Suomen sisällissodan tapahtumat Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla käynnistyivät 28. tammikuuta 1918, kun valkoiset aloittivat seudulla toimivien venäläisten varuskuntien valtauksen ja aseistariisunnan. Varuskuntien antauduttua käytännössä ilman vastarintaa valkoiset ottivat samalla haltuunsa Uudenkaarlepyyn, Pietarsaaren, Kokkolan ja Raahen kaupungit. Sotatoimet päättyivät 2.–3. helmikuuta punaisia vastaan käytyyn Oulun taisteluun, jonka jälkeen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa olivat valkoisten hallussa. Oulusta he jatkoivat etenemistään vielä Tornioon, jossa olleet punakaartilaiset ja venäläiset sotilaat antautuivat 8. helmikuuta.

Pohjanmaalla sijainneiden venäläisten varuskuntien valtaus oli valkoisen armeijan ylipäällikön kenraali C. G. E. Mannerheimin määräyksestä toteutettu operaatio. Sen tarkoituksena oli saada suojeluskunnille aseita ja samalla estää niiden joutuminen punaisten haltuun. Aseistariisunta onnistui helposti, kun motivoitumattomat venäläiset eivät juurikaan tehneet vastarintaa, ja myös heidän upseerinsa olivat usealla paikkakunnalla yhteistyössä valkoisten kanssa. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan valtaaminen oli elintärkeää myös siksi, että se turvasi rautatieyhteyden Ruotsiin, ja samalla esti Etelä-Pohjanmaan valkoisten selustaan muodostuvan uhan. Punaiset nousivat vastarintaan ainoastaan Oulussa, jossa käydystä yli 60 ihmisen hengen vaatineesta taistelusta muodostui koko sodan siihen asti verisin.

Valkoisten saatua koko Pohjanmaan haltuunsa he pystyivät keskittämään voimansa punaisten hallitsemaan Etelä-Suomeen. Pohjanmaalla ryhdyttiin kokoamaan rintamille lähetettäviä joukkoja, ja lisäksi seudulle perustettiin useita vankileirejä. Antautuneiden venäläisten lisäksi niille suljettiin vangeiksi otettuja punakaartilaisia ja työväenjärjestöjen jäseniä. Vaikka Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ei helmikuun alun jälkeen käyty taisteluja, menetti kymmeniä ihmisiä henkensä valkoisen terrorin uhrina. Tunnetuimmat veriteot olivat Uudenkaarlepyyn vankileirin venäläissurmat sekä Kokkolassa ja Pietarsaaressa tehdyt punaisten teloitukset.

Sotaa edeltäviä tapahtumia Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa oli Etelä-Pohjanmaan tavoin suojeluskuntien vahvaa tukialuetta, jossa työväenliike oli suhteellisen heikko. Erilaisen sosiaalisen rakenteen vuoksi seuduilta puuttui aseellisen kapinan sytykkeenä toiminut Etelä-Suomen kaltainen yhteiskuntaluokkien välinen vastakkainasettelu. Keski-Pohjanmaalla poikkeuksen muodostivat lähinnä rannikkokaupungit Pietarsaari ja Kokkola, joissa sodan alkaessa toimi myös punakaarti. Suojeluskuntia sen sijaan oli perustettu aktiivisesti syksystä 1917 lähtien, ja tammikuun 1918 lopussa niitä toimi lähes jokaisessa maakunnan pitäjässä. Valkoisten sotatoimien käynnistyessä Pietarsaaren ja Kokkolan punakaartit eivät kuitenkaan ryhtyneet aseelliseen vastarintaan.

Kokkola oli jakaantunut ruotsinkieliseen varakkaaseen porvaristoon ja Ykspihlajan satamakaupunginosan köyhiin työläisiin. Elintarvikepulan vuoksi ilmapiiri oli ollut kireä jo kesästä 1917 lähtien. Syksyn aikana kaupunkiin perustettiin suojeluskunta sekä työväen järjestyskaarti, joka marraskuun yleislakon yhteydessä otti haltuunsa kaupungin miliisilaitoksen. Suojeluskunnan ja työläismiliisin välistä yhteenottoa ei kuitenkaan syntynyt, kun suojeluskunta torjui maaseudulta tarjotun avun pelätessään venäläisten sekaantuvan tapahtumiin. Kokkolan maalaiskunnan Närvilässä työväen järjestyskaarti riisuikin aseista kaksi suojeluskuntaosastoa venäläisten avustamana. Lakon jälkeen levottomuudet jatkuivat edelleen, ja joulukuun puolivälissä työväen järjestyskaarti otti miliisilaitoksen uudelleen haltuunsa. Porvarit järjestivät tilannetta vastaan protestoineita joukkokokouksia, jotka kärjistyivät perinteisten joulumarkkinoiden aikana 22. joulukuuta tapahtuneisiin väkivaltaisuuksiin. Aluksi väkijoukko yritti rynnätä Raatihuoneentorilla sijainneelle poliisilaitokselle, jolloin kaksi tunkeutujaa haavoittui lievästi miilisien ampuessa heitä revolvereillaan. Samana iltana pidetty mielenosoitus päättyi suojeluskuntalaisten ja työväen järjetyskaartin väliseen nujakointiin. Venäläiset santarmit hajottivat väkijoukot, mutta myöhemmin illalla tuntemattomaksi jäänyt työväenkaartin jäsen ampui Kokkolan huomattavimpiin porvareihin kuuluneen tehtailija Juho Piiraisen.

Pietarsaaressa työväestö otti poliisilaitoksen haltuunsa jo maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen yhteydessä. Kesällä kaupunkiin yritettiin perustaa porvarillinen poliisilaitos, mikä johti 4. heinäkuuta puhjenneeseen mellakkaan. Yhtä poliisia ehdittiin puukottamaan ennen kuin venäläiset sotilaat tulivat väliin. Tilanne rahoittui alkusyksystä, mutta kiristyi jälleen marraskuisen yleislakon aikana. 16. tammikuuta 1918 suojeluskuntalaiset yrittivät murhata kaupungin miliisipäällikkönä toimineen Aleksander Kyllösen, mutta lopulta hänet teloitettiin vasta huhtikuun alussa Pännäisissä.

Pohjois-Pohjanmaa Etelä- ja Keski-Pohjanmaasta poiketen Pohjois-Pohjanmaalla oli myös työväenliikkeellä vahva kannatus. Esimerkiksi Oulussa sosialidemokraatit saivat vuoden 1916 eduskuntavaaleissa yli 55 % äänistä. Maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeen porvarillisen kaupunginvaltuuston rinnalle perustettiin työväenneuvosto, johon kuuluivat muun muassa Yrjö Kallinen, Yrjö Mäkelin ja Hannes Uksila. Kesän 1917 aikana Oulun ympäristössä oli runsaasti maataloslakkoja, ja elokuussa tilanne kiristyi entisestään ruokapulan sekä työväestön heikentyneen taloudellisen aseman vaikutuksesta. Muualla maassa nähtyjä mellakoita ei kuitenkaan syntynyt, kun Yrjö Kallinen onnistui arvovallallaan rauhoittamaan elintarvikkeita etsineet väkijoukot. Syksyllä Ouluun perustettiin työväen järjestyskaarti, joka marraskuun yleislakon aikana vastasi järjestyksenpidosta ja miehitti kaupungin tärkeimmät rakennukset. Ouluun oli perustettu myös suojeluskunta jo lokakuussa, ja yleislakon jälkeen molemmat alkoivat aseistautumaan.

Elintarvikepulan aihettamia levottomuuksia oli myös Oulua ympäröivällä maaseudulla. Reisjärvellä nälkäiset mellakoitsijat uhkasivat ottaa haltuunsa kunnan elintarvikevarastot, mutta naapuripitäjästä Haapajärveltä tulleet aseistetut suojeluskuntalaiset hajottivat väkijoukon. Paa­vo­las­sa noin 300 maa­työläistä oli ollut la­kos­sa elo­kuun al­kuun saakka. Yleislakon aikana paikallinen poliisi riisuttiin aseista ja tilalle perustettiin työväenmiliisi, joka piti valtaa sisällissodan alkupäiviin saakka. Poliisi syrjäytettiin myös Sii­ka­jo­ella.

Osapuolet Suojeluskunnat pienoiskuva|Oulun suojeluskuntalaisia lähdössä Etelä-Suomen rintamalle 23. helmikuuta. Suojeluskuntia oli syksystä 1917 lähtien perustettu lähes jokaiseen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan pitäjään. Loka–marraskuun vaihteessa Saksasta purjehtinut höyrylaiva S/S Equity toi Vaasaan, Pietarsaareen ja Kokkolan Öjaan suojeluskuntalaisille tarkoitetun aselastin, ja samalla Suomeen saapuivat myös ensimmäiset jääkärit.

Suojeluskuntien laajasta kannatuksesta huolimatta Keski-Pohjanmaan keskuksissa Pietarsaaressa ja Kokkolassa punakaartit olivat niitä vahvempia. Erityisesti Pietarsaaren suojeluskunta oli heikko, sillä siihen kuului ainoastaan 140 ruotsinkielistä porvaria. Ympäristökuntien ansiosta Pietarsaaren suojeluskuntapiirin vahvuus kuitenkin oli kokonaisuudessaan huomattavasti punakaartia suurempi eli noin 800 miestä. Lokakuussa 1917 perustettuun Oulun suojeluskuntaan kuului vuodenvaihteessa noin 300 miestä, joten sekin oli kaupungin punakaartia pienempi.

Työväenkaartit Keski-Pohjanmaa muodosti joulukuussa 1917 organisoidun Suomen Työväen Järjestyskaartin Pietarsaaren piirin. Etelä-Pohjanmaan tavoin kaarteja muodostettiin alueella huomattavasti muuta maata vähemmän. Sodan käynnistyessä ainoastaan 11 piirin 35 kunnasta toimi työväen järjestyskaarti. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun muodostamassa Oulun piirissä oltiin huomattavasti aktiivisempia, sillä kaarti oli sodan alkaessa 38 kunnassa.

Pietarsaaren työväen järjestyskaartissa oli noin 200 jäsentä ja sillä oli myös hallussaan pari-kolmekymmentä Etelä-Suomesta saatua sotilaskivääriä. Uudessakaarlepyyssä työläisiä oli niin vähän, ettei omaa kaartia saatu perustettua, vaan kaupungin työläiset tekivät yhteistyötä pietarsaarelaisten kanssa. Oulun punakaarti organisoitiin aikaisemmin syksyllä perustetun työväen järjestyskaartin pohjalle jo joulukuussa 1917. Työväenkaarti oli vielä suurlakon aikana pysytellyt maltillisena, mutta punakaarti aloitti aseistautumisen Yrjö Kallisen johtaman työväenneuvoston vastustuksesta huolimatta. Aseita se sai kaupungissa olleilta venäläisiltä sotilailta. Joulukuun lopussa Oulun punakaartiin kuului noin 700 miestä, joista 500 oli aseistettuja. Sotilaskiväärien lisäksi kaartilaisilla oli metsästysaseita sekä revolvereita. Sisällissodan alkaessa Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Peräpohjolan käsittäneen Oulun läänin työväenkaarteissa oli punaisten oman ilmoituksen mukaan noin 14 000 jäsentä, joista suurin osa oli aseistamattomia.

Venäläiset joukot Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla oli tammikuussa 1918 vielä noin 2 300 Venäjän armeijan sotilasta. Kokkolassa, jonne olivat vetäytyneet myös Himangan, Lohtajan, Kannuksen ja Kruunupyyn venäläiset, oli noin 700, Pietarsaaressa noin 200, ja Uudessakaarlepyyssä noin 80 sotilasta. Oulussa venäläisiä oli tammikuun lopussa noin 1 000, Raahessa 230, ja Oulun eteläpuolella Limingassa noin 50. Joukot oli sijoitettu Pohjanmaalle ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaisten maihinnousun varalta ja ne toimivat myös rannikolla merivartiotehtävissä. Muualla maassa nähtyjä häiriöitä ei juurikaan esiintynyt, sillä esimerkiksi Oulussa heidän kerrottiin käyttäytyneen rauhallisesti ja myös vallankumoukselliset sotilaat pysyttelivät maltillisina.

Sotatoimet Uudenkaarlepyyn, Pietarsaaren ja Kokkolan valtaukset

Keski-Pohjanmaalla venäläisten aseistariisunta alkoi Uudessakaarlepyyssä ja Pietarsaaressa aamuvarhaisella 28. tammikuuta. Uudenkaarlepyyn venäläiset antautuivat ilman vastarintaa, mutta Pietarsaaressa syntyi lyhyt tulitaistelu, joka ei kuitenkaan vaatinut uhreja. Tästä huolimatta suojeluskuntalaiset surmasivat Pietarsaaren kasarmin valtauksen yhteydessä 15 venäläistä. Valkoiset valtasivat myös Pietarsaaren työväentalon, jolloin yksi suojeluskuntalainen kuoli vartiomiehen ampumaan luotiin. Seuraavien päivien aikana kaupungissa vangittiin lukuisia punakaartilaisia ja työväenjärjestöjen jäseniä.

29. tammikuuta valkoiset jatkoivat Kokkolaan, jossa venäläiset aluksi torjuivat hyökkäyksen ja ajoivat suojeluskuntalaiset pakosalle. Seuraavana päivänä käytyjen neuvottelujen jälkeen he kuitenkin antautuivat, kun valkoisille oli saapumassa lisäjoukkoja Vaasasta. Kokkolan valtauksen yhteydessä kaatui neljä suojeluskuntalaista ja neljä venäläistä. Vaikka punaiset eivät Kokkolassakaan osallistuneet sotatoimiin, vangittiin satoja punaisiksi luokiteltuja työväenjärjestöjen jäseniä, jotka sijoitettiin kaupunkiin perustetulle vankileirille.

Limingan, Raahen ja Oulun valtaukset

pienoiskuva|Oulun taistelussa tuhoutuneita rakennuksia.