Soela väin eli Soelansalmi (), ensimaininta nimellä Solavenn vuodelta 1254, myös Sele-Sund tai Seehund vuodelta 1798 ja Soëla-Sund on Saarenmaan ja Hiidenmaan välinen Länsi-Viron vesistö- ja Läänesaarten alavesistöalueeseen kuuluva salmi Itämeren itäosassa, Länsi-Virossa.
Soela väin yhdessä Suur ja Väike väin-salmien, Harin- ja Voosinkurkun kanssa yhdistää Länsi-Viron saariston suurimpien saarten ja mantereen välisen Väinämeren muuhun Itämereen.
Salmen kuvaus
Viron kahden suurimman saaren välinen merikuljetusyhteys Soelansalmella ylläpidetään Saarenmaan Triigin ja Hiidenmaan Sõrun sataman toiminnalla. Saarenmaan Triigin satamasta Triigilahden varrelta pääsee linja-aluksella salmen yli ja takaisin. Vuonna 1906 salmen pohjoispuolella aloitettiin 30 syltä (64 metriä) leveän ja 17 jalkaa (5 metriä) syvän kanavan ruoppaus. Välillä keskeneräiseksi jäänyt ns. Pohjoinen 9 kilometrin pituinen vesiväylä valmistui ensimmäisen maailmansodan aikana. Salmen kautta kulkemista varten Sõruun ja Emmasteseen asennettiin kohdevalot ja rakennettiin valolla varustettuja loistomajakoita: puiset säiliöt v. 1913, Sõrun teräsbetonimajakat v. 1934, Emmasteen alempi teräsbetonimajakka v. 1935 ja ylempi metallinen merkki v. 1947. Ensimmäisen maailmansodan aikaisen operaation Albionin meritaistelu käytiin 12.–16.lokakuuta 1917 Soela väin-salmessa ja Väinämerellä. Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliiton laivaston sukellusvene S–11 ajoi 2. elokuuta 1941 magneettiseen pohjamiinaan Soelansalmessa lähempänä majakkaa Tohvrin kylässä Hiidenmaalla ja 45, 46 tai 47 miehistönjäsentä menehtyi. Kuusi tuntia räjähdyksen jälkeen kolme matruusia pääsi ulos veneestä perätorpedoputken kautta. Vuonna 1955sukellusvene S-11 nostettiin salmen pohjasta ja miehistön jäsenten ruumiit haudattiin Riikaan. Keskellä Soela väin-salmea 26.3.2001 jään läpi vajosi autollaan luultavasti suomalainen noin 30-vuotias mieshenkilö, jota otsikot sanovat uhkarohkeaksi.
Viron tietosanakirjan (n) mukaan tällä Väinämerta ja Itämerta yhdistävällä salmella on leveyttä 6 ja vähimmillään 5,4 kilometriä, syvyyttä jopa 11 metriä ja alusten vesiväylällä noin 3 metriä. Joissakin lähteissä väitetään Karl Russwurmin kirjoittaneen v. 1855 kirjassaan ”Eibofolke eli ruotsalaiset Viron rannoilla ja Ruhnussa” () (s. 48), että Saarenmaata erottaa Hiidenmaasta neljän virstan eli noin 4,3 kilometrin levyinen salmi. Salmeen laskee Hiidenmaalla virtaava Olimajoki (vee1161900). Tällä vesipinta-alaltaan 5 481 hehtaarisella tai 5 481 km²:n kokoisella merialueella on 15 luotoa ja riuttaa, joista suurimmat ovat Pakulaid (28,1 ha), Pihlalaid (8,2 ha) Suurkuiv ja Väikekuiv.
Salmen luokittelu Vesipolitiikan puitedirektiivin (VPD) (, (VRD)) mukaan Soela väin luokitellaan VRD V:n, matalaksi ja sekoittuneeksi rannikkovedeksi (Väinämeri (V)). Salmi luokitellaan limnologisesti mesohaliiniseksi () murtovesikategoriaan kuuluvaksi merivesialueeksi, jolloin luonnollisen vesimuodostuman suolapitoisuus on alhainen tai keskisuuri joko 3–16 tai 5–18 ‰.
Salmen nimen alkuperä Nimen alkuperäisen merkityksen väitetään olevan tarkemmin määrittelemätön ja sitä on pyritty yhdistää mm. sanaan ”suola” () Euroopasta Bysanttiin ja Keski-Aasiaan silkkitiehen yhteydessä olleen viikinkien vesitien oletetaan johtaneen aikoinaan Ojamaalta Pohjois-Saarenmaalle suoraan kohti Panga pankia, jonka korkean valkoisen kalkkikivitörmän kerrottiin toimineen kauas näkyvänä merimerkkinä. Siellä meritie haarautui kahtia: toinen haara meni Väinäjoen suulle Riian kaupunkiin ja toinen Suomenlahteen. Eli tämä muinainen suolatie sekä johti Soelansalmen kautta Koillis-Euroopan metsäisille alueille että oli pitkään käytössä ollut vesitie Pohjois-Euroopasta niin Valkoiselle, Mustalle kuin Kaspianmerellekin.
Suola oli yksi Itämeren tärkeimmistä hyödykkeistä ja jossain vaiheessa Lyypekin ja suurelta osin Tallinnan rikkaus perustui suolakauppaan. Skandinaviassa 800–900 luvuilla suurimmat rikkaudet keskittyivät Gotlantiin, jossa avainsanoina olivat ”tulli”, ”rautakauppa” ja ”suolan kuljetus”. Viikinkiretkien päättyessä 1100-luvulla saaristolaisille avautui uusi ja tuottoisa mahdollisuus ansaita rahaa, kun raudan kysyntä kasvoi ja sitä myytiin sekä pakanoille että kristityille. Viitteitä saaremaalaiseen rautakauppaan ja suolan läpikulkuun löytyy suomalaisesta kansanlaulusta. Tämän mukaan Karjalan metsämies ennen nylkemistä löi kaatamansa karhun kanssa kättä päälle ja sanoi sille sovitukseksi tämän surman lainkaan metsästäjän syyksi katsottavan, koska: “Virossa on veitsi tehty” ja “Virosta on veitsi tuotu. Läpi suolasalmeksista, suolasalmen kautta ja suolalaivam peällä.” Vienan läänin lauluissa Suolasalmi () yhdistetään Soela väin-salmeen, jota ensimmäistä kertaa vuonna 1254 mainittiin nimellä Solavenn.
Joidenkin tulkintojen mukaan toisaalta Soela väin-salmi on nimensä saanut Saarenmaalla sijaitsevan Soela-kylän mukaan, jonka la-päätteinen alkuosa voisi olla omantomuoto ”soe” viron kielisestä murteellisesta substantiivista ”susi”. Toisaalta nimen Soel+a runko johtunee alasaksankielisestä sanasta ja tarkoittaa ’hylje’, mutta tämä voi olla myöhäisempää toimistoetymologia. Karl Russwurmin väitetään kirjoittaneen kirjassaan edelleen tähän salmeen liittyvästi seuraavaa: Soela väin (Söälasund „Seehundsstraße (Hülgeväin)“, johtuu sanasta „söäl“, jolla paikalliset ruotsalaiset tarkoittivat hyljettä. Vuodesta 1798 Ludwig August Mellini omien kirjauksiensa pohjalla etymologisoi Soela väin-salmen nimellä Sela Sund (tai Soela-Sund, alasaksaksi ’Seehund’). Kansanperinne yhdistää nimen sanaan ”sõel” so. ”seula”.
Lähteet
Luokka:Itämeren salmet Luokka:Länsi-Viron vesistöalue Luokka:Läänesaarten alavesistöalue