Luontosuhde (myös ympäristösuhde) kuvaa ihmisen tai yhteisön tapaa suhtautua ympäröivään luontoon. Se ymmärretään ensisijaisesti maailmankuvalliseksi, erityisesti eettiseksi ja filosofiseksi ilmiöksi, ja siten kuvaa ennemminkin luontoa koskevaa asennetta tai ajattelutapaa kuin konkreettista ihmisen ja luonnon välistä vuorovaikutustaValkonen 2013: Johdanto. Teoksessa: Valkonen, J. ja Salonen, T. (toim.). Reittejä luontosuhteeseen. Lapin yliopistokustannus, Rovaniemi 2013.. Luontosuhteelle on kirjallisuudessa esitetty erilaisia määritelmiä. Luontosuhde ja ympäristösuhde ovat yläkäsitteitä muun muassa käsitteelle metsäsuhde. Suomalainen luontosuhde ymmärretään yhä usein metsäsuhteeksi. Termejä luontosuhde ja metsäsuhde voidaan käyttää tarkoittamaan myös osin samoja asioita, eikä niiden välinen suhde ole välttämättä selkeä.
Luontosuhteen kehittyminen Luontosuhteen muodostuminen ei ole ihmiselle synnynnäistä, vaan se edellyttää oppimista, joka erityisesti lapsuudessa tapahtuu luonnolle altistumisen kautta, esimerkiksi metsäretkien kautta. Lapsena luontosuhteen rakentumiseen vaikuttavat muun muassa perheeltä saatu malli, kokemukset ja harrastukset . Luontosuhde kuitenkin kehittyy koko ihmisen elämänkaaren ajan. Ihmisen suhde luontoon muodostuu kokemusten ja havainnoinnin kautta, tärkeimpänä niissä myönteiset ja elämykselliset luontokokemuksetHirvonen M. 2002. Luontosuhteen merkitys ympäristökasvatuksessa. Latu ja polku 6/2002. .
Luontosuhteen merkitys Lapsuuden luontokokemukset luovat pohjaa ympäristöystävälliselle elämäntavalle. Lasten ja nuorten metsäsuhteen voidaan nähdä vaikuttavan myöhemmin näkemyksiin metsien kestävää käyttöä ja käytön hyväksyttävyyttä ajatellen.
Ajan viettämisellä luonnossa on todettu olevan useita hyötyjä ihmisen terveydelle.
Lähteet
Aiheesta muualla Partioharrastus lähentää lasten ja nuorten suhdetta metsään
Luokka:Luonto