Saamelainen musiikki on monimuotoinen yhdistelmä perinteisiä ja moderneja ilmaisumuotoja, jotka heijastavat saamelaisten rikasta kulttuuriperintöä ja sopeutumiskykyä. Perinteiset vokaalimusiikin muodot, kuten joiku, leu'dd ja livđe, ovat säilyneet vuosisatojen ajan ja toimivat edelleen inspiraation lähteinä nykypäivän saamelaismuusikoille.

Musiikki on liittynyt ja liittyy tiiviisti elinympäristön, elämäntavan, elinkeinojen ja uskomusten muovaamaan maailmankuvaan ja kulttuuriin. Lähdetietojen perusteella musiikinharjoitus on ollut pääsääntöisesti vokaalimusiikkia, jossa profaani ja uskomuksiin liittynyt musiikki lienevät vaikuttaneet toisiinsa. Niiden yhteyttä ei tunneta tarkasti, koska 1600-luvulta saakka kolonialistisella käännytystoiminnalla kaikki uskomuksiin liittynyt musiikinharjoitus yritettiin hävittää.

Piirteet Perinteinen saamelaismusiikki ilmentää kulttuurin sisään rakentuvaa luontosuhdetta eritoten luonnon ennusmerkkejä tulkitsevissa sävelmissä. Luonto eläimineen ja lintuineen näyttäytyy niissä ihmisen kanssa tasa-arvoisena. Kuukkeli tietää hyvää onnea, samoin orava, mutta tiaisen tai jäniksen näkeminen kertoo metsämiehelle, että on parasta pysytellä kotosalla. Sävelmiä on myös uskomushahmoista tai jumaluuksista, kuten auringosta. Sävelmillä on osoitettu pyhitystä hengille ja niiden asuinpaikoiksi koetuille tuntureille tai järville. Musiikilla on näissä sävelmissä ollut erityinen tehtävä toimia välittäjänä luonnollisen ja yliluonnollisen välillä. Tällaisia ovat eritoten erityiset apuhenkien joiut, joiden avulla saatettiin kutsua avuksi henkilökohtainen henki, joka auttoi luonnollisen ja yliluonnollisen välisen rajan ylittämisessä. Näiden sävelmien olemassa olosta todistavat vain lähdekirjoitukset, joten niiden musiikillisesta asusta ei ole tietoa. Saamelaismusiikkiin kuuluvat myös palvosjoiut, dološ juoigan, jotka ovat liittyneet kulttisiin rituaaleihin, kuten seitakulttiin, seidan palvontaan ja uhraustoimituksiin. Laulun johtajana oli tuolloin lapinkylän johtaja, noita tai joku muu vaikutusvaltainen henkilö. Näistäkään sävelmistä ei ole säilynyt nauhoitteita tai vastaavia tallenteita. Lähdetiedot antavat kuitenkin olettaa, että palvosjoikujen tekstit ovat olleet varsin pitkiä ja luonteeltaan kertovia. Kirkkoherra Jaakko Fellman on merkinnyt muistiin Taatsin seidan palvosjoiun seuraavan kaltaisena:

(lähde J. Fellman: Anteckningar under min vistelse i Lappmarken. Ur Lappisk Mytologi och Lappländskt sägen 1903, sivut 230-231)

Varhaisten lähdekirjoitusten mukaan saamelaiseen samanismiin ja samanointitapahtumiin on liittynyt musiikinharjoitusta. Yhteisiä piirteitä näiden dokumenttien noitumiskuvauksille ovat tarve noitumiseen (tiedon hankinta tai parantaminen), joikumalla, rumpua soittamalla ja tanssimalla saavutettu transsitila, ja lopulta raportointi transsin aikana saadusta tiedosta. Samanointitapahtuma on sisältänyt lähdetietojen perusteella kahdenlaista musiikkia. Ensinnäkin samaani, noita eli noaidi, on joikannut ja rummuttanut. Toiseksi tapahtumaan on liittynyt noidan apulaisen joikaus sinä aikana, kun samaani on ollut transsissa ja tämän nostamiseksi transsista. Lähdekirjoitukset antavat ainoastaan viitteitä siitä, millaista tämä samanointitapahtumien yhteydessä esitetty musiikki on ollut.

Saamelaisten käyttämistä instrumenteista yleisimmin mainittu on noitarumpu, goavddis. Se on ollut huomattavan tärkeä noidan rituaalivaruste. Rumpuja on ollut kahta päätyyppiä: maljarummussa poronnahkainen membraani on pingotettu maljan muotoon koverretun puumaljan yli. Kädensijan muodostavat kaksi kuperaan pohjaan leikattua pitkittäistä reikää. Seularummussa poronnahkamembraani on pingotettu seulan muotoon taivutetun kehän yli. Membraanit on kuvioitu harmaalepän kuoresta saatavalla punaisella väriaineella. Ernst Manker jakaa rummut seitsemään eri tyyppiin rumpujen rakenteen ja kalvokuvioiden erojen perusteella. Eteläisten alueiden rummut ovat kuvioinniltaan aurinkokeskeisiä, muiden alueiden rummut pääsääntöisesti segmenttijakoisia ja viittaavat käsitykseen maailman ja todellisuuden jakautumisesta eri tasoihin. Rumpua on lyöty poronluisella T-kirjaimen muotoisella vasaralla.

Muista perinteisessä musiikinharjoituksessa käytetyistä soittimista tunnetaan fádnu-niminen 3-5 sormireikäinen pilli, joka tehtiin väinönputken versosta. Myös helistimiä tiedetään käytetyn.

Alatyypit Eri saamelaisryhmillä on ollut omat tapansa esittää perinteistä saamelaismusiikkia. Joiku eli luohti on pohjoissaamelaisten perinteinen laulutyyli, jossa ilmaistaan tunteita ja kerrotaan tarinoita ilman instrumentaalista säestystä. Joiku voi kuvata ihmisiä, eläimiä, paikkoja tai tapahtumia, ja se esitetään usein yksin. Sekä melodialtaan että esitystavaltaan joiusta eroavaa leu'ddia ovat harjoittaneet kolttasaamelaiset, ja ne ovat usein kertovia ja liittyvät yhteisön historiaan ja tapahtumiin. Inarinsaamelaisten perinteinen laulutyyli on nimeltään livđe. Se muistuttaa joikua, mutta sillä on omat erityispiirteensä melodian ja esitystavan suhteen. Myös kuolansaamelaisilla on ollut oma joikutyyppinsä, luvvjt.

Saamelainen musiikki arkistoissa Huomattavimpia suomalaisia saamelaismusiikkia sisältäviä arkistokokoelmia ovat Tampereen yliopiston kansanperinteen laitoksen arkisto, Erkki Ala-Könnin kokoelmat Tampereella, Suomen Kielen nauhoitearkiston kokoelmat Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa Helsingissä, Turun yliopiston kansanperinteen laitoksen Talvadas-aineisto Turussa ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto Helsingissä.

Ruotsin merkittävin saamelaismusiikkikokoelma on Uppsalan Landsmåls och Folkminnes -arkistossa, jossa sijaitsevat mm. Karl Tirénin ja Björn Collinderin kokoelmat. Norjassa Tromssan yliopisto on koonnut saamelaismusiikkiaineistoja. Lisäksi sinne on yritetty koota kaikki keskeiset saamelaisten musiikkia koskevat julkaisut. Saamelaismusiikkia on arkistoissa myös Venäjällä. Venäjän tiedeakatemian kansatieteellisen instituutin Pietarin osaston äänitearkistossa on Hippius-Evald -kokoelma vuosilta 1928-37 ja Petroskoin Kielen ja kirjallisuuden instituutissa on Kert-Zaikov -kokoelma 1960-1975. Myös Virossa on saamelaismusiikkikokoelmia, joista mainittakoon Jaan Sarvin ja Igor Bogdanovin leu'dd ja luvvjt -kokoelma Radio Tallinnan hallussa.

Moderni saamelaismusiikki 1960-luvulta lähtien saamelaismusiikki on kehittynyt yhdistämällä perinteisiä elementtejä länsimaisiin musiikkityyleihin, kuten rockiin, poppiin ja jazziin. Tämä fuusio on tuonut saamelaismusiikille kansainvälistä huomiota ja arvostusta. Yksi modernin saamelaismusiikin pioneereista oli Nils-Aslak Valkeapää, joka yhdisti joikua ja länsimaisia soittimia, kuten sähkökitaraa, luoden ainutlaatuisen äänimaailman. Hänen vaikutuksensa on ollut merkittävä saamelaiskulttuurin tunnetuksi tekemisessä. Mari Boine on norjansaamelainen laulaja, joka on yhdistänyt musiikissaan folkia, rockia ja jazzia. Hänen monipuolinen ohjelmistonsa sisältää maailmanmusiikkia, poliittisia lauluja ja lastenlauluja. Angelin tytöt on inarilaisesta Angelin kylästä lähtöisin oleva duo, joka tuli tunnetuksi yhdistämällä joikua pop-rytmeihin. Heidän aktiivisin kautensa sijoittuu vuosiin 1992–2003, mutta he esiintyvät edelleen satunnaisesti. Muita saamelaisartisteja ovat muun muassa Wimme Saari, Ulla Pirttijärvi, Hildá Länsman, saamenkieliset rap-artistit Amoc, Áilu Valle ja Yungmiqu sekä folk metal -yhtye Korpiklaani aiemmalla nimellään Shaman.

Merkitys Saamelaismusiikki toimii tärkeänä identiteetin ja kulttuuriperinnön ilmentäjänä. Se vahvistaa yhteisön yhteenkuuluvuuden tunnetta ja toimii välineenä perinteiden siirtämisessä sukupolvelta toiselle. Nykyään saamelaismusiikki kattaa laajan kirjon tyylejä, ja uusia vaikutteita saadaan muun muassa saamelaismusiikkiin erikoistuneilla festivaaleilla, kuten Ijahis Idja.

Lähteet

*