Ruotsalainen helluntaiherätys () on yksi koko maailman helluntailaisuuden historian merkittävimmistä maista. Lewi Pethrusin johtama Tukholman Filadelfia oli vuosikymmenten ajan Euroopan suurin helluntaiseurakunta. Ruotsalainen helluntailaisuus on myös poikkeuksellisena lähetystyön voimakkuutena. Ruotsalaisten lähettien perintö näkyy kymmenissä maailman maissa.
Ruotsalaiseen helluntailiikkeeseen kuuluu yli 85 000 jäsentä ja yli 430 helluntaiseurakuntaa. Lähes kaikki seurakunnat kuuluvat valtakunnalliseen Pingst FFS -järjestöön. Helluntaiherätys saapui Ruotsiin vuosien 1906 ja 1907 aikana, Azusa-kadun herätyksen jälkeen. Helluntaiherätys on yksi Ruotsin suurimmista vapaakristillisistä kirkkokunnista.
Ruotsin helluntailiike on toiminut suunnannäyttäjänä muille Pohjoismaille ja erityisesti Lewi Pethruksen työllä on ollut suuri vaikutus liikkeen kehittymiseen. Ruotsalainen helluntailiike on ulospäin suuntautunut ja yhteisöllinen liike. Merkittäviä ruotsalaisia helluntailaisia yhteisöjä ovat Evangelii Häröld -lehti, Kaggeholmin kansanopisto, Dagen-lehti, IBRA-radio sekä filantroppinen säätiö LP-Verksamheten. Hemmets Vän -lehdellä on myös juuret helluntailiikkeessä. Helluntailiike kasvoi Ruotsissa tasaisesti 1980-luvulle saakka.Herberts 1995, s. 202–203
Oppi ja korostukset Ruotsalaisen helluntaiherätyksen keskeisiä tunnuspiirteitä ovat hengellisten kokemusten korostuksen, parantaminen rukouksen kautta, kielilläpuhumisen, uskovien kasteen ja vahvan musiikkiperinteen. Rajat muihin kristillisiin yhteisöihin ja yhteiskuntaan ovat kuitenkin madaltuneet huomattavasti verrattuna 1950–60-lukuihin: jäsenten erottaminen on käytännössä loppunut, niin kutsuttu "syntiluettelo" on hylätty, ja suhtautuminen muun muassa naispuolisiin saarnaajiin on muuttunut myönteisemmäksi. Liike on siirtynyt Ruotsin kristillisen neuvoston tarkkailijajäsenyydestä aktiiviseksi toimijaksi ekumeenisessa yhteistyössä.
Viimeaikainen teologinen keskustelu on koskenut etenkin suhdetta kirkkokuntakysymykseen ja Uskonliikkeen vaikutteisiin, samoin kuin kysymystä johtajuuden "apostolisesta" tai "demokraattisesta" luonteesta. Eskatologian ja henkilökohtaisen evankelioinnin painotus on vähentynyt, samoin elämäntapaan liittyvät erottavat kysymykset. Urheilu, teatteri, elokuvat tai alkoholi eivät enää herätä merkittävää keskustelua, kun taas kristologinen painotus on säilynyt vahvana.
Historia Tausta ja saapuminen
Useat ruotsalaiset olivat läsnä Bonnie Brae -kokouksissa Los Angelesissa ennen varsinaista Azusa-kadun herätystä. Keskeiseksi hahmoksi pohjoismaisen helluntailiikkeen synnyssä nousi Andrew G. Johnson, ruotsalaissyntyinen siirtolainen, jolla ei ollut yhteyksiä kotimaansa virallisiin kirkkokuntiin. Johnson koki kääntymyksensä Yhdysvalloissa vuonna 1904 ja sai Pyhän Hengen kasteen Bonnie Braen aikana.Alvarsson 2011, s. 19–38
Johnson osallistui Azusa-kadun herätykseen mutta lähti siitä lähetystyöhön jo heinäkuussa 1906. Hän matkusi "lähetystiimin" jäsenenä halki Yhdysvaltojen New Yorkiin, missä hän syyskuussa tapasi toisen pohjoismaisen helluntailiikkeen avainhahmon, Thomas Ball Barrattin. Ennen kuin yksikään Azusa-kadun osallistuja ehti Eurooppaan, tieto herätyksestä levisi aikakauslehtien välityksellä. Ensimmäinen eurooppalainen uutinen julkaistiin todennäköisesti ruotsalaisessa Närkesbladet-lehdessä Örebrossa 18. syyskuuta otsikolla "Mitä on tapahtumassa?" Pian seurasivat raportit muissakin lehdissä, muun muassa örebroilaisessa Svenska Tribunenissa.
Noin kaksi kuukautta ensimmäisen uutisen jälkeen, 16. marraskuuta 1906, ensimmäinen silminnäkijä saapui Pohjolaan: Andrew G. Johnson nousi maihin Göteborgissa ja siirtyi Skövdeen levittämään herätysuutista. Johnson kirjoitti 15. joulukuuta ensimmäisen raporttinsa takaisin Azusa-kadun "kotipesälle".
Örebron Filadelfia-seurakunnan John Ongman oli merkittävä portti helluntaiherätyksen leviämiselle Ruotisssa. Ongmanin ja hänen vapaaehtoisten avustajiensa kautta Azusa-kadun herätys levisi parissa kuukaudessa koko Ruotsiin, muun muassa Tukholmaan ja Göteborgiin. Kun Johnson muutti Göteborgiin vuoden 1907 puolivälissä ja aloitti työn Torghallenissa, Ruotsin "uuden herätyksen" painopiste siirtyi Örebrosta Göteborgiin. Tätä merkitsivät uudet helluntaivirsikirjat sekä aikakauslehti Glöd från altaret.
Ongman perusti vuonna 1908 monien evankelistien pyynnöstä lähetystyöntekijöiden koulutuslaitoksen, Örebro Missionsskolan, josta kehittyi vähitellen kolmivuotinen teologinen seminaari. Se oli todennäköisesti maailman ensimmäinen helluntailiikkeen korkea-asteen koulutuslaitos.
Ensimmäiset seurakunnat ja jakautuminen baptisteista
Vuonna 1907 ryhmä ruotsalaisia lähti Yhdysvalloista Kiinaan lähetystyöhön. Norjan jälkeen ensimmäinen varsinainen helluntaiseurakunta Ruotsissa syntyi vuoden 1907 lopulla: Adelövin Betania-seurakunta Carl Widmarkin johdolla. Seuraavana vuonna perustettiin vielä kaksi: Betel Skärhamnissa ja Salem Luulajassa.
Vuonna 1910 ryhmä Hengen täyttämiä uskovia perusti Tukholman 7. baptistiseurakunnan, joka otti nimekseen Filadelfia, Ongmanin Örebron seurakunnan mukaan, ja josta tuli pian Tukholman helluntaiväen uusi keskus. Vuonna 1911 Tukholman Filadelfia-seurakunta kutsui johtajakseen nuoren pastori Lewi Pethrusin. Samana vuonna perustettiin toinen ruotsalainen helluntailehti, Brudgummens röst (), jonka toimituskuntaan myös Pethrus kutsuttiin.
Vuonna 1912 ilmestyi ensimmäinen täysin helluntailikkeen oma kirja, Jesus kommer (). Koska baptistien kustantamo kieltäytyi julkaisemasta sitä, syntyi oma kustantamo, Förlaget Filadelfia. Samana vuonna Skövden rukousryhmä erosi Elim-baptistiseurakunnasta ja siten myös baptistiliikkeestä. Vuonna 1913 jännite "uuden liikkeen" ja perinteisten baptistien välillä kasvoi Tukholman Filadelfian menestyksen myötä: kun Ongman ja Örebron lähetyskoulu jäivät baptistiliikkeen sisälle, Tukholman Filadelfia erotettiin liikkeestä pysyvästi.
Institutionalisoituminen 1910–1930-luvuilla
Vuonna 1914 julkaistiin ensimmäistä kertaa uusi helluntaivirsikirja Segertoner (), josta tuli myöhemmin liikkeen käytetyin virsikirja. Pethrus korvasi vuonna 1915, riideltyään Ongmanin kanssa, Örebron viisiviikkoisen raamattukoulun Tukholman vastaavalla. Samana vuonna käynnistyi uusi aikakauslehti Evangelii Härold, josta tuli lähes kahdeksaksi vuosikymmeneksi Pohjoismaiden vaikutusvaltaisin helluntailehti. Vuonna 1917 pidettiin ensimmäisen kerran liikkeen suurin vuosittainen konferenssi Nyhemsveckan, ja kaksi vuotta myöhemmin, 1919, käynnistyi toinen vuosittainen kokous, Lapplandsveckan.
Vuonna 1919 pidettiin Kölingaredin Raamattuviikolla julkilausuma: "Kölingaredin julistus", jossa kieltäydyttiin yhteistyöstä vakiintuneiden kirkkokuntien kanssa ja merkitsi epäsuorasti uuden helluntaikirkkokunnan syntyä. Lewi Pethrus allekirjoitti sen yhdessä 97 muun miehen ja viiden naisen kanssa; sen sijaan John Ongman, O. L. Björk, Carl Hedeen ja moni muu varhainen johtaja jäi merkittävästi pois. Julistus vahvisti samalla ruotsalaisen helluntailiikkeen ensimmäisen suuren hajaannuksen.
1920-luvulla liike laajeni edelleen: kirjailija Sven Lidman liittyi liikkeeseen vuonna 1921 ja ryhtyi pian Evangelii Härold -lehden päätoimittajaksi, levikin noustessa parhaimmillaan noin 70 000 kappaleeseen. Anders Petter Franklin siirtyi vuonna 1923 liikkeen palvelukseen ja nousi ulkolähetystyön johtohahmoksi; vuonna 1924 hänestä tuli Ruotsin vapaan lähetyksen johtaja, ja vuonna 1925 perustettiin Högsbyn lähetyskoulu. Vuosikymmenen aikana erityisesti Tukholman Filadelfia joutui sanomalehtien ja viranomaisten ankaran vainon kohteeksi; huomion keskipisteenä oli englantilaisen pastori Smith Wigglesworthin parantamiskampanja vuonna 1921. Vainosta huolimatta jäsenmäärä kuusinkertaistui vuosikymmenessä noin 5 000:sta noin 30 000:een.
Vuonna 1929 Pethrus joutui konfliktiin Franklinin kanssa ja lakkautti Ruotsin vapaan lähetyksen; tästä lähtien ulkolähetystyö hajautettiin paikallisseurakuntien vastuulle ilman keskusjohtoista lähetysjärjestöä. Vuoden 1930 marraskuun 1. päivänä Tukholman Filadelfia vihki käyttöön Pohjois-Euroopan suurimman kirkkorakennuksen, läsnä monia eurooppalaisia helluntaijohtajia.
1930–1950-luvut: kasvu ja yhteiskunnallinen näkyvyys
Lamavuonna 1933 Tukholman Filadelfian sosiaalityö saavutti huippunsa: pitkät jonot köyhiä ja avuntarvitsijoita odottivat ruokaa ja tukea uudella Filadelfia-kirkolla. Vuonna 1934 pidettiin ensimmäinen "Saarnaajaviikko" () Tukholmassa, josta tuli nopeasti liikkeen aatteellinen ja teologinen kohtauspaikka.
Vuonna 1939 Tukholmassa järjestettiin ensimmäinen Euroopan helluntaikonferenssi, jota on usein pidetty maailmankonferenssien edeltäjänä. Toisen maailmansodan vuosina liike vahvisti koulutusinfrastruktuuriaan: Filadelfia-seurakunta käynnisti vuonna 1942 Rörstrandin kansanopiston, joka siirrettiin myöhemmin liikkeen vuonna 1943 ostamaan Kaggeholmin linnaan. Vuonna 1945 Lewi Pethrus perusti ensimmäisen helluntailiikkeen päivälehden, Dagenin, antaakseen liikkeelle äänen ruotsalaisessa yhteiskunnassa ja torjuakseen rationalismia ja maallistumista.
Vuonna 1948 päättyi 27 vuotta kestänyt yhteistyö Lewi Pethrusin ja Sven Lidmanin välillä julkiseen hajaannukseen, kun Lidman jätti Filadelfia-seurakunnan syynä erilainen näkemys liikkeen suunnasta: Lidman halusi palata varhaiseen helluntaihenkisyyteen, Pethrus taas tähtäsi vaikutukseen maallisessa yhteiskunnassa. 1950-luvulla maahan levisi useita uusia herätyksiä: Tukholmasta käsin vaikuttivat William Freeman ja William Branham, Östermalmin vapaaseen seurakuntaan juurtui niin kutsuttu Latter Rain-liike ja "Uudistumisherätys" () sai jalansijaa erityisesti Göteborgissa ja Jönköpingissä.
Israelin valtion perustaminen 1947 ja kylmän sodan jännitteet vahvistivat eskatologista odotusta. Pastori Birger Claessonin näkyyn perustuva kirja Dom över Sverige (1951) painettiin neljätoista kertaa jo ensimmäisenä vuonna.
1960–1990-luvut: Yhteiskunnallinen murros ja institutionalisoituminen Vuonna 1955 ruotsalainen helluntailiike perusti IBRA-radion vastauksena kokemaansa syrjintään ruotsalaisessa yleisradiossa; pian myös muut Pohjoismaat liittyivät hankkeeseen. Samana vuonna Tukholmassa pidettiin neljäs maailman helluntaikonferenssi (ensimmäinen Pohjolassa) noin 20 000–25 000 osallistujan voimin 35 maasta.
1960-luvulla liikkeen poliittinen aktiivisuus kasvoi, perinteinen seurakuntakuri lieveni ja liike modernisoitui. Vuosikymmenen lopulla nuorisolle avautui uudenlaista, populaarimpaa musiikkia ja Yhdysvalloista vaikutteita saanut Jeesus-liike. Parantamisevankelista Kathryn Kuhlmanin vierailu 1969 lisäsi yhteyksiä Pohjois-Amerikkaan. Vuonna 1964 70-vuotias Lewi Pethrus perusti Ruotsin kristillisdemokraattisen puolueen. Puolueen johtajuus annettiin aluksi luterilaiselle papille Birger Ekstedtille, ja vasta vuonna 1973, kun helluntaisaarnaajan poika Alf Svensson otti johdon, puolue alkoi houkutella laajempaa kannatusta; 1990-luvulla siitä tuli jäsenmäärältään Ruotsin neljänneksi suurin puolue, ja se sai ministerinsalkkuja sekä vuoden 1991 että vuoden 2006 hallituksissa. Vuonna 1965 Petrus Hammarberg perusti PMU InterLifen kanavoimaan valtion kehitysapuvaroja lähetystyöntekijöiden ja -hankkeiden kautta. Mallia seurattiin pian myös Norjassa ja Suomessa.
1970-luvun alussa karismaattinen herätys oli laajasti esillä, ja Pethruksen viimeisiä aloitteita oli avautuminen tälle uudelle suuntaukselle Dagen-lehden päätoimittajana, tehtävä, jota hän hoiti kuolemaansa (1974) asti. Avoimuus auttoi pitämään nuoria liikkeessä, ja seuraavalla vuosikymmenellä Pingströrelsen saavutti kaikkien aikojen suurimman jäsenmääränsä. Liikkeen kaupallinen ja institutionaalinen luonne vahvistui edelleen: vuonna 1977 Tukholmaan vihittiin Dagen-talo, jonka alle kerääntyivät Dagen-lehti, kustantamo, levy-yhtiö, pankki ja vakuutusyhtiö.