Maasilinna tai Maasin ritarikunnan linna (, tai Zonenburgin), Soneborg, alkuperäisessä muodossa Szoneborch, myös Soneburg tai Sonnenburg eli rangaistus- taikka hyvityslinna oli keskiaikainen Liivinmaan ritarikunnan hallintokeskus-, voudin asuinpaikka- sekä puolustus- ja rajaLinnoitus että ritarilinna Väike väin-salmen rannalla Maasin kylässä, Saarenmaan maakunnassa, Virossa.
Maasilinnan eli Soneburgin rakentaminen alkoi vuonna 1345 ja tieto sen muinaisen ritarilinnan rakentamisvaiheista on erittäin pinnallista. Samalla Maasilinna on yksi harvoista linnoituksista Virossa, jonka sekä rakennusajankohta että tuhohistoria tiedetään melko hyvin. Maasilinna liittyy Viron tärkeisiin historiallisiin tapahtumiin ja tuhoista selvinneestä 8 metrin seinästä on tullut monumentaalinen rakennusmuistomerkki. Linnan rauniot vallisarvineen ja -hautoineen kuuluvat Viron kansalliseen kulttuurimonumenttien rekisteriin 23.02.1999 lähtien.
Linnan nimi ja raunioiden sijainti Maasin ritarilinnan raunioiden alue sijaitsee Koillis-Saarenmaalla Orissaaren pienkauppalasta 2 merimailia eli 3,7 kilometriä luoteeseen Väike väin-salmen umpeenkasvun poukaman kulmassa. Aikoinaan tähän virtasi Maasijoki ja joen suulla oikealla rannalla kohoavaa tasankoa kutsuttiin Maapean saareksi tai sarveksi, josta ulkomaalaissyntyperää vaikuttajien kirjoittamana tuli Masik (saksankielisestä Masik, v. 1592 Masick) niminen paikkakunta. K–kirjaimesta saksankielisen nimen lopussa ei voida tietää, johtuuko se viron kielestä. Kronikassa ylängön nimeksi on kirjattu Mapenzar. Masik tai vanhalla paikallisella kielellä "maasikk" tarkoittaa maanurkkausta tai pitkälleulottumaa. Mapenzar viittaa paikkaan, johon Maasilinn (Soneborgi) rakennettiin vuoden 1345 jälkeen, joka edelleen pidetään Maasaaren (Mā-sāre-linn) linnana. Maasilinnan virallinen nimi Soneburg esiintyy alkuperäisessä muodossaan Szoneborch v. 1458. Joissakin lähteissä se on kirjoitettu Sonneburg tai Sühneburg eli parannuksen linnoitus.
Vuoteen 2017 saakka tämä Kuressaaren kaupungista noin 55 kilometrin päässä Lahekülan alueella oleva raunioitunut ritarikunnan linna kuului entiseen Orissaaren kuntaan.
Linnan historia Saarenmaa oli viimeinen Viron maakunta, joka antautui ristiretkeläisille vuonna 1227. Maan jako valloittajien välillä valmistui suurelta osin vuonna 1254. Suurin osa Saarenmaasta meni Saarenmaan-Läänemaan (Ösel-Wiek) hiippakunnan piispalle, mutta Muhu, Pöide ja osa Kihelkonnasta jäivät Liivinmaan ritarikuntaan. Ritarikunnan alueiden hallinnollisena keskuksena Saarenmaalla toimi 1200-luvun puolivälissä rakennettu Pöiden ritarilinna. Tiedetään, että Maasin linnan rakensivat Yrjönyön kapinasta eloonjääneet saarelaiset rangaistukseksi ja hyvitykseksi siitä, että he kapinan aikana vuonna 1343 olivat tuhonneet Pöiden linnoituksen. Liivinmaan maamestari Burchard von Dreileben rakennutti sen sekä Saarenmaalla että sitä ympäröivillä saarilla sijaitsevien ritareiden aluevaltauksien hallintokeskukseksi vuonna 1345 heti sen jälkeen, kun ritarikunta oli valinnut kymmenen kilometriä Pöiden linnasta luoteeseen satamapaikan meren rannalla Väike väin-salmen suulla uuden linnoituksensa sijaintipaikaksi.
Joidenkin lähteiden mukaan Balthasar Russowin Liivinmaan kronikka kertoo ylösnousseiden saarelaisten alistamisesta ja maamestarin Burchard von Dreilebenin tuomasta lopullisesta voitosta helmikuussa v. 1345 ja lisäsi:"... lisäksi heidän piti aloittaa Maasilinnan ( tai Zonenburgin) eli sovinnon tai hyvityslinnan rakentaminen välittömästi, jos he halusivat jäädä eloon. Ja se aloitettiin vuonna 1345.” Hermann Wartbergestin kirjoittaman Liivinmaan ritarikunnan kronikan väitetään kuvaavan saaristolaisten kapinan tukahduttamista vuonna 1345 ja maininneen ensimmäisen kerran linnan rakentamisen ajankohdan:"Kuitenkin sama mestari Burchard rakennutti hyvän ja vahvan linnan Saarenmaalle, jota veli Goswin myöhemmin laajensi”. (Bartholomäus Hoeneken kirjoittama Liivinmaan nuorempi riimikronikka (1315–1348), s. 109) Väike väin-salmen poikki liikennereittejä valvovan Maasilinnan rakentaminen Dreilebenin aikana kesti noin kymmenkunta kuukautta. Jo samana vuonna joulukuussa Goswin von Herike valittiin Liivinmaan ritarikunnan maamestariksi, virasta josta hän erosi vuonna 1359. Linnoituksen rakentaminen kesti 1400-luvulle saakka eli kauemmin kuin näiden kahden maamestarin elinikä yhteensä.
Kaikki Liivinmaan ritarikunnan Saarenmaan valtaukset keskitettiin Maasilinnan voudin piiriin. Joissakin lähteissä kesällä v. 1451 annetun yleiskatsauksen mukaan linnassa asui yhdeksän asukasta, niiden joukossa sekä vouti Dietrich von der Dornburgilla että hänen virkakumppanilla puuttuivat niin haarniskaa kuin hevonen. Linnassa oli yhdeksän tykkiä, niistä kaksi kiviluodeilla ampuvaa, puoli tynnyriä ruutia ja neljä tynnyrillistä nuolia. Linnoituksen puolustuskyky oli vaatimattomalla tasolla, mutta siellä oli paljon ruokaa, mm. 60 kuivattua lammasta ja 30 000 suolasilakkaa ja se oli pikemminkin talonpoikien luontoisten pakkoverojen varasto. Erilaisempi kuva on vuodelta 1488, jolloin sanotaan Maasilinnan olleen kaunis linnoitus, jota yötä päivää pidettiin vahvasti vartioutuna ja siinä oli hyvin muonaa, viljaa, suolaa, lihaa, kalaa, kuten yhden linnan täytyy olla, ja siinä oli hyvä aseistus, kiväärejä, haarniskoja, jousia, nuolia, ruutia ja humalaa ja kivat solut; he joivat sille, kun illallisella piti kuunnella synnintunnustuksia.”
Koska Maasin Soneburg-ritarilinna sijaitsi syrjässä sotakonfliktien pääalueilta, se pysyi ritarikunnan hallussa samannimisen voutikunnan keskuksena hieman yli kahdensadan vuoden ajan. Ennen Liivinmaan sotaa Maasilinna toimi ritarikunnan voudin hallintokeskuksena ja myös varsin vahvana taloudellisena kokonaisuutena. Sen alaisuuteen kuuluivat Maasin kartano, Uuemõis, Saaremõis, joka valtasi koko nykyisen Laimjalan kunnan alueen, Muhun Suurmõis, Hiidenmaan Pühalepan kartano ja Kihelkonnan Pajumõis, yhteensä 690 maatilaa. Merenrantalinnoitus oli voittamaton, kunnes tanskalaiset tuhosivat sen. Toukokuussa 1562 Tanskan kuningas Fredrik II osti Maasilinnan alueet ja siitä tuli rajalinnoitus Tanskan ja Ruotsin välillä. Maasilinna ei ollut osana Tanskaa, mutta silti 28. toukokuuta vuonna 1562 kapteeni Johann von Köckeritz miehineen saapui Maasilinnan linnoitukseen ja vouti Heinrich (von) Lüdinghausen-Wulff nimitettiin kuninkaalliseksi apulaishallinnoijaksi. Tammikuussa 1564 Lüdinghausen-Wulff solmi kauppasopimuksen siitä, että Saarenmaan ritarikunnan alueet luovutetaan Tanskalle, mutta se ei kuitenkaan saanut kuninkaan hyväksyntää eikä sitä koskaan pantu täytäntöön. Fredrik II oli 31. heinäkuuta 1563 julistanut sodan Ruotsille ja siten hän oli rahapulassa ja melko säästäväinen. Wulff pysyi apulaishallinnoijan virassa vielä muutaman vuoden, jolloin hänen täytyi järjestää paikallisten valtauksien suojelua ja erityisesti armeijan ylläpitoa.
Joidenkin lähteiden mukaan Balthasar Russowin Liivinmaan kronikka kertoo toisaalta vuonna 1566 ruotsalaisten hyökänneen Saarenmaalle koko saarelle tuhoisin seurauksin. Pystymättä puolustamaan kerralla kahta linnaa tanskalaiset tuhosivat Maasilinnan jo vuonna 1566, mutta kuressaarelaiset kunnostivat linnan uudelleen. Toisaalta Maasilinna oli ennen kaunis vahva linna, jonka tanskalainen apulaishallinnoija Christoffer Valkendorf antoi polttaa ja tuhoa. Tanskalaiset olivat kuitenkin katuneet tätä tekoa ja uudelleenvarustaneet Maasilinnan. Ruotsalaiset onnistuivat valloittamaan Maasilinnan kahdesti vuosina 1568 ja 1575. Vuonna 1568 heinäkuun 25:nä päivänä ruotsalaiset 18 laivalla saapuivat Maasilinnan kohdalle ja 14. elokuuta Pöiden ja Muhun lisäksi linna luovutettiin valloittajille. Ruotsalaiset linnoittivat Maasilinnan sotaa varten samaan aikaan, kun heidän ylijohtaja yhdessä tanskalaisten paikallisviranomaisten kanssa allekirjoitti 25.7.1569 saakka aselepoa koskevan sopimuksen.
Vuonna 1570 pohjoismaiden seitsenvuotisen sodan päättyessä Stettinin rauhaan, ruotsalainen Maasilinnan alue oli tarkoitus palauttaa Tanskalle, mutta se venyi vuoteen 1574 saakka. Ruotsin kuningas Johannes III ei noudattanut rauhansopimusta ja v. 1575 hän läänitti Maasilinnan maa-alat Magnus Saksi-Lauenburgilaiselle. Samana vuonna tämä läänin herrasmies saapui Saarenmaalle, otti haltuunsa niin Maasilinnan kuin vähän myöhemmin Muhun ja vangitsi tanskalaisen apulaishallinnon Claus von Ungernin, jonka hän vapautti pian ja lähti pois läänistään. Ungern piiritti Maasilinnan, jonka miehistö antautui muutamaa päivää myöhemmin linnassa puhjenneen suureen tulipalon takia. Joidenkin lähteiden mukaan Balthasar Russowin Liivinmaan kronikka kertoo toisaalta tulipalon yltyneensä niin rajuksi, että suuren vaaran vuoksi linnan sotilaat ja hallitsijat joutuivat poistumaan kiiveten ulos ikkunoista. Toisaalta ulkopuolella olleet kiipesivät sisään samoista ikkunoista ja näin valloittivat linnan itselleen. Koska linnasta oli taas kerran tulossa ruotsalaisten tukikohta, Tanskan kuninkaan Frederick II:n 11. elokuuta 1576 annetusta määräyksestä linna räjäytettiin. Vuonna 1645 solmitun Brömsebron rauhasopimuksen mukaan Ruotsi sai omakseen kaikki Viron länsirannikon saaret, mutta Maasilinnaa ei enää uudelleenrakennettu. Siitä lähtien linna on ollut raunioihin haudattuna satojen vuosien ajan.
Linnan arkkitehtuuri Kahdesta rinnakkaisesta pitkästä rakennussiivestä ja niiden välisestä sisäpihasta koostuva Maasilinna edusti ajanjaksolle tyypillistä sekatyyppistä pienennettyä luostarin ja kastellilinnan yhdistelmää. Koska maan tuhoutuneisuus tuolloin ei mahdollistanut laajamittaisia rakennustöitä, linnan ensimmäiset rakennelmat olivat luultavasti puuta, kun vasta muutamaa vuotta myöhemmin maamestari Goswin von Herike alkoi rakennuttamiseen käyttää kiveä. Itä-länsisuuntainen 47 x 12 metrin kokoinen päärakennus rakennettiin kahdessa vaiheessa. Vanhin eli Maasin ydinlinna oli kastellilinna kulmatorneineen. Rakennus oli pitkänomainen noin 12,2 x 20,8 metrin kokoinen asuintorni eli ns. kemenaatti, jossa sisäänpääsy oli itä- ja huoneiden lämmittämiseen käytettävä hypokaustitekniikka yhdessä alta levenevän savupiipun eli manttelikorsteenin kanssa sijaitsivat eteläseinämässä. Tämä linnan päärakennus oli suorakaiteen muotoinen talo, joka sijoittui luoteiskulmaan melko neliömäisellä tontilla, ja jonka eteläpuolella oli kapea sisäpiha ja toisella puolella apurakennus. Eteläseinässä säilyneiden portaikkojen perusteella vanhempi osa oli oletettavasti kolmikerroksinen. Asuinrakennuksen ensimmäinen kerros koostui kolmesta holvikattoisesta edustushuoneesta. Pohjakerroksessa ja ullakolla olivat tilat talous- ja puolustustoimintoja varten. Rakennuksen seinien paksuus oli 2,1–2,3 metriä ja kerrosten välinen kulku tapahtui pitkin ulkoseinään sijoitettuja portaita. Loput rakennukset rakennettiin kehämuurin luoteis-, koillis- ja kaakkoispuolta vasten. Alkuperäiseen linnaan kuului ympärysmuuri (pituudeltaan noin 53 x 41 m), jonka portti sijaitsi luultavasti linnoituksen länsipuolella, sitten myöhemmin rakennetussa uudessa pyöreässä muurissa se sijaitsi muualla.