Kulttuuriomaisuuden palauttaminen eli repatriaatio tai restituutio tarkoittaa taiteen tai kulttuuriperinnön, yleensä vanhan tai ryöstetyn taideomaisuuden palauttamista sen alkuperämaahan tai entisille omistajille tai heidän perillisilleen. Kiistanalainen kulttuuriomaisuus on ryhmälle tai yhteisölle kuuluneita fyysisiä artefakteja, jotka toinen ryhmä on vienyt tavallisesti ryöstelyssä, olipa kyseessä sitten imperialismi, kolonialismi tai sota. Kiistellyt kohteet vaihtelevat laajalti veistoksista ja maalauksista muistomerkkeihin ja ihmisen jäännöksiin.
Kulttuuriperinnön ryöstämisen historiaa Naramsinin steela pienoiskuva|upright|Naram Sinin voiton steela, Akkadia-dynastia, Naram-Sinin valta-aika (2254–2218 eKr.). Louvre, Pariisi. Sodanaikainen ja sotaa seuraava hävinneiden kansojen ryöstäminen on ollut yleistä jo muinaisista ajoista lähtien. Akkadin kuningas Naramsinin steela, joka on nyt esillä Pariisin Louvre-museossa, on varhaisimpia sodassa ryöstetyksi tiedettyjä taideteoksia. Elamilaiset ottivat Naramsinin vuonna 2250 eaa. lullubilaisia vastaan käymän voittoisan taistelun kunniaksi tehdyn steelan sotasaaliiksi noin tuhat vuotta myöhemmin ja siirsivät sen pääkaupunkiinsa Susaan, Iraniin. Sieltä ranskalaiset arkeologit löysivät sen vuonna 1898. Sumerilaisen runon"Akkadin kirous" mukaan Naramsin oli vastuussa Akkadin valtakunnan romahtamisesta, kun hän ryösti ja tuhosi Enlilin temppelin ja lietsoi sen seurauksena jumalien vihaa. Miles, 2008, s. 16.
Muinaiset kreikkalaiset ryöstäjinä Palladion oli varhaisin ja ehkä länsimaisen historian merkittävin varastettu patsas. Aseistettua Pallas Athenea kuvaava pieni veistetty puinen patsas, jonka kahden kreikkalaisen sanottiin varastaneen ja salakuljettaneen Parthenonista, toimi Troijaa suojaavana talismaanina. Antiikissa uskottiin yleisesti, että Troijan valloitus oli mahdollista vain siksi, että kaupunki oli menettänyt suojaavan talismaaninsa. Tämä myytti kuvaa patsaiden pyhää merkitystä muinaisessa Kreikassa jumalien voimaa symboloivina ilmentyminä, joilla uskottiin usein olevan yliluonnollisia kykyjä. Myös voittoisien kreikkalaisten, kuten ryöstön ideoineen Odysseuksen, osaksi langennut myöhempi kärsimys kuvaa patsaiden pyhää luonnetta.Miles, 2008, s. 13
Roomalaisten sotasaaliit Roomalaisen myytin mukaan Rooman perustanut Romulus antoi ensimmäisenä voittajana vihollisen hallitsijalta otettuja saaliita Jupiter Feretriuksen temppeliin. Monissa Rooman myöhemmissä sodissa kerättiin veren värjäämiä haarniskoja ja aseita, jotka sijoitettiin temppeleihin kunnioituksen symboleina vihollisten jumalia kohtaan ja keinona saada heiltä suojelua. Rooman vallan levitessä kaikkialle aikaisemmin kreikkalaisten hallistemille alueille Italiassa, kreikkalaista taidetta ryöstettiin ja näytettiin Roomassa roomalaisvallan alla olevien alueiden voiton symboleina. Pyhiä esineitä kuitenkin uskotaan kohdellun kunnioittavasti Syrakusan kaatumisen jälkeen vuonna 211 järjestetyssä Marcus Claudius Marcelluksen voittokulkueessa, koska vaarana olivat kriitikkojen paheksunta ja negatiiviset sosiaaliset reaktiot.Miles, 2008, s. 65.
Plinius vanhemman mukaan keisari Augustus oli siinä määrin häpeissään roomalaisten harjoittamasta kreikkalaisen taiteen ryöstämisestä, että palautti joitakin esineitä alkuperäisiin koteihinsa.
Napoleonin ryöstely
Napoleonin Ranskan imperiumin aikana tapahtuneen ryöstön mittakaava oli modernissa historiassa ennennäkemätön, ja ainoat vertailukelpoiset ryöstelyretket olivat tapahtuneet antiikin Rooman historiassa. Hyvin tunnettuja esimerkkejä ovat Lucius Mummiuksen Korintin ryöstö tai Marcus Claudius Marcelluksen Syrakusan ryöstö, katso Miles, 2008, s. 320 Ranskan vallankumoukselliset oikeuttivat Italian laajamittaisen ja järjestelmällisen ryöstämisen vuonna 1796 pitämällä itseään Rooman poliittisina seuraajina vastaavasti kuin muinaiset roomalaiset olivat nähneet itsensä kreikkalaisen sivilisaation perillisinä. Miles, 2008, s. 320 He perustelivat toimiaan myös sillä, että hienostuneen taiteellisen makunsa ansiosta he olivat kykeneviä arvostamaan ryöstettyä taidetta.
Napoleonin sotilaat hajottivat taide-esineitä karkeasti repimällä maalauksia niiden kehyksistä kirkoissa tai niille aiheutui vahinkoa kuljetuksen aikana. He ottivat haltuunsa niin yksityisiä kokoelmia kuin paavillisen kokoelman. Miles, 2008, s. 321 Tunnetuimpia varastettuja teoksia ovat muun muassa Venetsian Pyhän Markuksen pronssihevoset ja Laokoon-ryhmä Roomassa, jotka molemmat on sittemmin palautettu. Jälkimmäistä pidettiin aikanaan vaikuttavimpana antiikin veistoksena.
Laokoonilla oli erityinen merkitys ranskalaisille, koska se liittyi Rooman perustamisen myyttiin. Laocoon oli troijalainen pappi, joka varoitti troijalaisia olemaan ottamatta vastaan kreikkalaisten Athenelle tarjoamaa puuhevosta. Troijalle vihamielinen jumala lähetti merikäärmeet tappamaan Laocoonin ja hänen poikansa, mikä johti Troijan kaatumiseen ja enteili Rooman lopullista perustamista, ks. Miles, 2008, s. 321 Teokset tuotiin Pariisin voittokulkueessa antiikin roomalaisten käytäntöä vastaavalla tavalla.
Napoleonin laajaa ryöstelyä kritisoivat ranskalaiset taiteilijat, kuten Antoine-Chrysostôme Quatremère de Quincy (1755–1849), jonka vetoomuksen allekirjoitti 50 muuta taiteilijaa. Ironista kyllä yksi nimistä oli Vivant Denon, tuleva Louvren johtaja ja Napoleonin Egyptin artefaktien tuonnin avustaja (ks. Miles, 2008, s. 326) Louvre-museota perustettaessa Pariisissa vuonna 1793 Napoleonin tavoitteena oli luoda ensyklopedinen taidehistoriallinen näyttely, jota myöhemmin sekä Josif Stalin että Adolf Hitler yrittävät jäljitellä omissa maissaan.
Napoleon jatkoi taidevalloituksiaan vuonna 1798 hyökätessään Egyptiin tavoitteenaan turvata Ranskan kaupallisia etuja ja heikentää Britannian pääsyä Intiaan Egyptin kautta. Hänen Egyptin-retkensä tunnetaan hänen mukaansa ottamistaan 167 "tietäjästä", joihin kuului tieteilijöitä ja muita asiantuntijoita, jotka olivat varustautuneet tallentamaan, mittaamaan ja dokumentoimaan muinaista ja nykyistä Egyptiä ja sen luonnonhistoriaa. Miles, 2008, s. 328 Retkikunnan löytöihin kuuluivat muun muassa Rosettan kivi ja Kuninkaiden laakso Thebesin lähellä. Ranskan sotilaallinen kampanja oli lyhytikäinen ja epäonnistunut, ja brittijoukot takavarikoivat valtaosan kerätyistä esineistä (mukaan lukien Rosettan kiven) ja ne päätyivät British Museumiin. Ranskalaisen retkikunnan keräämät tiedot julkaistiin kuitenkin pian useissa Description de l'Égypte -julkaisuissa, joihin sisältyi 837 kuparikaiverrusta ja yli 3000 piirustusta. Siinä missä italialaisen taiteen ryöstely oli johtanut julkiseen paheksuntaan, yleisö suhtautui egyptiläisen taiteen omimiseen valtavan haltioituneesti käynnistäen egyptomaniaksi kutsutun ilmiön. Miles, 2008, s. 329
Natsien ryöstely Natsien harjoittama yksityisen ja julkisen taiteen omiminen Euroopassa ja Venäjällä on pahamaineisimpia sodanaikaisen taiteen ryöstämisen tapauksia. Ryöstäminen alkoi jo ennen toista maailmansotaa laittomilla takavarikoilla osana juutalaisten järjestelmällistä vainoa ja ne sisällytettiin natsirikoksiksi Nürnbergin oikeudenkäynneissä.Katso elokuva Ohjaajat Richard Berge, Bonni Cohen, Nicole Newnham, Actual Films, 2006. Toisen maailmansodan aikana Saksa ryösti Neuvostoliitossa 427 museota ja tuhosi 1 670 venäläistä ortodoksista kirkkoa, 237 katolista kirkkoa ja 532 synagogaa.
Irakin kansallisaarteiden ryöstäminen Muinaisten artefaktien ryöstäminen Irakin kansallismuseosta Bagdadissa sodan puhkeamisen aikana vuonna 2003 oli hyvin tunnettu sota-ajan ryöstötapaus. Epävakaus ja kaoottinen sotatila loivat ryöstelylle otolliset olosuhteet.
Arkeologit ja tutkijat arvostelivat Yhdysvaltain armeijaa siitä, että he eivät turvanneet museota, jossa varastoidaan arvokkaita muinaisen Mesopotamian sivilisaation artefakteja. Sotaan johtaneiden kuukausien aikana tutkijat, taidevaikuttajat ja keräilijät tapasivat Pentagonin kanssa varmistaakseen, että Yhdysvaltain hallitus suojelee Irakin tärkeää arkeologista perintöä ja erityisesti Bagdadin kansallismuseota.Greenfield, 2007, s. 263 Huhtikuun 8. päivästä, jolloin museo jäi tyhjilleen, huhtikuun 12. päivään, kun osa henkilöstöstä palasi, varastettiin arviolta 15 000 museoesinettä ja 5 000 sylinterin sinettiä. Lisäksi kansalliskirjastosta ryöstettiin tuhansia nuolenpäätauluja ja rakennus sytytettiin palamaan sisällään puoli miljoonaa kirjaa. Onneksi monet käsikirjoitukset ja kirjat säilyivät. Yhdysvaltain työryhmä pystyi palauttamaan noin puolet varastetuista esineistä inventoimalla puuttuvat esineet ja levittämällä niiden luetteloa, sekä ilmoittamalla, että ketään esineitä palauttavaa henkilöä ei rangaistaisi. Myös Irakin rikkaat arkeologiset kohteet ja kaivausten alueet ovat joutuneet laajalle levinneen ryöstön kohteeksi Irakin sodan aikana.Greenfield, 2007, s. 268 Ryöstöjoukot kaivoivat valtavia kraattereita Irakin arkeologisten kohteiden ympärille, toisinaan jopa kaivinkoneilla. Greenfield, 2007, s. 267 On arvioitu, että Irakissa 10 000–15 000 arkeologista kohdetta ryöstettiin. Irakissa oletetaan olevan myös paljon paljastamattomia aarteita.
Kolonialistinen kulttuurinen omiminen
Näkökulmia
Kolonialismi ja identiteetti Arkeologia on varhain ollut tiiviisti mukana poliittisissa pyrkimyksissä ja kansallisten identiteettien rakentamisessa. Tämä varhainen suhde näkyi renessanssin aikana ja esi-italialaisten vastustaessa täysgoottilaista liikettä. 1800-luvun Euroopassa arkeologian ja siirtomaavallan suhde vahvistui sen muuttuessa institutionalisoituneeksi brittien ja ranskalaisten johtamaksi tutkimusalueeksi. Kolonialismi ja arkeologia tukivat toisiaan, koska tarve hankkia tietoa muinaisista esineistä tuki siirtomaavallan perustamisen ajatusta.
Arkeologiset löydöt muokkasivat asennetta, jolla eurooppalaiset kolonialistit samastuivat esineisiin ja muinaisiin ihmisiin, joiden tekemiä ne olivat. Egyptin tapauksessa siirtomaa-Euroopan tehtävä on tuoda muinaisen Egyptin kunnia ja loisto lähemmäksi Eurooppaa ja sisällyttää se maailmanhistoriaan, tai mieluummin vielä nähdä Egypti uudessa valossa Euroopan historian kautta. Arkeologisten löytöjen myötä muinainen Egypti hyväksyttiin länsimaiseen historialliseen kertomukseen antiikin Kreikan ja Rooman sivilisaatioiden rinnalle.
Siirtomaiden ryöstelyn seurauksena sisustetut museot ovat suurelta osin muokanneet kuvaa, jossa joku kansa näkee valtansa, vallassaan olevien ihmisten luonteen, maan maantieteen ja saavuttaa esi-isiltään periytyvän valtuutuksen niiden hallintaan. Eliot Colla kuvaa British Museumin egyptiläisen veistossalin rakennetta kokoonpanona, joka "muodostaa abstraktin kuvan maapallosta, jonka keskellä on Lontoo" ja rinnastaa sen ajatukseen sivilisaation kehittymisestä sen klassisesta alkuperästä, joka on peräisin Kreikasta ja Roomasta, päätyen Italian renessanssin kautta nykypäivän Lontooseen.Colla, 2007, s. 5
Kansallisuus ja identiteetti pienoiskuva|Masada-linnoitus, Israel Arkeologiaa on käytetty myös laillistamaan kansallisvaltio vastareaktiona ja vastarintana siirtomaiden sortamiselle. Esimerkiksi Egyptin nationalistit hyödynsivät muinaista historiaansa kehittämällä poliittisen ja ilmeikkään faraonismin kulttuurisena vastauksena Euroopan egyptomanialle.Colla, s. 12
On väitetty, että kolonisoiduissa valtioissa kansallismielistä arkeologiaa on hyödynnetty kolonialismin ja rasismin vastustamiseen kehityksen kustannuksella. Joissakin maanomistukseen liittyvissä konflikteissa arkeologiaa on käytetty vastakkainasettelun vahvistamiseksi rakentamalla kansallista myyttiä, kuten israelilaisen Masadan muinaisen linnoituksen yhteydessä. Arkeologian avulla on voitu perustella naapurikansojen alistamista, esimerkiksi Saddam Husseinin käyttäessä Mesopotamian upeaa menneisyyttä perustellakseen hyökkäystään Kuwaitiin vuonna 1990.Kohl, Fawcett, s. 5