Aškenasijuutalaiset () ovat yksi juutalaisten diasporassa muodostuineista alaryhmistä. Aškenasiyhteisö sai alkunsa keskiajalla juutalaisten asetuttua Välimeren alueelta Länsi- ja Keski-Eurooppaan, mistä osa heistä muutti Itä-Eurooppaan. 1900-luvulla aškenasien suurimmiksi asutuskeskittymiksi muodostuivat Yhdysvallat ja Israel.
Aškenasijuutalaisten historiaa ovat leimanneet useat vainot, muutot ja asuminen omilla alueilla, kaupunkighetoissa ja štetl-maalaiskaupungeissa eristäytyneenä yhteisönä. He erottuivat muista sosiaalisesti, etnisesti ja uskonnollisesti; he esimerkiksi puhuivat omaa kieltään, saksaan pohjautuvaa seemiläisvaikutteista jiddišiä. Aškenasien historiaan kuului myös rauhanomaistakin kanssakäymistä Euroopan ei-juutalaisen väestön kanssa, jolta he omaksuivat kulttuurisia vaikutteita. Aatelisto toisinaan hyödynsi heidän ammattitaitoaan ja väliinputoajan asemaansa, joskus myöntäen vaihdossa etuja, joskus pakottaenkin. 1800- ja 1900-lukujen aikana aškenasit saivat täydet kansalaisoikeudet, ja sittemmin he ovat sopeutuneet asuinmaidensa yhteiskuntiin ja osallistuneet niiden tiede- ja kulttuurielämään.
Aškenasien osuuden maailman juutalaisista on arvioitu olevan nykyään noin 80 prosenttia. Heidän ja muiden juutalaisten väliset erot ovat vähentyneet, ja he elävät esimerkiksi sefardijuutalaisten kanssa nykyisin samoilla alueilla.
Nimityksen etymologia Juutalaiset keskiaikaisessa Euroopassa käyttivät raamatullisia ja Lähi-itään viittaavia nimiä asuinpaikoistaan. He alkoivat käyttää Aškenaz-nimeä Saksasta ja saksan kielestä viimeistään 1000-luvulla. Aškenaz oli Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan Gomerin poika ja Jafetin ja Nooan jälkeläinen. Aluksi he erottivat ”Aškenasin” ei-saksankielisten lähialueiden juutalaiskeskittymistä, joita he kutsuivat ”Zarfatiksi” (Pohjois-Ranska) ja ”Kanaaniksi” (slaavilaisalueet).Beider, Alexander: Origins of Yiddish Dialects, s. 525. Oxford University Press, 2015. Nimellä alettiin sen jälkeen viitata Pohjois-Ranskan ja läntisen Saksan alueen juutalaisiin ja myöhemmin Keski-Euroopasta Itä-Eurooppaan muuttaneiden juutalaisten muodostamaan suureen juutalaisyhteisöön.
Historia
Aškenasit polveutuvat juutalaisista, jotka muuttivat Lähi-idästä Etelä-Eurooppaan ja sieltä pohjoisempaan EurooppaanBrook 2018, s. 171. (katso ”Alkuperä”-osio). Aškenasiyhteisön muodostuminen tapahtui Pohjois-Ranskan ja Saksan seudulla 800–1000-lukujen muuttoaaltojen yhteydessä.Lowenstein 2000, s. 32–33. 1000-vuosituhannen alussa aškenasien tärkeimmät asutuskeskittymät olivat Mainz, Worms ja Speyer. Wormsista muodostui aškenasien uskonnollisen oppineisuuden keskus, ja esimerkiksi rabbi Raši opiskeli siellä. Juutalaiset ja ei-juutalaiset elivät pääosin sovussa keskenään.Marcus 2017.
Juutalaisten elinkeinoaloja rajoitettiin ja maanomistus kiellettiin.Illman: Juutalainen kulttuuri ( 2003), s. 27. Monet juutalaiset päätyivät kauppiaiksi. Myös rahanlainaaminen kuului juutalaisille sallittuihin toimialoihin, kun taas kristityiltä se oli kirkon toimesta kiellettyä. Kristitty aatelisto kuitenkin käytti juutalaisia välikäsinä lainaamiseen sekä lainojen ja verojen keräämiseen. Velkojiin suhtauduttiin vihamielisesti, millä oli osansa juutalaisvastaisuuden ja juutalaisvainojen synnyssä.
Ristiretkien yhteyksissä juutalaiset kohtasivat väkivaltaisia vainoja, ja heidän seurakuntiaan tuhottiin.Schlör, Joachim: "Germany, Jews of". Teoksessa Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013).Illman: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 31–32. Heitä vastaan esitettiin syytöksiä kristittyjen lasten rituaalimurhista ja ehtoollisleivän lävistämisrituaalista, joka symboloi Kristuksen tappamisen toistamista. Vaikka muun muassa piispat tiesivät tällaisten syytösten olevan perättömiä, eivätkä paavi tai aateliset hyväksyneet väkivaltaiskuja juutalaisia kohtaan, ei etenkään ensimmäisen ristiretken aikana asiaan yleensä erityisemmin puututtukaan. Ivan G. Marcuksen mukaan ei kuitenkaan voida puhua jatkuvasta juutalaisvainosta koostuvasta ristiretkien aikakaudesta, sillä ensimmäisen ristiretken jälkeen juutalaisten ja kristittyjen välit palautuivat pääosin rauhanomaisiksi seuraavan 200 vuoden ajaksi. Tämänkin ajanjakson aikana ristiretkien yhteyksissä juutalaisiin kohdistui vainoja, joita kuitenkin hillittiin paremmin.
Mustan surman aikana juutalaisia syytettiin kulkutaudin levittämisestä kaivoja myrkyttämällä. Vaikka juutalaisiakin kuoli ruttoon, olivat he selvinneet vähemmillä vahingoilla kuin muu väestö, mikä johtui heidän puhtaussäännöistään. Tästä seurasi jälleen tuhoisia juutalaisvainoja. Viranomaiset eivät yleensä reagoineet tähän muuten kuin karkottamalla juutalaiset pois. Syytöstä absurdina pitänyt paavi Klemens VI kuitenkin julkaisi Avignonissa vuonna 1348 bullan, joka julisti sen perättömäksi.The Jewish People: An Illustrated History, s. 217. Vainojen myötä juutalaiset eristäytyivät muusta yhteiskunnasta aiempaa enemmän. Useat juutalaiset pakenivat Puolaan, ja tämän seurauksena Itä-Euroopan aškenasiyhteisöt saivat alkunsa. pienoiskuva|pysty|Rabbi Moses Isserles. Puolaan juutalaiset oli toivotettu 1200-luvulla tervetulleiksi, koska heistä oltiin toivottu maalle hyödyllistä ammattiväkeä.Harviainen: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 160–163. Heille tarjottiin siksi myös erioikeuksia, joihin kuului suojelua mahdollisilta vainoilta ja lupa elää heidän omien perinteidensä mukaan omana yhteisönään.Rosman 2011. 1500-luvun aikana aškenasijuutalaisuuden keskus oli siirtynyt Saksasta itään päin: Puolaan ja Liettuaan, osin myös Böömiin ja Määriin.The Jewish People: An Illustrated History, s. 237. Itä-Euroopan juutalaiset sijoittuivat yhteiskunnassa maaorjien sekä maanviljelijöiden muodostaman väestön ja maanomistajien väliin, ja he harjoittivat käsityöammatteja ja ulko- ja sisämaankauppaa. Puolan ješivoista tuli arvostettuja, ja kirjapainotaidon levittyä Puolaan julkaistiin kodifikaatio Shulchan Aruchin rabbi Moses Isserlesin kommentteja sisältävä versio, joka erotti aškenasien halakhan sefardien omasta.Bar-Itzhak, Haya & Teller, Adam: Poland, Jews of, Encyclopedia of Jewish Folklore and Traditions (2013). Aškenasit jatkoivat Saksassa kehittämänsä kielen eli jiddišin puhumista Itä-Euroopassakin, mikä osaltaan erotti heitä muista. Tyypilliseksi asumismuodoksi muodostui shtetl, juutalaisenemmistöinen kylä, jossa asui myös ei-juutalaisia. Keski-Euroopan juutalaiset sen sijaan asuivat yleensä omiensa keskuudessa kaupunkigetoissa.
Läntisestä Euroopasta levisivät uskomukset juutalaisten suorittamista rituaalimurhista Itä-Eurooppaan, ja ne yleistyivät 1600-luvulla. Kasakkakapinassa 1648–1654 Ukrainassa ja Puolassa tuhottiin satoja synagogia ja 100 000 juutalaista tapettiin, koska heidät miellettiin samaan joukkoon puolalaisten aatelisten ja suurmaanomistajien kanssa.Harviainen: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 215. ”Puolan juutalaisten kulta-aika” oli loppunut,de Lange 1991, s. 51. ja Itä-Euroopan aškenaseja alkoi nyt muuttaa juutalaisvainoja pakoon Länsi-Eurooppaan, myös sellaisille alueille kuin Alankomaat ja Englanti, missä asui sillä hetkellä lähinnä sefardijuutalaisia. Samoilla alueilla eläneet sefardit ja aškenasit pysyivät kuitenkin edelleen selkeästi erillisenä ryhminä, eivätkä he esimerkiksi käyneet samoissa synagogissa tai juurikaan avioituneet keskenään. Etenkin sefardijuutalaiset halusivat pitää ryhmät erillään, koska he pitivät omaa kulttuuriaan aškenaseihin nähden ylivertaisena.
1500-luvulla Länsi-Euroopassa kukoistamaan alkaneen absolutismin ja siihen liittyneen merkantilismin aikana hallitsijat ottivat palveluksiinsa niin kutsuttuja hovijuutalaisia, joita he pitivät yhteiskunnan neutraaleina osapuolina. Hovijuutalaiset auttoivat hallitsijoita rahoituksen ja statusta edustavien ylellisten tavaroiden hankinnassa sekä diplomaattisissa tehtävissä.The Jewish People: An Illustrated History, s. 316–317. Vastapalvelukseksi heille annettiin vapauksia aikana, jolloin Länsi-Euroopan juutalaisten oikeudet esimerkiksi asuinpaikan suhteen olivat muuten rajalliset. Hovijuutalaisten elintaso erosi valtavasti muiden juutalaisten oloista, jotka olivat monella varsin köyhät. Ilmiö kesti muutaman vuosisadan ajan ja loppui absolutismin päättymisen myötä. Vain hyvin pieni osa juutalaisista oli hovijuutalaisia, mutta he vaikuttivat osittain siihen, että koko juutalaisväestöä alettiin hyväksyä osaksi läntistä yhteiskuntaa.
1700-luvun lopulla Saksassa sai alkunsa haskala-liike, joka pyrki saamaan juutalaisille tasavertaisia kansalaisoikeuksia. Länsi-Euroopassa tässä onnistuttiin 1800-luvun loppuun mennessä.Illman: Juutalainen kulttuuri (2003), s. 33. Emansipaation ja yhteiskunnallisen sekularisaation myötä perinteinen juutalainen etnisyyttä ja uskontoa yhdistelevä identiteetti oli haastettuna. Koska uskonnollista erilaisuutta siedettiin paremmin kuin etnistä, haluttiin juutalaisten sulautuvan eurooppalaisiin kansoihin, ja heitä alettiin määrittää pelkäksi uskonnolliseksi ryhmäksi etnisen sijaan, mihin juutalaiset eivät yleensä itse olleet tyytyväisiä.Endelman 2009. Toisaalta samoihin aikoihin kehittyi käsite ”seemiläisestä rodusta”, johon juutalaisten katsottiin kuuluvan, mikä johti myös rotukeskeisempään juutalaisvastaisuuteen. 1800-luvulla myös aškenasien aiempi uskonnollinen yhtenäisyys rikkoutui, ja juutalainen uskonto jakautui kolmeen pääsuuntaukseen: reformijuutalaisuuteen, uusortodoksiaan ja konservatiiviseen juutalaisuuteen.Juutalainen kulttuuri, s. 35. Aškenaseista suuri osa myös maallistui. Lisäksi jiddišin kielen merkitys alkoi vähenemään joidenkin aškenasien keskuudessa valtakulttuuriin sopeutumisen yhteydessä.
1700-luvun lopussa Puolan jakojen jälkeen Venäjän keisarikunnan juutalaisväestö määrättiin asumaan rajatulla asuinalueella (Venäjän juutalaisten asuinalue).Harviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 217. Juutalaisten kansalaisoikeuksien saaminen eteni Itä-Euroopassa hitaammin kuin läntisessä Euroopassa. He lisääntyivät lyhyessä ajassa isolukuisesti, mikä toisaalta vaikutti heidän olojensa kurjistumiseen. Venäjän keisarikunnan juutalaisista tuli asevelvollisia vuonna 1827, ja juutalaisille määrätyillä pitkillä palvelusajoilla pyrittiin tukahduttamaan heidän juutalaisuuttaan. Armeijassa palvelleita aškenaseja asettui myös Venäjän vallan alla olleeseen Suomeen, minkä seurauksena suomenjuutalainen vähemmistö syntyi. Tätä ennen Suomeen oli muuttanut vain joitakin yksittäisiä juutalaisia.Harviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 291–298.
Sosiaalinen, uskonnollinen ja etninen eroavaisuus,Klier 2010. kuten myös lännestä levinneet juutalaisvastaiset ajattelutavatHarviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 164. ja poliittinen epäluuloisuus,Harviainen: Juutalainen kulttuuri, s. 219. juurruttivat Itä-Euroopassa jännitteitä juutalaisia kohtaan. Väkivaltaiset juutalaisvainot olivat Venäjän keisarikunnassa kuitenkin harvinaisia 1880-luvulle asti. Tilanne muuttui, kun vallankumoukselliset, joista yksi oli juutalainen, murhasivat keisari Aleksanteri II:n vuonna 1881. Tästä syntyneitä levottomuuksia seurasi suurimittainen pogromiaalto, ja seuraavien vuosikymmenien kuluessa pogromeja kohdistettiin juutalaisiin useasti. vasen|pienoiskuva|upright|Tallitiin pukeutunut juutalaispoika New Yorkissa roš hašana -juhlan aikaan (1911).