Maria Letizia Bonaparte (, os. Ramolino); (24. elokuuta 1750 Ajaccio, Korsika, Genovan tasavalta – 2. helmikuuta 1836 Rooma, Kirkkovaltio) oli korsikalainen aatelisnainen, joka tunnetaan Napoléon Bonaparten äitinä. Hänet tunnettiin Ranskan keisarikunnassa myös arvonimellä Madame Mère.
Suku Hän oli Giovanni Geronimo Ramolinon, Ajaccion varuskuntaa komentaneen, rakennustekniikkaan erikoistuneen upseerin, ja Angela Maria Pietra-Santan tytär. Lombardiasta kotoisin oleva Ramolinon suku oli asettunut Korsikalle noin 250 vuotta aiemmin 1400-luvun puolivälissä, ja heidät tunnustettiin osaksi Italian aatelistoa. Hän sai koulutuksen kotona, ja opetus keskittyi pääasiassa kotitaloustöihin, kuten korsikalaisille naisille oli tapana tuolloin.
Isänsä kuoleman jälkeen hänen äitinsä meni uudelleen naimisiin vuonna 1757 Franz Feschin, Ajacciossa sijaitsevan genovalaisen laivaston sveitsiläisen upseerin kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, kuten hänen velipuolensa, tuleva kardinaali Joseph Fesch.
Avioliitto Letizia Ramolino meni 14-vuotiaana naimisiin 18-vuotiaan Carlo Buonaparten kanssa 2. kesäkuuta 1764. Avioliiton järjestivät heidän perheensä. Taloudelliset tekijät olivat yksi useista liittoa puoltavista tekijöistä. Maria Letizia toi myötäjäisinä mukanaan 31 eekkeriä maata sekä niihin kuuluvan myllyn ja leipomon, joiden vuosituotto oli noin 10 000 livreä.
Perheen kaksi ensimmäistä, vuosina 1765 ja 1767 syntynyttä lasta kuolivat sylilapsina. Joseph, ensimmäinen eloonjäänyt poika, syntyi vuonna 1768 ja Napoleone vuonna 1769. Jälkimmäinen syntyi keskellä Ranskan Korsikan valloituksesta seuranneita levottomuuksia. Letizia kylvetti kahdeksaa lastaan joka toinen päivä, kun tavallisesti yläluokkakaan ei kylpenyt kuin ehkä noin kerran kuussa. Perheessä vallitsi kova kuri ja lapset saivat usein selkäänsä. Letizia auttoi sitouttamaan lapsensa Korsikan yhteiskuntaan ja hänen aviomiehensä yritti saada pojilleen uraa Ranskassa sekä tytär Élisan hyvää kouluuun. Puoliso Carlo kuoli vain 38-vuotiaana mahasyöpään Montpellierissä vuonna 1785. Buonaparten tuhlaavaisuutensa takia leskeytynyt Letizia ja kahdeksan lasta jäivät rahattomiksi useiden vuosien ajaksi. Nuorin lapsi Jérôme syntyi vain kolme kuukautta ennen isänsä kuolemaa.
Letizia näki poikansa loistokkaan nousun ja kukistumisen ja kuoli 15 vuotta Napoleonin kuoleman jälkeen. Hän ei koskaan sopeutunut rooliinsa keisarin äitinä, ja vaikka hänellä oli suunnaton varallisuus, hän eli pääasiassa säästäväisesti eikä osallistunut yhteiskunnalliseen toimintaan, mikä teki hänestä hyvin epäsuositun Ranskassa eikä miellyttänyt Napoleonia.
Vuoden 1814 Ranskan keisarikunnan kukistumisen jälkeen hän matkusti Napoleonin luo Elban saarelle ja oli perillä tämän pakosuunnitelmista, ja palasi Pariisiin satapäiväisen keisarikunnan aikana. Waterloon taistelun vuonna 1815 jälkeen Letizia asettui Roomaan, jossa paavi Pius VII kohteli häntä hyvin ystävällisesti ja suojeli häntä voittajavaltioilta. Vuonna 1818 Letizia lähetti Aachenin konferenssiin liittoutuneille kirjeen, jossa hän pyysi Napoleonin vapauttamista sillä perusteella, että Napoleonin kuolemaan johtava sairaus oli poistanut kaikki mahdollisuudet, että hän voisi enää koskaan uhata maailmanrauhaa. Kirjeeseen ei vastattu.
Napoleonin, tyttäriensä Paulinen ja Élisan sekä useiden lastenlastensa kuoleman jälkeen Letizia eli surumielistä elämää eristäytyneenä. Vuonna 1829 hän vammautui vakavan kaatumisen seurauksena ja oli lähes sokea kuollessaan 85-vuotiaana Roomassa helmikuussa 1836.
Lapset Letizia Ramolinolle ja Carlo Buonapartelle syntyi kolmetoista lasta vuosina 1768–1784. Viisi heistä kuoli lapsina, kaksi syntyessään ja kolme varhaislapsuudessa. Kahdeksan lasta eli aikuiseksi asti.
Napoleone Buonaparte (17. elokuuta 1765), syntyi kuolleena Maria Anna Buonaparte (3. tammikuuta 1767 – 1. tammikuuta 1768), kuoli alle vuoden ikäisenä Joseph Bonaparte (7. tammikuuta 1768 – 28. heinäkuuta 1844) Napolin ja Sisilian kuningas, Espanjan ja Intian kuningas sekä Survilliers'n kreivi. Avioitui 1794 Marie Julie Claryn kanssa. Napoleone Buonaparte (15. elokuuta 1769 – 5. toukokuuta 1821), kuolleen vanhemman veljensä kaima ja Ranskan keisari. Meni 1. kerran naimisiin 1796 Joséphine de Beauharnaisin, mitätöity 1810 ja toisen kerran 1810 Marie Louisen, Itävallan arkkiherttuataren kanssa. Maria Anna Buonaparte (1770), kuolleen vanhemman sisarensa kaima, kuoli pian syntymänsä jälkeen Maria Anna Buonaparte (14. heinäkuuta 1771 – 23. marraskuuta 1771), kuolleiden vanhempien sisarustensa kaima, kuoli alle puolivuotiaana Nimetön poika (1773), syntyi kuolleena Lucien Bonaparte (21. maaliskuuta 1775 – 29. kesäkuuta 1840), Caninon ja Musignanon prinssi. Meni ensimmäisen kerran naimisiin 1794 Christine Boyerin kanssa ja toisen kerran 1803 Alexandrine de Bleschampin, Hippolyte Jouberthonin lesken kanssa, joka tunnetaan myös nimellä "Madame Jouberthon". Maria-Anna (Élisa) Bonaparte (3. tammikuuta 1777 – 7. elokuuta 1820), kuolleiden vanhempien sisarustensa nimikaima, Toscanan suurherttuatar. Meni naimisiin 1797 Felice Pasquale Baciocchin kanssa, josta tuli Luccan ja Piombinon prinssi. Louis Bonaparte (2. syyskuuta 1778 – 25. heinäkuuta 1846), Hollannin kuningas. Avioitui 1802 Hortense de Beauharnaisin kanssa. Pauline Bonaparte (20. lokakuuta 1780 – 9. kesäkuuta 1825), Guastallan suvereeni prinsessa ja herttuatar. Meni 1. kerran naimisiin 1797 Victor-Emmanuel Leclercin ja toisen kerran 1803 Camillo Borghesen, Sulmonan kuudennen herttuan kanssa. Caroline Bonaparte (25. maaliskuuta 1782 – 18. toukokuuta 1839), Bergin ja Kleven suurherttuatar. Marsalkka Joachim Muratin puoliso, myöhemmin Napolin kuningatarpuoliso. Jérôme Bonaparte (15. marraskuuta 1784 – 24. kesäkuuta 1860), Westfalenin kuningas. Meni 1. kerran naimisiin 1803 Elizabeth Pattersonin, mitätöitiin 1807 ja avioitui toisen kerran 1807 Württembergin prinsessa Katharinan kanssa. Kolmas salaa solmittu morganaattinen avioliito 1840 Giustina Pecori-Suárezin kanssa,
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Bonaparten suku Luokka:Ranskalaiset aateliset Luokka:Italialaiset aateliset Luokka:Vuonna 1750 syntyneet Luokka:Vuonna 1836 kuolleet