pienoiskuva|upright=1.3|Dodonan teatteri. Teatteri (, ; ”katselupaikka”; ) oli antiikin kreikkalaiselle arkkitehtuurille tyypillinen rakennus, jota käytettiin paitsi kreikkalaisen teatterin tragedioiden ja komedioiden esityksiin, myös muun muassa kansankokouspaikkoina.
Kreikkalaisia teattereita tunnetaan yli 300 kappaletta, ja niistä arkeologisesti noin 250. Teatterit kehittyivät muotoonsa klassisella kaudella 400–300-luvuilla eaa. Niistä tuli erityisesti klassisen kauden lopulla ja hellenistisellä kaudella kreikkalaisten polisten eli kaupunkivaltioiden tyypillinen rakennustyyppi kautta koko kreikkalaisen maailman. Teattereita oli usein myös merkittävillä pyhäkköalueilla kaupunkien ulkopuolella.Frederiksen, Rune: ”The Greek Theatre. A Typical Building in the Urban Centre of the Polis?”. Teoksessa Roomalaisella kaudella kreikkalainen teatteri vaikutti roomalaisten teatterirakennusten kehitykseen.
Kreikkalainen teatteri oli käytännössä aina puolikaaren muotoinen. Sen keskiössä oli pyöreä orkhestra eli kuoron (khoros) esiintymisalue. Kreikkalaisia teatterirakennuksia kutsutaan joskus virheellisesti ”amfiteattereiksi”, mutta tämä ei vastaa sanojen alkuperäistä merkitystä. Amfiteatteri viittaa aina nimensä mukaisesti rakennukseen, jossa katsomo kiersi esiintymisalueen kauttaaltaan, ja oli tyypillinen roomalaisille näytännöille rakennetuissa teattereissa, ei koskaan kreikkalaisissa näytelmäteattereissa. Roomalaiset amfiteatterit olivat enemmän sukua kreikkalaisille stadioneille.
Historia Arkaainen kausi
Kreikkalaiset teatterirakennukset kehittyivät kreikkalaisen teatterin kehityksen myötä, Dionysos-jumalan kunniaksi esitettyjen näytäntöjen esityspaikoiksi. Näytännöt koostuivat aluksi kuorotansseista, joita esitettiin pyöreällä kuoron eli khoroksen tanssipaikalla, orkhestralla (). Näytteleminen ei näin eronnut aluksi kuoron toiminnasta. Yleisö ei alun perin eronnut kuorosta. Erillisten kuorojen käytön kehityttyä tuli tarpeelliseksi erottaa se yleisöstä omaan kehäänsä, joka voitiin ympäröidä kivillä. Tällaisen orkhestra-kehän keskellä sijaitsi Dionysokselle omistettu alttari.
pienoiskuva|Ateenan Dionysoksen teatteria. pienoiskuva|Thorikoksen teatteri. Niin kauan kun näytelmissä oli kuoron lisäksi vain yksi näyttelijä, tämä saattoi puhutella kaikkia kehän ympärillä eri puolilla olleita ihmisiä. Kun Aiskhylos lisäsi näytelmiin toisen näyttelijän, yleisön oli parempi olla jollakin tietyllä puolella orkhestraa. Seurauksena katselijat järjestettiin suunnilleen puolikaareen orkhestran toiselle puolelle. Orkhestra säilyi edelleen varattuna kuorolle, kun taas näyttelijät esiintyivät sen toisella puolella eli orkhestran takana katsomoa kohti. Näyttelijöiden takana oli teltta tai pieni näyttömärakennus (skēnē), jossa he saattoivat vaihtaa asua. Se voitiin peittää esitykseen sopivalla puuseinällä, joka toimi kulissina (proskēnion).
Teatteri sai mitä ilmeisimmin alkunsa Ateenasta. Teatterirakennukset kehittyivät arkaaisen kauden lopulla 500-luvun eaa. loppupuolella. Tältä ajalta ovat peräisin varhaisimmat tunnetut teatterit, Dionysoksen teatteri Ateenassa sekä Thorikoksen demoksen teatteri itäisessä Attikassa. Viimeksi mainitun katsomoratkaisu on sen historian vuoksi erikoinen, sillä se on alun perin koostunut suorista istuinriveistä, ja laajentamisen kautta se on saanut pitkänomaisen muodon.
Klassinen kausi
Klassisella kaudella katsomon muodoksi vakiintui puolikaari. Alkuvaiheessa yleisö istui teattereissa luonnonrinteessä. Myöhemmin näytäntöjä varten alettiin rakentaa ensin tilapäiset ja sitten pysyvämmät puiset katsomot, ja lopulta kivisiä istuinrivejä ainakin katsomon etuosaan. Näyttelijöiden määrän lisääntyessä Aiskhyloksen ja Sofokleen aikana, näytteleminen siirtyi vaiheittain skenen eteen rakennetulle proskenionille eli näyttämölavalle, ja orkhestra jäi kuoron käyttöön. Nyt skēnē tarkoitti teatterin sitä osaa, joka kuului näyttelijöille, siinä missä orkhestra kuului kuorolle.
Kokonaan kivestä rakennettuja teattereita alettiin rakentaa klassisen kauden jälkimmäisellä puoliskolla 300-luvulla eaa. Dionysoksen teatteri uusittiin kivistä rakennetuksi vuonna 342 eaa. Viimeistään myöhäiseltä klassiselta kaudelta noin 330 eaa. lähtien rakennetut teatterit olivat kokonaan kivisiä. Monia teattereita myös laajennettiin lisäämällä takaosaan lisää istuinrivejä.
Kreikkalaisen maailman suurin teatteri Megalopoliin teatteri rakennettiin noin vuonna 370 eaa. Siihen mahtui noin – katsojaa. Muita suuria teattereita olivat muun muassa Argoksen teatteri (n. – katsojaa), Dodonan teatteri (n. katsojaa) ja Syrakusan teatteri (n. – katsojaa). Dionysoksen teatteriin mahtui vuonna 330 eaa. tehdyn laajennoksen jälkeen noin katsojaa. Tunnetuimpiin kuuluva ja parhaiten säilynyt kreikkalainen teatteri Epidauroksen teatteri rakennettiin noin 350–300 eaa. Siihen mahtui suurimmillaan noin – katsojaa.
Hellenistinen ja roomalainen kausi pienoiskuva|Roomalaiseksi teatteriksi uusittu Tauromenionin (Taorminan) teatteri.
Hellenistisellä kaudella teattereita alettiin rakentaa yhä laajemmin kautta koko kreikkalaisen maailman sekä myös hellenisoituneille ei-kreikkalaisille alueille. Roomalaisella kaudella kreikkalainen teatterirakennus antoi mallin roomalaisille teattereille sekä niitä pienemmille odeioneille eli musiikkiteattereille. Monet kreikkalaiset teatterit uusittiin roomalaisen mallin mukaisiksi, ja katsomosta tehtiin jyrkempi ja orkhestrasta kokoympyrän sijaan puoliympyrän muotoinen. Niiden näyttämörakennukset rakennettiin näyttäviksi ja monikerroksisiksi, ja ne koristeltiin pylväillä ja syvennyksissä olleilla veistoksilla. Myöhemmällä roomalaisella kaudella osa teattereista muutettiin, erillisen amfiteatterin puuttuessa, roomalaisen maun mukaisiin gladiaattori- ja eläinnäytäntöihin sopiviksi lisäämällä orkhestran ja katsomoon väliin katsojia suojaava aitaus.
Arkeologia ja myöhempi käyttö
Kreikkalaiset teatterit tulivat paremmin tunnetuksi rakennuksina 1800-luvulla Ateenan Dionysoksen teatterin kaivausten jälkeen. Tämän jälkeen teattereita on kaivettu esiin lukuisista paikoista, mikä on tuonut esille sen, kuinka tärkeä rakennustyyppi teatterit olivat itseään kunnioittaneille kaupungeille. Monissa kaupungeissa teatterit ovat parhaiten säilynyt rakennus, koska ne ovat olleet suurikokoisia ja katsomo on ollut usein kaiverrettu luonnonrinteeseen, jolloin ne eivät ole kadonneet yhtä helposti rakennusosien uulleenkäytössä tai täyttämisen tai eroosion seurauksena kuin muut rakennukset. Vielä 1800-luvulla oli näkyvissä jäänteitä useista sittemmin lähes jäljettömiin kadonneista teatterirakennuksta, ja siksi monet varhaisten tutkijoiden kirjoitukset ovat arvokkaita näiden tuntemisen kannalta. Arkeologian lisäksi teattereiden sijainneista on saatu tietoa antiikin ajan kirjailijoilta sekä piirtokirjoituksista.
Nykyisin monia kreikkalaisia teattereita on kunnostettu, ja niitä käytetään jälleen sekä antiikin aikaisten näytelmien uudelleenesityksiin että muihin kulttuuritapahtumiin. Tällaisessa käytössä ovat muun muassa Epidauroksen teatteri, jota käytetään Ateenan ja Epidauroksen festivaaleilla, sekä Syrakusan teatteri.
Käyttö ja sijainnit
Kreikkalaisiin teattereihin kokoonnuttiin katsomaan teatteriesityksiä, jotka olivat yleensä osa Dionysokselle omistettua uskonnollista juhlaa ja näytelmäkilpailuita. Tunnetuin on Ateenassa järjestetty Dionysia-juhla, jonka näytelmät esitettiin Dionysoksen teatterilla. Näytelmäjuhliin kuului tragedioiden, komedioiden ja satyyrinäytelmien esityksiä.
Näytelmien lisäksi teattereita käytettiin usein myös ekklesiasterioneina eli kansankokousten kokoontumispaikkoina. Ateenassa kansankokous ekklesia siirtyi lopulta Pnyksiltä kokonaan Dionysoksen teatterille.
Käyttötarkoitusten vuoksi teattereita oli erityisesti kaupungeissa, joiden kulttuuriseen, uskonnolliseen ja poliittiseen elämään kuuluivat keskeisesti näytelmäkilpailut, ja jotka olivat muutenkin mukana kreikkalaisen kulttuurielämän kehityksessä tältä osin; joissa oli valtiomuoto, johon kuuluivat suuret kansankokoukset, joihin teatteria voitiin myös luontevasti käyttää; ja joissa oli tarpeeksi suuri väestöpohja ja tarpeeksi varoja teatterin rakentamiseksi. Näin teatteri oli erityisesti suurten demokraattisesti tai oligarkisesti hallittujen kaupunkien rakennus.
Teattereita tunnetaan erityisen paljon Keski-Kreikasta, Vähän-Aasian kreikkalaisalueilta, Sisiliasta ja Etelä-Italian Suur-Kreikasta. Niitä oli melko paljon myös Lähi-idässä ja Epeiroksessa. Suhteellisen vähän teattereita vaikuttaa olleen sen sijaan Lakoniassa, Messeniassa, Thessaliassa, Makedoniassa, Khalkidikella, Traakiassa ja Kyproksella. Kreetalta ei tunneta yhtään teatteria ennen roomalaista kautta.
Kaupunkien lisäksi teattereita oli usein merkittävillä pyhäkköalueilla silloinkin, kun alue sijaitsi kauempana kaupungeista. Tällaisia ovat muun muassa Amfiaraion, Epidauroksen Asklepieion, Isthmia ja Muusien laakso. Toisaalta muun muassa Nemeasta ja Olympiasta ei tunneta teatteria. Teattereita oli myös lähellä kaupunkeja sijainneilla pyhäkköalueilla, kuten Delfoin ja Dodonan pyhäkköalueet sekä Samothraken Suurten jumalten pyhäkkö. Pyhäkköalueilla teattereita käytettiin paikallisten kulttien juhlissa.
Attikassa teattereita tunnetaan Ateenan kaupunkikeskuksen lisäksi monista demoksista. Niillä oli omat pienemmät teatterinsa, joita käytettiin paikallisiin esityksiin ja harjoituksiin, sillä näytelmäkilpailuissa kilpailivat eri fylejen kuorot. Demosten teattereita käytettiin oletettavasti myös paikallispolitiikassa. Esimerkkejä Attikan demosten teattereista ovat Thorikoksen teatteri sekä Aiksonen, Eleusiin, Euonymonin, Ikarionin, Pireuksen, Rhamnuksen ja Sfettoksen teatterit. Myös muiden alueiden demoksilla tiedetään olleen teattereita; tällaisia ovat muun muassa Kosin demos Halasarna ja Kyrenen demos Apollonia.
Arkkitehtuuri
Kreikkalaiset teatterit olivat kattamattomia ulkoilmateattereita, jotka oli useimmiten rakennettu luonnonrinteeseen. Ne sijaitsivat usein kaupungin akropoliin rinteessä tai muulla kukkulalla. Rakennusten hallitsevin osa, varsinkin arkeologisissa jäänteissä, on puoliympyränmuotoinen tai oikeammin hieman pidempi, hevosenkengänmuotoinen porrastettu katsomo, joka kiertyy pyöreän orkhestran ympärille. Skene-rakennukset ovat säilyneet yleensä huonommin.
Teatteiden arkkitehtuurissa oli joitakin yhtäläisyyksiä buleuterioneihin ja odeioneihin. Buleuterionit olivat kuitenkin yleensä pienempiä ja odeionit varustettu katolla, jolloin ne on helppo erottaa arkeologisesti teattereista.
Osat
Klassisen kreikkalaisen, 300-luvulla eaa. kivestä rakennetun tyypillisen teatterirakennuksen osat olivat:
Orkhestra () – Teatterin keskiössä ollut useimmiten pyöreä alue, jossa kuoro tanssi ja lauloi. Thymele () – Orkhestran keskellä ollut Dionysoksen alttari ja/tai sen lähellä ollut koroke kuoronjohtajalle. Parodoi (; yks. ) tai eisodoi (; yks. ) – Sisääntulokäytävät yleisölle ja erityisesti kuorolle sen saapuessa orkhestralle.
Näyttämörakennelmat Skene () – Näyttämön takaseinän muodostanut rakennus. Alun perin näyttelijöiden pukusuojana toiminut teltta, proskenionin kehittymisen jälkeen monumentaalisempi näyttämörakennus, jossa oli tilat näyttelijöille ja tarvikkeille ja joka toimi samalla kulissina. Proskenion () – Näyttämö näyttämörakennuksen etuosassa. Alun perin näyttelijät esiintyivät maan tasalla suoraan skenen edessä. 300-luvulla eaa. proskenion korotettiin pylväiden varaan näyttämölavaksi. Lopulta se kehittyi kaksikerroksiseksi, niin että alemmalla osalla oli katto ja ylempään johti useita ovia. Hyposkenion () – Proskenionin etuseinä tai alaosa. Episkenion () – Myöhemmissä vaiheissa näyttämörakennuksen ylempi kerros. Thyromata (; yks. ) – Skenen tai episkenionin julkisivussa olleet ovet tai luukut. Paraskenia (; yks. ) – Proskenionin sivuilla olevat skenestä katsomoon päin työntyvät siipiosat. Ekkyklema () - Pyörillä varustettu lava esimerkiksi sivuhahmojen tuomiseksi näyttämölle.