Mesopotamiassa sijaitsivat antiikin aikana muun muassa Sumerin sivilisaatio ja Akkadin, Babylonian ja Assyrian valtakunnat. Sittemmin alue päätyi heettiläisten, Persian, seldžukien, Parthian, Rooman, jälleen Persian (sassanidisen) ja lopulta arabien vallan alle, jolloin Mesopotamian kulttuurin voidaan katsoa päättyneen.
Varhainen historia
Sivilisaation synty Varhaisimmat ihmisasutukset Mesopotamiassa on arkeologisten kaivausten perusteella ajoitettu noin vuodelle 10 000 eaa. Kivikaudelta ennen keramiikan käyttöönottoa tunnetaan jäänteitä alkeellisista asumuksista ja heimojen välisistä sodista. Kotieläintalous yleistyi kun metsästäjä-keräilijät siirtyivät maanviljelijöiksi. Kahden joen välisten alueiden viljavat maat tekivät metsästäjä-keräilijöille mahdolliseksi asettua paikoilleen, kesyttää eläimiä ja alkaa viljellä maata, mutta siirtymäkausi oli pitkä ja vähittäinen. Tämä neoliittiseksi vallankumoukseksi kutsuttu prosessi kesti tuhansia vuosia. Rakennustaito alkoi edistyä, kun ihmiset asettuivat aloilleen.
Keraaminen neoliittinen kausi alkoi noin 7000 eaa. Työkaluja ja saviastioita käytettiin jo runsaasti ja niistä tuli hienostuneempia. Neoliittinen talous perustui ensisijaisesti ruoantuotantoon, ja asumukset olivat pysyvämpiä kuin kivikaudella. Neoliittiselle ajalle tultaessa alueelle oli jo syntynyt hajanaisia kyläkuntia, joissa oli muutamia satoja asukkaita. Elannokseen he kasvattivat vuohia ja lampaita ja valmistivat leipää villinä kasvavan vehnän jyvistä. Alue houkutteli hyvin varhain ihmisiä lähialueilta. Vuoteen 6000 eaa. mennessä Mesopotamiaa asuttivat pääasiassa Anatolian ja Iranin ylängöltä muuttaneet siirtolaiset.
Seuraavien vuosituhansien kuluessa kylien asukasluku kasvoi ja vuoteen 5000 eaa. mennessä Mesopotamiaan oli jo syntynyt toistensa kanssa kauppaa käyviä kulttuureja, jotka olivat jo edellisiin kulttuureihin nähden huomattavasti kehittyneempiä. Tähän aikaan kaikki viljalajit tunnettiin ja kotieläimet oli kesytetty. Maata viljeltiin keinokastelun avulla ja savesta valmistettiin astioita. Tänä Ubaid-kulttuurin aikana, noin vuodesta 5000 eaa. vuoteen 4100 eaa. kivisistä työkaluista siirryttiin kuparisiin esineisiin. Aikakausi tunnetaan myös kalkoliittisena kautena. Tiilestä osattiin rakentaa jo korkeita taloja. Kehitys kohti kaupunkikulttuuria oli kuitenkin vielä hidasta.
Kaupunkikulttuurin synty
Ratkaiseva muutos kohti kaupunkikulttuurien syntyä tapahtui 3000-luvun lopulla eaa. Yhtenä tekijänä oli merenpinnan nousu viimeisen jääkauden päätyttyä. Noin vuonna 4000 eaa. merenpinnan taso oli suunnilleen nykyisellä korkeudella. Viime jääkauden aikana Persianlahden pinta oli kymmeniä metrejä alempana. Merenpinnan noustessa jokien virtaus hidastui ja niiden liettyessä jokiuomat muuttivat uomiaan jatkuvasti. Näin syntyi hedelmällinen suistoalue, joka tarjosi ihanteelliset olosuhteet maanviljelykselle. Koska meren pinnan tasalla oleva viljelymaa on suolaista, viihtyy ohra tällaisissa olosuhteissa viljalajeista parhaiten. Uuden kasvuympäristön vuoksi ohrassa tapahtui mutaatio, ja kaksirivisestä ohrasta kehittyi kuusirivinen ohra, joka satoisampana syrjäytti kaksirivisen ohran. Tämä merkitsi myös kolminkertaisia satoja ja viljaylijäämää, joka mahdollisti väestön nopean lisääntymisen.
Jään sulamisen päätyttyä ilmasto alkoi muuttua kuivemmaksi ja jokien vesimäärä väheni. Tämä aiheutti joidenkin uomien kuivumisen kokonaan, jättäen näiden varrella asuneet ihmiset ilman vettä. Tämä aiheutti suuren muuttoliikkeen, mikä kasvatti kaupunkien ja niitä ympäröivien seutujen väkilukua. Pelkästään Urukin väkiluku kasvoi muutamasta tuhannesta noin kymmeneen tuhanteen. Tämän kehityksen johdosta tapahtui merkittäviä sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia. Siirtolaisväestö joutui kääntymään temppelilaitoksen puoleen maata tai työtä hakeakseen, mikä johti papiston vallan dramaattiseen kasvuun. Kasvaneen työvoiman myötä kyettiin rakentamaan yhä suurempia temppeleitä. Kaikki väestö oli kuitenkin myös ruokittava, joten viljelysalaa oli laajennettava keinokastelun avulla, kun enää ei viljelyä voitu perustaa luonnollisten jokiuomien veden varaan. Väestön työpanosta käyttäen kaivettiin kilometrien pituisia kanavia, joilla vettä johdettiin aiemmin viljelykelvottomille alueille. Suurin hyötyjä tuotannonlisäyksestä oli viljelymaita hallinnut temppelilaitos, joka keräsi viljelijöiltä viljaylijäämät veroina. Se mahdollisti pääoman muodostumisen, mikä käytettiin suurempien temppelien rakentamiseen ja suurellisempiin uskonnollisiin menoihin. Tämä teki temppelilaitoksista entistä suurempia, jolloin ne tarvitsivat käsityöläisiä, kokkeja ja tarve-esineiden valmistajia. Syntyi omiin aloihinsa erikoistuneita ammattilaisia, mikä mahdollisti tavaroiden massatuotannon ja nopeutti teknologista kehitystä. Pronssinvalmistusta ei vielä tunnettu, mutta kuparista valettiin aseita ja työkaluja. Työkalujen kehitys oli merkittävä teknologinen askel, sillä vasta kunnollisilla työkaluilla oli mahdollista valmistaa ensimmäiset merikelpoiset laivat ja pyörillä varustetut ajoneuvot. thumb|Nuolenpääkirjoituksella tehty kauppakirja Sumerista, 2600 eaa. Temppelilaitoksen vaurastuminen johti siihen, että syntyi tarve pitää kirjaa vastaanotetuista ja edelleen eteenpäin jaetuista hyödykkeistä. Tämän seurauksena syntyi kirjoitustaito noin vuonna 3200 eaa. Sen myötä maailmanhistoriassa siirryttiin historialliseen aikaan. Varhaisimmat kirjoitusmerkit olivat nuolenpääkirjoitusta, jossa merkkejä piirrettiin savitaululle ruo’osta valmistetulla kirjoituspuikolla. Varhaisimpia tekstejä on löytynyt Urukista ja Kišistä. Ne ovat varsin pelkistettyjä muistiinpanoja, eikä niitä ole täydellisesti kyetty tulkitsemaan. Varmuudella ei voida myöskään sanoa, millä kielellä varhaisimmat tekstit on kirjoitettu.
Seuraavien kahden vuosisadan, niin sanotun Džemdet Nasr -kauden aikana vuosina 3100–2900 eaa. mesopotamian kulttuuri alkoi kypsyä ja levittäytyä ympäristöönsä. Mesopotamian kulttuuri oli huomattavasti edellä muita lähialueiden kulttuureja, jolloin oli luonnollista että se alkoi voimakkaasti levitä ulospäin, etenkin nykyisen Iranin alueelle Elamiin. Mesopotamialainen vaikutus ulottui myös muinaiseen Egyptiin asti, jossa oli noin vuoteen 3100 eaa. asti vallinnut kivikausi. Egyptin kehityksessä on todettu tapahtuneen nopeita muutoksia, kun saviastioita on alettu valmistaa dreijalla, kupariaseet ja työkalut yleistyivät ja savitiilistä on alettu rakentaa arkkitehtuuriltaan mesopotamialaisia temppeleitä muistuttavia hautakammioita. Myös taide sai vaikutteita mesopotamialaisesta taiteesta, Hierakonpolisista löytyneistä seinämaalauksista on havaittu aikakauden mesopotamialaiselle taiteelle tyypillisiä kuva-aiheita, jotka eivät ole ominaisia egyptiläiselle kulttuurille. Mesopotamialainen kulttuuri ei välttämättä ole levinnyt alueelle rauhanomaisesti. Mesopotamian asutuskeskusten ympäristöt eivät ajan myötä enää kyenneet vastaamaan väestön tarpeisiin, joten elintärkeitä raaka-aineita oli haettava kauempaa. Kuparia tarvittiin yhä enemmän, kuten myös kultaa ja hopeaa. Näiden hankkiminen kaupan avulla ei ollut tarpeeksi tehokasta, kun mesopotamialaisten teknologinen ylivalta teki mahdolliseksi ottaa ne väkisin. Mesopotamialaisia on Egyptiin houkutellut kulta. Mesopotamialaisvalta ei kestänyt Egyptissä kauaa, mutta sen vaikutus oli suuri, sillä se siirsi teknologisen kehityksen Egyptiin, mikä antoi sysäyksen sen kulttuurin omaleimaiselle kehitykselle.
Sumerin suurvalta
Džemdet Nasr -kauden aikana mesopotamialaisen kulttuurin leviäminen antaa vaikutelman yhtenäisestä valtakunnasta, jota johdettiin yhdestä valtakeskuksesta. Ainoastaan Uruk saattoi toimia kokonsa ja sijaintinsa puolesta tällaisena valtakeskuksena. Džemdet Nasr -kauden aikaisista teksteistä tiedetään, että ne on kirjoitettu sumerin kielellä. Tämän johdosta Mesopotamian ensimmäistä suurvaltaa voidaan pitää sumerilaisten luomuksena.
Sumerilaisten alkuperästä ei ole varmuutta, sillä sumerin kieltä ei ole kyetty yhdistämään mihinkään tunnettuun kieliperheeseen. On todennäköistä että jo Urukin varhaisimmat asukkaat ovat olleet sumerilaisia, sillä Džemdet Nasr -aikakautta edeltänyt Uruk-kausi liittyvät arkeologisesti toisiinsa, ja myös kaupungin nimi Uruk tarkoittaa sumeriksi pyhäkköä.
Džemdet Nasr -kautta seuranneella varhaisdynastisella kaudella vuosina 2900–2334 eaa. pappiskuninkaat vaihtuivat nykyaikaisempaan kuninkuuteen. Tällä kaudella poliittisen vallan keskus oli siirtynyt Urukista Kišiin. Kišiä eivät hallinneet sumerilaiset kuninkaat, vaan sen kuningasluettelon ensimmäisillä kolmellatoista kuninkaalla on seemiläiset nimet. Urukin rappioitumisen syyksi on esitetty vedenpaisumusta, josta on maininta myös sumerien perintönä säilyneessä Gilgameš-eepoksessa. Tarinan todenperäisyydestä ei kuitenkaan ole varmuutta. Gilgameš-eepos kantaa samannimisen kuninkaan nimeä. Gilgameš hallitsi Urukia 2700-luvulla eaa. Eepos kertoo kuinka Uruk irtaantui Kišin ylivallasta. Tältä ajalta on peräisin Gilgamešin rakennuttamat, edelleen näkyvissä olevat Urukin kaupunginmuurit.
Sumerit olivat panteisteja. Heidän jumalansa henkilöityivät enemmän tai vähemmän paikallisiin elementteihin ja luonnonvoimiin. Vastineeksi uhrauksesta ja monimutkaisen rituaalin noudattamisesta, muinaisen Sumerin jumalien oli tarjottava yksilölle turvaa ja vaurautta. Rituaalikäytäntöjä valvomaan syntyi voimakas papisto. Sumerilaisilla uskonnollisilla uskomuksilla oli myös tärkeitä poliittisia näkökohtia. Papisto teki maanvuokraa, maataloutta, kauppaa ja sotaa koskevat päätökset, koska kaikki omaisuus kuului jumalille. Papit hallitsivat temppeleistään, joita kutsuttiin zikkuroiksi. Zikkuratit olivat keinotekoisia auringossa poltettujen tiilien muodostamia temppelipyramideja, joissa oli ulkopuoliset portaat ja ne kapenivat kohti huipulla sijaitsevaa pyhäkköä.
Koska yhteisön hyvinvointi riippui luonnonilmiöiden tarkkailusta, tieteellinen tai prototieteellinen toiminta vei suuren osan pappien ajasta. Sumerit uskoivat, että jokaista jumalaa merkitsi tietty numero. An-jumalan pyhä luku oli kuusikymmentä, joka oli sumereiden peruslaskentayksikkö. Tähän perustuivat muun muassa tunnin minuutit.
Pitkälle kehittynyt maatalous ja kastelujärjestelmät mahdollistivat viljan ylituotannon, joten ne mahdollistivat myös suurten kaupunkien kasvun. Tärkeimmät kaupunkivaltiot olivat Uruk, Ur, Eridu, Kiš, Lagaš, Akkad, Akšak ja Larsa. Kaupunkielämän synty johti tekniikan kehitykseen. Koska kiveä ei ollut, sumerit kehittivät tiiliteknologiaa, mikä mahdollisti suurten rakennusten, kuten kuuluisan Urin zikkuratin rakentamisen. Sumer oli myös sotatekniikan edelläkävijä. Ajanlaskun alkua edeltäneen kolmannen vuosituhannen puolivälissä sumerit olivat kehittäneet pyörillä varustetun vaunun. Samoihin aikoihin sumerit havaitsivat, että tinaa ja kuparia yhdistämällä saatiin pronssia, joka oli paljon kestävämpää ja kovempaa metallia. Pyörillä varustetut vaunut ja pronssiset aseet tulivat yhä tärkeämmiksi, kun alkoi kehittyä kuninkuuden instituutio, ja kun yksittäiset kaupunkivaltiot alkoivat kilpailla alueen ylivallasta.