Affiksi on sidonnainen morfeemi, joka liittyy sanavartaloon ja ilmaisee jotakin kieliopillista merkitystä. Tehtävänsä puolesta affiksit voivat olla jonkin taivutuskategorian tunnuksia, johtimia tai liitteitä.
Affiksit ja niiden rajatapaukset Affikseja on kielessä tyypillisesti rajallinen määrä, mutta niiden määrä vaihtelee suuresti kielen rakennetyypin mukaan. Isoloivissa kielissä ei affikseja ole periaatteessa lainkaan.
Affiksit voivat olla ikivanhoja. Esimerkiksi suomen kielen johtimista ja taivutuspäätteistä melkoinen osa palautuu jo kantauralissa esiintyneisiin affikseihin. Toisaalta affikseja myös syntyy vapaista morfeemeista (sanoista) kieliopillistumalla. Esimerkiksi ranskan kielen futuuri tyyppiä je ferai ’olen tekevä’ on syntynyt apuverbirakenteesta (latinan facere habeo ”tehdä minulla-on”).
Koska kieliopillistuminen on vähittäinen prosessi, voidaan myös puhua affiksoideista eli morfeemeista, jotka ovat ominaisuuksiltaan affiksin ja sanan (yhdyssanan osan) välimailla. Esimerkiksi saksan kielen sanassa Affentempo ’järjetön vauhti’, kirjaimellisesti ”apinatempo” alkuosa Affen- on ’apina’-sanan normaalisti yhdyssanoissa esiintyvä muoto, mutta se ei enää viittaa konkreettiseen apinaan vaan siitä on tullut älytöntä voimakkuutta ilmaiseva prefiksoidi.
Affiksien luokittelu Affiksit jaetaan perinteisesti sijaintinsa mukaan useisiin tyyppeihin: prefiksi eli etuliite, joka lisätään sanan alkuun, esimerkiksi suomen epä- sanassa epätoivo; suffiksi eli jälkiliite, joka lisätään sanavartalon perään (suomen ja sen sukukielten taivutustunnukset ovat yleensä suffikseja); infiksi on affiksi, joka sijoittuu sanan (tai sanavartalon) sisään, esimerkiksi akkadin separatiivi /-ta-/: elûm ’mennä ylös’ > etlûm ’mennä ylös jostakin’; sirkumfiksi sijoittuu sekä sanavartalon alkuun että loppuun, esimerkiksi nahuatlin possessiivisuffiksit tl-substantiiveissa: yks.1.persoona /no- -uh/ coá- ’käärme’ > nocoáuh ’käärmeeni’; transfiksi on epäjatkuva affiksi, lähinnä seemiläisissä kielissä, esimerkiksi arabiassa konsonanttijuuresta ktb ’kirja’ transfiksillä i-ā saadaan (yksikkö) kitāb 'kirja', u-u (monikko) kutub 'kirjat' jne. superfiksi vaikuttaa äänteiden suprasegmentaalisiin piirteisiin, kuten tooniin (esim. mbayn kielen frekventatiivi: rīyā 'jakaa' > ríyā 'jakaa monta kertaa').
Lähteet
Luokka:Muoto-oppi