Mongolian tasavalta muodostaa nykyisin vain murto-osan muinaisesta Mongolivaltakunnasta, joka aikoinaan oli maailman laajin. Mongolit loivat Tšingis-kaanin johdolla 1200-luvulla suunnattoman valtakunnan ja he valloittivat lähes puolet koko tuon ajan tunnetusta maailmasta. Mongolivaltakunta ei kuitenkaan yhdistynyt yhden keskusjohdon alle, vaan valtakunta jakaantui kaanikuntiin, jotka vähitellen irtaantuivat mongolivallasta. Kiinassa Ming-dynastia kukisti mongolit 1300-luvun lopulla ja pakotti heidät vetäytymään takaisin sydänmailleen. Seuraavina vuosisatoina mongolit joutuivat puolustautumaan laajenevaa Kiinaa vastaan, kunnes 1600-luvulla mantšut liittivät Mongolian valtakuntaansa.
Keisarivalta päättyi Kiinassa vuoden 1911 xinhai-vallankumoukseen. Mongolia käytti tilaisuuden hyväkseen ja julistautui itsenäiseksi kuningaskunnaksi, jonka tärkein tukija oli Venäjän keisarikunta. Myöhemmin Mongolia nojautui sekä sotilaallisesti että taloudellisesti Neuvostoliittoon ja se muuttui Mongolian kansantasavallaksi. Neuvostoliiton hajoamisen seurauksena myös Mongoliassa kommunismi kukistui ja maasta tehtiin tasavalta.
Varhaiset vaiheet Mongolien alkuperä pienoiskuva|Mongolialaisia luolamaalauksia. Arkeologisten löytöjen perusteella on saatu selville, että Gobin eteläosissa oli ihmisasutusta varhaisella kivikaudella 100 000–200 000 vuotta sitten. Ensimmäisellä vuosituhannella eaa. nykyisen Mongolian alueen asukkaat osasivat jo valaa pronssia. Kolmannella vuosisadalla eaa. alueen asukkaat käyttivät raudasta valmistettuja aseita, he muodostivat heimoliittoja ja heistä oli tullut uhka kiinalaisille. Alueen modernimpien asukkaiden alkuperä on Sisä-Aasian metsästäjä- ja paimentolaisheimoissa. He asuttivat laajaa aluetta, joka ulottui idässä Korean niemimaalle ja lännessä Pamirvuoristoon ja Balkašjärvelle asti. Suuren osan historiasta tämä alue on ollut jatkuvassa käymistilassa. Sieltä on lähtöisin lukuisia muuttoliikkeitä sekä invaasioita muualle Aasiaan. Kahdeksannella vuosisadalla eaa. suurin osa alueen asukkaista oli nomadeita, joko indoeurooppalaisia kieliä puhuneita skyyttejä tai heidän sukulaisiaan. Alueella asui myös muita hajanaisia heimoja, jotka olivat etnisesti pääasiassa mongoleja.
Paimentolaisheimojen valtakausi Xiongnut ja Yuezhit Varhaisimmat tunnistetut kirjalliset maininnat ihmisistä, jotka asuttivat Mongoliaa, ovat Kiinan Shang-dynastian aikaisista kronikoista toiselta vuosituhannelta ennen ajanlaskun alkua. Varhaisimmat tunnistetut asukkaat ovat paimentolaisina eläneitä xiongnuja, noin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Mongolialaiset pitävät xiongnuja esi-isinään. Xiongnut olivat luultavasti ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan kuin myöhemmät mongolit. Xiongnut loivat alueelle laajan valtakunnan ja he muodostivat uhan kiinalaisille.
right|thumb|200px|Xiongnujen asuttama alue 200-luvulla eaa. Ensimmäinen merkittävä paimentolaisheimojen invaasio tapahtui kolmannella vuosisadalla eaa. kun kiinalaiset torjuivat xiongnujen hyökkäyksen. Eri kiinalaisvaltiot rakensivat paimentolaisheimoja vastaan linnoitusmuureja, jotka yhdistettiin muodostamaan 2 300 kilometrin mittainen muuri valtioiden pohjoisrajalle estämään paimentolaisten hyökkäykset.
Xiongnut muodostivat uhan myös Altai-vuorten ja Balkašjärven aluetta asuttaneille Yuezheille. Näiden paimentolaisheimojen välisessä sodankäynnissä xiongnut selviytyivät voittajiksi ja yuezhit pakenivat heidän tieltään lounaaseen Baktrian, Iranin ja Intian alueelle. Xiongnut hyökkäsivät Pohjois-Kiinaan jälleen noin vuonna 200 eaa. Riittämättömästi puolustettu muuri ei ollut riittävä este, mikä sai kiinalaiset vahvistamaan armeijaansa, erityisesti ratsuväkeä, jolla he voisivat tehdä vastaiskun. Kiinan Han-dynastian keisari Wun maine voimakkaana hallitsijana perustuu hänen xiongnuja vastaan käymiiensä voitokkaisiin sotiin. Hänen valtakaudellaan Han-dynastian armeija onnistui ajamaan xiongnut jälleen vuosina 130–121 eaa. muurin pohjoispuolelle. Samalla kiinalaisvalta levisi yhä laajemmalle alueelle Mantšuriassa ja Sisä-Aasiassa. Han-dynastian menestys xiongnuja vastaan johti siihen, että monet Keski-Aasian kansat tunnustivat kiinalaisten ylivallan alueella.
Xiongnut eivät enää nousseet Mongolian ja Pohjois-Kiinan alueen hallitsevimmaksi paimentolaisheimoksi, vaan sen aseman ottivat xianbeit. Xianbeit onnistuivat toisella vuosisadalla jaa. perustamaan useita heimovaltioita nykyisen Kiinan ja Mongolian rajaseuduille. Näiden valtioiden joukosta nousi xianbeiden alaheimo, tuoba-kansa, alueen voimakkaimmaksi. Se perusti vuonna 386 Pohjoisen Wei-dynastian. 300-luvun loppuun mennessä Pohjoinen Wei-dynastia hallitsi Jangtsejoelta Gobille ulottuvaa aluetta, mukaan lukien suuri osa nykyisestä Xinjiangista. Tuobat olivat jo osittain kiinalaistuneet 300-luvulla, jolloin Kiinassa vallitsi kuudentoista kuningaskunnan kausi.
Turkkilaisheimojen valtakausi Samalla ajanjaksolla Pohjoisen Wei-dynastian muodostumisen kanssa syntyi myös mongolipaimentolaisten muodostama Rouranin kaanikunta. Pohjoisen Wei-dynastian armeija ajoi heidät Altaivuorten pohjoispuolelle ja alkoi kunnostaa Kiinan muuria alueidensa suojaksi. Rouranit kuitenkin muodostivat edelleen uhan kiinalaisille, ja he perustivat voimakkaan paimentolaisten hallitseman alueen Pohjoisen Wei-dynastian pohjoispuolelle. Rouranit olivat tiettävästi ensimmäisiä, jotka käyttivät johtajastaan arvonimeä kaani.
right|pienoiskuva|Orkhon-kirjoituksella kaiverrettuja paasia Mongoliassa. Pohjoinen Wei-dynastia kukistui tuoba-armeijan kapinointiin armeijan vastustettua maan kiinalaistumista. Myös Rouranien valtakunta alkoi hajota sisältäpäin, kun Altaivuoriston turkkilaiset, joista monet olivat rautakaivoksissa työskennelleitä orjia, alkoivat kapinoida. Vuosien 546 ja 553 välillä turkkilaiset kukistivat Rouranin valtakunnan ja nousivat itse Pohjois- ja Sisä-Aasian voimakkaimmaksi mahdiksi. He olivat varhaisimpia sisäaasialaisia joiden kieli tunnetaan. He ovat jättäneet jälkeensä orkhon-kirjoituksia, joita on kyetty tulkitsemaan. Turkkilaisten perustama Turkkilainen kaanikunta keskitti valtansa Orkhonin laakson alueelle Mongolian pohjoisosiin. Kuten aikaisempia paimentolaisheimoja, myös turkkilaisia houkuttelivat Kiinan rikkaudet ja he muodostivat uhan Kiinassa valtaan nousseelle Sui-dynastialle. Sui-keisari Wendi osasi kuitenkin käyttää hyväkseen turkkilaisten hajaannusta. Turkkilainen kaanikunta oli jakaantunut Länsiturkkilaiseen ja Itäturkkilaiseen kaanikuntaan. Sui-dynastia liittoutui kiinalaisten ylivallan tunnustaneiden länsiturkkilaisten kanssa itäturkkilaisia vastaan. Vuosisatojen jälkeen jälleen yhdistynyt Kiina kykeni myös vahvistamaan rajapuolustustaan.
600-luvulla Tang-dynastian vallan alle yhdistynyt Kiina kykeni alistamaan itäturkkilaiset valtansa alle. Kiinalaiset liittoutuivat mongolikansoihin kuuluneiden kitaanien kanssa sekä myös uiguurien kanssa. 640-luvulla Tang-dynastia valtasi myös länsiturkkilaisten alueet ja palautti kiinalaisten vallan Xinjiangiin ja Pamirvuoriston länsipuolelle. Yli vuosisadan ajan Tang-dynastia hallitsi Keski- ja Itä-Mongoliaa. Samanaikaisesti heidän liittolaisensa uiguurit valtasivat suuren osan Länsi- ja Pohjois-Mongoliasta. Uiguurivaltakunta oli 700-luvun puolivälissä laajentunut jo Baikaljärveltä nykyisen Kazakstanin kaakkoisosien Balkashjärvelle. Samalla ajanjaksolla arabien valloitusretket etenivät Keski-Aasiassa, mutta uiguurien vastarinnan ansiosta arabit eivät koskaan edenneet Xinjiangin ja Mongolian alueelle.
Tänä aikakautena Länsi-Mantšuriassa asuneet kitaanit käyttivät tilaisuutta hyväkseen kukistaakseen kiinalaishallinnon ja hyökkäsivät Pohjois-Kiinaan. Tang-dynastia toipui hyökkäyksistä uiguurien tuella. Samalla myös kiinalaiset huomasivat tulleensa hyvin riippuvaisiksi uiguureista, ja heidän mahtiaan pelättiin. Kiinalaiset alkoivat tukea kirgiisejä uiguureja vastaan käymissään taisteluissa. Kirgiisit onnistuivat ajamaan uiguurit Tarimin altaan alueelle, ja taistelut kirgiisejä vastaan johtivat lopulta vuonna 846 Uiguurivaltakunnan romahtamiseen. Uiguurivaltakunnan heikkeneminen vauhditti kuitenkin myös Tang-dynastian rapistumista ja dynastian tuhoa seuraavan puolen vuosisadan aikana.
Kitaanit ja Jürchenit Uiguurivaltakunnan heikkeneminen teki tilaa kitaanien vallan laajentumiselle. Vuoteen 925 tultaessa Kitaanit hallitsivat suurta osaa Itä-Mongoliasta, Mantšuriasta ja Kiinan pohjoisosista. 900-luvun puolivälissä kitaanivalta oli Pohjois-Kiinassa jo vakiintunut ja aluetta hallitsi kitaanien Liao-dynastia. Kitaanit muodostivat uhan Kiinassa valtaan nousseelle Song-dynastialle. Song-keisari taipui maksamaan pakkoveroa kitaaneille, jotta nämä olisivat hyökkäämättä Kiinaan. Kiinan Song-dynastian suorittamat pakkoverot mahdollistivat Liao-dynastian kukoistuksen.
thumb|right|200px|Kitaanivallan aikainen stupa Dornodin alueella. Mongolian laajalla alueella asui ihmisiä, jotka olivat etnisesti pääasiassa mongoleja, mutta aluetta asuttivat muun muassa turkkilaiset, tangutit ja tataarit. Kansojen kirjo aiheutti etnistä ja historiallista sekaannusta. Kitaanien hallitsema valtio oli etnisesti homogeeninen, mutta Liao-dynastia alkoi 1100-luvulle tultaessa kiinalaistua hallintotavaltaan, jolloin se alkoi menettää otettaan naapurikansoistaan. Liao-dynastian hallitsemalle alueelle alkoi syntyä kaupunkeja ja he viljelivät maata valtakunnan vahvistamiseksi. Näin he alkoivat vieraantua paimentolaisista juuristaan. Liao-dynastian hallitseman alueen luoteis- ja länsipuolella sijaitsi monien muiden mongoliheimojen elinalueet. Nämä muodostivat erilaisia liittoumia, mutta niillä ei ollut kansallista koheesiota. Merkittävin näistä liittoumista oli tangutien muodostama Xi Xia, jonka synty mahdollistui Tang-dynastian kukistuttua. Xi Xia sijaitsi nykyisen Gansun ja Xinjiangin alueella, Mongolian eteläpuolella. Tangutit olivat etniseltä taustaltaan tiibetiläisiä.
Uskonnollisesti aikakauden väestö Mongoliassa harjoitti luonnonuskontoja. Buddhalaisuus alkoi vähitellen levitä alueelle Xinjiangista, mutta se ei vielä saanut Mongoliassa tukevaa jalansijaa. Aikakaudella Sisä-Aasiassa harjoitettiin jo jonkin verran Nestoriolaista kristinuskoa.
1100-luvulla Liao-dynastian vallan aiemmin tunnustanut mantšurialainen jürchen-kansa ei enää hyväksynyt maan kiinalaistumista, eikä suostunut tunnustamaan Liao-dynastian ylivaltaa. Jürchenit perustivat oman Jin-dynastiansa vuonna 1115 ja liittoutuivat Song-dynastian kanssa Liao-dynastiaa vastaan. Vuosina 1115–1122 käydyn seitsemän vuoden sodan jälkeen Jin-dynastia kukisti Liao-dynastian ja tämän hovi pakeni länteen ja perusti Karakitan valtakunnan. Jürchenit jatkoivat valloituksiaan tämän jälkeen Korean niemimaalle, missä he alistivat valtansa alle Goryeon. Korean valloituksen jälkeen Jin-dynastia kääntyi entistä liittolaistaan Song-dynastiaa vastaan ja valloitti sen pääkaupungin Kaifengin vuonna 1126. Song-dynastian valtakeskus siirtyi etelämmäs Kiinaan, mitä Jin-dynastia ei enää kyennyt valloittamaan.
Mongolivaltakunta
Tšingis-kaani Valtioiden voimasuhteet Mongolian aroilla alkoivat muuttua 1200-luvulle tultaessa, kun karismaattinen johtaja Tšingis-kaani, joka tuohon aikaan tunnettiin vielä nimellä Temüžin, onnistui yhdistämään eri mongoliklaanit yhteiseksi rintamaksi. Hänen menestyksensä heimojen välisessä sodankäynnissä johti siihen, että vuonna 1206 hänet julistettiin kaikkien mongolien hallitsijaksi, suurkaaniksi. Hän onnistui yhdistämään Mongolivaltakunnan osat logistisesti toisiinsa siten, että elintarvikkeita ja lammas- ja hevoslaumaoja, sekä tiedustelutietoja saatettiin siirtää valtakunnan osista toiseen. Hän kykeni myös vakiinnuttamaan oman johtajuutensa koko valtakunnan kattavaksi. Seurauksena oli kiinalaisten ja muslimien sodankäyntitaitoja yhdistelevä sotilasmahti, josta muodostui yksi voimakkaimmista armeijoista, joita maailmanhistoria on koskaan nähnyt.
pienoiskuva|right|Tšingis-kaanin rintakuva Mongolian presidentinlinnassa.