Bilitisin laulut () on ranskalaisen kirjailijan Pierre Louÿsin eroottinen runokokoelma ja pseudokäännös, joka julkaistiin Pariisissa 1894. Teos oli näennäisesti käännös 500-luvulla eaa. eläneen kreikkalaisnaisen runoista. Louÿs väitti Bilitisin olleen Sapfon rakastajatar, mutta todellisuudessa hän oli henkilönä täysin fiktiivinen. Suurin osa Bilitisin lauluista onkin Louÿsin omaa tuotantoa, mutta muutamat katkelmat ovat aitojen kreikkalaisten runojen inspiroimia. Tekstit ovat proosamuotoisia, kuten tuon ajan ranskalaisessa käännösrunoudessa oli tapana.

Bilitisin laulut uudisti ranskalaista kirjallisuutta kuvaamalla naisen seksuaalisuutta vilpittömästi ja suorasukaisesti. Samalla se esitteli uudenlaisen tulkinnan käännöksestä, kirjoittajuudesta ja asiantuntemuksesta. Skandaalinkäryinen sisältö ja väitteet sensaatiomaisesta arkeologisesta löydöstä toivat teokselle välitöntä suosiota. Huijaus paljastui nopeasti, mutta runoja ylistettiin senkin jälkeen onnistuneiksi pastisseiksi ja seksuaalisesti kiihottaviksi. Kehuja sai myös Louÿsin asiantuntemus, ja monet varhaiset kriitikot suhtautuivat kirjaan itsenäisen taideteoksen sijaan historiantutkimuksena.

Kuvaukset naisten välisestä rakkaudesta toivat Bilitisin lauluille kulttisuosion, ja sillä oli merkittävä vaikutus 1900-luvun alun lesbokulttuuriin ja -taiteeseen. Yhdysvaltojen ensimmäinen lesbojen etujärjestö jopa omaksui nimekseen Daughters of Bilitis. Sittemmin feministisesti suuntautuneet tutkijat ovat kuitenkin arvostelleet teosta sen pornografisesta naisrakkauden kuvauksesta.

Claude Debussy teki 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Bilitisin laulujen pohjalta useita sävellyksiä. Myöhemmin myös muut säveltäjät ja kuvataiteilijat ovat hyödyntäneet aihetta. Vuonna 1977 ilmestyi David Hamiltonin ohjaama elokuva Bilitis – tyttö ja unelma. Bilitisin lauluja ei ole suomennettu kokonaisuudessaan, mutta joitakin yksittäisiä kokoelmaan kuuluvia runoja on. Myös Debussyn Bilitis-sävelmiä on esitetty suomeksi.

Kuvaus teoksesta

pienois|George Barbierin kuvitusta vuodelta 1922.

Sisältö

Bilitisin laulut on kokoelma ranskalaisen kirjailija Pierre Louÿsin kirjoittamia eroottisia runoja, jotka käsittelevät varsinkin lesbolaisuutta. Teos on niin sanottu pseudokäännös, ja se väittää olevansa käännös antiikin Kreikassa vaikuttaneen, Bilitis-nimisen naisen tuotannosta. Tosiasiassa suurin osa runoista on kokonaisuudessaan Louÿsin sepittämiä ja myös Bilitisin hahmo on hänen keksintöään. Louÿs kuitenkin lainaa vähäisin muutoksin muutamia katkelmia Sapfolta ja muilta kreikkalaisrunoilijoita.Venuti 1998, s. 34–35; Bessie 1926, s. 182–183. Kreikkalaisten vaikutteiden ohella Bilitisin lauluissa on kelttiläisiä elementtejä.Bessie 1926, s. 182–183.

Vuonna 1894 ilmestyneessä ensipainoksessa oli 93 runoa. Vuonna 1898 ilmestyneen toisen laitoksen myötä runojen määrä nousi 146:een.Grayson 2001, s. 119. Aikakauden ranskaksi julkaistulle käännösrunoudelle tyypillisesti Bilitisin laulut on ladottu proosamuotoon, mikä oli sekä esteettinen ratkaisu että osa Louÿsin toteuttamaa huijausta. Runoissa ei ole mittaa eikä riimejä.Louÿs 1898; Louÿs 2010. Kukin ”laulu” on jaettu neljään kappaleeseen, jotka näennäisesti ovat käännöksiä kreikankielisistä säepareista tai säkeistöistä. Louÿsin tyyli määritellään yleensä symbolismiksi.Pack 1989, s. 481–482.

Louÿsin fiktiivinen Bilitis syntyy Pamfyliassa kreikkalaisen isän ja foinikialaisen äidin tyttärenä hiukan vuoden 600 eaa. jälkeen. Isä kuolee jo ennen lapsen syntymää, mikä selittää tämän foinikialaisen nimen. Bilitisin lapsuus on kaikesta huolimatta viaton, ja hän viettää päivänsä vuohia paimentaen ja luonnonkauniita maisemia ihaillen. Hän leikkii siskojensa ja ystävättäriensä kanssa ja kertoo tarinoita nymfeistä. Teini-ikäisenä hänet raiskataan ja hän synnyttää äpärätyttären. Kuusitoistavuotiaana Bilitis hylkää lapsensa ja siirtyy Mytileneen, missä Sapfo tutustuttaa hänet lesbolaisuuteen. Bilitis rakastuu Mnasidika-nimiseen naiseen ja on onnellinen monta vuotta, kunnes hänen mustasukkaisuutensa johtaa suhteen päättymiseen. Onnettoman rakkauden katkeroittamana Bilitis aloittaa uuden elämän Kyproksella, missä hän elättää itsensä kurtisaanina ja ikävöi Mnasidikaa. Laulunsa Bilitis kirjoittaa vasta vanhoilla päivillään, mutta ei kerro mitään viimeisistä vuosistaan. ”Emme tiedä edes hänen kuolemansa ajankohtaa.”Louÿs 1898; Louÿs 2010. (”Nous ne savons même pas à quel âge elle mourut.”)

Rakenne

Teoksen aloittaa päähenkilön fiktiivinen elämäkerta sekä kertomus saksalaisesta arkeologi ”G. Heimista”, joka löysi Amathusiin johtavan muinaistien varrelta Bilitisin hautakammion sekä joukon kivisiä kirjoitustauluja, joihin kirjailijattaren omaelämäkerrallinen tuotanto oli kaiverrettu. Kirjan pääosa koostuu runoista, jotka on jaettu neljään osaan:

Bucoliques en Pamphylie (”paimenrunoja Pamfyliasta”) Élégies à Mytilène (”elegioita Mytilenestä”) Épigrammes dans l’île de Chypre (”epigrammeja Kyproksen saarelta”) Le tombeau de Bilitis (”Bilitisin hauta”)

Bilitisin laulujen jokainen osa keskittyy tiettyyn paikkaan ja tiettyyn seksuaaliseen toimintaan: itsetyydytykseen, lesbolaisuuteen ja prostituutioon.Venuti 1998, s. 35–36. Ensimmäiset kolme osaa esitellään Bilitisin omana tuotantona, mutta viimeisen osan epitafit ovat hänen kuolemansa jälkeen kirjoitettuja. Ensipainoksen lopussa lähteeksi ilmoitetaan G. Heimin kuvitteellinen, Leipzigissa 1894 julkaistu teos Bilitis sämmtliche Lieder, zum ersten Male herausgegeben, und mit einem Wörterbuche versehen ja lupaillaan piakkoin ilmestyväksi rinnakkaisteosta, johon olisi painettu jäljennökset Bilitisin sarkofagista, sen sisällöstä sekä kirjoitustauluista. Mukana on myös luettelo Bilitisin runoista, joista osa on ”jätetty kääntämättä”, oletettavasti liian rohkean seksuaalisen kuvaston vuoksi.Grayson 2001, s. 117–118; Louÿs 1898.

Louÿsin alkuperäisenä ajatuksena oli sisällyttää Bilitisin lauluihin runojen ja liitteiden ohella myös lähdeviitteitä ja selityksiä. Viitteet ovat säilyneet, vaikka Louÿs lopulta päättikin jättää ne julkaisematta.Apter 2005, s. 163; Venuti 1998, s. 34–35. Joissakin myöhemmissä laitoksissa on kuitenkin muiden toimittajien lisäämiä selittäviä viitteitä.Bessie 1926, s. 182–187.

Teoksen vaiheet

Taidehistoriallinen tausta

pienois|pysty|Charles Mengin, Sapfo, 1877. Kreikkalainen runoilija Sapfo (noin 620–570 eaa.) asui Mytilenessä, Lesboksen saarella. Sapfon elämästä ei tiedetä varmaksi juuri mitään, mutta myöhemmissä lähteissä hänen kerrotaan olleen tyttökoulun opettajatar. Osa Sapfon katkelmallisena säilyneestä tuotannosta kuvaa naisten välistä rakkautta; tätä perua ovat homoseksuaalisiin naisiin viittaavat adjektiivit ”lesbolainen” ja ”sapfinen”. Kiinnostus Sapfoon lisääntyi 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin hänen tuotannostaan julkaistiin uusia käännöksiä ja tutkijat intoutuivat tekemään hyvinkin spekulatiivisia tulkintoja harvoista säilyneistä runofragmenteista. Asianharrastajien keskuudessa tuli jopa muodikkaaksi vierailla Mytilenessä.Albert 2002, s. 13. Louÿsin tekstissä on ilmiselviä vaikutteita Sapfolta, joka kertomuksessa viettelee Bilitisin. Myöhemmin naiset kilvoittelevat Mnasidikasta, joka mainitaan myös aidoissa Sapfon runoissa.Venuti 1998, s. 35–36, 39.

Ranskan toisen keisarikunnan ja ensimmäisen maailmansodan välistä aikaa (1870–1914) on jälkeenpäin kuvattu nimellä Belle Époque eli ”kaunis aika”. Aikakauteen liitettyjä mielikuvia ovat optimismi, talouskasvu, tieteen edistys sekä taiteiden kukoistus, mutta toisaalta myös dekadenssi, nautiskelu ja pinnallisuus. Käytännössä se oli kaikkea tätä vain pienelle, etuoikeutetulle yläluokalle.Webber & Feinsilber 1999, s. 53. Belle Époque liitetään erityisesti 1800-luvun lopun Pariisiin, jota pidettiin tuolloin taidemaailman keskuksena. Louÿs lukeutui aikansa Pariisin taidepiirien silmäätekeviin.Pack 1989, s. 481. Bilitisin laulut oli siten teos, jossa Sapfoa kohtaan tunnettu mielenkiinto ja ”kaunis aika” kohtasivat.Albert 2002, s. 13–14.

Erisnimi Bilitis on kreikkalaistettu muoto sanasta ”Ba’alat”, joka on muinaissyyrialaisen Baal-jumalan feminiininen vastine.Endres & Lueck 1996, s. 94; Pack 1989, s. 483; Venuti 1998, s. 42–43. Vakiintuneempi translitteraatio tosin olisi ollut Beltis (Βελτις). Muinaiset kreikkalaiset samaistivat Beltisin AfroditeenPack 1989, s. 483; Venuti 1998, s. 42–43. ja Mylittaan. Jälkimmäisestä jumalattaresta Herodotos kertoo, että Babylonin naisten oli kerran elämässään käytävä hänen temppelissään ja tarjottava itseään vieraalle miehelle.

Meriem ben Atala

pienois|pysty|Biskralainen tanssityttö, n. 1917. Bilitisin laulujen innoittajana oli algerialainen prostituoitu, jonka kanssa Louÿsillä oli vuonna 1894 lyhyt suhde. Aiemmin samana vuonna Louÿs oli matkustellut ystävänsä André-Ferdinand Héroldin kanssa Italiassa, missä he tapasivat kirjailija André Giden. Gide oli hiljattain menettänyt poikuutensa Meriem-nimiselle 16-vuotiaalle berberitytölle, jonka oli tavannut Biskrassa Algeriassa. Meriem kuului Ouled Naïl -heimoon, jonka naiset perinteisesti tienasivat myötäjäisensä prostituutiolla. Gide kehotti uusia ystäviään matkustamaan Meriemin luo, ja Louÿs ja Hérold ottivat neuvosta vaarin.Sheridan 1999, s. 101; Venuti 1998, s. 38–39.

Louÿsin Algerian-vierailu oli lyhyehkö, mutta Meriem teki häneen suuren vaikutuksen. Kirjeenvaihdossaan Louÿs kuvaili Meriemin olevan ”hetkittäin Neitsyt Maria ja silti tyyrolainen kurtisaani korujensa alla, jotka ovat samat kuin muinaishaudoissa.”Venuti 1998, s. 38–39. (”Elle est Indienne d’Amérique, et par moments Vierge Marie, et encore courtisane tyrienne, sous ses bijoux qui sont les mêmes que ceux des tombeaux antiques.”) Louÿs vertasi Meriemiä myös intiaaniin, jaavalaiseen ja kommentoi tämän moraalia ”mitä irstaimmaksi”.Grayson 2001, s. 118-120. (”[Les] moeurs les plus depravees.”) Louÿs katsoikin matkallaan eläneensä Kreikkalaista antologiaa kuukauden verran todeksi. Hän kirjoitti Bilitisin laulut pian Algeriasta palattuaan.Venuti 1998, s. 38–39. Bilitisin foinikialainen äiti saattaa olla viittaus Meriemin ”itämaiseen” kansallisuuteen, ja viitteitä hänestä on myös runokokoelman kolmanteen osaan kuuluvassa runossa ”Korut” (Les Bijoux). Julkaisemattomassa viitteessään Louÿs vieläpä mainitsee, että Ouled Naïl -heimon jäsenet käyttävät tänäkin päivänä runossa mainittujen kaltaisia koruja. Meriemin tavoin Bilitisin elämä muuttuu 16 vuoden iässä, jolloin hän hylkää kotiseutunsa ja suuntaa Lesbokselle.Louÿs 1898, s. 13–14. Bilitisin laulujen ensipanos onkin omistettu Gidelle sekä ”M.b.A:lle” eli Meriem ben Atalalle.Grayson 2001, s. 118; Sheridan 1999, s. 101.

Julkaisu

Bilitisin laulut julkaistiin Pariisissa vuonna 1894 otsikolla Les Chansons de Bilitis. Traduites du grec pour la première fois par P.L. eli ”Bilitisin laulut. Kreikasta kääntänyt ensi kertaa P. L.” Kirja oli päivätty vuodelle 1895, mutta ilmestyi tosiasiassa jo edellisen vuoden joulukuussa. Kirjan julkaisi Edmond Baillyn Librairie de l’art indépendant, joskin kustannukset maksoi Louÿs itse veljensä Georgesin avustuksella. Painos oli 500 kappaleen suuruinen ja luetteloi yhteensä sata Bilitis-runoa, joista seitsemän oli ”ei-käännettyjä”.Grayson 2001, s. 117–118; Venuti 1998, s. 34–46. Teos menestyi ilmeisen hyvin, koska vuoteen 1898 mennessä oltiin jo kymmenennessä painoksessa.Louÿs 1898, nimiösivu.