Oi Herra, luoksein jää () on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan virsi 555. Sanat virteen on kirjoittanut englantilainen Henry Francis Lyte vuonna 1847 hieman ennen kuolemaansa. Sävel on peräisin vuodelta 1861. Virsi on suosittu hautajaisvirtenä.

Historia

Virren on kirjoittanut englantilainen pappi Henry Francis Lyte. Sairastuttuaan vuoden 1847 kesällä 54-vuotiaana tuberkuloosiin Lyte joutui jättämään toimensa. 5. syyskuuta hän kuitenkin keräsi voimansa pitääkseen jäähyväissaarnansa. Virren hän kirjoitti tuon sunnuntain iltapäivällä ja illalla, joskaan tapahtumien tarkkaa kulkua ei tunneta. Yhden kertomuksen mukaan hän käyskenteli ensin talonsa pihalla ja istuutui sitten rantakiville sanoittamaan tunteitaan. Auringon laskettua hän palasi kotiin. Hänen perheensä luuli hänen menevän levolle, mutta Lyte keskittyi virtensä viimeistelyyn. Lyte kuoli kaksi kuukautta myöhemmin marraskuussa 1847 ollessaan Ranskan Nizzassa hoidattamassa terveyttään.Rushford, Jerry: "Henry Francis Lyte (1793–1847): immortal lines at eventide". Teoksessa: Toisen version mukaan Lyte antoi viimeisen saarnansa iltana tyttärelleen virren käsikirjoituksen, jonka hän olisi kirjoittanut jo joitakin viikkoja aikaisemmin.

Lyte ehti kirjoittaa elämänsä aikana suuren määrän runoja ja virsiä. Yhdessä runossaan hän pyytää, että saisi kirjoittaa sellaisen virren, joka jää elämään hänen kuoltuaan. Juuri hänen viimeisestä virrestään "Oi Herra, luoksein jää" tulikin tunnettu kaikkialla maailmassa. Sävelen virteen kirjoitti tärkeimpänä englantilaisena virsikirjana pidettyä (1861) varten. Virren menestyksen takasi Monkin siihen erinomaisesti sopivana pidetty sävelmä. Sen hidas tempo ja kapea ääniala tekevät virrestä helposti laulettavan suurillekin seurakunnille. Juuri tällä sävelmällä virsi levisi käännöksinä useille kielille. Viktoriaanisen aikakauden loppuun tultaessa virsi oli jo erittäin yleisessä käytössä kirkonmenoissa Englannissa.Hill 2009, s. 166

Virsikirjassa Virsi on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran kokoelmassa Rauhansäveliä vuodelta 1894. Suomennoksen on uudistanut Martti Ruuth vuonna 1903. Virsikirjaan se otettiin vuonna 1938 numerolla 555, jolla se on yhä.

Kirkolliskokous asetti vuonna 1973 komitean luonnostelemaan ehdotuksen uudeksi virsikirjaksi.Ruonakoski 2012, s. 17 Komitean ehdotus julkaistiin vuonna 1984 nimellä Virsikirjaehdotus 1984.Ruonakoski 2012, s. 24 Kirkolliskokous nimesi myös erillisen ja komiteasta itsenäisen virsikirjavaliokunnan kommentoimaan ehdotusta.Ruonakoski 2012, s. 28 Kysymyksessä persoonapronominien lyhentämisestä komitea ja valiokunta päätyivät erilaisiin kantoihin. Siinä missä komitea halusi luopua kaikista lyhentymistä, halusi valiokunta palauttaa moniin virsiin alkuperäiset lyhentymiset.Ruonakoski 2012, s. 55 "Oi Herra, luoksein jää" oli yksi eniten, peräti seitsemän kappaletta, tällaisia lyhentymiä sisältänyt virsi.Ruonakoski 2012, s. 56 Kyseessä onkin yksi harvoista alkuperäisessä asussaan virsikirjauudistuksesta säilyneistä virsistä.

Vaikka "Oi Herra, luoksein jää" on virsikirjassa luokiteltu iltavirreksi, on se sellaiseksi epätyypillinen. Tauno Väinölän mukaan ensimmäinen säkeistö on kyllä perinteinen viitatessaan Jeesuksen olleen levolle käyvän luona päivän mittaan, mutta ei sisällä varsinaisesti kiitosta päivästä vaan kertoo ihmisen ahdistuksesta. Seuraavat säkeistöt viipyvätkin jo kuolemassa ja sen pikaisesta lähestymisestä päättyen sanomaan Jeesuksesta kuoleman voittajana. Vaikka virttä on myös kritisoitu liian sentimentaaliseksi, on se hyvin suosittu. "Oi Herra, luoksein jää" -virren lisäksi virsikirjasta löytyy joitain muitakin anglikaanisesta traditiosta ponnistavia virsiä.

Suomen ruotsinkielisessä virsikirjassa virsi on numerolla 522: "". Myös Ruotsin kirkon suomenkielisestä virsikirjasta virsi löytyy, eri käännöksenä, numerolla 189: "Luokseni jää, oi Herra". VIrren teksti on Niilo Rauhalan uudelleen suomentama teksti 1999. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon suomenkielisessä laulukirjassa virsi on numerolla 101. Helsingin katolisen hiippakunnan virsikirjassa Cantemus virsi on osastossa "Hautajaiset" numero 282 ja virressä on neljä säkeistöä, suomentajaksi mainitaan Martti Ruuth, 1903.

"Oi Herra, luoksein jää" on Suomessa suosittu hautajaisvirsi. Kanttoreille tehdyssä kyselytutkimuksessa se osoittautui siunaustilaisuuksien kolmanneksi käytetyimmäksi alkuvirreksi. Muulla kuin alkuvirren paikalla se oli kaikkein suosituin.Grundstén 2017, s. 110–111 Hautajaisiin se valikoituu usein tuttuuden vuoksi ja omaisten pikemminkin kuin papin tai kanttorin ehdotuksesta.Grundstén 2017, s. 139 "Oi Herra, luoksein jää" on suosittu hautajaisissa myös alkuperämaassaan Englannissa.Hill 2009, s. 164 Suomessa TV1:n Virsistä viisi -ohjelmassa vuodelta 2010 virsi äänestettiin suomalaisten toiseksi suosituimmaksi virreksi ylipäätään.

Kirkollisten toimitusten kirja antaa virren vaihtoehdoksi osana seuraavia rukoushetkiä: uurnan tai tuhkan maahan kätkeminen, rukoushetki kuolevan luona, läheisen kuoltua, kriisitilanteessa ja sanomakellojen soidessa. Englannissa virrestä on tullut osa myös urheilukulttuuria; se on laulettu yhteislauluna vuodesta 1927 alkaen FA Cupin finaalin aluksi. Aivan tarkalleen tradition syntyä ei tunneta. Joka tapauksessa valinnan teki mahdolliseksi virren tunnettuus.Hill 2009, s. 164–166

Erkki Melartinin sävellys "Jää luokseni" ("", op. 113 nro 5) saattaa olla käännös "Oi Herra, luoksein jää" -virren alkukielisestä versiosta. Tunnetuista käännöksistä se muistuttaa eniten käännöstä "".

Katso myös Luettelo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisen virsikirjan (1986) virsistä

Lähteet

Hill, Jefferey: "War, remembrance and sport: 'Abide with me' and the FA cup final in the 1920s". Teoksessa:

Viitteet

Aiheesta muualla

Oi Herra, luoksein jää – Virsikirja.fi

Luokka:Virret Luokka:1860-luvun musiikkiteokset