Suriname

Surinamen tasavalta eli Suriname (aiemmin Surinam) on valtio Etelä-Amerikassa. Sen rajanaapurit ovat Guyana lännessä, Brasilia etelässä ja Ranskan Guayana idässä. Maan pohjoispuolella on Atlantin valtameri. Maan pinta-ala on noin 160 000 neliökilometriä ja asukasluku noin 632 000 (2023). Se on sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan pienin Etelä-Amerikan manneralueen itsenäisistä valtioista. Asukkaista yli puolet on aasialaista alkuperää, lähinnä intialaisia ja jaavalaisia. Virallinen kieli on siirtomaa-ajan hollanti, mutta yleisesti puhutaan myös paikallista kreolikieltä sranantongoa.

Valtion nimi on peräisin surinen-heimosta.

Maantiede

Suriname on Amerikan mantereen eteläosan pienin itsenäinen valtio. Sen pohjoispuolella on Atlantin valtameri, ja sen rajanaapurit ovat Ranskan Guayana idässä, Brasilia etelässä ja Guyana lännessä. Surinamella on kapea rantavyöhyke, joka on muodostunut hiekka- ja mutasärkistä, joita merivirrat ovat kuljettaneet Amazonjoen suulta. Sen takana on rannikkotasanko, joka on samaa ainesta ja jossa on paljon soita ja rannikonsuuntaisia hiekkarinteitä. Etelään päin mentäessä maasto kohoaa ja tasankojen jälkeen alkaa Zanderijin kukkulainen alue. Wilhelminagebergten vuoristossa on maan korkein kohta Julianatop (1 230 metriä merenpinnasta).

Maan läpi virtaa 480 kilometriä pitkä Surinamejoki. Muita merkittäviä jokia ovat Corantijn, Coppename ja Marowijne. Maan koillisosassa sijaitsee Brokopondon tekojärvi, joka toteutettiin Brokopondo-projektissa rakennetun padon avulla vuonna 1964. Pato rakennettiin tuottamaan sähköä bauksiittikaivoksille (75 % sähköntuotannosta) sekä kansalliseen kulutukseen. Se tuottaa noin puolet maan energiantarpeesta.

Suriname sijaitsee päiväntasaajan lähellä, ja sen ilmasto on trooppinen, eikä suuria lämpötilavaihteluja ole. Paramariboa ympäröivällä alankoalueella päivän ylin lämpötila on 29–33 °C, yön alin 22–23 °C.Average Conditions: Paramaribo, Suriname BBC Weather. BBC. Rannikolla voidaan erottaa neljä vuodenaikaa. Joulukuun alusta helmikuun alkuun on pieni sadekausi, helmikuun alusta helmikuun lopulle pieni kuivakausi, helmikuun lopusta elokuun puoleenväliin varsinainen sadekausi ja elokuun puolestavälistä joulukuun alkuun varsinainen kuivakausi.

Suurin osa väestöstä asuu pohjoisella, viljellyllä alueella. Eteläinen osa on harvaan asuttua trooppista sademetsää. 93 prosenttia maan pinta-alasta on metsien peitossa.

Surinamessa on kaksi Unescon maailmanperintöluettelon kohdetta: Paramaribon historiallinen keskikaupunki ja Keski-Surinamen luontoreservaatti. Luontoreservaatissa elävät jaguaari, jättiläisvyötiäinen, jättiläissaukko, tapiiri, laiskiaiset ja kahdeksan eri apinalajia.

Historia

Varhaishistoria Surinamen Sipaliwinin piirin alueelta on löytynyt kivikautisia aseita, joista on päätelty, että alueella eli metsästäjä-keräilijäkansoja noin 10 000 vuotta sitten. Rannikon ja Karibian saarten asukkaat kävivät kauppaa ja muuttivat alueelta toiselle. Noin tuhat vuotta sitten Amazonian alueen sademetsien arawak-intiaanit asettuivat Surinamen alueelle. Heidän jälkeensä tulivat karibit samalta suunnalta. Surinenit väistyivät arawakien ja karibien tieltä, ja heidän kulttuurinsa katosi suunnilleen 1400-luvulla.Streissguth 2009, s. 18–20.

Eurooppalaisten tulo ja siirtomaa-aika Espanjalaiset asettuivat Guayanan alueelle vuodesta 1593 alkaen, hollantilaiset vuonna 1616 ja britit 1630. Arawakit ja karibit hyökkäilivät eurooppalaisia vastaan, mutta eurooppalaisten tehokkaampien aseiden ja uusien tartuntatautien takia intiaaniasutus hiipui rannikolta. Alkuperäisasukkaita jäi kuitenkin edelleen syvemmälle sademetsään, missä eurooppalaiset liikkuivat vain satunnaisesti riistan, kullan ja juomaveden haussa.Streissguth 2009, s. 20–22.

Surinamen ensimmäisen eurooppalaisen siirtokunnan perustivat 1651 brittiläiset plantaasinomistajat. Toisen Englannin–Hollannin sodan lopettaneella Bredan rauhansopimuksessa Alankomaat ja Englanti sopivat vuonna 1667, että Englanti saa pitää valtaamansa Uudet-Alankomaat Pohjois-Amerikan itärannikolla ja Alankomaat saa Surinamen siirtokunnan. Siirtomaa-aikana se tunnettiin myös nimellä Alankomaiden Guayana. Hollantilaiset toivat Afrikasta orjia sokeriplantaasien työvoimaksi. Karanneet orjat perustivat jokien varsille omia kyliään, ja heidän jälkeläisiään alettiin kutsua marooneiksi (espanjan sanasta cimarrón, ’karkuri’). Orjuus lakkautettiin vuonna 1863, mutta orjat vapautettiin vasta kymmenen vuoden kuluttua.Streissguth 2009, s. 23–26

Orjuuden lakkauttamisen jälkeen plantaaseilla oli työvoimapula, ja maahan tuotiin aasialaisia maatyöläisiä. Plantaasien kannattavuus alkoi laskea, koska työläisille piti maksaa palkkaa. 1900-luvun puolella monet tiloista hylättiin tai pilkottiin pienviljelmiksi. Sokerin, kahvin ja kaakaon sijasta pienviljelmillä kasvatettiin banaania, sitrushedelmiä ja riisiä. Myös puutavaraa alettiin viedä ulkomaille.

Bauksiitin kaivaminen alumiinin jalostamiseksi alkoi vuonna 1918 ensimmäisen maailmansodan nostettua alumiinin kysyntää rajusti. 1930-luvun aikana alumiiniteollisuus oli vaikeuksissa, mutta toisen maailmansodan aikana myynti – varsinkin Yhdysvaltoihin – kasvoi merkittävästi.Streissguth 2009, s. 27–28.

Itsenäisyys thumb|180px|Dési Bouterse thumb|180px|Ronald Venetiaan Surinamelaiset alkoivat toisen maailmansodan jälkeen aktivoitua poliittisesti, ja maassa perustettiin monia etnisiä rajalinjoja seuranneita puolueita. Alankomaat antoi vuonna 1954 itsehallinnon, mutta piti itsellään edelleen puolustus- ja ulkopolitiikan. 1970-luvulla itsenäisyyttä alettiin kannattaa laajasti Surinamessa ja myös emämaassa Alankomaissa. Surinamen eteläaasialaiset vastustivat, sillä he pelkäsivät kreolien vaikutusvallan kasvavan. Surinamelle myönnettiin itsenäisyys 25. marraskuuta 1975, minkä jälkeen noin kolmannes väestöstä muutti Alankomaihin.

Suriname oli demokratia itsenäistymisensä jälkeiset vuodet. Ensimmäiseksi pääministeriksi tuli Henck Arron. Maan talous oli kuitenkin seisahtunut ja työttömyys suurta, eikä kansa käytännössä vastustanut 25. helmikuuta 1980 tehtyä vallankaappausta. 16 aliupseerin ryhmä syöksi vallasta tehottomuudesta ja väärinkäytöksistä syytetyn hallituksen ja lakkautti perustuslain. Maassa oli siviilipresidentti, mutta sen todellinen johtaja oli Dési Bouterse.

Vuoden 1982 aikana paineet siviilivaltaan siirtymiseksi kasvoivat. Joulukuussa 1982 armeija pidätti ja surmasi 15 oppositiojohtajaa. Murhien jälkeen Alankomaat ja Yhdysvallat lakkauttivat taloudellisen ja sotilaallisen yhteistyön maan kanssa, mitä seurasi talouden alamäki. Vuosina 1984–1987 maassa oli siviilien johtamia hallituksia. Heinäkuussa 1986 alkoi myös entisen sotilaan Ronnie Brunswijkin johtama maroon-kapina, jonka vastineeksi armeija tuhosi kyliä ja tappoi Brunswijkin epäiltyjä tukijoita. Viimein vuonna 1987 armeija suostui uuteen perustuslakiin ja vapaisiin vaaleihin. Vuonna 1989 hallitus solmi rauhan Brunswijkin kanssa, mutta Bouterse ja muut sotilasjohtajat estivät sen toimeenpanon.

Jouluaattona 1990 sotilaat pakottivat siviilipresidentin ja varapresidentin eroamaan, ja tämän jälkeen parlamentti hyväksyi hätäisesti tilalle määrätyt henkilöt. Amerikan valtioiden järjestön ja ulkovaltojen painostuksen vuoksi toukokuussa 1991 järjestettiin uudet vaalit. Kreolitaustaisen kansallispuolueen (NPS) Ronald Venetiaan valittiin syyskuussa presidentiksi. Venetiaanin hallinto sai aikaan rauhansopimuksen maroonien ja intiaanikapinallisten kanssa. Huhtikuussa 1993 Dési Bouterse jätti armeijan komentajan tehtävät, ja hänen tilalleen tuli Arthy Gorre, joka pyrki siirtämään asevoimat siviilien hallintaan.

Dési Boutersen perustama kansallisdemokraattinen puolue (NDP) nousi suurimmaksi toukokuun 1996 vaaleissa ja sai syrjäytettyä Venetiaanin. Muiden puolueiden tuella sen varapuhemies Jules Wijdenbosch valittiin presidentiksi. Toukokuun 1999 talousongelmien aiheuttamien levottomuuksien vuoksi hallitus järjesti uudet vaalit, joissa Venetiaan palasi presidentiksi. Venetiaanin kaudella Suriname onnistui neuvottelemaan Alankomaiden ja Latinalaisen Amerikan kehityspankin kanssa lainoista terveys-, koulutus- ja sosiaaliohjelmia varten.

Entisen sotilasjohtajan Dési Bouterse ja 24 muun oikeudenkäynti vuoden 1982 poliittisista murhista alkoi heinäkuussa 2008. Bouterse tunnusti poliittisen vastuunsa, mutta kielsi olleensa suorassa vastuussa murhista. Oikeusjutusta huolimatta Bouterse valittiin elokuussa 2010 presidentiksi, ja kaksi vuotta myöhemmin hän sai parlamentilta armahduksen. Boutersen hallitus pystyi kehittämään valtiontaloutta, ja hän olikin ulkomaalaisten tarkkailijoiden yllätykseksi varsin suosittu. Hän lupasi vuoden 2015 vaaleissa nostaa muun muassa minimipalkkaa, ja hänet valittiinkin uudelleen presidentiksi.

Boutersen oikeudenkäynti oli käynnissä koko ajan taustalla, ja marraskuussa 2019 tuomioistuin totesi presidentin syylliseksi 15 poliittisen vastustajansa murhan järjestämiseen vuonna 1982 ja määräsi tälle 20 vuoden vankeustuomion. Bouterse valitti tuomiosta ja jatkoi presidenttinä toukokuun 2020 vaaleihin, joissa presidentiksi valittiin Chan Santokhi. Santokhin seuraajaksi valittiin heinäkuussa 2025 Jennifer Geerlings-Simons.Elise Aaltonen, Surinameen on valittu maan ensimmäinen naispresidentti, Yle.fi uutiset 6.7.2025, viitattu 6.7.2025

thumb|Surinamen piirikartta.

Politiikka Surinamen hallinto pohjautuu vuoden 1987 perustuslakiin, jonka mukaan Surinamen presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen päämies. Lakeja säätää puolestaan 51-jäseninen kansalliskokous, jonka jäsenet valitaan joka viides vuosi. Kansalliskokous valitsee presidentin kahden kolmasosan enemmistöllä. Mikäli kukaan ehdokas ei saa näin suurta enemmistökannatusta, presidentin valitsee yksinkertaisella enemmistöllä kansankokous, joka on 340-jäseninen järjestö, johon kuuluu kansalliskokouksen lisäksi paikallisia edustajia.

Vuonna 2025 Jennifer Geerlings-Simons valittiin Surinamen ensimmäiseksi naispresidentiksi. Geerlings-Simonsin Kansallinen demokraattinen puolue (NDP) voitti yhteensä 18 kansalliskokouksen 51 paikasta. Surinamen odotetaan aloittavan lähivuosina öljynporauksen ulkomerellä, ja Geerlings-Simons on luvannut keskittyä valtiontalouden vakauttamiseen. Väistyneen presidentin Chan Santokhin hallitus onnistui IMF:n tuella järjestelemään velkojansa uudelleen ja parantamaan valtiontaloutta. Santokhin hallinnon tekemät suuret leikkaukset olivat kuitenkin myös laukaiseet suuria mielenosoituksia.

Suriname on etnisesti ja uskonnollisesti varsin hajanainen valtio, ja puolueet ovatkin perinteisesti syntyneet etnisten jakolinjojen ympärille. Progressiivinen reformipuolue VHP on esimerkiksi hindujen johtava puolue ja NDP:n perustivat kreolit.

Suriname on vapaa demokratia, mutta sen politiikan ongelmia ovat korruptio ja klientelismi. Korruptio on vaivannut varsin laaja-alaisesti koko hallintoa. Vuonna 2017 uudistettiin korruptionvastaisia lakeja, jotka olivat pahasti vanhentuneet. Niitä ei kuitenkaan ollut vielä vuonna 2020 otettu käyttöön, mutta Santokhin hallitus on asettanut komission tutkimaan uudistusten toteutusta.

Surinamella on siirtomaa-ajalta periytyvät rajariidat sekä Guyanan että Ranskan Guayanan kanssa. Suriname vaatii itselleen Guyanaan kuuluvaa noin 15 600 neliökilometrin laajuista Tigrin aluetta. Riita perustuu brittiläisten ja hollantilaisten siirtomaaisäntien näkemyseroon Courantynejoen lähteestä. Suriname on ottanut aiemman hollantilaisen kannan, jonka mukaan raja pitäisi kulkea New Riveriä pitkin, kun taas Guyana pitää oikeana rajajokena Kutaria. Surinamen ja Ranskan välillä on myös riita rajajoesta. Surinamen mukaan rajan pitäisi kulkea pitkin Maronia eikä Litania pitkin.

Viime vuosina Suriname on lähentynyt yhä enemmän Kiinan kanssa. Maa esimerkiksi liittyi yhtenä Latinalaisen Amerikan ensimmäisistä valtioista Kiinan Vyö ja tie -hankkeeseen.

Piirit thumb|Surinamen piirikartta.