thumb|Irlantilainen rukki 1800-luvun lopulta. thumb|Suomalainen rukki työnäytöksessä Helsingissä 2016
Rukki on laite, jolla karstatusta tai kammatusta kuidusta, kuten villasta tai puuvillasta kehrätään eli valmistetaan lankaa. Rukit jaetaan yleensä kahteen pääryhmään: viistorukkeihin ja pystyrukkeihin, ero näissä rukkityypeissä on rukin pyörän sijainnissa.Salmela, T. "Kehrääjän käsikirja." Karisto, 2012, sivu 79. Rukit voidaan myös jakaa pysty-, vino- ja pitkärukkeihin. Vinorukki on näistä yleisin. Suomessa rukkeja on käytetty 1500-luvulta lähtien, mutta ne alkoivat yleistymään vasta 1700-luvulla. Rukissa on iso pyörä, joka pyörittää esimerkiksi nahkanyörin välityksellä suurella kierrosnopeudella niin sanottua lyhtyä eli siipeä, jossa lanka syntyy. Pyöritys tapahtuu tavallisesti erityistä poljinta polkemalla, joskus käsin. Rukin toimintaperiaate keksittiin vuosien 500 ja 1000 välillä Intiassa tai Kiinassa. Poljettava rukki keksittiin nykyisen Saksan alueella vuonna 1533.
Suomessa erityisesti Kiikan kunta oli tunnettu rukkien valmistuksesta, ja rukki oli kuva-aiheena myös Kiikan vaakunassa. Rukkeja valmistettiin kunnassa erityisesti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa.
Rukkia vanhempi tekniikka tehdä lankaa on värttinä.
Langasta tehtiin kangasta kangaspuilla.
Rukinlapa saattaa olla vaativan taiteellisen puunkaiverrustyön tulos.
Rukin osat 300px|Rukin osat: A pyörä, B nyöri, C lyhty, D tytär, E , F kiristin, G poljin, H , I , J K pöytä, L olkapää ja lapa
Lähteet
Kirjallisuutta Hukkinen, Satu, Luonnonkuitujen kehruu, Helsinki Dataliina Ay, 1995 Varilo, Sari, Kehrääjän kirja, Helsinki, Vantaan lehdentekijät, 1984
Aiheesta muualla
Maailman ainoa rukkitehdas, Helsingin Sanomat, 29.1.1939, nro 27, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Esiteolliset keksinnöt Luokka:Kehrääminen