Hyperborea on yhdysvaltalaisen Clark Ashton Smithin 1929–1957 kirjoittama fantasianovellien sarja, jonka kymmenen tarinaa julkaistiin vuosina 1931–1958. Sarjan novellit sijoittuvat kuvitteelliselle Hyperborean mantereelle eli esihistorialliseen Grönlantiin, joka on hitaasti jäämässä pohjoisesta työntyvän mannerjään alle. Novelleissa toistuvia piirteitä ovat ivallinen huumori ja absurdit juonenkäänteet, mutta sarjaan kuuluu myös vakavia kauhutarinoita.

Suurin osa novelleista julkaistiin Weird Talesissa, mutta osa päätyi muihin pulp-lehtiin tai erilaisiin amatöörijulkaisuihin. Sarjan menekki oli melko kehno, ja vuodesta 1933 alkaen Smith keskittyi Zothique-sarjaansa. Nykyään sarja kuuluu kuitenkin Smithin suosituimpiin, mikä on pitkälti groteskin huumorin ja Cthulhu-tarustosta otettujen vaikutteiden ansiota. Sarjan tunnetuimpia elementtejä ovat veijarivaras Satampra Zeiros, hirviöjumala Tsathoggua, eksentrinen velho Eibon sekä edellisen kirjoittama okkulttinen Eibonin kirja.

Miljöö

Hyperborea on fiktiivinen versio Grönlannista, joka Smithin mukaan oli esihistoriallisena aikana Amerikan mantereen niemimaa. Smithin mukaan novellit tapahtuvat ”jokunen vuosisata ennen suurta jääkautta”, mikä mahdollisesti viittaa Eem-interglasiaaliin noin satatuhatta vuotta sitten. Novellissa ”Ubbo-Sathla” Smith mainitsee Hyperborea-tarinoiden ajankohdaksi mioseenin (noin 23 miljoonaa vuotta sitten). Anakronismien vuoksi tarinoita on kuitenkin vaikea sovittaa mihinkään tiettyyn todelliseen ajankohtaan.Harvey, Ryan: The Fantasy Cycles of Clark Ashton Smith Part II: The Book of Hyperborea. Black Gate 2007. Viitattu 21.1.2021.

Hyperborea kuvataan lämpimäksi ja jopa trooppiseksi maaksi. Mantereen keskiosaa hallitsevat uhkaavat vuorijonot ja tiheät, kosteat viidakot. Vuorten lähellä sijaitsee aavekaupunki Commoriom. Asukkaat hylkäsivät sen pahaenteisen ennustuksen vuoksi ja rakensivat Hyperborean uudeksi pääkaupungiksi Uzuldaroumin. Hyperborean pohjoisin niemimaa on Mhu Thulan (vertaa Ultima Thule), missä velho Eibon asuu suuressa tornissa. Mhu Thulanista pohjoiseen sijaitsee suunnaton jäätikkö, joka etenee hitaasti kohti etelää ja lopulta tuhoaa Hyperborean sivilisaation.

Ihmisten lisäksi Hyperboreassa elää sapelihammaskissoja, alkuhärkiä, mammutteja ja muita esihistoriallisia petoja. Novellissa ”The Seven Geases” esiintyy hirmuliskoja. Kaikissa sarjan novelleissa on yliluonnollisia tapahtumia, kuten pahoja jumalia, ennustajattaria ja loitsuja. Monet Hyperborean hirviöt muistuttavat Smithin kirjeystävä H. P. Lovecraftin Cthulhu-tarustoa. Toistuvia elementtejä ovat irvokas jumala Tsathoggua sekä salaopillinen Eibonin kirja.

Sarjan novelleja sävyttää musta huumori, kuivakka sarkasmi sekä tarinoiden huipentuminen kohtalon ironiaan. Joukossa on kuitenkin myös vakavia kauhutarinoita, joiden synkeä sävy muistuttaa Smithin Zothique-sarjasta. Novelli ”Ubbo-Sathla” poikkeaa muista siinä, että se sijoittuu kirjoitusajankohdan Yhdysvaltoihin ja käsittelee Hyperborean historiaan perehtynyttä okkultistia. Novellien kieli on vaikeaselkoista jopa Smithin mittapuulla: polveilevasta Zothiquesta poiketen Hyperborean teksti on niukkasanaista ja perustuu sarkastiseen vähättelyyn.

Sarjan vaiheet

Smithin teksteissä toistuu ajatus vääjäämättömän tuhon alla elävästä sivilisaatiosta. Kadonneiden mantereiden ajatus oli peräisin teosofiasta. Smith ei uskonut teosofien oppeihin, mutta otti niistä fiktioonsa vaikutteita. Atlantiksen, Mun ja Lemurian kaltaisista uponneista mantereista poiketen Hyperborea ei kuitenkaan ole jäämässä veden vaan jään alle. Mantereen nimi on peräisin antiikin Kreikan tarustosta, jossa Hyperborea kuvataan onnelliseksi, lämpimäksi paikaksi kaukana pohjoisessa.

Smith sai ensimmäisen Hyperborea-novellin valmiiksi marraskuussa 1929. Syyskuuhun 1933 mennessä hän oli kirjoittanut aiheesta yhdeksän novellia. Hänellä oli kuitenkin vaikeuksia saada niitä kaupaksi, mikä lienee johtunut enimmäkseen tarinoiden vaikeaselkoisesta kielestä mutta myös oudoista juonenkäänteistä. Monia sarjan novelleja Smith joutui korjailemaan ennen kuin ne kelpasivat julkaistavaksi. Osa novelleista ilmestyi Weird Tales -lehdessä, mutta Smith joutui kaupittelemaan niitä myös erilaisille pienlehdille ja amatöörikustanteille, jotka maksoivat vain huonosti tai eivät lainkaan. Heikon myynnin vuoksi Smith lopetti Hyperborea-kertomuksien kirjoittamisen loppuvuodesta 1933 ja keskittyi paremmin menestyvään Zothiqueen. Hän palasi aiheeseen uudestaan vasta 1950-luvulla, jolloin hän kirjoitti jatko-osan sarjan ensimmäiselle novellille. Se ilmestyi Saturn Science Fiction & Fantasy -lehdessä maaliskuussa 1958 ja oli viimeisiä Smithin kirjoittamia proosatekstejä.

Valmistuneiden novellien lisäksi Smithiltä jäi muutama keskeneräinen Hyperborea-novelli. ”Kuningas Euvoranin matka” (The Voyage of King Euvoran) valmistui, mutta Smith muutti sen kirjoitusprosessin aikana Zothique-tarinaksi. Novellin huumori muistuttaa silti Hyperboreasta. Tarina ilmestyi omakustanteena 1933 ja lyhennettynä versiona Weird Talesissa 1946.

Smith haaveili sarjan julkaisemisesta yhtenäisenä kirjana, jonka nimeksi olisi tullut The Book of Hyperborea ja jossa novellit olisi järjestetty niiden sisäisen kronologian mukaan. Toive ei toteutunut hänen elinaikanaan. Lin Carterin toimittama ja Ballantine Adult Fantasy -sarjassa julkaistu kokoelma käytti Carterin kehittelemää kronologiaa, joka poikkesi Smithin vastaavasta. Necronomicon Pressin julkaisema The Book of Hyperborea -niminen kokoelma ilmestyi vuonna 1996. Nykyään Hyperborea kuuluu Smithin arvostetuimpiin teossarjoihin, mikä on pitkälti groteskin huumorin ja Cthulhu-vaikutteiden ansiota. Sarjasta muistetaan parhaiten sen omituinen komiikka, kun taas kauhutarinat ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

Novellit

Novellit on järjestetty kirjoitusajankohdan mukaan. Suomenkielinen nimi on suluissa, samoin valmistumisvuosi.

The Tale of Satampra Zeiros (Satampra Zeiroksen tarina, 1929)

pienoiskuva|Novellin ensimmäinen sivu Weird Talesin marraskuun 1931 numerossa.

”The Tale of Satampra Zeiros” oli ensimmäinen Smithin kirjoittama Hyperborea-novelli, ja se myös julkaistiin ensimmäisenä. Smith sai tarinan valmiiksi marraskuussa 1929, ja se ilmestyi Weird Tales -lehdessä marraskuussa 1931. Suomennos on ilmestynyt antologiassa Mustan jumalan suudelma (1993) nimellä ”Satampra Zeiroksen tarina”.

Novellin päähenkilö on ammattivaras, joka kertoo tarinaa minä-muodossa. Kertoja vähättelee kokemiaan kauhuja ja luonteensa vähemmän mairittelevia piirteitä, kuten taipumusta juopotteluun. Rahapulassaan kertoja päättää ryöstää autiokaupunki Commoriomissa sijaitsevann Tsathogguan temppelin. Temppeliä vartioiva olento osoittaa kuitenkin ”merkkejä antropofagisista taipumuksista”, mikä tekee päähenkilön ”poistumisesta” välttämättömän.

Smithin tuotantoa käsittelevässä artikkelisarjassaan Ryan Harvey kehuu epäluotettavaa minäkertojaa, jonka mahtipontinen kielenkäyttö tuo kauhistuttavaan kertomukseen sarkastisen vitsin tuntua. Hän kuvailee tarinan sävyä veijarimaiseksi.

The Door to Saturn (Saturnuksen portti, 1930)

”The Door to Saturn” oli toinen Smithin kirjoittama Hyperborea-novelli. Hän sai tarinan valmiiksi heinäkuussa 1930, ja se julkaistiin Strange Tales -lehdessä tammikuussa 1932. Lehti oli Weird Talesin lyhytikäinen kilpailija, joka maksoi novelleista kuuluisampaa esikuvaansa paremmin. Suomennos on ilmestynyt kokoelmassa Viimeinen hieroglyfi (1994) nimellä ”Saturnuksen portti”.

Novellin päähenkilö on Mhu Thulanin noita Eibon, joka palvoo Tsathogguaa. Hirvijumalatar Yhoundehin inkvisitio ei tätä arvosta vaan saapuu pidättämään Eibonia, jolloin tämä pakenee taikuuden avulla Saturnukseen, missä myös Tsathoggua asui ennen maapallolle saapumistaan. Yhoundehin ylipappi Morghi seuraa Eibonia. Perillä kumpikin tajuaa, ettei heillä ole mitään keinoa palata kotiin. Eibon ja Morghi ystävystyvät ja kokevat monenlaisia seikkailuja. He esimerkiksi tapaavat Tsathogguan outoja sukulaisia sekä päättömiä ihmisiä muistuttavan kansan, joka nimittää heidät ylisiittäjikseen.

Ryan Harvey ylistää tarinan vitsimäistä rakennetta, koomista outoutta sekä hämmentävän eksoottisia nimiä, joita ovat esimerkiksi Zhotaqquah ja Cykranosh. Harveyn mukaan tarina pilkkaa uskonnollisia ristiretkiä. Hän ei pidä yllättävänä, että pitkitettyä vitsiä muistuttava kummallinen kertomus ei päässyt Weird Talesiin.

The Testament of Athammaus (1931)

”The Testament of Athammaus” valmistui helmikuussa 1931 ja ilmestyi Weird Talesissa lokakuussa 1932. Tarinan myyminen osoittautui vaikeaksi, ja Smith sai sen myytyä vasta toisella yrittämällä. Novelli on antologioissa tai Smith-kokoelmissa harvinainen, eikä sitä ole myöskään suomennettu.

Novellin päähenkilö on Hyperborean pääkaupungin Commoriomin pyöveli, joka kertoo tarinaa minä-muodossa. Hänet määrätään mestaamaan Tsathogguasta polveutuva maantierosvo ja murhaaja. Tämä palaa kuolleista kerta toisensa jälkeen ja lopulta Commoriomin asukkaat joutuvat hylkäämään kaupunkinsa.

”The Testament of Athammaus” on aiempiin Hyperborea-novelleihin verrattuna vakavahenkisempi ja muistuttaa kauhutarinaa, vaikka toistuvat teloitukset tuovatkin tarinaan absurdia huumoria. Smith oli ylpeä tarinasta ja piti sen kuolleista palaavaa antagonistia siihen mennessä onnistuneimpana hirviönään.

The Weird of Avoosl Wuthoqquan (1931)

”The Weird of Avoosl Wuthoqquan” valmistui marraskuussa 1931 ja ilmestyi Weird Talesissa kesäkuussa 1932. Se oli ainoa Hyperborea-novelli, jonka Weird Talesin päätoimittaja Farnsworth Wright osti ensimmäisellä yrittämällä.

Novellin päähenkilö on ahne rahanlainaaja, joka kieltäytyy antamasta kerjäläismunkille almuja. Kerjäläinen kiroaa rahanlainaajan ja ennustaa hänen kuolevan ikävällä tavalla (englannin sana ”weird” tarkoittaa paitsi outoa myös kohtaloa). Myöhemmin rahanlainaaja laskee rahojaan kotonaan. Kaksi maagista jalokiveä lähtee vierimään poispäin hänestä, ja niitä seuratessaan hän päätyy lopulta Tsathogguaa muistuttavan hirviön luolaan. Hirviö syyttää rahanlainaajaa varkaaksi ja nielaisee hänet.

Smith piti novellia ”täytteenä”. Se on kuitenkin julkaistu monissa novellikokoelmissa, mahdollisesti lyhyytensä vuoksi. Ryan Harveyn mukaan tarinan toteava loppuhuipennus on hauska, mutta muuten se on epäkiinnostava.

Ubbo-Sathla (Ubbo-Sathla, 1932)

”Ubbo-Sathla” valmistui helmikuussa 1932 ja ilmestyi Weird Talesissa seuraavan vuoden heinäkuussa. Tarina ei varsinaisesti sijoitu Hyperboreaan, mutta Smith laski sen sarjaan kuuluvaksi. Novelli jäljittelee H. P. Lovecraftin kauhutarinoita ja kertoo miehestä, joka tuhoutuu löytämänsä muinaisen salatiedon vuoksi. Novelli on suomennettu Cthulhu-antologiassa Musta kivi (1995).

Antropologian opiskelija ja okkultisti Paul Tregardis saa käsiinsä Eibonin kirjan ranskankielisen käännöksen. Hän kiinnostuu Hyperborean historiasta ja löytää lontoolaisesta antiikkiliikkeestä oudon, Grönlannista löytyneen kiven. Tregardis päättelee kiven kuuluneen hyperborealaiselle velholle Zon Mezzalamechille, joka kykeni sen avulla lukemaan muinaisia kirjoitustauluja. Tregardis katselee kiveen ja näkee yhä muinaisempia tapahtumia. Hänen on vaikea keskittyä omaan elämäänsä, ja hänen muistonsa sekoittuvat muiden kiveen katsoneiden muistoihin. Lopulta hän ei enää kykene vastustamaan kiusausta vaan seuraa kiven historiaa sen loppuun asti. Tregardis palaa maapallon muinaisimpaan historiaan: alkumereen, jossa elämä erkani muodottomasta jumalasta Ubbo-Sathlasta. Hän näkee myös kirjoitustaulut mutta ei kykene lukemaan niitä, koska hänen tietoisuutensa on sulautunut alkumeren järjettömiin olentoihin.

Ryan Harvey huomauttaa, että Smithin visio elämän alkuperästä on yllättävän lähellä nykytieteen näkemystä. Harveyn mukaan tarina yhdistää yliluonnollisen kauhukirjallisuuden ajatuksia kosmiseen ja tieteelliseen kuvastoon. Lopputulos on tästä huolimatta perinteistä kauhuakin ”käsittämättömämpi ja kammottavampi”.

The Ice Demon (Jäädemoni, 1932)