James William Fowler III (1940-2015) oli yhdysvaltalainen teologi ja professori Emory Universityssa. Hänet tunnetaan etenkin käytännöllistä teologiaa ja kehityspsykologiaa yhdistelevistä tutkimuksistaan. Hänen tunnetuin ajatuksensa on teoria uskon vaiheittaisesta kehittymisestä yksilön iän myötä.
Elämä ja ura James Fowler syntyi vuonna 1940 Reidsvillen kaupungissa Pohjois-Carolinassa. Hänen isänsä työskenteli metodistiseurakunnissa pastorina. Hänen äitinsä uskonnollinen tausta oli puolestaan kveekareissa. Perhe vietti liikkuvaa elämää isän vaihtelevien työtehtävien perässä muuttaen. Fowlerin uskonnollinen katsomus alkoi muovautua jo hänen lapsuudessaan, hänen kulkiessaan isänsä seurana tämän hoitaessa kirkollisia tehtäviä.
Fowler aloitti yliopisto-opintonsa Pohjois-Carolinan Duke Universityssä vuonna 1958. Fowlerin pääaineena oli historia, ja hänen opinnäytetyönsä käsitteli Venäjän aluehallintoa Venäjän vallankumousten jälkeisenä aikana. Hän kuitenkin suoritti opintoja myös teologian alalta. Valmistumisensa jälkeen Fowler jatkoikin opintojaan Drew Universityn teologian laitoksella. Laitoksen opetuksessa oli paljon vaikutteita saksalaisesta teologiasta. Erityisesti saksalaisen käytännöllisen teologian vaikutus oli merkittävä Fowlerin myöhemmän akateemisen uran kannalta.
Drew Universityn viimeisen vuotensa aikana Fowler hakeutui Harvardin yliopiston tohtorikoulutusohjelmaan etiikan ja yhteiskuntatutkimuksen oppialalle. Monitieteinen koulutusohjelma mahdollisti Fowlerin erikoistumisen paitsi käytännölliseen teologiaan, mutta myös historiaan, sosiologiaan ja etiikkaan. Tohtoriopintojensa aikana Fowler tutustui kattavasti myös Erik Eriksonin ja Jean Piaget'n kehityspsykologisiin teorioihin. Eriksonin ja Piaget'n vaikutus Fowlerin omalle uskonnollisen kehityksen teorialle muodostui myöhemmin keskeiseksi. Fowler sai väitöskirjansa valmiiksi vuonna 1972.
Valmistuttuaan Fowler jatkoi Piaget'n teoriaan perehtymistä. Piaget'n keskeinen ajatus oli, että ihmisen psykologinen kehitys ei etene kaavamaisesti toisiaan seuraavien kehitysvaiheiden määräämänä, kuten esimerkiksi Erikson esittää. Sen sijaan ihmisen psykologiset toiminnot eriytyvät ja uudelleenjärjestäytyvät iän mukana uusilla tavoilla, eivätkä kaikki ihmiset välttämättä läpi käy koko mahdollista kehityskaarta. Fowler ajatteli, että myös ihmisen tapaa ymmärtää ja käsitteellistää katsomuksellisia, eettisiä ja uskonnollisia käsityksiä voitaisiin selittää Piaget'n teorian mukaisesti.
1970-80 lukujen aikana Fowler kehitti omaa malliaan uskon asteittaisesta kehittymisestä. Hän laati aiheesta useita tieteellisiä julkaisuja, osallistui seminaareihin ja alkoi saavuttaa myös kansainvälistä mainetta alan tutkijoiden joukossa. Tutkimuksen ohella hän myös toimi opetustehtävissä Harvardin yliopistossa. Nousevasta suosiosta huolimatta Fowler ei onnistunut pääsemään Harvardin yliopistossa professuuriin johtavalle vakituiselle uralle. Harvardin kautensa jälkeen Fowler vietti vuoden Bostonin yliopiston lehtorina. Vuonna 1977 hänet kutsuttiin Emory Universityn teologian apulaisprofessoriksi. Fowlerin tunnetuin teos Stages of Faith julkaistiin vuonna 1981. Teos käännettiin useille kielille ja saavutti myös mittavaa kansainvälistä suosiota, tehden Fowlerista lopulta kysytyn luennoitsijan. Fowler jatkoi akateemista uraansa Emory Universissa, ja varsinaisen professuurin Fowler sai lopulta vuonna 1990.
Myöhemmän uransa aikana Fowler jatkoi professuurinsa hoidon ohella teoriansa kehittelemistä. Hän pyrki laatimaan teoriastaan käytännön sielunhoidolliseen tai psykologiseen työhön soveltuvan työkalun ja osallistui akateemiseen keskusteluun 2000-luvulle asti. Fowler menehtyi Alzheimerin taudin heikentämänä vuonna 2015.
Uskon vaiheet Fowlerin tunnetuin teoria tarkastelee yksilön uskonnollisuuden asteittaista kehittymistä. Fowlerin mukaan hänen teoriansa kuvaa eri uskonnollisista traditioista tulevien ihmisten tapaa jäsentää elämäänsä ohjaavia arvoja ja merkityksiä. Teoria ei siis pyri kuvaamaan vain kristillisen uskon kehittymistä, vaan kaikkiin eri uskontokuntiin kuuluvia ja jopa ei-uskonnollisia ihmisiä. Fowler ei kuitenkaan väitä teoriansa olevan täysin universaali, ja se sopii hänen mukaansa erityisen hyvin postmodernin ajan uskon kuvaamiseen.
Fowlerin käyttämä käsite "usko" eroaa monin osin esimerkiksi kristinuskon käyttämästä uskon käsitteestä. Fowlerille usko ei tarkoita ensisijaisesti uskomista johonkin yliluonnoliseen voimaan tai olentoon. Usko tarkoittaa pikemminkin tapaa, jolla yksilö luo merkityksiä elämässään. Fowlerin mukaan ihmisten tapa luoda ja ymmärtää merkityksiä muovautuu näiden elämän myötä yksilön sosiaalisen ympäristön muuttuessa sekä rationaalisten ja eettisten toimintojen kehittyessä ja eriytyessä. Koska käsite usko viittaa merkityksiin ja niiden muovautumiseen, on Fowlerin uskon käsite väitetysti sovellettavissa kaikkiin ihmisiin, ja myös heihin joilla ei ole perinteisesti uskonnollisina pidettyjä uskomuksia.
Fowler jakaa uskon vaiheet seitsemään eri vaiheeseen (vaiheet 0-6). Fowlerin mukaan vaiheet yleensä toteutuvat aikaisintaan tietyssä iässä, mutta niiden alkamisessa on myös yksilöllistä vaihtelua. Kaikki yksilöt eivät käy elämänsä aikana läpi kaikkia vaiheita, ja esimerkiksi vain hyvin pieni vähemmistö ihmisistä saavuttaa koskaan 6 vaihetta. Vaiheet kuitenkin etenevät teorian mukaan aina samassa järjestyksessä, eli yksilö ei Fowlerin mukaan voi hypätä minkään vaiheen yli, eikä hän myöskään voi pääsääntöisesti palata aiempiin vaiheisiin.
No. Vaihe Ikä 0 Eriytymätönusko 0–2 vuotta 1 Intuitiivis-projektiivinen 2–7 vuotta 2 Myyttis-kirjaimellinen 7–12 vuotta 3 Synteettis-konventionaalinen 12+ vuotta 4 Yksilöllis-reflektiivinen Noin 21+ vuotta 5 Konjunktiivinen Noin 35+ vuotta 6 Universaali usko Yli 45+ Vaiheiden kuvaus
0. vaihe: Eriytymätön usko Eriytymättömän uskon vaihe muistuttaa monin osin Erik Eriksonin teorian vaihetta "luottamus vs. epäluottamus". Tässä vaiheessa lapsi on täysin riippuvainen huoltajastaan. Hänellä ei ole vielä minkäänlaista jäsentynyttä käsitystä maailmasta tai itsestään, vaan koko maailman ja olemassaolon luonne on vielä lapselle epäselvää. Lapsen kokemusta hallitsee joko tuntemus turvallisuudesta ja tarpeiden tyydytetyksi tulemisesta, tai vaihtoehtoisesti turvattomuudesta ja heitteillä olosta. Lapsen tässä vaiheessa kokema luottamus tai sen puute voivat vaikuttaa myös hänen myöhempään käsitykseensä maailmasta ja sen luonteesta, ja epäluottamus turvallista maailmaa kohtaan voi näkyä myöhemmin myös hengellisenä ahdistuksena.
1. vaihe: Intuitiivis-projektiivinen usko Vaihe kattaa tyypillisimmin lapsen ikävuodet 3-7. Lapsi kohtaa elämässään jatkuvasti uusia asioita, joiden käsittelyyn hänellä ei kuitenkaan vielä ole käytettävissä loogisia ajatusmalleja. Lapsen ajatusmallit ovat vielä melko joustavia ja mukautuvia, ja mielikuvituksella ja fantasioilla on suuri merkitys lapsen pyrkiessä jäsentämään kohtaamaansa todellisuutta.
Asiat saavat merkityksensä tässä vaiheessa vielä lapsen omien kuvitelmien ja fantasioiden kautta. Myös usko on vielä fantasioiden ja kuvitelmien värittämää. Lapsi omaksuu asenteensa uskonnolisiin ilmiöihin paitsi mielikuvituksensa avulla, myös tarkkailemalla omien perheenjäsentensä ja muun välittömän lähipiirin suhtautumista niihin. Vaikutteet eivät kuitenkaan ole vielä kielellisiä, vaan lapsi tarkkailee pikemmin lähipiirinsä ilmaisemia tunteita tai muuta näkyvää toimintaa.
Lapsen siirtyminen seuraavaan vaiheeseen käynnistyy siinä vaiheessa, kun hänen ajattelunsa saavuttaa konkreettis-operationaalisen vaiheen. Tämä tapahtuu yleensä noin 7 vuoden iässä. Ajattelua eivät tällöin enää ohjaa pelkät mielikuvat ja fantasiat, vaan asioita kyetään käsittelemään myös loogisesti. Lapsi alkaa erottaa oman kuvittelunsa ja todellisuuden välisen eron, mikä myös lopulta mahdollistaa seuraavaan vaiheeseen siirtymisen.
2. vaihe: Myyttis-kirjaimellinen usko Yrittäessään ymmärtää ulkoista todellisuutta lapsi alkaa tässä vaiheessa sisäistää ympäristössään esiintyviä tarinoita ja uskomuksia. Tarinat antavat lapselle keinon käsitellä todellisuutta koherentisti ja loogisesti. Lapsi tulkitsee tarinoita kirjaimellisesti tosina. Myös mahdolliset uskonnolliset symbolit, moraalisäännöt tai vertauskuvat ymmärretään yleensä yksiulotteisesti ja kirjaimellisesti.
Mikäli 2. vaiheeseen edennyt lapsi uskoo jumaluuteen, mielletään jumala usein ihmisen kaltaiseksi olennoksi. Usko voi olla hyvin yksityiskohtaista ja kompleksista ja lapsi voi olla kiinnostunut uskonnollisista tarinoista ja symboleista. Tarinoita kuitenkin tulkitaan aina kirjaimellisesti tosina, eikä niiden mahdollista vertauskuvallisuutta tai symboliikkaa vielä ymmärretä.
Tässä vaiheessa lapsen moraalinen ajattelu alkaa muovautua. Aiemmin lapsi ei vielä täysin osaa asettua toisten ihmisten näkökulmaan. 2. vaiheessa hän alkaa kuitenkin ymmärtää myös toisten ihmisten tarpeita. Moraalikäsitys on kuitenkin vielä hyvin konkreettinen, ja käsitys hyvyydestä tai oikeudenmukaisuudesta perustuu suoraviivaiseen vastavuoroisuuteen tai moraalisääntöjen kirjaimelliseen tulkintaan.
Lopulta lapsen omaksumien tarinoiden ristiriidat ja epäjohdonmukaisuudet johtavat niiden tarkempaan pohdintaan. Esimerkiksi uskonnollisen luomiskertomuksen ja evoluutioteorian välinen ristiriita voi pakottaa pohtimaan tarinoiden tulkintaa. Kun lapsi noin 12-vuotiaana saavuttaa kyvyn formaalis-operationaaliseen ajatteluun, hän kykenee myös ratkaisemaan nämä ristiriidat tavalla, joka johtaa seuraavan vaiheen alkamiseen.
3. vaihe: Synteettis-konventionaalinen usko 3. vaihe alkaa yleensä varhaisnuoruudessa. Tässä vaiheessa ihmisen sosiaalinen ympäristö muuttuu oleellisesti. Aiemmin lapsi on elänyt lähinnä perheensä ja muun lähipiirin yhteydessä, mutta nyt perheen lisäksi elämään sisältyy muiden muassa kouluyhteisö, ystävä- ja kaveripiirit sekä median välittämä kuvasto. Myös usko saa uuden roolin yksilön elämässä. Nyt sen pitää tarjota keinoja jäsentää aiempaa monimutkaisempaa sosiaalista todellisuutta ja siihen liittyviä arvoja, sekä mahdollistaa myös omaan yhteisöön sopivan identiteetin omaksumisen.
Vastatakseen näihin tarpeisiin yksilö kehittää yleensä melko konformistisen uskon. Hän omaksuu yhteisössä vallitsevat arvot ja merkitykset jokseenkin sellaisinaan vastatakseen perheensä, ystäviensä tai muun tärkeänä pitämänsä yhteisön odotuksiin. Yksilöllistä pohdintaa saattaa esiintyä, mutta se ei vielä merkittävästi vaikuta maailmankuvaan, vaan maailmankuva omaksutaan suhteessa yhteisöön. Synteettis-konventionaalista uskoa voidaan myös kuvata ideologiaksi, sillä se on perusluonteeltaan ulkopuolelta omaksuttu vakiintunut kokoelma erilaisia uskomuksia, arvoja ja asenteita.
Siinä missä lapsi aiemmin piti perheenjäseniään uskon tärkeimpinä auktoriteetteina, siirtyy auktoriteettiasema 3. vaiheessa laajemmalle yhteisölle. Perinteisimmillään yksilö voi kokea esimerkiksi oman uskontonsa johtohahmot tärkeinä auktoriteetteina, jotka määrittävät uskon sisällön. Toisaalta kaikkien 3. tasolla olevien kohdalla näin ei ole, vaan yksilö voi kokea myös erilaiset kaveripiirit tai muut itselleen tärkeät yhteisöt auktoriteetteina uskonasioissa.
Siirtymä 4. tasolle tapahtuu harvoin ennen aikuisuutta. Siirtymää edeltää usein jonkinlainen ristiriitatilanne niiden auktoriteettien tai uskomusten kanssa, jotka 3. tasolla koettiin merkityksellisiksi. Toisaalta myös uusien elämänkokemusten myötä yksilö saattaa huomata, että hänen uskomuksensa ovat vain yksi mahdollinen tapa jäsentää todellisuutta. Ristiriidat tai uudet kokemukset pakottavat ihmisen lopulta pohtimaan uskoaan itsenäisesti. Kaikkien kohdalla näin ei käy, vaan suuri osa aikuisista jää pysyvästi 3. tasolle.
4. vaihe: Yksilöllis-reflektiivinen usko