thumb|600px|Alueen laajuus, etäisyys Port Arthurista Astoriaan vastaa välimatkaa Helsingistä Namibiaan thumb|Suomalainen virkamiesjohto Pohjoisen Tyynenmeren alueella pienoiskuva|Pohjoinen Tyynenmeren pyörre on yksi viidestä suuresta merten merivirtauspyörteestä. pienoiskuva|Stellerinmerilehmän luuranko Helsingin Luonnontieteellisessä museossa.
Tyynen valtameren pohjoisosaan luetaan Bohainmeri, Koreanlahti, Keltainenmeri, Itä-Kiinan meri, Japaninmeri, Ohotanmeri, Beringinmeri, Alaskanlahti, Brittiläisen Kolumbian rannikko Kanadassa, Yhdysvaltain Länsirannikko sekä Havaijin pohjoispuolinen Tyynen valtameren alue.
Alueella on toiminut useita suomalaisia. Pohjoisen Tyynen valtameren rannikolla sijaitsivat muun muuassa Venäjän keisarikunnan aikaiset Amurinmaan sekä Venäjän Amerikan alueet, joissa molemmissa oli tuolloin suomalainen virkamiesjohto, Amurinmaalla käskynhaltijana toimi Harald Furuhjelm sekä Venäjän Amerikan alueen kuvernöörinä Adolf Etholén ja hänen jälkeensä Johan Hampus Furuhjelm. Venäläis-amerikkalaisella kauppakomppanjalla oli aikarahdattuna kolme turkulaista "maailmanympäripurjehtijaa"; Sitka, Atka ja Fröja. lisäksi kauppakomppanjan omilla aluksilla toimi suomalaisia kapteeneja.
Alueen rannikolla sijaitsi myös useita suomalaisia siirtokuntia niin Venäjän Kaukoidässä kuin Alaskassa sekä Amerikan länsirannikolla. Suomalaiset harjoittivat alueella valaanpyyntiä sekä suomalaisia upseereja ja lääkintähenkilökuntaa osallistui Venäjän–Japanin sotaan. Myös suomalaisyntyisen A.E. Nordenskiöldin retkikunta kulki alueen halki, sekä vietti olosuhteiden vuoksi paljon aikaa alueella. Suomalaissyntyinen Gustave Niebaum (alk. Gustaf Nybom) oli taas myötävaikuttaja Alaskan siirtymisessä Yhdysvaltojen hallintaan. Adam Laxman toimi Venäjän keisarinnan Katariina Suuren lähettämänä kauppasuhteiden avaajana tuolloin sulkeutuneessa Japanissa, ja onnistui kolmantena kansakuntana avaamaan kauppasuhteen Japaniin. Myöhemmin Japanin parlamentin ensimmäinen ulkomaalaissyntyinen senaattori oli Suomessa syntynyt Marutei Tsurunen (entinen Martti Turunen).
Suomalaiset paikannimet
Suomalaisten mukaan on annettu alueen paikannimiä. Hampus Furuhjelmiin viittaavia paikkoja ovat hänen löytämänsä Japaninmeren Furugelminsaari ( ), joka sijaitsee Pietari Suuren lahdella lähellä Korean rajaa ja on Venäjän eteläisin saari. Mount Furuhelm –niminen vuori (1104 m) sijaitsee Baranofinsaarella Alaskassa lähellä Sitkaa, ja Furuhelm Street –niminen katu Sitkan kaupungissa (entinen Venäjän Amerikan hallintokaupunki Novoarkangelsk). Sahalininsaarella oleva Furugelm-niemi ja -saari sen sijaan on nimetty Furuhjelmin veljen Carl Harald Felix Furuhjelmin mukaan. Alaskan kuvernöörinä toimineen Arvid Adolf Etholénin mukaan on myös nimetty paikannimiä. Alaskassa Alexandersaaristossa sijaitseva Etolin Island -saari on nimetty Etholénin mukaan, kuten myös Etolin Strait -salmi, Cape Etolin -niemi sekä Etolin Bay -lahti Nunivak-saarella Yukonjoen suiston edustalla sekä Etolin Point -niemi Bristolinlahden pohjoisrannalla. Sitkan kaupungissa sijaitsee Etolin street -katu.Finnish Place Names - Alaska www.genealogia.fi. Lisäksi Venäjällä Kuriilien Urup-saarella on Etolinille nimetty niemi. Myös merikapteeni Fridolf Höökin mukaan on nimetty useita lahtia ja niemiä Kaukoidässä. Myöhemmin 1900-luvulla suomalaisen mukaan on nimetty Alaskassa Mount Raatikainen-vuori läheisen Pelicanin kaupungin perustajan Kalle Raatikaisen mukaan.
Suomalaiset Japanissa
thumb|150px|left|Japanilainen maalaus Adam Laxmanista vuodelta 1792.
On mahdotonta sanoa tarkasti, milloin Suomen ja Japanin väliset yhteydet ovat alkaneet. Ensimmänen suomalainen virallinen edustaja Japanissa lienee ollut luutnantti Adam Laxman. Venäjän keisarinna Katariina Suuri lähetti hänet 1700-luvun loppupuolella pohjustamaan kauppasuhteita ja ottamaan selvää tuolloin kovin sulkeutuneesta Japanista. Suomen suurlähetystö, Tokio Adam Laxman oli ensimmäinen Venäjän Japaniin lähettämä tutkimusmatkailija. Laxmanin isä Eric Laxman yritti myös tutkimusmatkaa Japaniin heinäkuussa 1795, mutta hän sai halvauskohtauksen matkalla ja kuoli pienellä postiasemalla Dresvjanskassa Siperiassa. Adam Laxman yritti avata venäläisille kauppatien Japaniin, ja hän saikin tehtyä tätä koskevan sopimuksen kolmantena kansakuntana hollantilaisten ja kiinalaisten jälkeen. Vuonna 1879 puolestaan Jokohamaan rantautui tutkimusmatkailija Adolf Erik Nordenskiöld. Suomalaisten lähetystyö Japanissa alkoi pian vuoden 1873 uskonnonvapautumisen jälkeen. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys lähetti Esteri Kurvisen ja Alfred Wellrosin Japaniin vuonna 1900.
Japanin tunnustettua Suomen itsenäisyyden Suomessa ryhdyttiin suunnittelemaan asiainhoitajan lähettämistä Japaniin. Japanin sijainti tarjosi hyvän asemapaikan tarkkailla Neuvosto-Venäjän itäisiä osia. Ulkoministeri Rudolf Holsti halusi kielitieteilijä Gustaf John Ramstedtin Suomen edustajaksi Japaniin ja sai tavoitteensa toteutumaan. Koska Venäjällä riehui sisällissota ja maayhteys Aasian halki oli käytännössä poikki, Holstin edustajan Ramstedtin ainoaksi vaihtoehdoksi jäi aikaa vievä merimatka. Pitkän laivamatkan päätteeksi Ramstedt saapui perille Tokioon myöhäissyksyllä 1919. Ensi työkseen hän perusti edustuston Tsukijien-Sejok-hotelliin lähelle päärautatieasemaa, kunnes viikon kuluttua saapumisestaan Ramstedt sai vuokratuksi talon Shimo-Shibuyan alueelta, joka sijaitsi Tokion ulkopuolella. Toukokuussa 1920 edustusto sai käyttöönsä kansainväliset mitat täyttävän Argentiinan entisen lähetystörakennuksen Tokion tunnetulta Azabun lähetystöalueelta.
Japanin parlamentin ensimmäinen ulkomaalaissyntyinen senaattori on Suomessa syntynyt Marutei Tsurunen (entinen Martti Turunen). Kauppapolitiikka
Suomalaiset upseerit ja kenttäsairaala Venäjän-Japanin sodassa
Venäjän–Japanin sota käytiin 1904-1905. Tappioon päättyneellä sodalla oli kauaskantoisia seurauksia Venäjälle ja myös Suomelle, jossa toteutettiin valtiopäiväuudistus ja Venäjän ensimmäinen sortokausi päättyi. Venäjän-Japanin sotaan osallistui reilut 200 suomalaista upseeria joista tunnetuimmat lienee Carl Gustaf Emil Mannerheim, joka osallistui vapaaehtoisena Venäjän-Japanin sotaan saaden ansioistaan everstin arvon, sekä suomalaista sukua ollut Oskar Enqvist, joka yleni sodan jälkeen Venäjän keisarillisen laivaston vara-amiraaliksi.
Venäjän ja Japanin välinen kilpailu Mantšuriasta ja Koreasta johti maiden välien kiristymiseen. Maat katkaisivat diplomaattisuhteensa 6. helmikuuta 1904 ja Japani hyökkäsi Venäjää vastaan ilman sodanjulistusta 8. helmikuuta. Kaksi Venäläisen Tyynenmeren eskadeerin taistelulaivaa torpedoitiin Port Arthurissa ja Keltaisenmeren taistelussa 10. elokuuta Venäläisten ulosmurtautumisyritys Port Arthurista torjuttiin. Port Arthur jäi piiritetyksi ja se antautui lopulta tammikuussa 1905. Piirityksen ollessa vielä meneillään Venäläiset päättivät yrittää vapauttaa satamansa tuomalla Japania vastaan vahvistuksia Itämereltä.
Kun tieto Venäjän-Japanin sodan syttymisestä saatiin vuonna 1904, odotettiin Suomen Punaisen Ristin osallistuvan Venäjän armeijan lääkintähuoltoon. Suomalaiset lähettivät Venäjän Punaiselle Ristille sadan vuodepaikan varustukset ja varustivat oman 40-paikkaisen kenttäsairaalan. Retkikuntaan kuului ylilääkäri, 3 alilääkäriä, 5 sairaanhoitajaa, 3 välskäriä, 2 kirvesmiestä, kokki ja pesulan hoitaja. Retkikunta vaihdettiin puolen vuoden jälkeen. Avustusoperaatio merkitsi suomalaisen yhdistyksen tulikastetta. Sen siirrettävä sairaala eli ambulanssi toimi ensi kertaa rintaman läheisyydessä tositoimissa. Potilaita tuli yli 500 ja hoitopäiviä kertyi melkein 8800. Suomalaisten kenttäsairaala sai kiitosta siisteydestään ja hyvästä järjestyksestä.
Suomalainen yhdistys oli ollut jo aluksi aikeissa lähettää Venäjän-Japanin sotaan ensiapuaseman. Koska siihen ei ollut silloin varaa, varustettiin rintamalle kaksi sairasvaunua. Sairasvaunujen suunnittelu oli aloitettu jo 1880-luvulla. Sodassa kevyet ja hyvin jousitetut hevosvetoiset vaunut osoittautuivat ketteräksi kuljetusneuvoksi haavoittuneiden ja sairastuneiden sotilaiden siirtämisessä taistelujen melskeestä turvallisemmalle hoitopaikalle. Nämä vaunut palkittiin sodan jälkeen Lontoossa 1907 Punaisen Ristin kansainvälisen konferenssin sotilaslääkintäkaluston näyttelyssä.
Suomalaiset siirtokunnat Vladivostokin alueella
thumb|Fridolf Höök oli suomalainen merikapteeni, valaanpyytäjä, tutkimusmatkailija, kansanperinteen kerääjä ja Venäjän Kaukoitään vuonna 1868 perustetun suomalaisen siirtokunnan johtaja.
1860-luvun Suomea koetteli ankara nälänhätä. Noin kymmenen prosenttia väestöstä kuoli ravinnon puutteeseen ja kulkutauteihin. Tällöin keisari Aleksanteri II lupasi ilmaiseksi maata ja verovapauden 24 vuodeksi niille, jotka lähtisivät uudisasukkaiksi Siperian itäisimpään kolkkaan, Amurinmaalle.
Huhtikuussa 1869 Nahodkanlahdelle saapui noin 50 turkulaisen joukko. Heidän muuttoonsa Venäjän Kaukoitään osallistui suomalainen virkamies Harald Furuhjelm, joka toimi keisarin perintömaiden käskynhaltijana Amurinmaalla, ja toimiessaan alueen kuvernöörinä edesauttoi retkikunnan syntymistä. Suomalaisena hän halusi Amurinmaalle nimenomaan maanmiehiään. Turkulaiset lähtivät alueelle maanviljelijöiksi.
Toista retkikuntaa, johon kuului satakunta suomalaista, johti Tammisaaresta kotoisin oleva merenkulkija Fridolf Höök, joka tunsi Venäjän Kaukoitää, sillä hän oli työskennellyt alueella venäläis-suomalaisen valaanpyyntiyhtiön palveluksessa. Höök perusti kumppaniensa kanssa “Amurin yhtiön”, jonka nimiin otettiin 30 000 Venäjän hopearuplan laina. Rahoilla oli tarkoitus ostaa laiva ja kattaa perille päästessä alkuaikojen juoksevia kuluja.
Aiemmin alueelle tulleet turkulaiset olivat maanviljelijöitä. Höökin retkikunnassa taas oli edustettuna insinööri, proviisori, maanviljelijä, tynnyrintekijä, viinuri, puutarhuri, seppä, turkkuri ja kaksi kauppiasta. Lisäksi mukaan otettiin nuoria poikia, joille oli tarkoitus opettaa merenkulkutaitoja, sekä muutama Helsingin köyhäinhoitohallituksen luovuttama tyttö, joiden oli tarkoitus toimia ruoanlaittajina ja pyykinpesijöinä miesvaltaiselle joukolle.
Turkulaiset asettuivat Nahodkanlahteen laskevan Sutšan-joen varrelle ja keskittyivät viljelemään maata. Maa oli hedelmällistä, mutta luonnonolosuhteet ja ilmasto suomalaisille oudot. Tiikereiltä suojautuakseen siirtokuntalaisten piti rakentaa asujaimistojensa ympärille korkeat aidat. Höökin ryhmä valitsi asuinpaikakseen Strelok-lahden rannan 80 kilometrin päässä Nahodkasta. Yhteisö jakautui kahtia valaanpyytäjiin ja maanviljelijöihin.
Ensimmäinen talvi oli ankara, ja leipää oli lähdettävä hakemaan siirtokunnan keskuspaikasta, Nahodkan suomalaisesta kauppapaikasta eli Faktorista. Käskynhaltija Furuhjelm oli rakentanut Faktoriin toimivan yhteisön, jossa oli 15 kauppaa, yleinen sauna, sepänpaja, mylly ja saha. Furuhjelm auttoi maanmiehiään hankkimaan elintarvikkeita, joten siirtokuntalaiset selvisivät hengissä ensimmäisestä talvesta. Furuheimin ansiosta suomalaiset selvisivät myös toisesta talvesta, vaikka saalista oli yritetty hakea Ohotanmereltä asti.
1871 käskynhaltija Furuhjelm kuoli äkillisesti verenmyrkytykseen ja Nahodkan virkamiehet siirrettiin Vladivostokiin. Valtakunnan pääkaupungissa Pietarista tuli käsky lopettaa siirtokunnan toiminta. Siirtokunta lakkautettiin 23.5.1873. Suomalainen yhteisö ja kauppapaikka ehti toimia Venäjän Kaukoidässä kuusi vuotta. Sutšan ja Strelok tyhjenivät nopeasti ja suomalaiset muuttivat Vladivostokiin.
Siirtokunnan johtaja Höök jäi Venäjän Kaukoitään. Höök oli sittemmin Turussa toimineen Venäläis-suomalaisen valaanpyyntiyhtiön palveluksessa valaanpyytäjänä Venäjän Tyynenmeren rannikon vesillä ja hän kartoitti tässä tehtävässä samalla Kamtšatkan niemimaan ja Tšuktšien niemimaan rannikkoalueita. Höök toimi myös alueen kansanperinteen kerääjänä ja hänen keräämälleen esineistölle perustettiin oma osastonsa Vladivostokissa sijainneen Arsenjev-museon etnografiselle osastolle.