pienoiskuva|289x289px|Tanskan prinsessa Dagmar koiransa kanssa 1860-luvulla, Andreas Herman Hunæuksen maalaus Maria Fjodorovna (synt. Marie Sophie Frederikke Dagmar, prinsessa Marie af Schleswig-Holstein-Sonderburg-Glücksburg, ); (26. marraskuuta 1847 Keltainen palatsi, Kööpenhamina, Tanskan kuningaskunta – 13. lokakuuta 1928 Hvidøren huvila, Klampenborg, Tanskan kuningaskunta) oli Tanskan prinsessa, keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar, sittemmin leskikeisarinna ja Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n äiti.
vasen|pienoiskuva|229x229px|Tanskan prinsessat Alexandra ja Dagmar, Elisabeth Baumann 1856
Suku ja nuoruus Prinsessa Dagmar eli ristimänimeltään Marie Sophie Frederikke Dagmar oli Tanskan kuningas Kristian IX:n ja kuningatar Louisen neljänneksi vanhin lapsi, ja tällä nimellä hänet yleensä tunnetaan Suomessa ja Tanskassa. Perhepiirissä häntä kutsuttiin nimellä Minny. Hänellä oli viisi sisarusta, joista sisar Alexandra oli Britannian kuningas Edvard VII:n puoliso ja tulevan kuningasYrjö V:n sekä Norjan kuningatar Maudin äiti. Hänen vanhin veljensä oli Tanskan kuningas Fredrik VIII ja nuorin veljensä Vilhelm (1845–1913) oli Kreikan kuningas Yrjö I.
Vuonna 1852 Dagmarin isästä tuli Tanskan valtaistuimen perillinen, johtuen suurelta osin siitä että puoliso Louise oli kuningas Kristian VIII:n veljentytär. Vuonna 1853 Kristianille myönnettiin Tanskan prinssin arvonimi ja perheelle annettiin virallinen kesäasunto, Bernstorffin linna Kööpenhaminan pohjoispuolella. Siitä tuli nopeasti äidin, prinsessa Louisen suosikkiasunto, ja perhe asui siellä usein. Lapset kasvoivat tiiviissä perheessä vaatimattomassa mutta onnellisessa ympäristössä. Lasten ollessa pieniä isällä oli elämiseen vain upseeripalkkansa, ja perhe eli suhteellisen yksinkertaista elämää kuninkaallisiksi.
Taloudessa oli vain kuusi palvelijaa, ja Dagmar ja hänen sisaruksensa saivat lapsuudessaan kävellä Kööpenhaminan kaduilla sekä käydä torilla ja kahviloissa. Vain hyvin harvoin he osallistuivat seremoniallisiin tilaisuuksiin, ja joitten jälkeen heidän piti heti riisua hienot vaatteensa, jotta ne eivät likaantuisi. Dagmarin vanhemmat painottivat lapsilleen yksinkertaista kansalaiskasvatusta, jossa korostettiin suuresti kuninkaallisia velvollisuuksia. Myöhemmin kaikki lapset tulivat tunnetuiksi luontevasta kyvystään olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, velvollisuudentunnostaan ja kyvystään edustaa.200x200px|thumb|Suuriruhtinas Aleksandr Aleksandrovitš Romanovin ja suuriruhtinatar Maria Fjodorovnan häät Talvipalatsin suuressa kirkossa 9. marraskuuta 1866, Mihály Zichyn maalaus 1867. Rahavaikeuksien vuoksi Marian vanhemmat eivät voineet saapua häihin, ainoastaan veli Fredrik, joka oli saattanut Marian Venäjälle, edusti morsiamen sukua. |vasen
Kihlaus, avioliitto ja perilliset Ennen avioliittoaan suuriruhtinas Aleksandr Aleksandrovitšin kanssa prinsessa Dagmar oli ensin kihlautunut syyskuussa 1864 tämän vanhemman veljen, silloisen Venäjän kruununperillisen tsarevitš Nikolai Aleksandrovitšin kanssa. Nikolai kuitenkin kuoli aivo- ja selkäydinkalvon tulehdukseen huhtikuussa 1865 ja viimeisenä toiveenaan hän pyysi kuolinvuoteellaan Nizzassa kihlattuaan Dagmaria naimaan veljensä, seuraavan kruununperillisen Aleksandrin. Kihlapari oli ollut kovin rakastuneita toisiinsa ja Nikolain kuolema oli musertava isku Dagmarille, joka palasi takaisin kotimaahansa. Hänen vanhempansa olivat hyvin huolissaan tyttärensä terveydestä.
Dagmar, joka suri vilpittömästi Nikolaita ja Aleksandr, joka oli rakastunut äitinsä hovineiti, ruhtinatar Maria Meštšerskajaan (1844–1868) ja yritti luopua valtaistuimen perillisen asemasta mennäkseen tämän kanssa naimisiin, olivat molemmat aluksi vastahakoisia.Sebag Montefiore, Simon: Kolmas näytös: Rappio. Toinen kohtaus: Vapauttaja. Romanovit 1613–1918. WSOY, 2016. S. 511. Vanhempiensa painostamana ja isänsä uhattua karkottaa ruhtinatar Meštšerskaja Venäjältä, Aleksandr päätti kuitenkin lähteä kahden veljensä saattamana Tanskaan kosimaan Dagmaria. He löysivät yhteisen sävelen, koska kumpikin rakasti edesmennyttä Nikolai Aleksandrovitšia sekä kunnioitti tämän viimeistä toivomusta. Kihlaus julkaistiin kesäkuussa 1866. Dagmar lähti Kööpenhaminasta 22. syyskuuta Tanskan kuninkaallisella Slesvig-jahdilla, joka rantautui suotuisan purjehdussään ansiosta Kronstadtiin jo 24. syyskuuta 1866.
Avioliittoa varten Dagmar kääntyi lokakuussa luterilaisuudesta ortodoksisuuteen ja otti nimen Maria Fjodorovna (käytetään myös nimeä Maria Feodorovna). Häät pidettiin Pietarin Talvipalatsin suuressa kirkossa 9. marraskuuta 1866 ja avioliitosta tuli kaikesta huolimatta erittäin onnellinen. Puolisot pysyivät toisilleen uskollisina koko elämänsä ja olivat toistensa lähimpiä uskottuja.
thumb|307x307px|Maria Fjodorovna (vas. ylh.) ja Aleksanteri III lapsineen 1889. Tuleva Nikolai II seisoo takarivissä.|vasen Marialle ja Aleksandrille syntyi kuusi lasta: keisari Nikolai II, Venäjän viimeinen keisari (18. toukokuuta 1868 – 17. heinäkuuta 1918), teloitettiin perheensä kanssa Jekaterinburgissa suuriruhtinas Aleksandr Aleksandrovitš Romanov (7. kesäkuuta 1869 – 2. toukokuuta 1870), kuoli alle vuoden ikäisenä aivokalvontulehdukseen suuriruhtinas Georgi Aleksandrovitš Romanov (6. toukokuuta 1871 – 9. elokuuta 1899), kuoli tuberkuloosiin 28-vuotiaana suuriruhtinatar Ksenia Aleksandrovna Romanova (6. huhtikuuta 1875 – 20. huhtikuuta 1960), avioitui 1894 pikkuserkkunsa, suuriruhtinas Aleksandr Mihailovitšin kanssa, joka oli suuriruhtinas Mihail Nikolajevitšin ja suuriruhtinatar Olga Fjodorovnan poika, heille syntyi seitsemän lasta, ero vuonna 1907 suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitš Romanov (22. marraskuuta 1878 – 12. kesäkuuta 1918), avioitui morganaattisesti 1912 kahdesti eronneen Natalia Brasovan kanssa, heille syntyi yksi lapsi, jolla ei ollut jälkeläisiä; teloitettiin vallankumouksen aikana suuriruhtinatar Olga Aleksandrovna Romanova (13. kesäkuuta 1882 – 24. marraskuuta 1960), avioitui (1) 1901 Oldenburgin herttua Pjotr Aleksandrovitšin kanssa; ei jälkeläisiä; avioitui (2) morganaattisesti 1916 Nikolai Kulikovskin kanssa; heillä oli jälkeläisiä; eli maanpaossa Kanadassa pienoiskuva|316x316px|Suuriruhtinatar Maria Fjodorovna 1870-luvullaÄitinä hän rakasti poikiaan, joista hän oli melko omistushaluinen. Hänellä oli kaukainen suhde tyttäriinsä. Hänen suosikkilapsensa oli Georgi; nuorimmat Olga ja Mikael olivat lähempänä isäänsä. Hän oli lempeä Georgea kohtaan, eikä koskaan hennonut rangaista tätä kepposista. Tytär Olga kirjoitti muistelmissaan: "äidillä oli suuri heikkous häntä kohtaan."
Suuriruhtinatar Koska anoppi keisarinna Maria Aleksandrovna oli terveydeltään heikko ja vietti pitkiä aikoja ulkomailla hoitaakseen tuberkuloosiaan, Maria Fjodorovna joutui usein hoitamaan keisarillisen hovin ensimmäisen naisen tehtäviä. Marian suhde appeensa Aleksanteri II:een huononi, koska hän ei hyväksynyt tämän toista avioliittoa Jekaterina Dolgorukovan kanssa. Hän kieltäytyi päästämästä lapsiaan tapaamaan näiden isoisän toista vaimoa ja tämän laillistettuja äpäriä.
Suuriruhtinaana ollessaan Aleksandr Aleksandrovitš käytti puolisonsa Maria Fjodorovnan kanssa Aleksanterin palatsia asuinpaikkanaan. Heidän asuinhuoneistonsa sijaitsivat palatsin oikeassa siivessä, jossa heidän esikoisensa Nikolai syntyi vuonna 1868. Kruununperillis- ja hallitsija-aikanaan Aleksanteri III perheineen oleskeli usein kesäisin Langinkosken kalastajamajalla Kymijoen suulla, josta sanotaan että se oli tanskalaisesta vaatimattomuudesta pitävän keisarinna Marian suosima paikka, jossa paikallinen väestö oli hengeltään skandinaavista. He tekivät lähes joka kesä matkan myös Tanskaan Marian vanhempien luokse, jossa toisin kuin Venäjällä tiukasti vartoituina, he nauttivat suhteellisesta vapaudesta Bernstorffin ja Fredensborgin linnassa. pienoiskuva|272x272px|Maria Fjodorovna ja Aleksanteri III Tanskassa 1893 vasen|pienoiskuva|310x310px|Keisarinna Maria Fjodorovna n. 1886
Keisarinna Aleksanteri III:sta tuli Venäjän keisari isänsä Aleksanteri II:n salamurhan jälkeen vuonna 1881. Hatsinan palatsi luovutettiin vuonna 1881 Aleksanteri III:lle, jolle kerrottiin, että hänen ja hänen perheensä olisi turvallisempi elää tässä palatsissa 50 kilometrin päässä Pietarista, toisin kuin Talvipalatsissa Pietarin keskustassa.
Hatsina tuli tunnetuksi "Itsevaltiuuden linnoituksena" keisarin taantumuksellisen politiikan vuoksi. Aleksanteri III asui suurimman osan ajastaan Hatsinan palatsin keskiosan ylimmän kerroksen yksityisasunnossa, jossa hän allekirjoitti säädöksiä, piti diplomaattien vastaanottoja, palatsissa järjestettiin teatteriesityksiä, naamiaisia, pukujuhlia sekä tapahtumia ja muuta viihdytystä. Käydessään edustustilaisuuksissa Pietarissa he asuivat Anitškovin palatsissa. Kesäisin perhe asui Aleksanterin palatsissa, Livadijan palatsissa Krimillä tai matkusteli laivalla Suomessa, jonne heille rakennettiin Langinkoskelle oma kalastushuvila.
Aleksanteri III ja Maria Fjodorovna vierailivat vuonna 1885 Suomessa, jolloin Suomen naiset lahjoittivat keisarinnalle käynnin muistoksi veneen kun keisarinna palasi huvimatkalta laivalla Lauritsalaan. Veneen soutajina oli kahdeksan nuorta naista, jotka edustivat Suomen eri maakuntia ja peränpitäjänä oli Kuopion pataljoonan komentajan puoliso rouva Emilie de Pont puettuna Jääsken kansallispukuun. Keuruulaista mallia olleen kultakoristeisen veneen oli rakentanut laivanrakentaja F. Fredriksson.Keisarinnan vene, Suomen Kuvalehti, 27.10.1928, nro 44, s. 23, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot pienoiskuva|200x200px|Keisarillisen junan onnettomuus Borkissa 17. lokakuuta 1888. Murskautunut ruokasalivaunu ja suuriruhtinaan vaunu.Maria Fjodorovna oli tunnettu Suomen ystävä. Ensimmäisellä venäläistämiskaudella hän yritti saada poikaansa Nikolaita lopettamaan venäläistämistoimet Suomessa ja kutsumaan epäsuositun kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin takaisin Pietariin. Keisarinna osoitti vieroksuntaansa Venäjän toimia Suomea vastaan myöhemminkin, hänen matkatessaan junalla Suomen kautta takaisin Venäjälle hän antoi soittokunnan soittaa Porilaisten marssin ja Maamme-laulun, joiden esittämisen sen aikainen kenraalikuvernööri Franz A. Seyn oli kieltänyt.
Suurin uhka keisarin ja hänen perheensä hengelle ei aiheutunut terroristeista kuten Vladimir Leninin veli Aleksandr Uljanovista vuonna 1887, vaan keisarillisen junan suistumisesta raiteilta Borkissa lokakuussa 1888. Maria ja hänen perheensä olivat olleet palaamassa Krimiltä Pietariin ja lounastamassa ruokasalivaunussa, kun juna hyppäsi raiteiltaan ja liukui alas ratapenkereeltä, jolloin vaunun katto melkein sortui heidän niskaansa. Onnettomuudessa kuoli 21 ihmistä. Syynä oli liian raskaaksi tehty 15 vaunuinen juna, jossa oli sallitun 42 akselin sijasta 64 akselia ja joka matkasi liian kovalla vauhdilla kahden vaarallisia värinöitä aiheuttavien höyryveturien voimalla. pienoiskuva|200x200px|Maria Fjodorovna, Aleksanteri III ja heidän lapsensa Livadijan palatsissa Krimillä 1893 Marian sisaren Alexandran vieraillessa heinäkuussa 1894, tämä hämmästyi nähdessään, kuinka heikoksi lanko Aleksanteri III oli tullut. Keisarinna Maria oli tiennyt jo kauan, että puoliso kärsi munuaissairaudesta, eikä tällä ollut kauaa elinaikaa jäljellä. Hän käänsi huomionsa vanhimpaan poikaansa Nikolaihin, sillä tästä riippui nyt sekä hänen henkilökohtainen tulevaisuutensa että Romanov-dynastian tulevaisuus.
Aleksanteri III kuoli 49-vuotiaana lokakuussa 1894, jolloin valtaistuimelle astui vanhin poika Nikolai II. Hän avioitui viikko isänsä kuoleman jälkeen prinsessa Alix von Hesse und bei Rheinin kanssa. Vanhemmat olivat olleet vastahakoisia hyväksymään morsianta, koska olivat tunteneet tämän jo lapsuudesta asti ja tiesivät tytön olevan ujo, hieman omituinen ja tasapainoton luonne eikä näin sopiva Venäjän keisarinnaksi.
Taiteiden suosija