Suomen Kutomatyöväen Liitto

Suomen Kutomatyöväen Liitto (SKL, vuoteen 1952 kutomateollisuustyöväen) oli vuosina 1906–1963 toiminut ammattiliitto. SKL kuului Suomen Ammattijärjestöön vuosina 1908–1929 ja Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliittoon 1930–1952.

SKL:n toimisto sijaitsi Tampereella. Liiton ylin päättävä elin oli edustajakokous, joka valitsi liittovaltuuston ja -hallinnon. Liittohallinnon jäsenet valittiin Tampereella toimineiden osastojen keskuudesta. Vuoden 1955 edustajakokous päätti lakkauttaa liittovaltuuston ja korkeimmaksi elimeksi liittokokousten välisenä aikana tuli liittotoimikunta.

Liiton järjestämisalaan kuuluivat kaikki villa-, juutti-, pellava-, karvalanka-, jouhi-, hamppu- ja silkkikutomoissa, sidelanka-, keinovilla-, trasseli-, pitsi-, ikkunaverho-, olkain-, pumpuli-, hihna-, vanu-, niisinauha-, verkko-, trikoo-, sukka-, huopa-, tekosilkki- ja paperitekstiilitehtaissa, valkaisu-, värjäys- ja appreteerauslaitoksissa, köysi- ja nuorapunomoissa sekä karttuunipainoissa työskennelleet. Jäsenten ammattinimikkeitä olivat esimerkiksi karstaaja, kehrääjä, kutoja, parsija ja värjäri.Syrjänen 1931, s. 105–107.

Liitto julkaisi lehtiä Kutomatyöläinen (1914–1930) ja Syöstävä (1949–1960).

Sopimukset

Työnantajia alalla edusti (vuodesta 1905Syrjänen 1931, s. 17.) Suomen Kutomoteollisuuden Työnantajain Liitto. Ensimmäinen laajempi palkkasopimus työnantajien ja SKL:n välille syntyi vuonna 1940 SAK:n ja työnantajaliittojen niin sanotun tammikuun kihlauksen jälkeen.Bergholm 2005, s. 23. 13. joulukuuta 1944 liittojen välille syntyi kutomateollisuuden palkkasopimus, joka nosti vain alimpia palkkoja. SKL halusi ensisijaisesti turvata palkkatason tilanteessa, jossa sodan päättymisen pelättiin aiheuttavan työttömyyttä etenkin naisvaltaisilla aloilla.Bergholm 2005, s. 36. 4. heinäkuuta 1945 hinta- ja palkkaneuvosto päätti kutomatyöntekijöiden sijoittelemisesta palkkaryhmiin siten, että naisten ohjepalkan mukaiset ansiot laskivat ja miesten nousivat.Bergholm 2005, s. 53. Vuonna 1946 solmittiin alan ensimmäinen työehtosopimus.

Historia Perustaminen ja alkuvuodet Liiton jäsenmäärän kehitys 1906–1930.Syrjänen 1931, s. 110; vuoden 1918 jäsenmäärä epäselvä (kolme "palkkia" ilman lukua) Suomen kutomotyöläiset harjoittivat ammatillista edunvalvontaa 1850-luvulta lähtien. Ensimmäiset alan omat ammattiyhdistykset perustettiin 1899 Turkuun (kutojattaret) ja Forssaan (värjärit).Syrjänen 1931, s. 15–16. Valtakunnallinen järjestäytyminen alkoi kuitenkin vasta vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Suomen Kutomateollisuustyöväen Liitto päätettiin perustaa kesäkuussa 1906 Tampereella pidetyn tehdastyöväen edustajakokouksen yhteydessä kokoontuneessa kutomatyöläisten kokouksessa. Liitto aloitti varsinaisen toimintansa seuraavan vuoden alusta ja piti ensimmäisen edustajakokouksensa Forssassa 30.3.–1.4.1907. Liittohallinnon kotipaikaksi valittiin alan teollisuuden keskus Tampere. Suomen Ammattijärjestön toimikunta hyväksyi SKL:n keskusjärjestön jäseneksi 9. tammikuuta 1908 pitämässään kokouksessa.

Perustavaan kokoukseen osallistui 36 edustajaa, jotka edustivat 3 610 työläistä.Syrjänen 1931, s. 19. Liittoon kuului vuoden 1908 alussa 1 708 jäsentä, joista naisia oli 1 006. Toisessa edustajakokouksessa 1909 SKL päätti liittyä Kansainväliseen kutomatyöläisten liittoon, kun jäsenmäärä nousee viiteen tuhanteen. Jäsenmäärä lähti kuitenkin laskuun ollen vain 536 vuonna 1911. Vuonna 1913 järjestäytyneitä oli jälleen yli tuhat ja liittoon kuului 19 osastoa.

Sisällissodassa kuoli toistasataa liiton jäsentä ja lähes 400 joutui vankileireille. Liittohallinnon jäsenistä Vihtori Kanto, Ida Vihuri ja Alfred Vuolle saivat elinkautisen rangaistuksen. Omaisuus takavarikoitiin. Toiminta aloitettiin uudestaan marraskuussa 1918.Syrjänen 1931, s. 96–97.

Vuoden 1906 perustava kokous päätti muodostaa liiton apurahaston, joka ensimmäisessä edustajakokouksessa 1907 jaettiin työttömyys- ja lakkorahastoiksi. Liiton sairaus- ja hautausapukassa aloitti toimintansa vuonna 1919. Työttömyyskassa sai valtionavustusta vuodesta 1922 alkaen.Syrjänen 1931, s. 91–92.

Ero SAJ:sta

1920-luvun lopussa SAJ:ta johtaneiden Sosialistiseen työväen ja pienviljelijäin vaalijärjestöön järjestäytyneiden kommunistien ja SKL:ssä enemmistön muodostaneiden sosialidemokraattien välit kiristyivät. Lokakuussa 1929 liittotoimikunta päätti erota keskusjärjestöstä ja asia vahvistettiin helmikuun 1930 liittokokouksessa. SAJ:n linjan kannattajat muodostivat tämän jälkeen kutomatyöväen yhtenäisyyskomitean ja maaliskuussa SAJ teki periaatepäätöksen uuden liiton muodostamisesta komitean pohjalta. Suomen Kehruu- ja Kutomatyöntekijäin Liitto ehti toimia vain hetken ennen kun vasemmistojohtoiset liitot pakotettiin lopettamaan toimintansa loppuvuonna 1930. SKKL ja siihen kuuluneet osastot lakkautettiin tuomioistuimissa 1931. SKL:stä erosi konfliktin seurauksena kahdeksan osastoa, joiden tilalle perustettiin pääosin uudet vastaavat.

SKL ryhtyi erotessaan yhteistoimintaan sosialidemokraattien muodostaman Ammatillisten järjestöjen valtuuskunnan kanssa, ja lokakuussa 1930 liitto oli yksi AJV:n pohjalta muodostetun SAK:n perustajajärjestöistä. Vuoden 1931 lopussa SKL:ään kuului 1 351 jäsentä. SKL lakkautti oman Kutomatyöläinen-lehtensä ja otti vuoden 1931 alusta alkaen äänenkannattajakseen SAK:n Palkkatyöläisen.Syrjänen 1931, s. 95.

SKL osallistui Skandinavian kutomatyöväen liittojen yhteisiin neuvottelukokouksiin vuodesta 1922 alkaen. Pohjoismaisten kutomatyöväen järjestöjen yhteistyöjärjestö avusti SKL:ää työtaisteluissa ja suomalaiset osallistuivat vastaavasti Norjan ja Ruotsin sisarjärjestöjen lakkokustannuksiin. SKL sai yhteistyöjärjestöltä myös edullisia lainoja ja lahjoituksia valistustyöhön. Helmikuun 1930 edustajakokouksessa SKL päätti liittyä Kansainväliseen ammattiyhdistysliittoon (IFTU) kuuluneeseen Kansainväliseen kutomatyöväen liittoon. Jäsenhakemus hyväksyttiin 12. syyskuuta 1930.Syrjänen 1931, s. 46, 90–91.

Vuonna 1940 SKL:ään kuului 4 198 jäsentä ja 24 osastoa.

1945–1949

Keväällä 1945 pidetyssä edustajakokouksessa SKL siirtyi kommunistien ja kansandemokraattien kannattajien hallintaan selvällä enemmistöllä. Sekä puheenjohtaja että sihteeri valittiin vasemmistoryhmästä, jolloin sosialidemokraatit kieltäytyivät muista paikoista liittohallinnossa. SAK:n välitettyä riitaa sosialidemokraatit palasivat ja saivat osuutensa mukaiset edustajat.Bergholm 2005, s. 90. Vuonna 1945 SKL:ään kuului 13 622 jäsentä ja 44 osastoa.

Kevään 1948 edustajakokouksessa vasemmisto varmisti enemmistönsä hylkäämällä kolmen sosialidemokraatin valtakirjat, mitä perusteltiin alanvaihdosta kuluneen ajan lyhyydellä. SDP:n kannattajat marssivat tämän jälkeen ulos kokouksesta. Liitto sai menettelytavoista moitteet SAK:lta. Alan työntekijät jakautuivat kilpaileviin leireihin.Bergholm 2005, s. 207–208.

Syksyllä 1948 SAK käsitteli SKL:n aloitteesta Turun verkatehtaan niisittäjien korpilakkoa, jolla pyrittiin parantamaan palkkoja suhteessa kutojiin. Niisittäjiä vastustanut SKL sai SAK:n työvaliokunnan yksimielisen tuen.Bergholm 2005, s. 214. Vuonna 1948 liittoon kuului 13 656 jäsentä.

SKL oli 1940-luvun lopussa mukana kommunistijohtoisten liittojen yhteisissä kampanjoissa ja niiden valmisteluissa. Syksyllä 1949 SKL ei kuitenkaan osallistunut – muiden liittojen erottamisiin johtaneeseen – lakkoliikkeeseen. Liitto järjesti asiasta jäsenäänestyksen, jossa lakkoa ei kannatettu.Bergholm 2005, s. 48–49, 201–202, 229, 232–233.

Lokakuussa 1949 SKL:stä irtautui sosialidemokraattien johtama Suomen Tekstiililaitosmiesten Liitto. STL perustettiin ilman SAK:n sosialidemokraattisen ryhmän myötävaikutusta ja liitto pääsi keskusliiton jäseneksi vasta SKL:n ja SAK:n välien viilennyttyä 1952.Bergholm 2005, s. 307.

Erottaminen SAK:sta

Sosialidemokraatit valittivat vuoden 1948 edustajakokouksesta. Hovioikeus asettui valittajien puolelle ja mitätöi päätökset, mutta tuomio ei ollut lainvoimainen vielä seuraavan kokouksen aikaan 1951. Kommunistit saivat edustajavaaleissa selvän enemmistön. Vähemmistöryhmä marssi jälleen ulos kokouksesta vedoten koollekutsujien epäselvään asemaan, joten sosialidemokraatteja ei valittu liittohallintoon. Korkein oikeus vahvisti alempien oikeusasteiden päätökset marraskuussa 1951. Kutomaliitto arvosteli SAK:n johtoa ja SDP:tä jyrkin sanankääntein vuosina 1950–1951. Liiton mukaan SAK:n politiikka alensi sen jäsenten elintasoa ja sosialidemokraatit asettuivat siten työnantajien puolelle. Joulukuussa 1951 SAK:n työvaliokunta päätti alkaa tutkia SKL:n asenneongelmaa.Bergholm 2005, s. 347–348.

SDP:n kannattajat aloittivat rinnakkaistoiminnan liitossa loppuvuonna 1951. Osa SKL:n pienistä osastoista erosi ja liittyi maaliskuussa 1952 muodostettuun Kutomatyöväen neuvottelukuntaan (valtuuskuntaan), mutta suurimmat jäivät SKL:ään. Oikeusministeriön Yhdistysrekisteritoimisto hyväksyi SKL:n vuoden 1951 liittokokouksen valinnat 9. huhtikuuta 1952. Puheenjohtajaksi kokouksessa valitun Matti Sunellin mukaan sosialidemokraattien vuosia jatkunut ”valhepropaganda” laittomuuksista sai siten ”nolon lopun”.

SAK:n valtuusto erotti SKL:n 25. toukokuuta 1952 äänin 65–30 KO:n ratkaisuun viitaten. Neuvottelukunta muodosti Kutoma- ja Neuletyöväen Liiton (KNL), joka hyväksyttiin SAK:hon elokuussa. KNL perusti kilpailevat osastot SKL-enemmistöisille työpaikoille. SKL menetti työehtosopimuksensa työnantajien ryhdyttyä sopimaan KNL:n kanssa. KNL jäi kuitenkin jäsenmäärältään SKL:ää pienemmäksi. SKL:ään kuului 13 076 jäsentä vuonna 1951. SAK:n jäsenmäärä väheni erottamisen myötä lähes kymmenellä tuhannella.Bergholm 2005, s. 403. Toukokuuhun 1952 mennessä SKL:stä oli liiton mukaan eronnut noin 2 000 jäsentä. KNL ilmoitti tuolloin jäsenmääräkseen 2 900.

Villit vuodet ja lakkauttaminen

Stalinin kuoltua maaliskuussa 1953 liiton henkilökunta esitti surunvalittelun, jonka mukaan maailman työtätekevät olivat ”oppineet rakastamaan Stalinia ihmiskunnan parhaiden pyrkimysten suurena ja viisaana johtajana”.

Helmikuussa 1952 liitto järjesti Porissa naisten päivät, jotka keräsivät noin 100 osanottajaa. Maaliskuussa 1954 liiton nuorisojaosto järjesti Tampereella noin 120 nuorta koonneet maatakäsittävät kutomonuorten neuvottelupäivät.

SKL kuului Maailman ammattiyhdistysten liittoon (MAL) ja sen Kutoma- ja vaatetusalan tuotantojaostoon. SKL:llä oli edustaja tuotantojaoston hallinnollisessa komiteassa. SKL:n vuoden 1955 edustajakokoukseen saapui kansainvälisiä vieraita Neuvostoliitosta, Puolasta, DDR:stä ja Ruotsista.

SKL:n työttömyyskassa joutui lopettamaan toimintansa suurtyöttömyyden vallitessa 1957. Kassan kohtalo vahvisti kommunistien tukea pakolliselle työttömyysvakuutukselle.Bergholm 2007, s. 133.

Vuonna 1959 SKL ja KNL neuvottelivat yhdistymisestä, mutta KNL vaati SKL:ää lakkautettavaksi ennen jäsenten siirtymistä, joten asiasta ei päästy yhteisymmärrykseen. Keväällä 1960 SKP vaati SAK:ssa edelleen SKL:n päästämistä keskusliittoon.Bergholm 2007, s. 108–112.

KNL ja Suomen Vaatetustyöläisten Liitto erosivat SAK:sta sosialidemokraattien sisäisen riitelyn seurauksena, jolloin SAK päätti muodostaa alalle uuden liiton. Tekstiilityöväen Liitto perustettiin syyskuussa 1960, ja siihen liittyi myös SKL:n jäsenistö. Kommunistit syrjäytettiin liiton valmisteluista ja se oli perustettaessa rantaslaisten sosialidemokraattien johtama. Tekstiililiittoon kerääntyi pian enemmän jäseniä kuin SAJ:n kahteen kilpailijaan.Bergholm 2007, s. 174. Liittyminen ei sujunut kaikkialla ongelmitta. Lapinniemen Puuvillatehtaalla (os. 7) ja Tampereen Pellavatehtaalla (os. 3) kommunistit eivät päässeet tekstiililiiton osastoihin vielä keväällä 1961. SKL piti 17. sääntömääräisen edustajakokouksensa kesäkuussa 1963.

Puheenjohtajat Alfred Vuolle 1906–1909Syrjänen 1931, s. 21, 99–100. K. Tainio 1909–1913 Alfred Vuolle 1914–1918 J. Ahonen 1918–1919 F. Niininen 1919 Johan (Juho, Jussi) Tunturi 1919–1922 Kustaa Salo 1922–1930 J. A. Niemi 1930–19xx Matti Sunell 1951–196x

Sihteerit Kaarlo Hellman 1906–1910 Vihtori Kanto 1910–1913