Mirva Orvokki Arvinen-Harrison on suomalainen missi ja malli, joka valittiin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi Miss Suomi -kilpailussa vuonna 1955. Sen jälkeen hän näytteli suomalaiselokuvassa Tyttö tuli taloon (1956), opiskeli elokuva-alaa Lontoossa ja yritti jatkaa elokuvanäyttelijän uraa Roomassa. Hän avioitui Napolissa yhdysvaltalaisen upseerin kanssa kesällä 1957. Värikkään seurapiirielämänsä ja Egyptin entiseen kuninkaaseen Faruqiin liittyneen maastakarkotusjupakan vuoksi hänestä tuli Suomen, Britannian ja Italian lehdissä vuosiksi 1955–1956 paljon vatvottu ”kohumissi”.
Nuoruus ja missikilpailut Mirva Arvisen vanhemmat olivat Helsingin kaupungin liikennelaitoksen tarkastaja Toivo Arvinen ja Hellin Arvinen. Tytär oli helsinkiläisen Vaasanrinteen yksityislyseon musiikkia ja liikuntaa harrastava seitsemäsluokkalainen, kun hän osallistui huhtikuussa 1954 Suomen Neito -kilpailuun yhtenä kahdeksasta finalistista. Vuoden 1955 helmikuussa järjestetyssä Miss Suomi -kilpailussa hänet valittiin ensimmäiseksi perintöprinsessaksi ja kansikuvatytöksi. Hänen oli määrä osallistua Suomen edustajana Kalifornian Long Beachissä seuraavan vuoden 1956 heinäkuussa pidettyihin Miss Universum -kilpailuihin, mutta hän perui osallistumisensa koska oli tuolloin jo pyrkimässä elokuva-alalle Lontoossa ja Roomassa ja kansainvälisen kohun ryvettämä. Sen sijaan Lontoossa edellisen vuoden lokakuussa pidettyihin Miss Maailma -kilpailuihin hän osallistui Suomen edustajana, muttei sijoittunut kahdeksan parhaan joukkoon.
Rooma ja Lontoo Jo vuoden 1955 kesällä Arvinen muutti Roomaan ja teki siellä mallin töitä ja itseään tunnetuksi kaupungin seurapiireissä. Pian hänet karkotettiin kaupungista ei-toivottuna henkilönä, syynä puuttuva työlupa. Kahta kuukautta myöhemmin jotkin italiaislehdet vaativat Arvisen karkottamista Italiasta, toiset taas asettuivat Arvisen puolelle. Arvinen oli kertonut julkisuudessa opiskelleensa Vittorio De Sican alaisuudessa ja keskustelleensa roolista tämän tulevassa elokuvassa, mutta lokakuussa 1955 De Sica kiisti tietävänsä Arvisesta mitään. Arvisen yrittäessä lokakuussa 1955 palata Lontoosta Italiaan hänet käännytettiin lentokentällä niin nopeasti paluulennolle, että hänen matkatavaransa jäivät tulliin. Tapauksesta neuvoteltiin luottamuksellisesti Italian ulkoministeriön ja Suomen Rooman-suurlähetystön välillä, ja se aiheutti jopa kyselyn Italian parlamentissa. Mediassa arveltiin karkotuksen todellisena syynä olleen Arvisen suhde Egyptin entisen kuninkaan Faruqin miespuoliseen sihteeriin Alfredo Oscuroon, joka oli saanut työstään potkut miehen vaimon kerrottua uskottomuudesta Faruqille. Arvinen kiisti romanssin muissa lehdissä, mutta myönsi sen Viikkosanomien haastattelussa marraskuussa 1955, jolloin hän rantautui maskottiapinansa kera Lontoosta Helsingin Olympialaituriin rahti- ja matkustajalaiva S/S Capellalla suuren mediakohun keskelle. Valokuvaajien piirittämäksi Arvinen joutui myös palatessaan Lontooseen helmikuussa 1956.
Marraskuussa 1955 uutisoitiin Arvisen kihlautuneen aiemmin syksyllä italialaisen asianajajansa Francesco Sebastianellin kanssa, joka työskenteli kumotakseen morsiamensa maastakarkotuksen. Italialaislehti epäili kihlausta tuoreeltaan julkisuustempuksi, ja muutaman kuukauden kuluttua Arvinen kertoikin romanssin hiipuneen. Kesäkuussa 1956, kun Arvinen opiskeli elokuva-alaa Lontoossa, Italian viranomaiset kertoivat etteivät enää estä hänen saapumistaan maahansa. Saman vuoden elokuussa Arvinen matkustikin Lontoosta Roomaan italialaisen elokuvaohjaajan Mario Zampin seurassa, joka oli mentoroinut Arvisen Lontoon-opintoja ja kaavaili tälle roolia elokuvassaan. Jälleen medialle kerrottiin myös Vittorio De Sican kiinnostuksesta Arvista kohtaan. Kansainvälisissä lehdissä Arvisesta käytettiin usein nimitystä ”Miss Finland”, vaikka hän oli tullut Miss Suomi -kilpailussa toiseksi.
Ura päättyi avioitumiseen Arvisen ilmeisesti ainoaksi elokuvatyöksi Italiassa jäi sivuosa Turi Vasilen sotilaskomediassa Classe di ferro (1957), jota ei ole esitetty Suomessa. Arvinen työskenteli muotiliikkeen mannekiinina Napolissa, jossa hän avioitui vuoden 1957 kesäkuussa Yhdysvaltain ilmavoimien luutnantin Henry Grady Harrisonin kanssa. He asuivat 1950-luvun lopulla Los Angelesissa, jossa heille syntyi tytär Thaj 1958 ja poika Grady 1960. 1960-luvun alusta lähtien perhe asui Sveitsissä ja Italiassa.
Juttuja ja julkkiskohua Vuonna 1956 hämeenlinnalainen Nide-kustantamo julkaisi Mirva Arvisen itse kirjoittaman muistelmateoksen En polttanut siipiäni. Samana vuonna Arvinen äänestettiin sijalle 11 Viikkosanomien Vuoden suosituin suomalainen -kilpailussa. Britanniassa Mirva Arvisen vaiheista kertoi erityisesti tabloidlehti Daily Sketch, Italiassa muun muassa Il Tempo, La Stampa ja L’Unità. Suomessa pelkästään Helsingin Sanomat teki hänestä kymmeniä uutisjuttuja, jotka esimerkiksi 31. lokakuuta 1955 täyttivät puolet lehden etusivusta. Arvinen itse kirjoitti Seura-viikkolehteen. Suomalaiset naistenlehdet seurasivat Arvisen perhe-elämää vielä 1980-luvullakin.
Ensimmäisestä suomalaisesta rauhanturvaoperaatiosta kertovassa pitkässä dokumenttielokuvassa Suomalaiset Suezilla (1957) on alussa muutamia kuvia Napolin pormestarin Achille Lauron järjestämiltä kutsuilta, jossa päähenkilönä on Mirva Arvinen. Napolissa asunut Arvinen oli nopealla aikataululla kutsuttu Suezille matkalla olleiden suomalaissotilaiden oppaaksi heidän joutuessa viipymään Napolissa lentokonevian vuoksi joulukuussa 1956. Vuonna 1963 Mainostelevisio esitti Rauno Pankolan Suomalaisia maailman turuilla -sarjan aloitusjakson, joka kertoi Mirva Arvisesta. Samalle vuodelle on Elonet-tietokannassa kirjattu Kalevi Lavolan lyhytdokumentti Mirva Arvinen-Harrison.
Lähteet
Luokka:Suomalaiset mallit Luokka:Suomalaiset elokuvanäyttelijät Luokka:Syntymävuosi puuttuu Luokka:Suomalaiset missit Luokka:Elävät henkilöt Luokka:Ulkosuomalaiset henkilöt