Kurt Schwitters, synt. Kurt Hermann Eduard Karl Julius Schwitters (20. kesäkuuta 1887 Hannover, Saksan keisarikunta – 8. tammikuuta 1948 Little Langdale, KendalCollection Online: Kurt Schwitters. The Guggenheim Museums and Foundation. Viitattu 6.6.2023., Westmorland, Yhdistynyt kuningaskunta) oli saksalainen dadaistinen taidemaalari ja runoilija.Facta, osa 8, palsta 449. Hki: Tietosanakirja, 1970.

Hän on parhaiten tunnettu kollaaseistaan ​​ja reliefirakennelmistaan. Hän asui vuodesta 1937 lähtien Norjassa ja Englannissa.Otavan Iso tietosanakirja, osa 7, palsta 1195. 2. p. Helsinki: Otava 1966

Suku, nuoruus ja koulutus pienoiskuva|Das Undbild, kollaasi 1919. pienoiskuva|Theo van Doesburg Dada-matinéen juliste 1923. pienoiskuva|Mertzbau, Hannover 1933. Hänen isänsä oli kauppias, naisten valmisvaateliikkeen omistaja Eduard Hermann Schwitters (1857–1931) ja äitinsä Henriette Beckemeyer (1859–1945).

Schwitters sai akateemisen maalauskoulutuksen Hannoverin taideteollisuuskoulussa vuosina 1908–1909, ja vuosina 1909–1915 hän opiskeli Dresdenin taideakatemiassa. Ensimmäisen maailmansodan aikana hänet värvättiin piirtäjäksi Wülfelin rautatehtaalle Hannoveriin. Vuosien 1918–1919 tienoilla hän koki ratkaisevan taiteellisen käänteen ja kehitti "Merz"-käsitteen, joka kattoi kaikki taidemuodot. Termi sai alkunsa sattumalta. Schwitters leikkasi sen mainoksesta osaksi sanaa "Kommerz- und Privatbank" (Kauppa- ja yksityispankki) ja liimasi sen keskeiselle paikalle yhteen teoksestaan ​​vuonna 1919. Tästä teoksesta, "L Merzbild L 3 (Das Merzbild.)" (1919), tuli kaikkien hänen myöhempien töidensä nimi.

Taiteilija-ura Pian ensimmäisen maailmansodan jälkeen Schwitters kiinnostui nousevasta dadaismista – nihilistisestä kirjallisesta ja taiteellisesta suuntauksesta, jonka tavoitteena oli vallitsevien esteettisten arvojen romuttaminen. Häntä ei hyväksytty Berliinin dadaistipiiriin, joten hän perusti oman versionsa liikkeestä Hannoveriin.

Hän teki Merz-nimisiä kollaaseja narunpätkistä, etiketeistä ja muusta vastaavasta. Hän myös julkaisi samannimistä lehteä vuosina 1923–1932 ja teki asunnoistaan veistoksellisia rakennelmia (Merzbau).

Hän alkoi luoda sommitelmia erilaisista arkipäiväisistä esineistä, kuten junalipuista, puukeloista, sanomalehdistä, narunpätkistä, savukkeista ja postimerkeistä. Vastaavalla tavalla hänen runonsa koostuivat sanomalehtien otsikoista, mainoslauseista ja muusta painetusta kertakäyttömateriaalista. Hän kutsui kaikkea taiteellista toimintaansa nimellä Merz; kyseessä oli merkityksetön sana, joka oli johdettu saksan kielen sanan Kommerz (kaupankäynti) toisesta tavusta. Hänen kollaasejaan kutsuttiin nimellä Merzbilder (”Merz-kuvat”). Myöhemmin hän käytti samaa nimeä myös kaikesta arkisesta toiminnastaan ​​ja jopa itsestään.

Noin vuonna 1920 Schwitters sai ajatuksen rakentaa arkipäiväisistä esineistä koostuvan katedraalin. Hän rakensi tämän kolmiulotteisen, Merzbauksi (”Merz-rakennus”) kutsutun teoksen kotitaloonsa Hannoverissa ja laajensi sitä 16 vuoden ajan, kunnes talossa ei juuri ollut tilaa millekään muulle. Teos tuhoutui toisen maailmansodan aikana.

Vuodesta 1918 lähtien Schwitters piti säännöllisesti näyttelyitä Herwarth Waldenin piirin jäsenenä Berliinin "Der Sturm" -galleriassa. Hän ystävystyi dadaististen taiteilijoiden Hans Arpin, Raoul Hausmannin (1886–1971) ja Hannah Höchin kanssa, jotka vaikuttivat häneen voimakkaasti. Dadaististen kollaasien, leimapiirrosten ja "i-piirrosten" vaihetta seurasi vuosista 1922–1923 alkaen tarkempien sommitelmien vaihe, joka perustui konstruktiivisiin periaatteisiin, vaikkakin se sisälsi edelleen löydettyjä materiaaleja. Vuonna 1923 Schwitters teki yhdessä De Stijl -taiteilija Theo van Doesburgin kanssa niin kutsutun "Dada-kiertueen", luentokiertueen Alankomaiden kaupungeissa. Taiteellisen työnsä ohella Schwitters piti itseään aina myös runoilijana ja kirjailijana ("Anna Blume", 1919). Hausmannin äänirunojen inspiroimana, joihin hän oli törmännyt Prahan "Anti-Dada Merz -matkalla" vuonna 1921, Schwitters työskenteli useita vuosia teoksensa "Ursonate" (julkaistu vuonna 1932 ) parissa. pienoiskuva|Anna Blume, Dichtungen, 1919. Vuonna 1927 Schwitters perusti yhdessä Carl Buchheisterin (1890–1964), Rudolf Jahnsin (1896–1983), Hans Nitzschken (1903–1944) ja Friedrich Vordemberge-Gildewartin (1899–1962) kanssa taiteilijaryhmä "die Abstrakten Hannover" (Hannoverin abstraktit taiteilijat) ja samana vuonna "Neue Werbegesalter" (Uudet mainossuunnittelijat) -ryhmän. Ryhmän kansainvälinen kokoonpano ja sen taiteilijoiden, kuten László Moholy-Nagyn, Willi Baumeisterin ja Jan Tschicholdin erinomainen maine varmistivat sen pysyvän vaikutuksen, erityisesti typografian ja mainossuunnittelun kehitykseen. Schwitters oli jo jatkuvasti työskennellyt typografian parissa 1920-luvun alkupuolelta lähtien. Lisäksi hän oli jäsenenä muun muassa New Yorkissa toimivassa "Société Anonymessa", johon hän liittyi Katherine S. Dreierin (1877–1952) välityksellä, sekä 1930-luvun alussa Pariisissa toimivissa "Cercle et Carré"- ja "Abstraction-Création"-ryhmissä.

Schwittersin vision mukaan arkimaailma oli tarkoitus sisällyttää tavoiteltuun kokonaistaiteeseen ("Merz Gesamtweltbild"). Tämä romanttis-utopistinen lähestymistapa löysi taiteellisen toteutuksensa kollaaseissa ja kokoonpanoissa, eikä vähiten hänen pääteoksessaan "Merzbau" (n. 1923–1936). Kun Schwitters lähti Hannoverista lopullisesti tammikuussa 1937, teos käsitti yhteensä kahdeksan huonetta, jotka oli sisustettu puulla, kipsillä ja useilla muilla materiaaleilla. "Merzbau" tuhoutui ilmapommituksissa vuonna 1943, ja siitä on jäljellä vain valokuvia.

Schwitters aloitti Der Blaue Reiter -ryhmässä ekspressionismilla, josta päätyi dadaismiin. pienoiskuva|Entartete Kunst - eli "rappiotaiteen" näyttelyn luettelo, s. 23. Alarivissä vasemmalla Kurt Schwittersin Merzbild, 1918–1919. Sivun teksti: "Tätäkin pidettiin aikanaan vakavasti otettavana taiteena ja siitä maksettiin hyvä hinta!". Kirjoittanut Fritz Kaiser, julkaissut Verlag für Kultur- und Wirtschaftswerbung NSDAP Amtsleitung Kultur 1937.

Maanpako Norjaan ja Britanniaan Vuodesta 1929 eteenpäin Schwitters vietti toistuvasti kesiään Norjassa. Hän matkusti sinne myös tammikuussa 1937 päättäessään seurata 19-vuotiasta poikaansa Ernstiä, jonka oli paettava Saksasta poliittisista syistä. Natsi-Saksan kulttuurihallinnon julistettua vuonna 1937 Schwittersin taiteen "rappiotaiteeksi", hän muutti pysyvästi Norjaan ja aloitti siellä toisen Merzbau-teoksensa, joka tuhoutui tulipalossa vuonna 1951. Saksan hyökättyä Norjaan vuonna 1940 Schwitters joutui pakenemaan Englantiin. Siellä hän aloitti New Yorkin Museum of Modern Artin tuella kolmannen Merzbau-teoksen työstämisen, mutta kuoli ennen kuin sai sen valmiiksi. Merzbau III on säilynyt Newcastlen yliopistossa Newcastle upon Tynessa.

Schwitters ja hänen poikansa asettuivat vuonna 1937 Lysakeriin lähelle Osloa. Seuraavien kolmen Norjassa vietetyn vuoden aikana Schwitters eli suhteellisen eristyksissä, mutta sai uutta inspiraatiota työhönsä luonnon valtavasta vaikutelmasta. Vaikka hän oli aina maalannut naturalistisesti abstraktien teostensa rinnalla, tämä suuntaus sai nyt merkittävää painoarvoa. Saksalaisten joukkojen miehitettyä Norjan vuonna 1940 Schwitters pakeni Englantiin, jossa hänet internoitiin useille leireille, lopulta 17 kuukaudeksi Douglasiin Mansaarelle. Vapauduttuaan hän muutti poikansa kanssa Lontooseen vuoden 1941 lopulla.

Schwittersin yritykset vakiinnuttaa asemansa avantgarde-taiteilijana eivät olleet kovin onnistuneita; hänellä oli vain yksi yksityisnäyttely Lontoon Modern Art Galleryssa vuonna 1944. Hänen aikansa Lontoossa oli kuitenkin erittäin tuotteliasta; suurkaupunkitunnelma ja uusien materiaalien, kuten muovin tai neliväristen aikakauslehtien paperinpalasten löytäminen tarjosivat hänelle runsaasti inspiraatiota. Kesällä 1945 Schwitters muutti uuden kumppaninsa Edith Thomasin (tunnetaan nimellä Wantee) kanssa Amblesideen Englannin järviseudulle, missä hän elätti itsensä muotokuvilla ja maisemamaalauksilla. Hänen ystävänsä, maisema-arkkitehti Harry Pierce (1885–1967), antoi hänelle navetan Elterwaterissa vuonna 1947, jossa Schwitters onnistui elämänsä viimeisinä kuukausina veistämään keskeneräisen "Merz-ladon" seinän virtaavissa, orgaanisissa muodoissa käyttäen puuta, kipsiä ja kiveä.

Hän oli kärsinyt vakavista terveysongelmista vuodesta 1944 lähtien, jolloin hän sai aivoinfarktin vaikean influenssan jälkitautina. Vuonna 1946 hän lisäksi mursi reisiluunsa kaulan.

pienoiskuva|Kurt Schwittersin hauta Engesohden kunnallisella hautausmaalla Hannoverissa.

Perintö Kurt Schwitters kuoli 8. tammikuuta 1948 Kendalin sairaalassa Westmorlandissa kumppaninsa Edith Thomasin ja poikansa Ernst Schwittersin läsnä ollessa. Kuolinsyynä olivat keuhkopöhö ja sydänlihastulehdus.

Hänet haudattiin läheisen Amblesiden St. Mary’s -kirkon hautausmaalle. Vuonna 1970 Kurt Schwittersin jäännökset siirrettiin hänen kotikaupungissaan Hannoverissa sijaitsevalle Engesohden kunnalliselle hautausmaalle (osasto 6). Tämä hautausmaa toimii tapahtumapaikkana hänen satiiriselle näytelmälleen Das Familiengrab (Perhehauta), jonka hän kirjoitti maanpaossa vuonna 1946. Hänen hautakivessään on hänen mottonsa: ”Man kann ja nie wissen” (Koskaan ei voi tietää). Hänen poikansa Ernst, joka kuoli Oslossa vuonna 1996, haudattiin samaan perhehautaan vuonna 1998.

Kurt Schwitters on yksi 1900 -luvun alkupuoliskon itsenäisimmistä ja monipuolisimmista taiteilijoista, joka uhmaa tiukkaa luokittelua. Hänen monipuolisista kirjallisista teoksistaan ​​erityisen suosiota saavuttivat runokokoelma "Anna Blume" ja "Ursonate", jota hän itse usein esitti; niistä tuli dadaistisen proosan ruumiillistuma. Schwittersin "kollaasiperiaate" vaikutti myöhempään taiteeseen ja kirjallisuuteen pop-taiteesta, neodadadista, nouveau réalismesta, äänirunoudesta ja fluxuksesta nykytaiteeseen.

Avioliitto, suhteet ja lapset Kurt Schwitters meni naimisiin vuonna 1915 Wilhelmine (Helma) Fischerin (1890–1944) kanssa. Heille syntyi kaksi lasta, joista toimittaja ja taidevalokuvaajana toiminut Ernst (1918–1996) laati 1950-luvun lopulta alkaen ensimmäisen luettelon Schwittersin tuotannosta, joka käsitti noin 2 000 teosta. Sitä on säilytetty Sprengel-museossa Hannoverissa vuodesta 1993 lähtien.

Hänen kumppaninsa vuodesta 1941 lähtien oli puhelunvälittäjä Edith "Wantee" Thomas (1915–1991).

Teoksia

Julkaisuja Anna kukka. Runoja. Suomentanut Markku Into. Palladium, 2017.

Lähteet

Aiheesta muualla

Kurt Schwitters Guggenheimin museossa Kurt Schwitters MoMAssa

Luokka:Saksalaiset taidemaalarit Luokka:Vuonna 1887 syntyneet Luokka:Vuonna 1948 kuolleet