Tobin ja Milton Friedman.
Fisher teki merkittäviä tutkimuksia utiliteettiteorian ja yleisen tasapainoteorian alalla. Hän oli myös yksi ensimmäisiä, joka tutki järjestelmällisti intertemporaalista valintaa markkinoilla, mikä sai hänet kehittämään oman teoriansa pääomasta ja korkokannoista. Hänen tutkimuksensa rahan kvantiteettiteorian alalla pani alulle makrotaloustieteellisen koulukunnan, joka tunnetaan monetarismina. Hän oli myös yksi ekonometrian uranuurtajista ja kehitti hintaindeksien teoriaa. Hänen mukaansa ovat saaneet nimensä myös Fisherin yhtälö, Fisherin hypoteesi, kansainvälinen Fisher-ilmiö, Fisherin separaatiolause ja Fisherin markkinat.
Fisher oli kenties ensimmäinen ammattipiirien ulkopuolellakin kuuluisaksi tullut taloustieteilijä, mutta hänen maineensa kärsi pysyvän vahingon, koska hän oli juuri ennen vuoden 1929 pörssiromahdusta väittänyt, että osakemarkkinat olivat saavuttaneet "pysyvästi korkean tason". Hänen myöhempi teoriansa velkadeflaatiosta 1930-luvun laman selityksenä samoin kuin hänen ehdotuksensa pankkitalletusten takaamisesta 100 prosentin käteisvarannolla sekä vaihtoehtoisista valuutoista jäivät lähes vaille huomiota ja täysin Keynesin teorioiden varjoon. Fisherin maine uusklassisen taloustieteen piirissä on myöhemmin palautunut varsinkin sen jälkeen, kun hänen työnsä löydettiin 1950-luvun lopulla, ja varsinkin sen jälkeen, kun velkainflaatio tuli yleisen huomion kohteeksi vuosien 2008–2009 taantuman jälkeen.
Elämäkerta Fisher syntyi Saugertiesin kylässä New Yorkin osavaltiossa. Hänen isänsä oli opettaja ja kongregationaalisen kirkon pappi, joka kasvatti poikansa uskomaan, että hänestä piti tulla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. Vaikka hän oli kasvanut uskonnollisessa perheessä, hänestä tuli myöhemmin ateisti, mutta postmillenialistisella evankelisella protestantismilla oli silti edelleen suuri vaikutus hänen ajatuksiinsa. Lapsena hän osoitti huomattavaa matemaattista lahjakkuutta ja kekseliäisyyttä. Viikon kuluttua siitä kun hänet oli hyväksytty Yalen yliopistoon, hänen isänsä kuoli 53 vuoden iässä. Tämän jälkeen Irving elätti äitinsä, veljensä ja itsensä pääasiassa toimimalla yksityisopettajana. Hän suoritti luokassaan ensimmäisenä Bachelor of Arts -tutkinnon vuonna 1888, ja sitä ennen hänet oli myös valittu jäseneksi Skull and Bones -seuraan.
Vuonna 1891 Fisher väitteli ensimmäisenä Yalen yliopistossa filosofian tohtoriksi. Hänen väitöstyön ohjaajinaan toimivat teoreettinen fyysikko Willard Gibbs ja sosiologi William Graham Sumner. Opiskelijana Fisher oli osoittanut erityistä lahjakkuutta matematiikassa, mutta hänestä vaikutti siltä, että taloustiede soi hänelle suurempia mahdollisuuksia tutkimustyöhön ja vaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnallisiin asioihin, joista hän oli huolissaan. Vuonna 1892 julkaistussa väitöskirjassaan Mathematical Investigations in the Theory of Value and Prices hän muotoili täsmällisesti yleisen tasapainon teorian. Kun hän aloitti sen kirjoittamisen, hän ei tiennyt, että Euroopassa Léon Walras oppilaineen oli jo kehittänyt samankaltaisen mallin. Siitä huolimatta Fisherin työ osoittautui erittäin merkittäväksi, ja eurooppalaisetkin asiantuntijat kuten Francis Edgeworth tunnustivat sen merkityksen välittömästi ja pitivät sitä ensiluokkaisena.
Suoritettuaan tutkinnon Yalessa Fisher opiskeli Berliinissä ja Pariisissa. Vuonna 1890 hän palasi Yaleen ja toimi siellä ensin yksityisopettajana, vuodesta 1898 lähtien poliittisen talousteiteen professorina ja vuodesta 1935 lähtien emeritusprofessorina. Hän toimitti Yale Review -julkaisua vuosina 1896–1910 ja toimi monissa oppineiden seuroissa, instituuteissa ja hyväntekeväisyysjärjestöissä. Hän oli American Economic Associationin (AEA) puheenjohtaja vuonna 1918. American Mathematical Society (AMS) valitsi hänet Gubbs-luennoitsijakseen vuonna 1929. Yhtenä ekonometrian varhaisista johtavista kehittäjistä hän perusti vuonna 1930 yhdessä Ragnar Frischin ja Charles F. Roosin kanssa alan yhdistyksen, Econometric Society, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän toimi.
Fisher oli tuottelias kirjoittaja. Tieteellisten teosten ja artikkelien ohella hän kirjoitti myös sanoma- ja aikakauslehtiin ja käsitteli monia yhteiskunnallisia kysymyksiä niin ensimmäisen maailmansodan, 1920-luvun nousukauden kuin 1930-luvun lamankin aikana. Hän teki useita käytännöllisiä keksintöjä. Keksinnöillään ja osakesijoituksillaan hän rikastui, mutta menetti suuren osan varoistaan 1929 pörssiromahduksen seurauksena.
Fisher osallistui myös useisiin yhteiskunnallisiin ja terveydellisiin kampanjoihin. Hän kannatti vegetarianismia, kieltolakia ja eugeniikkaa. Hän kuoli New Yorkissa 80 vuoden ikäisenä vuonna 1947.
Taloustieteelliset teoriat
Utiliteettiteoria James Tobin väitti, että taloustieteen uusklassista vallankumousta merkinneet älylliset läpimurrot tapahtuivat Euroopassa vuoden 1870 aikoihin. Seuraavien 20 vuoden ajan asiasta käytiin vilkasta väittelyä, jonka tuloksena uusi teoria saatiin lopulta pitkälti yhdistetyksi sitä edeltäneeseen klassiseen taloustieteelliseen perintöön. Joseph A. Schumpeterin mukaan tämän vaikutuksesta tuloksena 1890-luvulla oli
Tehdessään yhteenvedon utiliteettiteorian historiasta taloustieteilijä George Stigler kirjoitti, että Fisherin väitöskirja oli ollut "loistava" ja korosti, että se sisälsi "ensimmäisen huolellisen tutkimuksen hyötyfunktioiden mitattavuudesta ja niiden merkityksestä kysynnän teoriassa." Vaikka hänen julkaistu teoksensa sisälsi epätavallisen paljon ajan taloustieteilijöille tarkoitettuja matemaattisia yksityiskohtia, Fisher yritti aina soveltaa analyysejään elävään elämään ja esittää teoriansa niin selvästi kuin mahdollista. Esimerkiksi täydentääkseen väitöskirjassaan esittämiään todisteluja hän rakensi hydraulisen koneen, jossa oli pumppuja ja hanoja, havainnollistaakseen sen avulla visuaalisesti, kuinka markkinoilla hinnat asettuvat tasapainoon kysynnän tai tarjonnan muuttuessa.
Korko ja pääoma thumb|Fisherin teos Theory of interest ("Korkoteoria") vuodelta 1930 Uusklassisen taloustieteen piirissä Fisher muistetaan nykyisin todennäköisesti parhaiten pääomaa, investointeja ja korkokantoja koskevasta teoriastaan, jonka hän esitti ensimmäiseksi teoksessaan The Nature of Capital and Income ("Pääoman ja tulon luonne") vuonna 1906 ja pidemmälle kehitettynä teoksessaan The Rate of Interest ("Korkokanta") vuonna 1907. Hänen teoksensa The Theory of Interest ("Korkoteoria") vuodenta 1930 oli yhteenveto tutkimuksista, joita hän oli eläessään tehnyt pääomasta, pääoman budjetoinnista, arvopaperimarkkinoista ja korkokantaan vaikuttavista tekijöistä, inflaatio mukaan luettuna.
Fisherin mukaan subjetiivinen taloudellinen arvo ei ollut ainoastaan omistettujen tai vaihdettujen tavaroiden ja palvelusten määrän funktio vaan riippuu myös siitä ajankohdasta, jolloin ne hankitaan. Heti saatavilla olevan hyödykkeen arvo on eri suuri kuin samanlaisen, myöhemmin saatavan hyödykkeen arvon; arvolla ei ole vain määrällinen, vaan myös ajallinen ulottuvuus. Tulevaisuudessa saatavien hyödykkeiden suhteellinen hinta verrattuna niiden hintaan, jotka nytkin olisivat saatavilla mutta joiden hankkimisesta pidätytään, on mitattavissa korkokannalla. Fisher käytti vapaasti hyväkseen samoja diagrammeja, joita yleisesti käytettiin taloustieteen opetuksessa, mutta antoi akseleilleen nimet "kulutus nyt" ja "kulutus ensi jaksolla"; tavallisesti ne saattoivat olla esimerkiksi "omenoita" ja "appelsiineja". Näin kehittämänsä teorian, joka osoittaa huomattavaa näkemystä, hän esitti yksityiskohtaisesti teoksessaan "The Theory of Interest".
Tästä mallista, jota myöhemmin yhdistettiin useamman hyödykkeen ja jakson tapauksiin (jopa äärettömän monen jakson), on tullut yleisesti hyväksytty pääoman ja koron teoria, jota käsitellään monissa oppikirjoissa. Myös Hirshleifer on selostanut tätä teoreettista edistysaskelta.
Monetaarinen taloustiede
Fisherin hintateoriaa ja korkokantaa koskevat tutkimukset eivät suoranaisesti koskettaneet ajan suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä. Sen sijaan hänen monetaarinen talousteoriansa liittyi niihin hyvin läheisesti, ja siihen Fisher pitkälti keskittyi uransa loppupuolella.
Simon Newcombin alustavien töiden pohjalta Fisher muotoili rahan kvantiteettiteorian. Sen perustana on "vaihdantayhtälö", joka tunnetaan myös Fisherin yhtälönä: Olkoon M liikkeessä olevan rahan määrä, P yleinen hintataso, T kaikkien rahalla suoritettujen transaktioiden yhteenlaskettu määrä ja V rahan kiertonopeus. Tällöin pätee:
Myöhemmät taloustieteilijät ovat korvanneet tässä yhtälössä T:n kokonaistuotannolla Y (tai Q), jota yleensä mitataan reaalisella bruttokansantuotteella (GDP).
Tämä yhtälö on samalla rahan kiertonopeuden määritelmä ja sellaisena yleispätevä. Fisher kuitenkin teki siitä pidemmälle meneviä päätelmiä olettamalla, että rahan kiertonopeus (V) on käytännössä vakio ja että keskuspankki pystyy säätelemään liikkeessä olevan rahan määrää (M), mutta ei vaikuttamaan liiketoiminnan kokonaisvolyymiin (T). Sen vuoksi keskuspankin tulisi kasvattaa liikkeessä olevan rahan määrää (M) juuri samassa suhteessa kuin talous kasvaa, muussa tapauksessa seurauksena on yleisen hintatason (P) nousu tai lasku eli inflaatio tai deflaatio.
Fisherin Appreciation and Interest ("Arvostus ja korko") oli abstrakti tutkielma siitä, miten korkokannalle käy, kun hintataso muuttuu. Se tähdensi eroa reaali- ja nimelliskoron välillä:
missä on reaalinen ja nimellinen korkokanta, ja inflaatio on mittana hintatason nousulle. Jos inflaatio on riittävän pieni, hyvä likiarvo reaaliselle korkokannalle saadaan vähentämällä nimellisestä korkokannasta inflaatiovauhti. Myös tätä tulosta nimitetään Fisherin yhtälöksi.
Fisher uskoi, että ihmisiin yleensä, erityisesti myös sijoittajiin ja säästäjiin, vaikuttaa enemmän tai vähemmän niin sanottu rahailluusio: raha peittää näkyvistä ne hyödykkeet, jotka sillä voidaan ostaa. Ilman rahailluusiota hintatason muutos ei vaikuttaisi mitenkään tuotantoon eikä työllisyyteen. Kun ihmiset todellisuudessa ovat rahailluusion vallassa, inflaatio ja deflaatio saavat aikaan suurta vahinkoa. Yli 40 vuoden ajan Fisher kehitteli näkemyksestään vahingollisesta "dollarin tanssista" ja esitti useita keinoja rahan "vakauttamiseksi", toisin sanoen hintatason vakiinnuttamiseksi. Hän oli yksi ensimmäisistä, jotka käyttivät makrotaloudellista aineistoa kuten tietoa rahavarannosta, korkokannasta ja hintatasosta hyödyksi tilastollisissa analyyseissä ja testeissä. Hänen vuonna 1926 julkaisemansa tutkielma työttömyyden ja inflaation välisestä tilastollisesta yhteydestä julkaistiin vuonna 1973 uudestaan Journal of Political Economy -lehdessä otsikolla "I discovered the Phillips curve" ("Minä keksin Phillipsin käyrän"). Indeksiluvuilla oli tärkeä menrkitys hänen rahateoriassaan, ja hänen kirjansa "The Making of Index Numbers" on ollut suuri vaikutus nykyaikaan saakka.