Terttu Mirjam Vire-Tuominen (15. elokuuta 1919 Kuhmoinen – 24. elokuuta 2011 Helsinki) suomalainen poliitikko ja rauhanaktivisti, joka toimi SKDL:n kansanedustajana vuosina 1970–1979. Hän työskenteli Suomen Rauhanpuolustajien pääsihteerinä 1949–1980 ja Naisten kansainvälisen demokraattisen liiton (NKDL) pääsihteerinä 1979–1987. Vuonna 1966 Vire-Tuomiselle myönnettiin Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto.

Vire-Tuominen oli yksi SKP:n vähemmistöläisten näkyvimmistä hahmoista, jota kutsuttiin jopa ”taistolaisuuden äidiksi”. Hänet tunnettiin hillitysti käyttäytynyneenä sivistysperheen kasvattina, jolta puuttui suuriin kansanjoukkoihin vedonnut karisma. Vire-Tuomisen hartaaksi luonnehdittu ulosanti vetosi kuitenkin nuoriin opiskelijoihin, joita hän onnistui 1960-luvun lopussa houkuttelemaan taistolaisten ja rauhanpuolustajien riveihin.

Kannattajat pitivät Vire-Tuomista vannoutuneena pasifistina, kun taas vastustajien näkökulmasta hän kunnostautui lähinnä Neuvostoliiton etujen puolustajana. Vire-Tuominen antoi tukensa muun muassa Tshekkoslovakian miehitykselle, mikä herätti voimakasta paheksuntaa myös SKP:n enemmistön keskuudessa. Kansainvälisesti häntä pidettiin yhtenä merkittävimmistä itäblokin ulkopuolisista naiskommunisteista. Arvovaltaiseen asemaan nousseen Vire-Tuomisen uran huipensi valinta Itä-Berliinissä päämajaansa pitäneen NKDL:n pääsihteeriksi.

Elämä Nuoruusvuodet Mirjam Vire-Tuominen syntyi kansakoulunopettaja Samuli Vireen (1889-1949) ja lastentarhanopettaja Jenny Aura Töllikön (1889-1949) nelilapsiseen perheeseen. Liikenneonnettomuudessa kuolleet vanhemmat vaikuttivat muun muassa kristillisessä työväenliitossa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Oulunkylän yhteiskoulusta 1937 Vire-Tuominen aloitti kirjallisuuden ja filologian opinnot Helsingin yliopistossa. Sotavuosina hän rahoitti opiskelujaan työskentelemällä toimistoapulaisena Valtion tapaturmatoimistossa sekä antamalla saksan tunteja.

Jatkosodan päätyttyä Vire-Tuominen liittyi puolisonsa Erkki Tuomisen kanssa Akateemisen Sosialistiseuran, Suomi-Neuvostoliitto-Seuran ja SKP:n jäseneksi. Vire-Tuominen valmistui filosofian kandidaatiksi 1945, jonka jälkeen hän työskenteli kansanhuoltoministeriön toimistosihteerinä sekä sosiaaliministeriön kirjaston- ja arkistonhoitajana ja kielenkääntäjänä. Vire-Tuominen täydensi myöhemmin opintojaan suorittamalla Sirola-opiston kursseja.

Rauhanliikkeeseen Keväällä 1949 Vire-Tuominen osallistui Pariisissa järjestettyyn Maailmanrauhan kongressiin. Hänen ohellaan Suomen valtuuskuntaan kuuluivat muun muassa puheenjohtajana toiminut Väinö Meltti sekä Matti Kurjensaari, Olavi Paavolainen ja Aarne Saarinen. Muutaman viikon kuluttua pidettiin Suomen Rauhanpuolustajien perustava kokous, jossa Vire-Tuominen valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi pääsihteeriksi. Hän työskenteli myös rauhanpuolustajien julkaisemien Tänään- ja Rauhan puolesta -lehtien päätoimittajana.

Helsingissä 1965 järjestetyssä Maailman rauhanneuvoston kongressissa Vire-Tuominen valittiin neuvoston Suomen edustajaksi yhdessä Göran von Bonsdorffin, Felix Iversenin, Olavi Saarisen ja Veikko Svinhufvudin kanssa. Samassa yhteydessä jäseniksi nimettiin tunnettuja eri alojen vaikuttajia kuten Louis Aragon, Pablo Neruda, Oscar Niemeyer, Pablo Picasso ja Jean-Paul Sartre. Vuonna 1966 Vire-Tuomiselle myönnettiin Leninin rauhanpalkinto ansioistaan ydinaseiden vastustamisessa. Muiden palkinnonsaajien joukossa olivat muun muassa kirjailija Miguel Ángel Asturias ja kuvanveistäjä Giacomo Manzù. Akateemikko Dmitri Skoboltsynin johtama valtuuskunta luovutti mitalin tilaisuudessa, johon osallistui myös presidentti Urho Kekkonen.

Politiikassa

SKP:n hajaantuessa Vire-Tuominen asettui tiukasti vähemmistöläisten linjalle. Vuoden 1968 presidentinvaaleissa hän oli Urho Kekkosen valitsijamiehenä usean puolueen muodostaman vaaliliiton edustajana. Samana kesänä Suomen Rauhanpuolustajat antoi Vire-Tuomisen johdolla tukensa Varsovan liiton suorittamalle Tšekkoslovakian miehitykselle. Hänen mukaansa se edisti maailmanrauhaa estämällä Länsi-Saksan sotasuunnitelmat ja uuden maailmansodan syttymisen. Lausunnon seurauksena Vire-Tuomista vaadittiin eroamaan pääsihteerin pallilta, mutta seuraavassa liittokokouksessa hänet valittiin uudelleen SKP:n vähemmistön ja TPSL:n keskinäisen sopimuksen ansiosta. Vire-Tuomisen asema vankistui entisestään kun nuortaistolaiset liittyivät joukolla järjestön jäseneksi.

Syksyllä 1968 Vire-Tuominen valittiin SKDL:n listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli kansanedustaja. Kesän 1970 hallitusneuvotteluissa taistolaiset havittelivat kahta ministerinsalkkua, joiden haltijoiksi suunniteltiin Vire-Tuomista ja Markus Kainulaista. Hänestä kaavailtiin sosiaali- ja terveysministeriä, mutta lopulta tehtävän sai enemmistöläisiin lukeutunut Anna-Liisa Tiekso. Vire-Tuominen pääsi läpi myös muissa 1970-luvun valtakunnallisissa vaaleissa, kun Helsingin vaalipiirin vähemmistökommunistit keskittivät vaalityönsä hänen taakseen. Enemmistöläisten johtama piirikomitea sen sijaan kieltäytyi levittämästä Vire-Tuomisen vaalimateriaalia, mikä sai lähetystöneuvos Vladimir Fjodorovin ärähtämään Pravdan sivuilla.Saarinen & Peltoniemi 1995, s. 217.

Neuvostoliitto muisti Vire-Tuomista jälleen syksyllä 1970, jolloin hänelle luovutettiin Leninin 100-vuotisjuhlamitali. Joulukuussa 1971 Finlandia-talon ensimmäisessä yleisökonsertissa oli tarkoitus esittää Jan Novákin kuoroteos, joka oli omistettu Tshekkoslovakian miehitystä polttoitsemurhallaan protestoineelle Jan Palachille. Vire-Tuomisen tekemän eduskuntakyselyn jälkeen esitys poistettiin ohjelmistosta. Vuonna 1973 Vire-Tuominen jätti eduskunnalle aloitteen niin sanotusta rauhanlaista, joka tulkittiin yritykseksi kieltää Neuvostoliiton kritisoiminen ja kriminalisoida neuvostovastaisuus. Lain tarkoituksena katsottiin myös olevan joidenkin äärioikeistolaisina pidettyjen järjestöjen lakkauttaminen. Vire-Tuominen perusteli aloitetta YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevalla yleissopimuksella. Ehdotus ei hänen ehdottamassaan muodossa tullut eduskunnassa edes äänestykseen.

Kansainvälisiin tehtäviin Vuonna 1975 Vire-Tuominen osallistui Helsingin Etyk-kokoukseen Suomen valtuuskunnan virallisena jäsenenä. Hän jätti kaupunginvaltuuston 1976 keskittyäkseen työhönsä rauhanpulustajissa ja eduskunnassa. Vuoden 1978 presidentinvaaleissa Vire-Tuominen oli jälleen Urho Kekkosen valitsijamiehenä. Uudelleenvalintansa jälkeen presidentti skoolasi ensimmäisenä hänen kanssaan. Vuotta myöhemmin Vire-Tuominen luopui myös eduskuntatyöstään siirtyessään Itä-Berliiniin NKDL:n pääsihteeriksi. Nimitys herätti paljon huomiota myös Suomen ulkopuolella. Eurokommunistien mielestä hänen valintansa lujitti entisestään Neuvostoliiton otetta NKDL:sta, kun taas kotimaassa se nähtiin taistolaisille suunnattuna merkittävänä huomionosoituksena. Vire-Tuominen itse piti nimitystään tunnustuksena Suomen rauhanpolitiikalle ja viralliselle ulkopolitiikalle. Vuoden 1982 presidentinvaaleihin SKDL lähti omalla ehdokaallaan. Taistolaiset eivät kelpuuttaneet Kalevi Kivistöä, vaan asettivat puolueen sisäisessä äänestyksessä vastaehdokkaaksi Vire-Tuomisen, joka kuitenkin hävisi selvin lukemin.

Vire-Tuominen hoiti myös useita luottamustehtäviä. Hän kuului muun muassa Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskuntaan, Suomi–Vietnam-seuran johtokuntaan ja Elannon edustajistoon. Vire-Tuominen jäi eläkkeelle NKDL:n pääsihteerin virastaan vuonna 1987. Eläkepäivinään hän julkaisi Rosa Luxemburgin elämäkerran sekä Suomen Rauhanpuolustajien historiikin. Vire-Tuominen kuoli pitkän sairauden jälkeen 92-vuotiaana elokuussa 2011. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle.

Perhe Mirjam Vire-Tuomisen puoliso oli hänen opiskelutoverinsa Erkki Tuominen. Pariskunta avioitui vuonna 1941. Heidän tyttärensä on suomentaja Helena Tuominen-Aliferenko (s. 1947). Maolaisen opiskelijaliikkeen johtajana tunnettu Matti Puolakka oli Vire-Tuomisen sisarenpoika.

Vaalimenestys +EduskuntavaalitVuosi VaalipiiriPuolueÄänimääräTulosÄänivertailu1970 HelsinkiSKDL5 50816. eniten vaalipiirissä1972 HelsinkiSKDL7 89414. eniten vaalipiirissä1975 HelsinkiSKDL12 548viidenneksi eniten vaalipiirissä

+Presidentin valitsijamiesvaalitVuosi VaalipiiriEhdokasÄänimääräTulosÄänivertailu1968 HelsinkiUrho Kekkonen3 6621978 HelsinkiUrho Kekkonen6 247seitsemänneksi eniten vaalipiirissä

+KunnallisvaalitVuosi KuntaPuolueÄänimääräTulosÄänivertailu1968 HelsinkiSKDL2 0211972 HelsinkiSKDL4 12613. eniten Helsingissä

Teokset

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Luokka:Kansanedustajat Luokka:SKDL:ssä vaikuttaneet henkilöt Luokka:SKP:ssä (1918–1990) vaikuttaneet henkilöt Luokka:Helsingin kaupunginvaltuutetut Luokka:Suomalaiset pasifistit Luokka:Helsingin vaalipiiri Luokka:Vuonna 1919 syntyneet Luokka:Vuonna 2011 kuolleet