thumb|The History of Sir Charles Grandison. Samuel Richardson, 1753.
Historia (history) oli varhaismodernissa englannissa käytetty kaunokirjallisuuden genremääritelmä. Sillä kuvattiin sellaista proosamuotoista fiktiota, joka sijoittui menneeseen aikaan ja joka väitti kuvaavansa tarkasti ja luotettavasti todellisia tapahtumia.Ikonen 2010, s. 76–78, 235–242.
Historia ymmärrettiin romaanista erilliseksi lajityypiksi, sillä romaanilla tarkoitettiin lähinnä aikalaisyleisölle tuttuun aikaan ja paikkaan sijoittuvaa realistista proosaa. Teoksen pituudella ei ollut väliä, eli novellimittainenkin teksti saattoi olla ”romaani”. Romaanista ja historiasta erillinen lajityyppi oli vielä romanssi, joka historian tavoin sijoittui menneisyyteen, mutta oli avoimen fantastinen ja seikkailullinen kertomus rakkaudesta ja sankarillisista urotöistä.
Siinä missä romanssigenre palautui keskiajan ritariromantiikkaan, kaunokirjallinen historia vertautui tieteelliseen historiankirjoitukseen ja sekoitti todellisia ja keksittyjä tapahtumia. Toden ja sepitteen rajaa hämmensi se, että aikakauden historiankirjoitus oli hyvin spekulatiivista ja tieteellinen käytäntö salli kerronnan täydentämisen tutkijan uskottaviksi katsomilla otaksumilla. Lisäksi historiankirjoitukselta edellytettiin kronologisessa järjestyksessä etenevää tarinallista narratiivia ja opettavaista sisältöä.Phillips 2000, s. 21–22, 37–44, 61; Zimmerman 1996, s. 1–7, 15–16. Tieteellinen historiankirjoitus olikin tyylillisesti lähellä elämäkerran, muistelman ja romaanin kaltaisia genrejä.Phillips 2000, s. 9–12. Vastaavasti kaunokirjallisuuden yläkäsitettä ei vielä ollut,Ikonen 2010, s. v, 25–26, 62–63, 76–78, 235–242. vaan romaanikirjallisuus ymmärrettiin historiallisen elämäkerran sepitteelliseksi vastineeksi.Zimmerman 1996, 1–7, 11, 51–55, 237–238, 241–242.
Kaunokirjallisuuden määritteleminen historiaksi yleistyi 1700-luvulla, kun tositarinoiksi väitettyjen romaanien ja romanssien esiinmarssi oli heikentänyt elämäkertojen uskottavuutta. Käytännössä genrerajat olivat kuitenkin hyvin epämääräisiä ja määritelmiä käytettiin usein keskenään ristiriitaisissa merkityksissä.Ikonen 2010, s. v, 18–19, 25–26, 62–63, 76–78, 107–109, 115–116, 235–242. Esimerkiksi Ephraim Chambersin Cyclopædia, or an Universal Dictionary of Arts and Sciences mainitsee historian eräänä merkityksenä romanssin: satumaisen mutta sisäisesti johdonmukaisen kuvauksen kirjailijan sepittämistä seikkailuista.Chambers 1728, s. 252. Fiktion järjestelmällinen markkinointi joko tositarinoina tai käännöksinä vanhoista käsikirjoituslöydöistä hämärsi toden ja tarun rajaa entisestään. Myöskään tiede ja retoriikka eivät vielä olleet eriytyneet selvästi omiksi traditioikseen. Vuosisadan loppuun mennessä romaanikirjallisuuden ja historiankirjoituksen erot olivat kuitenkin muodostuneet jo varsin selkeiksi.Zimmerman 1996, 15-16.
Historian kaunokirjalliseksi perilliseksi muotoutui nykyaikainen historiallinen romaani. Toisin kuin ”historia”, historiallinen romaani ei pelkästään sijoitu menneeseen vaan sen kuvaamat fiktiiviset tapahtumat nivoutuvat elimellisesti todellisen historian käännekohtiin. Tällaisen kirjallisuuden ajatellaan yleensä syntyneen vasta Ranskan suuren vallankumouksen (1789–1799) jälkeen, jolloin ymmärrettiin, että menneisyys ei ole pelkästään staattinen miljöö vaan maailma voi muuttua nopeasti ja radikaalisti.Ikonen 2010, s. 85–87.
Katso myös
Pseudokäännös
Lähteet
Viitteet
Luokka:Historiallinen kaunokirjallisuus Luokka:Näennäishistoria